Onko siitä olemassa mitään tutkimuksia, mitkä tekijät vaikuttaa skitsofreenikoiden itsemurhariskiin? Varmaan ainakin vaikeimmin sairastuneet tappaa itsensä muita helpommin, mutta onko esim. sairastumisiän, sukupuolen tai muiden asioiden todettu vaikuttavan riskin suuruuteen?
Skitsofreenikoiden itsemurhat
@@
3302
0Äänestä
Vastaukset 3
Vanhimmat
Epäilisin että siitä ei ole paljon tutkimuksia, ainakin järjellä ajatellen on vähän eettisesti kyseenalaista keräillä dataa skitsofrenia potilaista ja jäädä odottamaan että potilas tappaa itsensä :P
Skitsojen itsemurhariski on suurin viiden ensimmäisen vuoden aikana jolloin normiväestöön nähden itsemurhariski on 20 kertainen. Tämän jälkeen riski putoaa viisinkertaiseksi normi väestöön nähden.
Kokonaisuudessaan vain noin 10 -13 % prosenttia skitsofrenikoista koulee oman käden kautta. Skitsofrenia on parantuva tauti joka menee useimmiten ohi jo parin kolmen kymmenen vuoden jälkeen. Kokonaisväestöstä itsemurhan tekee noin kolme sadasta. Tähän sisältyvät siis kaikki mielisairaidenkin tekemät itsemurhat. Kaiken kaikkiaan skisofrrnikko päätyy itsemurhaan kolme kertaa todennäköisemmin kuin kokonais väestö Eli noin joka kymmenes skitsofreenikko koulee itsemurhan kautta
Kaksisuuntaisista eli bipoista yli puolet poistuu oman käden kautta ja suurin osa lopuista välillisesti itsetuhoisen toiminnan kautta. Kaksisuuntainen mielialahäiriö ei parane koskaan, ellei diagnoosia ole antanut, joku valelääkäri harjoittelija.
Oletko ihan varma että prosentit ja määrät pitävät paikkaansa. Vaikuttavat vähän liian suurilta. Lähteitä mistä varmistaa asia... Epäilen vahvasti yläolevan henkilön esittämiä määriä.