Elikä tuossa uutenavuotena tuli sitte hiukan nyrkkiä päähän, Pari vertavuotavaa haavaa tuli (ei pahoja). Tähän tekoon ei tyypillä ollut edes mitään syytä kuhan tuli päälle.
Seuraava päivä olikin sitte ihan hanurista, en pystyny arvaamaa että mite vakavat seuraukset sil olin muhun henkisesti. En uskalla liikkua ulkona, pelkään ihmisiä. Joka kerta ku nään jonku kattovan tai edes kävelevän mun ohi alkaa tuntua pahalta..
Rikosilmotuksenkin tein, mutta tuntuu että viranomaisia ei kiinnosta muut ku fyysiset vammat. ykskin poliisi vaa vähätteli koko juttua.
Onko mahdollista että en pääse tästä pelosta eroon?
(sry tyhmä viesti on vaa pakko avautuu johonki ei tunnu siltä että ihmiset jotka tunnen ymmärtäis koko asiaa)
Seuraava päivä olikin sitte ihan hanurista, en pystyny arvaamaa että mite vakavat seuraukset sil olin muhun henkisesti. En uskalla liikkua ulkona, pelkään ihmisiä. Joka kerta ku nään jonku kattovan tai edes kävelevän mun ohi alkaa tuntua pahalta..
Rikosilmotuksenkin tein, mutta tuntuu että viranomaisia ei kiinnosta muut ku fyysiset vammat. ykskin poliisi vaa vähätteli koko juttua.
Onko mahdollista että en pääse tästä pelosta eroon?
(sry tyhmä viesti on vaa pakko avautuu johonki ei tunnu siltä että ihmiset jotka tunnen ymmärtäis koko asiaa)
Vastaukset 2
Vanhimmat
se todennäkoisesti laukas sulle jonkin psyykkisen jutun koska pelkoja on monen laisia itselläni oli vuos sitten niin että olin koiranikaa joka oli vasta 7 kk lenkillä ja juuri tulossa kotiin päin kun talon kulmalta asteli mies kenllä oli kaksi keppiä ja hän alkoi huiskia minua ja koiraa sillä ja sain siitä saman tyyppisen trauman vaikka koiruli on jo 50 kg ja pitäis uskaltaa iltasella liikkua senkaa mutta en suostu menemään pimeellä ulos vaikka onkin eläin joka suojelee.
Luulenpa, että olet kuitenkin siinä mielessä hyvässä asemassa, että ahdistuksen laukaisi yksi tietty traumaattinen kokemus. Etköhän pääse siitä eroon, kun käsittelet tapaukseen liittyviä tunteita jonkun kanssa, vaikka ammattiauttajan, jollei lähimmäiset osaa auttaa riittävästi. Oma ahdistuneisuuteni alkoi 14-vuotiaana, kuin salama kirkkaalta taivaalta, enkä ole täysin siitä vieläkään päässyt eroon, enkä vieläkään oikein tiedä mikä sen laukaisi. Ei ole ainakaan mitään yhtä yksiselitteistä syytä, joten asian auki purkaminen on vaikeampaa. Onhan tilanteeni jo parempi kuin silloin, mutta en enää usko, että paranen koskaan täysin. Kai se on osittain aivokemiastakin johtuvaa, ja myöskin se on opittu malli, jonka omaksuin vuosikausia sitten. Opituista kaavoista on vaikeaa kasvaa irti. Sinulla taustalla on selvä asia: rikos. Kyse ei ole mistään lapsena omaksutusta elämäntavasta. Aivan varmasti selviät entisellesi, tsemppiä ja jaksamista!