abortti

onko kaduttanut se että jätti tekemästä abortin
5208
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ei koskaan.

Äänestä

Ei ole kaduttanut. En tosin silloin todella aborttia itse halunnutkaan, jonkin aikaa sitäkin mahdollisuutta mielessäni venyttelin lähinnä elämäntilanteestani johtuen.

Äänestä

No se ei varsinaisesti ole kaduttanut koskaan, että tein abortin, vaan siinä on kaduttanut se, että ylipäätään tulin tahtomattani raskaaksi.

Nyt olen jättänyt abortin tekemättä, eikä sekään ole oikeastaan kaduttanut... Mutta silti nyt rv 27 olen miettinyt monesti olisiko pitänyt jättää tälläkin kertaa jättää tulematta raskaaksi alunperinkin...

Vielä en ole löytänyt mitään hyvää sanottavaa tästä tilanteesta, siis raskaana olosta. Ainut toive on edelleen se, että kyllä se sitten palkitsee kun tämä loppuu. Mutta tuskin silti niin paljon voi aika kullata muistoja, että koskaan voisin sanoa tulevaisuudessakaan kirkkain silmin, että en ole koskaan katunut sitä, että päätin tehdä lapsen, sillä nyt raskaana ollessa olen sitä niin monesti pohtinut...

Äänestä
  • katua sellaista (raskaaksituloa ehkäisyn läpi?) johon ei ole itse voinut vaikuttaa eikä aavistaa?

    Äänestä

  • on mahdollista kirjoitti:

    katua sellaista (raskaaksituloa ehkäisyn läpi?) johon ei ole itse voinut vaikuttaa eikä aavistaa?

    ...jotka kantavat vastuunsa tekemisistään itse (eivätkä syytä korkeampia voimia) tekevät niin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


yuijh kirjoitti:

onko kaduttanut se että jätti tekemästä abortin

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu