Minulla on todettu hauraspersoonallisuus..minun on vaikea olla oma itseni ihmisten kanssa. Peitän aina todellisen minän ja sepitän kaikenlaisia valheita ollakseni edes jotain..olen hukannut itseni täysin, en saa itseeni vaan kunnolla otetta. Olen äärettömän kiltti, en uskalla sanoa kenellekkään vastaan, pelkään että toinen ajattelee minusta muuten pahaa. Olen ulkoapäin ohjailtavissa ja tuntuu ettei minulla ole koskaan omia mielipiteitä mihinkään. Miehiä pelkään ja minun on erittäin vaikeaa luottaa. Kuitenkin aina jotain säpinää pidän yllä mutta silloinkin esitän jotain muuta ja en anna suhteen mennä pidemmälle kun pelkään toisen huomaavan todellisen mitään sanomattoman persoonani..laiska, tyhmä ja yksinkertainen.. käyn terapiassa, mutta vaikea uskoa löydänkö itseäni enää. Haluaisin oppia olemaan jämäkkä ja määrätietoinen nainen jotta joskus tästä elämästä jotain tulisi. Olen 29-vuotias nainen. Onko muita joilla identtiteetti on jäänyt kehittymättä vielä aikuisiällä?? Mitään neuvoja kuinka saada itseluottamusta ja arvostusta??
hauras minuus
Essi-80
2503
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
En osaa sinulle mitään neuvoa antaa, mutta näyttää siltä että olen samassa tilanteessa kuin sinä. Ikää kylläkin 50 , mutta en pistäisi vaihdevuosien tms. piikkiin. Pari v. sitten hukkasin minä itseni. Olen myös käynyt terapiassa ja siellä tajunnut olleeni kiltti, muiden hyväksyntää hakeva, hylkäämistä pelkäävä rakkauden kerjäläinen. Ja kun näitä asioita on alkanut itsessään tajuamaan miksi olen ollut tuollainen, se tekee kipeää. Liekö meidän ikäerolla osuutta asiaan, mutta tunne on sama, en tiedä kuka olen ja keneksi olen muuttumassa. Saattaa vaikuttaa joltai sanonnalta, mutta mulle tuo asia on tosi ja olotila joskus (nytkin) levoton ja hirveän ahdistava. Ehkä mulla saattaa vaikuttaa, että olen nuorekas ja nuorenmielinen. Mutta nyt ykskaks kaikki energia hävinnyt. Jouluna kaikki 3 lastani olivat luonani, enkä oikein tiennyt miten päin olisin. Tuntui kauhealta katsoa, että minullako noin isoja lapsia. No, en koko elämääni ala kertomaan. Olen kuitenkin varmasti elänyt ja tuntenut jotain samalla tavalla kuin sinä. Lohdutuksena voin vaan sanoa, että olisimpa minäkin huomannut nämä asiat sinun iässäsi ja eläisin nyt ehkä täyteläisempää elämää...mene ja tiedä. Sekavasta sepustuksestani huolimatta sanon, että on täällä ainakin yksi (ja varmaan monta muutakin) joka ei tiedä kuka on. Toivottavasti löydämme sen pian.
Kiva oli lukea kirjoituksesi. Liiallinen kiltteys murskaa ihmisen ja kiltti ihminen heittää elämänsä tavallaan hukkaan. Tämä persoona kadoksissa olotila on todellakin ahdistavaa ja tekee elämästä erittäin sekavaa. Uskotaan että löydämme itsemme ja uskallamme seistä omilla jaloillamme vielä jonain päivänä :)