Olen raskaana (8. vko) ja käytännössä olen aivan epätoivoinen sen suhteen, mitä tekisin. Periaatteessa ajatus abortista on vastenmielinen, mutta haluaisin olla vakaassa parisuhteessa (mieluiten naimisissa) ennen lapsen saamista. Kuitenkin avomieheni on luonteeltaan erittäin hankala ja arki on suorastaan piinallista hänen kanssaan. Haluaisin erota hänestä mitä pikimmiten, vaikka sekin tullee olemaan vaikeaa. Minulla on edelleen tunteita häntä kohtaan ja jos hän mystisesti muuttuisi hieman tasapainoisemmaksi, haluaisin olla hänen kanssaan ja mennä naimisiin (hän haluaisi naimisiin kanssani). Ongelmia mutkistaa se, että olen raskaana, sillä jos pidän lapsen, tunnen olevani sidottu häneen loppuiäkseni. Mitä kauemman aikaa olemme tunteneet toisemme, sitä kauemmaksi olemme kuitenkin erkaantuneet ja toivo alkaa olla vähissä. Haluaisin tämän raskauden loppuvan, jotta pääsisin miehestä eroon, mutta en haluaisi tehdä aborttia. Toivon ja melkeinpä rukoilen keskenmenoa, mutta voi olla että mun täytyy keskeyttää tämä, vaikka se raa'alta tuntuukin. Koko tilanne masentaa ja pelottaa ja mietin päivittäin itsemurhaa. En halua tuhota elämääni ja lapsen elämää tämän takia. Mielestäni lapsella kuuluu olla rakastavat vanhemmat - molemmat siis. Ensi viikolla menen käymään terveyskeskuksessa puhumassa asiasta.
Epätoivo
Help...
3184
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ongelmasi on niin iso ettei siihen kannata hakea tältä palstalta. Soitappa neuvolaan ja pyydä jutteluaikaa niin saat ajatukset kirkastumaan. Tiedätkö! tuossa vaiheessa raskautta on myös normaalia tuntea pakokauhua ja toivoa raskauden keskeytymistä. Se menee ja rakkaus lapseen kasvaa vähitellen.
Tsemppiä ja muista, et ole yksin. Apua saa kun sitä osaa pyytää.
Anteeksi vain, mutta en pysty ymmärtämään, että, jos tilanne on tuo, niin miksi harrastaa seksiä? Siinä kun aina on se mahis raskaaksi tulemiseen ehkäisystä huolimatta. (Kohta nimittäin kai väität, että käytitte ehkäisyä.) Nykypäivän moraalittomuus ja vastuuton hälläväliä ajattelutapa ja "murehditaan, kun on murehtimisen aika" ajattelutapa aiheuttaa tällaisia tilanteita. Minusta voisit pitää lapsen, jos sellaisen olet saattanut aikaiseksikin.
Arvostan, että uskallat myöntää suoraan tilanteesi. Elämä on niin monimutkainen ja moniulotteinen juttu, että monetkaan ratkasut ei ole helppoja, eikä moniinkaan asioihin ole yksinkertaisia vastauksia. Vaikka itse en hyväksy avoliittoa, ymmärrän tavallaan kuitenkin, että kaikilla ei ole samaa moraalia ja jostakin ihmisestä voi tuntua mukavalta muuttaa yhteen toisen kanssa huvin vuoksi, ympäristön "paineesta" tai vain kokeillakseen miltä tuntuu tai jopa taloudellisista syistä. Jokainen meistä tekee virheitä. Taivaan Isä antoi kuitenkin ohjeen, että ihmisen on hyvä sitoutua yhteen toista sukupuolta olevaan ihmiseen elin-iäkseen ja olla uskollinen siinä suhteessa hyvinä ja vaikeina aikoina. Tämä myös siksi, että puolisot jo kahdestaan muodostavat perheen ja siihen perheyhteyteen on lastenkin turvallista syntyä ja tulla. Siinä puolisot yhdessä ottavat vastuun siitä, että saksin myötä hedelmöittyminen voi tapahtua. Avioliitossa eläminenkään ei ole välttämättä aina helppoa, mutta Taivaan Isä tietää, että se ois ihmiselle parasta. Siksi Hän opastaa meitä siihen, ei kiusatakseen, vaan suojatakseen. Irtosuhteet, avoliiton takaportit ja muu epävarmuus ei ole hyväksi, vaikka kaikki eivät sitä ole valmiita myöntämäänkään. Erot, pettäminen ym. hajottaa ihmistä.
Ymmärrän, että olet nyt vaikeassa tilanteessa. Siitä huolimatta, että olet tehnyt omat päätöksesi ja valintasi ja niiden myötä joutunut tuohon tilanteeseen, Taivaan Isä ei käännä sinulle selkää, vaan ojentaa kätensä auttaakseen. Hänellä riittää aina armoa, toisin kuin meillä ihmisillä. Tärkeintä on nyt, että älä tee mitään hätiköityä. Itse olen sitä mieltä, että ihmisestä tulee ihminen hedelmöityshetkellä. Taivaan Isä on suunnitellut jokaisen meistä ja jokaisen alkunsa saavan pikkuisen. Kohdussa Hän ihmeellisesti punoo kokoon ihmisen, jossa on tämä kaikki oma luonne, tunteet, ajatukset, henki ja kaikki. Elämä on siis jo syntynyt, ihminen on jo saanut alkunsa. En siis katso hyväksi tehdä aborttia. Siinä kuolee vastoin Taivaan Isän tahtoa Hänen luomansa persoona, uusi ihminen. Ihminen, jolla olisi koko elämä edessä.
Suomessa on hyvät mahdollisuudet myös muunlaisiin ratkaisuihin. Jos katsot, ettet pysty tai halua itse lasta hoitaa ja kasvattaa, voit antaa sen adoptoitavaksi. Tällöin hän saa elämän. Elämä on mielestäni suurin lahja, jonka vanhempi voi lapselle antaa. Äidillä on vielä lapsen synnyttyä harkinta-aika ja mahdollisuus kuitenkin päättää pitää lapsen itse. Mikäli näin ei tapahdu, lapsi saa varmasti häntä kovasti odottavat ja rakastavat adoptiovanhemmat ja rakastavan kodin. Myöhemmin hän varmasti myös itse oppii ymmärtämään ja arvostamaan tätä mahdollisuutta, jonka biologinen äiti on hänelle antanut. Hän on saanut elämän.
Tilanne ei ole varmasti helppo, mutta hae itsellesi tukea. Tulet varmasti kuulemaan monenlaisia kommentteja, mutta tukeudu niihin ihmisiin, joiden kommentit koet sydämessäsi oikeiksi. He tukevat sinua. Muista myös, että Taivaan Isä rakastaa sinua. Hän haluaa auttaa sinua. Rukoile häntä ja pyydä apua tilanteeseesi. Hän kuulee rukoukset ja voi ihmeellisellä tavalla antaa sinulle voimia, tukea, johdattaa oikeisiin paikkoihin oikeaan aikaan ja antaa oikean ratkaisun.