Koulu alko. Huonosti alko koko lukuvuosi.
Kirjat muutamista aineista kotona, en tehnyt tunneilla mitään.
Ei yhtään kiinnosta opiskelu. En jaksa. Voimat ei riitä.
Kokeita jo tiedossa. Kaverit ei edes moikannut.
Muilla oli hauskaa, ja ite olin vaan seisomassa vieressä.
Kun oli yksi liian vähä paikkoja, mä menen istumaan yksin, kun kukaan ei halua
olla mun pari etc.
Koulun jälkeen ihmetellään, miksi oon ollu hiljaa koko päivän,
mutta ei kukaan välitä- Tai sitten mä oon yhä vainoharhanen.
Mä en viiti edes hakea apua.
Tuskaa koko loppulukukausi tulee olemaan.
Häpeä on vaa suuri- Mä en varmaa ikinä saa haettua apua..
Ehkä silloin saan, kun tuska on jo liian suuri..
Kirjat muutamista aineista kotona, en tehnyt tunneilla mitään.
Ei yhtään kiinnosta opiskelu. En jaksa. Voimat ei riitä.
Kokeita jo tiedossa. Kaverit ei edes moikannut.
Muilla oli hauskaa, ja ite olin vaan seisomassa vieressä.
Kun oli yksi liian vähä paikkoja, mä menen istumaan yksin, kun kukaan ei halua
olla mun pari etc.
Koulun jälkeen ihmetellään, miksi oon ollu hiljaa koko päivän,
mutta ei kukaan välitä- Tai sitten mä oon yhä vainoharhanen.
Mä en viiti edes hakea apua.
Tuskaa koko loppulukukausi tulee olemaan.
Häpeä on vaa suuri- Mä en varmaa ikinä saa haettua apua..
Ehkä silloin saan, kun tuska on jo liian suuri..
Vastaukset 2
Vanhimmat
Sinun pitää puhua asioista vaikkapa terveydenhoitajalle, muista että hänellä on vaitiolovelvollisuus. Kun pääsee purkamaan tunteitaan niin olokin helpottaa kummasti. Tiedän että koulussa ei aina jaksa ja sinun iässäsi varsinkin on paljon vaiheita jolloin mikään ei kiinnosta, silti pitää vaan yrittää jaksaa ja tsempata nuorilla ja aikuisilla, myöhemmin se jaksaminen palkitaan.
Ja paskat sanon minä tuohon edellisen kirjoittajan ensimmäiseen lauseeseen. Itse kävin ennen joulua puhumassa kaikki läpi; kouluterkkarin,lääkärin ja psykologin. Heti ensimmäisenä JOKAINEN sanoi, että puhut vaan ihan huoletta, emme kerro kenellekkään, edes vanhemmille koska on 'vaitiolovelvollisuus'... Noh, kun samaisena päivänä pääsin koulusta kotiin äiti odottikin siellä jo ihan hysteerisenä ja alkoi heti tivaamaan että mikä mua vaivaa, kun koulusta soiteltiin kotiin. Että se siitä. En puhu enää kenellekkään paitsi parhaalle kaverille ja poikaystävälle. Aloittajalle voin sanoa, että noi kaikki on mulle niin tuttuja juttuja, ihan kun olisin itse kirjoittanut ton jutun. Oisko sulla yhtäkään kaveria, poikaystävää tai vaikka siskoa jolle voisit puhua? Se olis tosi tärkeetä, ja se helpottaa oloa aina, ainakin edes pikkusen. Mä olen sua muutaman vuoden vanhempi ja oon jo 3 vuotta tuskaillu tän oloni kanssa, ja voin rehellisesti sanoa, että puhuminen auttaa. Tai edes se, että purkaa tunteitaan kirjoittamalla vaikka tänne. Jos haluat, voit laittaa mulle meiliä, jaksan kuunnella kyllä.
Tsempit sulle!