OM:n loanheitto

OM pyrkii heittämään lokaa liberaalien vl:ien päälle keinolla millä hyvänsä: "Semmoinen tuli vielä mieleeni, että tuskinpa kukaan kiistää, etteikö vl:tenkin keskuudessa voisi olla joukon laiteilla kulkevia pedofiilejä. Viime aikoina on anonyymikeskusteluissa vanhoillislestadiolaisuuden laiteilla ilmennyt liikehdintää. Monet vl:ten nimissä netissä kirjoittavat suhtautuvat ainakin homouden harjoittamiseen hyvin positiivisesti. On mahdollista, että samaa positiivisuutta esiintyisi myös muita seksuaalisia poikkeavuuksia kohtaan. Korostettakoon kuitenkin, että lukemani perusteella SRK:n opetus tuomitsee - Raamatun mukaisesti - moisten taipumusten toteuttamisen."

Millaiseen moraaliin tällainen vihjailu perustuu?
1174
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

joku kirjoittaja osoittanut positiivista ymmärrystä pedofiliaa kohtaan? Jos joku on, voi tuollaisen jättää omaan arvoonsa, siis arvottomuuteensa.

Eihän kukaan toki voi nähdä mitään yhtäläisyyttä kahden aikuisen välisessä rakkaudessa verrattuna pedofiliaan, missä aikuinen pakottaa lapsen seksiin ja toteuttaa omia seksifantasioitaan lapsen kanssa.

Entä mitä on "homouden harjoittaminen", entä mitä "heteroseksuaalisuuden harjoittaminen"? Ihminen, joka näkee kahden ihmisen välisen rakkauden käyttäen tällaisia sanamuotoja, ei ymmärrä rakkaudesta valitettavasti mitään. Se on hänen puutteensa, hänen vammansa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


qpwruifhqripufhquiqr kirjoitti:

OM pyrkii heittämään lokaa liberaalien vl:ien päälle keinolla millä hyvänsä: "Semmoinen tuli vielä mieleeni, että tuskinpa kukaan kiistää, etteikö vl:tenkin keskuudessa voisi olla joukon laiteilla kulkevia pedofiilejä. Viime aikoina on anonyymikeskusteluissa vanhoillislestadiolaisuuden laiteilla ilmennyt liikehdintää. Monet vl:ten nimissä netissä kirjoittavat suhtautuvat ainakin homouden harjoittamiseen hyvin positiivisesti. On mahdollista, että samaa positiivisuutta esiintyisi myös muita seksuaalisia poikkeavuuksia kohtaan. Korostettakoon kuitenkin, että lukemani perusteella SRK:n opetus tuomitsee - Raamatun mukaisesti - moisten taipumusten toteuttamisen."

Millaiseen moraaliin tällainen vihjailu perustuu?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu