Vene paloi

Venekerhon toiminnasta -tai lähinnä toiminnan puutteesta on jäänyt hieman epämääräinen kuva vuosien varrella.
171332
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Kuvasta päätellen on kaupungin paikka. Tuolla on ollut ainakin yksi vene mikä tulee heti mieleen.

Äänestä

hieman täsmentää miten palanut vene liittyi venekerhon toimintaan?

Äänestä
  • Moottorivenekerhot vetää dogu porukkaa myös ympärilleen.

    Äänestä

Joo, kävin itse katsomassa ja sama riemun aiheuttajahan se oli. Venehän oli jo usean vuoden ajan ollut SMKn harmina eikä kaupunkikaan ollut mahtanut paatille mitään. Kummallista sinänsä, jos se olisi ollut vaikka liikkuva dokausbussi niin eiköhän auto olisi ajat sitten jo toimitettu muualle!

Eikä olisi ollut eka kerta kun ryyppyremmistä joku kuolee. Jokusia vuosia sitten paatista putosi kaveri kesken illan vieton ja hukkui.

Napsin kuvia paatista ja laitoin blogiin, jos kiinnostaa katsoa jälkiä niin tuolta löytyy;
http://bluebrook.wordpress.com/2010/01/03/tammikuinen-juhannuskokko-lauttasaaressa/

Äänestä
  • En lähtisi vannomaan että ton paatin taru tähän loppuu. Eihän siitä palanut rungosta kuin pieni pätkä kyljestä. Siihen sikafleksillä vanerinpala kiinni, vähän siivoaa noita palaneita puuosia ja avot, poikien kalastusalusta on taas valmis vesillelaskuun. Kannelle voi pystyttää huvilateltan jos ei hyttiä kerkeä rakentaan. Keularuffi saattaa tosin olla säilynyt ehjänäkin.

    Jos joku tätä hommaa paheksuu niin paras mennä joku yö bensakanisterin kanssa varmistamaan asia.

    Äänestä

lopetettaisiin tuo riekkuminen toisten onnettomuudella ja läheltä liipanneella hengenmenolla.

Äänestä
  • Tolla elämänmenolla (ja räjähteet hälytyspatenttina-ideoinnilla) lähinnä huolettaa että mitähän mahtoi olla ne naapuriveneiden lämpövauriot?

    Tässähän pitää itsekin alkaa vilkuilla talvisäilytyspaikkojen naapureitaan jos noin noloa väkeä löytyy. Toivottavasti oppivat kerrasta nämä vesselit, muuten kyseessä on luonnollinen poistuma.

    Äänestä

  • Rajoitin kirjoitti:

    Tolla elämänmenolla (ja räjähteet hälytyspatenttina-ideoinnilla) lähinnä huolettaa että mitähän mahtoi olla ne naapuriveneiden lämpövauriot?

    Tässähän pitää itsekin alkaa vilkuilla talvisäilytyspaikkojen naapureitaan jos noin noloa väkeä löytyy. Toivottavasti oppivat kerrasta nämä vesselit, muuten kyseessä on luonnollinen poistuma.

    Aika pommi tuo vene taisi olla. Kuitenkin omistajat käyttäytyivät asiallisesti aina kun näin. Vähän huolimatona touhua kylläkin mutta tietääkseni ei mitään vahinkoa koskaan naapuriveneilöille. Muistetaan että ei se veneen ulkonäkö tai hinta vaikuta siihen miten tärkeä vene voi olla omistajalleen. Uskon että omistaja piti veneestään humattavasti enemmän kuin moni meistä.

    Onneksi henkilövahingoilta selvittiin. Tzemppiä veneen omistajille.

    Äänestä

  • asdfasdfsss kirjoitti:

    No toki myötätunto on omistajan puolella jos veneharrastus oli se pinnalla pitävä juttu. Toivotaan, että vastaava henkireikä järjestyy että tasapaino säilyy jatkossa.

    ...mutta silti tommoinen "itsetuhonappi"-mallinen varashälytin on jo vaarallinen naapureillekin. Lehtiuutisessa sanottiin naapuriveneiden kärsineen "lämpövaurioita". Mahtaako kyseessä olla ihan vaan savusta nokeentumista vai jotain rakenteellista?

    Äänestä

Larun oma maskottivene on poissa...

Äänestä
  • insinöörillä suunnitelma oli ajaa charteria välimerellä.

    Äänestä

  • ekninesti uraauurtav kirjoitti:

    insinöörillä suunnitelma oli ajaa charteria välimerellä.

    heko heko

    Äänestä

  • juu juu kirjoitti:

    heko heko

    Olavilla oli monenlaisia suunnitelmia, muunmuassa leijonan Kita-ohjelmassa välähtänyt keksintö, kolmipyöräinen polkukulkuneuvo jota Estrelician seurue keväällä "testasi" talvisäilytyspaikan kohdalla.

    Sekään suunnitelma ei toteutunut kuten ei välimeri-charter-ideakaan...

    Äänestä

  • 22 kirjoitti:

    Oliko vene Olavin konstruktio? Siinä oli muistaakseni ainakin ainutlaatuinen vetolaite.

    Äänestä

  • ¨¨¨¨ kirjoitti:

    Oliko vene Olavin konstruktio? Siinä oli muistaakseni ainakin ainutlaatuinen vetolaite.

    Toissa talvena kun Estrelicia makasi kuukausitolkulla hautausmaan rannassa, oli Olavi kuulemma viettämässä aikaansa sairaalassa sisuskalut solmussa. Siitä taisi selvitä, mutta mites nyt, taisi sitten uudestaan pulloon tarttua. Vai ehtikö paatti jo velkojen myötä vaihtaa omistajaa? Onhan tuossa todellisia paikallislegendan aineksia.

    Olavin konstruktiota Estreliciassa lienee ainakin hytti. Runko on sekin vähintäänkin omintakeinen viritys, mistähän se on kotoisin?

    Äänestä

  • estrelicia kirjoitti:

    Olavi fan club pystyyn, lisää Olavi-legendoja kaivataan. Saisikohan miehen esitelmöimään venekerholle ajatuksistaan veneilystä. Pullopalkkaa luvassa...

    Ei kai siinä vetolaitteessa mitään ihmeellistä ollut, vuodesta toiseen siinä potkurin takana roikkui iso teräslevy suoraan alaspäin. Alunperin se oli ollut jonkinmoinen trimmitaso keskellä perää mutta hydraulisylinteri oli irronnut levystä ja siksi roikkui. Mutta että vuodesta toiseen.

    Onko kukaan nähnyt Estrelician liikkuvan viimevuosina omalla koneella?

    Äänestä

  • estrefani kirjoitti:

    Liikkuuko Estrelicia tänä kesänä 2010 ? Keväällä Olavi laminoi kylkiin porattuja reikiä umpeen ja sitten vene hävisi palopaikalta. Menikö veteen?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Lauttasaaressa kirjoitti:

Venekerhon toiminnasta -tai lähinnä toiminnan puutteesta on jäänyt hieman epämääräinen kuva vuosien varrella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu