Mitä mieltä mummot ja paapat olette..
Mun mielestä kuuluu sekä isovanhemmille että lapsille soitella ja kysyä voiko tulla/mennä esim kahville, vai?!
Meillä nimittäin niin että appivanhemmat asuvat 20km meiltä, auto,aikaa ja kuntoa heiltä löytyy, MUTTA, AINA me joudutaan soittamaan ja kysymään sopiiko tavata. Jouluna yksi muksuistamme soitti heille tapanina että voidaanko tulla käymään, sopihan se, mutta he olivat odottaneet meitä jo aiemmin. Sen jälkeen ajattelin että EHKÄ he vois ens kerralla kysyä kyläilyä...no eilen illalla soittivat meidän neiti 7v.lle ja kyselivät miksei oltu eilen käyty heillä...Sanoin vaan jälkeenpäin neidille että ei isovanhemmat ole meitä ppyytäneet, että en minä mikään ajatustenlukija ole. Onko OIKEASTI niin vaikeeta ottaa luuri käteen ja soittaa et hei, tulkaa kylään?!?
Mun mielestä kuuluu sekä isovanhemmille että lapsille soitella ja kysyä voiko tulla/mennä esim kahville, vai?!
Meillä nimittäin niin että appivanhemmat asuvat 20km meiltä, auto,aikaa ja kuntoa heiltä löytyy, MUTTA, AINA me joudutaan soittamaan ja kysymään sopiiko tavata. Jouluna yksi muksuistamme soitti heille tapanina että voidaanko tulla käymään, sopihan se, mutta he olivat odottaneet meitä jo aiemmin. Sen jälkeen ajattelin että EHKÄ he vois ens kerralla kysyä kyläilyä...no eilen illalla soittivat meidän neiti 7v.lle ja kyselivät miksei oltu eilen käyty heillä...Sanoin vaan jälkeenpäin neidille että ei isovanhemmat ole meitä ppyytäneet, että en minä mikään ajatustenlukija ole. Onko OIKEASTI niin vaikeeta ottaa luuri käteen ja soittaa et hei, tulkaa kylään?!?
Vastaukset 20
Vanhimmat
Tokihan se kuuluisi molemmin puolin ottaa yhteyttä ja kyläillä, jos ei terveydentila vaikeuta jommankumman osapuolen toimintaa - se kun voi olla se nuorempikin, jolla on vaikeuksia liikkumisessa tms.
Meillä myös on isovanhemmat, jotka käyvät pitkin hampain ehkä kerran vuodessa ja kiukuttelevat meille, kun me käymme heillä niin kovin harvoin - matkaa yli kaksisataa kilometriä, lapsia neljä, yksi kannettava mummolaan kerrostalon kolmanteen kerrokseen liikuntavamman takia, molemmat aikuiset töissä ja kaikki lapset koulussa (nuorin eskarilainen). Vastapuolella kaksi perustervettä, autoilevaa, velvoitteista vapaata eläkeläistä. Me sentään käymme vähintään joka toinen kuukausi kuitenkin. Mieheni vanhemmat olivat eläessään paljon aktiivisempia kyläilijöitä ja yhteyden pitäjiä, josta heille arvosanaksi kymmenen plus.
Mutta toki voi soittaa, useamminkin - ihan kumpi puoli vaan.
molemmat saavat ottaa yhteyttä eikä kummankaan tarvitse. Yhteydenotot ovat ihan vapaaehtoisia.
Mitä se sinua auttaisi, jos sanoisimme kaikki kuorossa, että isovanhempien kuulusi ottaa teihin yhteyttä? Muuttaisiko se tilannetta mitenkään? Luultavasti vain katkeroittaisi sinua.
Jos haluan pitää johonkuhun yhteyttä, otan itse yhteyttä ellei toinen osapuoli ehdi ensin. Hyvin on mennyt ihan sillä konseptilla.
joo....
mut mun mielestä mänttiä ku MEIDÄN pitää aina soitella,pyydellä kylään, kysyä voidaanko tulla jne..tai ei ehkä sekään niin haittaa mut että sit maristaan meille JA MEIDÄN MUKSUILLE kun ei olla silloin ja silloin käyty kun he ovat odotelleet koko päivän...Sori vaan, en edelleenkään ole ajatustenlukija...
ei sitä kristallipalloa ole olemassa, josta voisi katsoa ja tietää, että toiset ovat odottaneet kylään, jos eivät itse mitään ilmoittele. Sitä paitsi se on ärsyttävää, jos itse joutuu aina tyrkyttämään itseään kylään, kun toinenkin voisi aukaista suutaan ja oma-aloitteisesti kutsua, jos haluaa nähdä. Ja tuo marina tyhjästä on raivostuttavaa, kun syyllinen tilanteeseen löytyy sieltä marisijasta itsestään.
tekee samaa, odottelee kylään, mutta ei koskaan kutsu vaan vain syyllistää, että miksi ei käydä.
Kun aikaisemmin yritin sopia jotain tapaamsita, niin se tuntuu olevan niin älyttömän hankalaa eikä mitään voi sopia lopullisesti vaan aina pitää sanoa, ehkä, katotaan sitten, että ollaanko kaikki terveitä ym. ja yleensä viimeistää viimeisenä iltana hän sanoo, että on vähän nuha/yskää tai jotain eikä tiedä, etä onko tulossa kipeäksi. Toki tuo joskus voi pitää paikkaansakin, mutta kun se on joka ikinen kerta sama kuvio! Nyt en ole jaksanutkaan sitten enää kysellä tapaamisten suhteen, kun ei ne kumminkaan toteudu (lapset vaan turhaa pettyy), niin nyt hän syllistää, kun ei koskaan käydä siellä. Hänellä itsellään olisi kyllä eläkeläisenä aikaa tula meillekin päin, kun kokee olevansa riittävän terve. Synttärit on ainoa jolloin enää kutsun meille, sillä se on yks lysti silloin, että tuleeko hän vaiko ei, järjestän juhlat kumminkin. Muulloin en enää viitsi nähdä vaivaa tapaamisten suhteen, sillä en saa häntä tulemaan meillekään päin muulloin kuin synttäreillä vaikka kuinka olen pyytänyt.
Muiden läheisten ihmisten ja muiden sukulaisten kanssa saan tapaamsikuviot ihan kivasti järjestymään ja niistä myös lapseni nauttivat. Tästäkin äitini syyllistää, kun me tavataan muita! Pitäisi siis tavata vain häntä vaikka hän itse tekeekin sen mahdottomaksi.
Kyllä yhteydenpito kuuluu myös isovanhemmille, jos he oikeasti haluavat olla läsnä lastensa ja lastenlasten elämässä.
Moni meistä eläkeläisestä tulee vaan yksinkertaisesti laiskaksi ja saamattomaksi, mutta einakin minun tyttäreni ilmoittaa että on tulossa jo meille. Ja aina se sopii meille. Eikä siinä tarvitse sen kummempia erityisjärjestelyjä tehdä, tytär tuo usein lasten välipalat ja meille kahvipullat mukanaan. Kiva heitä on nähdä muulloinkin kuin vaan juhlissa. Ps. tyttärelläni on myös avain meille, joten hänellä on lupa tulla sisälle mummolaan vaikkemme itse sattuisi olemaan paikalla. Hyvin käy tämä järjestely ja tytärkin ymmärtää sen, että äiti on oloneuvoksetar. (tarvittaessa kyllä olen lapsenlikkanakin).
aina tehty selväksi, että kotiin voi tulla milloin vaan ja se pätee vieläkin, vaikka lapset ovat perheellisiä.
Toiki soitellaan ja kysellänkin molemmin, ei ongelmia!
laiskuuttakin, muta sitten olisi syytä pitää pienempää meteliä, kun tapaamiset ovat jääneet puolin ja toisin. Kivahan se olisi jos tapaamsiet onnnistuisivat! Eipä vaan äidilleni sovi jos ollaan menossa sinnepäin vaikka aina sanoo, että ollaan tervetulleita, niin h-hetkellä ei sitten sovikaan. En minäkään ymmärrä, että mitä erityisjärjestelyitä tarvitsisi tavallisena viikonloppuna tehdä, mutta eipä vaan niitä tapaamisia saa lyötyä lukkoon millään, ei vaikka me mentäisiin ruoka kainalossa äitini luo. Tarkoitin omasta puolestani tuolla järjestelemisellä sitä, että ensin pyydän monet kerrat äitiäni tulemaan meille ja pidän viikonloppuja vapaina muista menoista ja sitten löytyykin joku syy (kuuma matkustaa, liian sateista, vähän nuhaa...), että ensin siirtyy ja siirtyy ja lopulta peruuntuu kokonaan. Lapset ovat joka toinen vkoloppu isällään, joten äkkiä on parikin kuukautta mennyt pelkkään tyhjän sopimiseen eikä mitään muuta voi sopia.
Avain multa pyydettiin pois heti muuttaessani kotoa.
"paras" esimerkki on se, että jouduttuamme illalla iikenneonnettomuuteen (selvittiin kuitenkin vain säikähdyksellä ja auton romuttumisella), niin äitini kieltäytyi antamasta meille yösijaa vaikka olimme hänen lähinurkilla ja alkuperäinen tarkoitus oli käydä seuraavana päivänä hänen luonaan. Kyllä siinä kohtaa lasten kanssa ihmettelimme suuresti ja kun sitten koko tapaaminen jäi väliin sen auton menettämisen takia, niin siitä sitten syyllistetiin meitä, kun emme sillä reissulla nähneetkään. Kehtasi vielä seuraavana päivänän sanoa, että olisimme olleet illalla tervetulleita, mutta hän ei mukamas tajunnut tilannettamme. Ja oikeesti, ei äitini ymmärryksessä mitään vikaa ole.
Siinä kohdin, kun olimme avun tarpeessa eikä sekään riittänyt tapaamsielle, mutta kuitenkin kitistään vieläkin siitä kun nähdään niin harvoin, niin en enää jaksa nähdä vaivaa tapaamisten suhteen. Ne joko toteutuu muissa merkeissä tai siten ei toteudu.
Teillähän kuulostaa olevan ihanasti asiat perheessääne. Olisin toivonut itsellenikin tuollaista.
Tämän ketjun luettuani sanon kyllä avaajalle, että hänellä on aika ilkeä äiti ja hän on myös ilkeä isoäiti lapsenlapsilleen. - Neuvoksi sanoisin, että pidä tyttö yllä muita sukulaisuussuhteita ja elä omaa elämääsi vuorovaikutuksessa - näkee se äitisi, että elämänne on ihan hyvää ja täysipainoista ilman häntäkin. - Ja laita edelleen kortti perheen puolesta lasten kanssa merkkipäivinä ja kutsut juhliinne.
selittelet täällä palstalla äitisi käytöstä. Jos sinulta on tosiaan otettu pois avain omaan kotiisi kun muutit, se kertoo vanhemmistasi kaiken! Unohda tuollaiset ihmiset vaikka olisikin omaisia. Saat odottaa ihmettä elämäsi loppuun saakka.
Minun tai mieheni vanhemmat eivät odota että jotakin sovitaan etukäteen kyläilyjen suhteen. Me olemme lasten kanssa aina tervetulleita vanhempiemme luo. Meillä on avaimet heille niikuin aina on ollut. Vanhempamme on tervetulleita meille aina eikä hekään soita mitään audienssiä. Heillä ei ole avainta meille mutta tietävät missä vara avain on piilossa!
edestäsi löydät.
Itse asun hyvin lähellä lapseni perhettä, mutta meillä on vakiopäivä jolloin tapaan lapsenlapsen. Päivää voi muutta, jos tarve sanelee, mutta ei poistaa perua ilman molemmin puolista sopimusta.
aivan eri tilanne!
Ja aloitajahan jo löytää edestään sen, että ei sitä kristallipalloa ole, josta olisi nähnyt, että isovanhemmat olivat odottaneet heitä kylään vaikka eivät sitä mitenkään olleet perheelle itselleen viitsineet sanoa. Miksi he eivät sitten kutsu kylään vaan mielummin jälkikäteen syyllistävät perhettä? Ja miksi pitää perheen olla itse tyrkyttämässä itseään kylään?
Ihanne tietysti olisi, että molemmat osapuolet soittelisivat ja kyläilisivät vuoroja laskematta. Mutta eihän sellaista voi yksipuolisesti toteuttaa, vaikka haluaisi. Minun leskenä elävä isäni ei soita koskaan meille lapsilleen, ja kuitenkin hän valittelee jos joku meistä ei ole hänelle soittanut tarpeeksi usein. Olen välillä kokeeksi odottanut, kuinka kauan menee että hän ottaisi yhteyttä, meni puoli vuotta kunnes lopulta soitin itse. Olisin valmis pitämään yhteyttä viikoittain ja vierailemaankin usein, kun hänen elämänsä on kuitenkin aika yksinäistä ja tapahtumaköyhää. Mutta yksipuolinen yhteydenpito alkaa harmittaa, ja tulee epäilys eikö hän välitä yhteydenpidosta ollenkaan. Välillä ajattelen että olkoon sitten kotonaan yksikseen, mutta en vaan pysty ihan siihenkään.
Meillä aikuiset lapset tulevat meille maalle edelleen kuin kotiinsa, onhan tämä heidän lapsuudenkotinsa. Avaimet heillä on tietysti kaikilla, ja saavat tulla riippumatta siitä ollaanko miehen kanssa kotona vai ei. Tietysti ensin soitellaan, onko muuten sopiva ajankohta - ettei meillä ole vieraita tms. Lasten perheet käyvät lähes viikoittain, usein vietetään yhteistä saunailtaa ja ruokaa tekee se joka ehtii. Jos ei olla itse kotona, saavat "retkeillä" täällä, ja silloin saattaa olla ruoka valmiina ja sauna lämpimänä saapuessamme. Itse käymme lastemme luona harvemmin, koska pienissä kerrostaloasunnoissa ei voi oikein muuta tehdä kuin istua sohvalla.
Näitä lukiessa alan nyt miettimään, pitäisikö itse olla aktiivisempi, toivoisivatko he välillä kutsuja tai enemmän vierailuja meiltä... toisaalta tämmöinen spontaani yhteydenpito tuntuu toimivan, vaikka onkin aika passiivista meidän taholtamme.
oli aika söpö juttu kuule.Itse aikoinaan sanoin mailmalle lentäneelle ettei täällä mikään muutu sinä vain muutut,mutta aina voit tulla kuin kotiisi.
isovanhemmat ovatkin vaan väsyneitä. Yleensä ihmiset vanhemmiten menettää innostuksensa ja energiansa ettei yksinkertaisesti JAKSA olla aina vauhdissa.
Itse olin ensimmäisen lapsenlapsen kanssa innokas ja vauhtia täynnä, keksin vaikka mitä puuhia yökyläilyjen aikaan, nyt kun viimeinen (viidestä) on ollut kyläilemässä, yritän väkisin saada itseeni puhtia edes johonkin puuhaan.
Mutta kyllä se on kuin käsijarrut päällä ajamista.
Please, älkää aina tuomitko isovanhempia!
äitini, lasteni isoäiti, on niin "väsynyt", ettei millään tapaamisella (päiväkäynnit ja mä itsekin aina paikalla) ei ole tarvinnut lasten eteen tehdä yhtikäs mitään, joten ei siitä voi rasittua vai voiko? Nykyään ei tavata kovin usein, kun ei mitään tapaamista saa koskaan järjestettyä ja syyksi on jopa kelvannut tuulinen sää! ja sitten vielä kehtaa syyyllistää mua kun ei näe lapsenlapsiaan. Ei mene mun jakeluun tuollainen.
niin se olen minä..ja kyllä nämä appivanhemmat jaksavat, vähä liikaakin välillä tykkään,ravaavat kirkossa, konserteissa ym kuin ruikulla :)...tyttö soitti heille toissapäivänä, ja käytiin sitten heillä eilen.Heti ovella anoppi sellasella "voi voi" äänellä että me ei tänävuonna olla käyty (tapanina viimeks, kun kutsuttiin itse itsemme sinne)ja että käydään NIIIN harvoin (yleensähän kutsutaan itse itsemme heille n. kerran viikossa)...olis kai pitänyt avata suu ja sanoa eilen jotain asiasta, mutta kuinka sen hienosti ilmaisisi?!
Tyttäremme perhe asuu noin 40 km päässä ja haluamme tavata heitä usein, pieni lapsenlapsi 1,5-v muuttuu niin nopeasti. Periaatteena on joka viikonloppu, mutta siihenhän tulee tietenkin pakostakin usein muutoksia puolin ja toisin. Sitten voidaan tavata jonain arki-iltana. Ajelemme vuoroin toistemme luokse, emmekä viivy koko päivää, ettei vierailut tule stressiksi. Minusta on mukava kokkailla viikonloppuisin vähän paremmin, koska viikolla olen työssä, ongelmaksi usein tulee vain se, mitä kokkaisin kaikkien mieleistä, ideat loppuvat. Olen sanonut heille, että jos he haluavat syödä meillä, pitää ilmoittaa jo viikolla mitä haluavat, teen mielelläni. On jotenkin ihanaa kun vävy pyytää joitain tiettyjä herkkujani toistuvasti, hän siis pitää kokkailuistani. Soittelemme usein, joten kanssakäyminen on luontevaa ja olemme kiitollisia, että saamme nähdä tyttären tytärtä mahdollisimman paljon. Ei minulla ole aina kovin hyvät välit tyttäreni kanssa, hän on ollut välillä täysin kohtuuton minua kohtaan, ja välillä ilmoittanut etten näe lasta enää koskaan, mutta ilmeisesti hän on ymmärtänyt, ettei voi eristää meitä lapsestaan. Tällä hetkellä kaikki hyvin ja toivoisin, että muutkin isovanhemmat voisivat luopua itsekkyydestään ja kaveerata lastensa perheiden kanssa. Näin on paljon mukavampaa ja hyvä mieli kaikilla. Ei arvostella ja annetaan jokaisen luoda oma perhe-elämänsä itse, niinhän mekin ollaan opeteltu omat traditiomme ja tapamme.