Vuosi vanha muistoon jää
uusi uutta tallettaa,
runoissakin aika viilettää
hetkistä muistuttaa.
Hetkistä menneistä kiitän
mukavasta runoajasta.
Toivomuksen myös liitän
lisää ajatusten pajasta.
Kaikki me runoista pidämme
näistä meidän ikiomista.
Monista asioista tiedämme
hetkistä somista.
Surustakin runon myötä
iloa ja lohdutusta kaipaavalle.
Päivä seuraa yötä
auringon noustessa taivahalle.
Nautitaan runoistamme
näistä vanhoista ja uusista.
Kertoillaan ajatuksistamme
vaikka menneistä joulukuusista.
Kiertoon runot yhä laita
pitkän päivän lyhyemmäksi taita.
uusi uutta tallettaa,
runoissakin aika viilettää
hetkistä muistuttaa.
Hetkistä menneistä kiitän
mukavasta runoajasta.
Toivomuksen myös liitän
lisää ajatusten pajasta.
Kaikki me runoista pidämme
näistä meidän ikiomista.
Monista asioista tiedämme
hetkistä somista.
Surustakin runon myötä
iloa ja lohdutusta kaipaavalle.
Päivä seuraa yötä
auringon noustessa taivahalle.
Nautitaan runoistamme
näistä vanhoista ja uusista.
Kertoillaan ajatuksistamme
vaikka menneistä joulukuusista.
Kiertoon runot yhä laita
pitkän päivän lyhyemmäksi taita.
Vastaukset 53
Vanhimmat
nyt itseni, ajatukseni
liian hyvin syönyt
on iso työ nyt
siirtää solki uuteen reikään
ohuemmin voita leipään
vielä näynhän takaa seipään.
Olet mitä syöt,
päätä seinään lyöt
Tänään jätän leivän pois
huomenna jos soppa ois,
Ostin kaalia ja porkkanoita
niistä jotain tehdä koitan.
soseutan ja suurustan,
liikunnankin palautan,
päiväohjelmaani nuin,
aamulla halliin, sitten uin,
jos ei kovin kylmää ois
kävelläkin kenties vois.
Ajatus on tämä vakaa
tämä laihtumisen takaa....
jjoutavan evästystä.
Olipa naseva alku uudelle vuodelle,
pakkasille ja ihmisille suopeille.
Vuoden alamme yhdessä kulkien,
emme toisiamme ulos sulkien.
Ihanaa on kulkea kera ystävien,
runonurkan sekä tämän talvisen luonnon,
kohti kevättä tulevaa ja päivää pitenevää,
vaikka vain kukonaskelin...
Tuli meille vihdoin talvi,
kylmään tottuneille.
Sitä kaivata jo ehti,
milloin lumi maahan ehtii.
Järvet jäässä, lunta sataa,
murehdi ei nyt kukaan.
Talven lapset pohjolassa,
ilman lunta - eksyksissä.
Pakkanen jos nenän päätä puree,
tuskin sitä kovin moni suree.
Koti lämmin oottaa siellä,
matkamiestä elon tiellä.
Maisema niin kaunis - valkoinen,
nietos kasvaa, lumen alla oksat nukkuen.
Kunnes aurinko taas taivahalla,
nousee, lämmön antaen.
Silloin herää karhu pesästään,
linnut palajavat lennoiltaan.
Sitten purot solisee,
kevät tullut pohjoiseen.
Lapioin, lapioin
lunta minä lapioin.
Sitä ei voinut tulla
kun piti olla
keli nolla.
Sanoivat viisaat,
ilmastomuutos, ilmastomuutos.
Eipä pakkanen välitä siitä
mitä ne viisaat
lukevat niistä,
käyristä, viivoista.
ennusteista.
Se vain puhkuu ja puhkuu.
Puut valkoisin oksin
satukirjalta näyttää.
Värivaloja pihapuussa
varjoja maahan luo.
Oravainen keikutellessaan
lunta pudottaa,
lintulaudalta iltapalaa ottaessaan.
Taivas tummana piirtyy
pakkanen nurkkia paukuttaa.
Aamu, aurinkoa odottaa.
Maa vankina on lumen jään
luonto vaiennut on eessä talvisään.
Jänölläkin yllä lumipuku,
niin puhtaan valkoisena koko suku.
Omenoita lumen alta löytää
niillä koristellaan lumipöytää.
Täysin vatsoin helppo jatkaa taas
tanssiaskeleilla katsokaas!
Pensaan ympäriltä kuusen alle
siellä olo maistuu kotoisalle.
Ajelin hiljaa pakkasessa,
säässä niin aurinkoisessa.
Tuo valon kirkkaus häikäisi,
melkein silmät sokaisi.
Näin kerjäläisen keskustassa
istuvan jäisessä maassa.
Pahvimuki jaloissaan,
johon ootti almujaan.
En antanut lanttiakaan,
ohi poljin, omaatuntoain
pyrin lohduttamaan,
mitäs tänne tulevat anomaan.
Sikäli kuin huomasin,
kaikki samoin miettehin
ohittivat poloisen,
taisi saada tyhjän kipposen.
Nuori oli tuo ihminen,
mieleni on surullinen,
Miksi jonkun osa on moinen,
voisihan se olla toinen.
löytää pienen tilan
kirjoittaisin kyyneleeni
Pegasoksen lähdettyä.
Oli pulska elefantti tuijan
syliin hakeutunut
siinä turvassa makoili.
Luontoemon viisahasti
joka kukkasen peittäessä.
Joka oksan lämpimästi
kietonut puhtaaseen peittoon.
Pakkaselta hirmuiselta
hallalta hyiseltä suojaan.
kuusen tuoksua mieleeni varastoin
sormeilen hellästi vanhoja koristeita
menneiden joulujen muistoja
pikkutytön askaroima enkeli
koulupojan näpertämä lankatonttu
lapsuuskodin tuomaanristi
anopin kutoma pellavaliina
siskolta punainen poppana
joulutähti punaa vielä hehkuu
amaryllikset uusin kukkavanoin
hyasinttien tuoksu muisto vain
joulukorttien kauneimmat talletan
viimesen vihreän kuulan mutustan
Aamun valo ilon toi!
Yö vain hännän tuuheamman
leikillänsä sille loi.
Siellä oksain siimeksessä
somasti vain oottelee.
Kaunis pää on ennallansa
raajojaan jo ojentelee.
Kohta käykin hännän huiske
tintit kun ne hyppelee.
Pegasoksein luokse kenen
onnessansa lentelee?
Nyt on puhdasta puuterilunta
täynnä koko valtakunta,
uusia jälkiä lumella taas
leikkiä eläinten katselkaas.
Risutkin kauniiksi muuttuneet on
osa lumessa osa lumeton,
Vitivalkoinen harakka kuitenkin
sen oksistossa mä huomasin.
Mustarastaan kiireinen liike tuo
saa harakan lentoon kuusen luo,
tämä näytelmä jatkuu ja talvikin
kohta peitymme lumikinoksiin.
Pieni lenkki pakkasessa,
jopa posket punaan saa.
Nenäpäätä nipistää,
korvanlehti punottaa.
Eipä hätää ole mulla,
pääsen sisään lämpimään.
Miten lienee pienen linnun,
pakkaseenko jäätyy tää.
Ehkä pesäkolo sillä,
kodin mitat täyttää.
Lämpimän ja turvan tuo,
kun masun täyteen joku suo.
Lintulaudalle nyt riennän,
täytän simenillä sen.
Kevään tullen kiitokseksi,
lintu pieni laulun suo.
Vanhalle on liikaa kylmä tää
vaik’ kaunis luonto mieltä lämmittää
silti jalkaa hellii huopikkaat
vanutetut pitkät varrekkaat.
Siksipä mä kaipaan huopikkaita
oikein entis’aikain varrekkaita
jalkani kun aina ovat jäässä
kaikki sormet sekä aivot päässä.
Heräisupä huopatossutehtailija
kai jo tokkurainen vanha uneksija
valmistaisi lämmityksen varpailleni
antaisi se voimaa myöskin keholleni.
ehkä olit paha suustas
vaikka hento niistä luistas.
Kostit ehkä lapsuuttasi
otit takas tuskiasi.
Kaverit ei ilman syytä
harmissansa toista rytyytä!
Pitäis aina meidän muistaa
eikä toisille vain syitä suistaa.
Itse ehkä ain ei tiedä,
ettei syyttään kukaan siedä
toista siinä niskan päällä.
Oppia on elämämme
kaunat taakse jättäkäämme!
Vähällä et tainut uskoa
kun usein katsoit naaman ruskoa.
Pakkanen pureva poskilla
hyinen tuuli, jäisenä puhkuu.
Loppiaista kylmää kohta muistella
saa, huominen jo iloa uhkuu.
Kevättä kohti rientää aika
jojona pakkasmittari asteita näyttää.
Pilven takaa kurkkaa auringon taika
lämmöllä se sydämetkin täyttää.
Ystävyys, kauniit sanat ymmärrys
onnellisuutta parasta jakaa.
Uuteen vuoteen lempeä pyörähdys
hyvän olon kaikille takaa.
Koulukiusausko mielestäsi suotavaa,
kiusaaja itse taidat olla,
kuin kukkona tunkiolla,
Viestini poistin ja pahoilla mielin,
elämääni jatkan.
jatka Sinä,minä otan hatkan,
runojen tiellä,liikaa kaiketi olinkin siellä
Nyt on juhlat juhlittuna
syöty kinkut kalkkunatki,
monet tervehdykset tehty
monet vieraat kestitetty.
Hauskat hetket muisteloihin
koko vuodeksi kerätty.
Laulaneet on lapset meille
kauniit lapset, kauniit laulut.
Kuvattu on hetket hyvät,
muistissa nuo kultajyvät,
kauan säilyy kauniit hetket
hevostallin lyhtyretket,
vietiin sinne porkkanoita
jouluna herkuiksi paloina.
Nyt on loppiainen ohi
arkeen avautunut ovi.
Iloa on runojen tiellä
ei kukaan ole liikaa siellä.
Etsitään elämästä paras hetki
jätetään pois ikävien hetki.
Yhdessä meillä mukavaa on
ja kiusaaminen tuntematon.
Runot itselle paljon antaa
kuin kulkisi aurinko rantaa.
Hyvää ystävyyttä toisi
lämpöisen siteen loisi.
Pahaamieltä ei kanneta
valtaa sille ei anneta.
Iloitaan elostamme siis
vieköön ikävän hiis.
Aamulla talitintti varpaat jäässä
oksalla kylmissään huojuilee.
Pakkanen vaan hampaitaan kiristää
väsynyttä kulkijaa piristää.
Aurinko piilottelee pilvien takana
harmaat pilvet pakkaslunta ravistaa
lumeen polkuja peittää.
Tääl on ihanii
ihmisii,
runot
mukavii
lisää niitä nii
iha luettavii
Runoilla en oikee
osaa, lukkee vaa.
kiitti kovasti.
On lunta tulvillaan
raikas talvisää.
Ei kohta mitään nää,
kun lunta pyryttää.
Pian kaikki hukutaan
lumivallin alle vaan,
mutta täysin tässä koetaan
talven tunnelmaa.
Eteenpäin, eteenpäin
aika kiitää näin.
Loppiainen ohi on
ja Nuutti eessäpäin.
Hyvää Yötä sanon taas,
jälleen, katsokaas,
on aika mennä nukkumaan,
ehkä joskus tavataan.
Elämä ja mennyt aika
muistoihin kulettaa.
Ystävä menneisyydestä
nuoruuteen kulettaa.
Punaposket, kellohameet
lättähattu aikaan kulettaa.
Nolotti joskus joku sattuma
nyt nauru niitä kulettaa.
Voi nuoruusaika entinen,
kuvia sieltä kulettaa.
Nyt ikäihmisenä silmää isken
sainhan kokea sen.
Kupissa kahvia
ja paperilla leipä
enpä aio ahmia
lueskelen teitä...
Kaunista runoa
lämmittää lukea
sanoja punoa
saan kahvista tukea.
Niin huomenta vaan
tänään kirjaillaan,
myös ulkoilla saa
kukin tavallaan.
Pieni ulkoilu on
pakkaspäivänäkin,
aivan ehdoton
saadaan pirteyttäkin.
Pakkaspoika se niin
puhkuu viimallaan
poskiin punaisiin
mutta hellästi vaan
Vuodevaatteet, matot,
parvekkeelle kiikutin.
Lasit auki maailmaan,
tulkaa tuulet heilumaan.
Ensin pölyt kosteaan,
sitten imuri vaan laulamaan.
Moppiin nahkea pyyhe,
sillä lattiat pyyhkäisen.
Pidän tauon, juon kahvit,
ruokaa uuniin laitan.
Kinkkukiusaus sitten paistuu,
luulen - sullekin se maistuis.
Sitten vaudevaatteet raikkaat,
sänkyyn petaan, lakanat puhtaat,
matot tuulettuneet lattioille,
vielä liinat pöydille.
Kauppaan riennän, kukat ostan,
istun, nautin, ehkä kahvit keitän.
Jopa onkin hyvä mieli,
ahkeruuden palkka, koti puhdas, raikas.
Vauhtihan on mahtava SkillaN
Ulkona mulla jos petivaatteet ois
sohvalla nukkua sais monen illan
kylmyyden sisäisen tois.
Mä oon hämeen hitain nääs
ja aikaa liikaa kuluis touhuun.
En ulos heittelis pakkas sääs
vähän lämpimällä alan sauhuun.
Mutta kuvan sain raikkaudesta
puhtaan kodin tunnelmasta.
Hämeen hitain kauppaan mennä mönkii
sitten kun tuo lämpö hönkii.
Ahkeroin kai tuonnemalla
ajalla nääs paremmalla.
Kuka nyt aina on iloinen
ei kai onnistu se aivan.
Hyvä kun löydän puhtaan paidan,
no täähän on aika siloinen.
Olispa mulla vaimo ahkera
mikäs silloin ois kuherella!
Silittäisin nättiä tukkaa
välillä kantaisin komeeta kukkaa.
Illalla suukkoja antaisin
kahvitkin sänkyyn kantaisin.
Voi mua poikamies rukkaa
elämäni menee nyt ihan hukkaan!
Äläpäs huoli,
asioilla lienee toinenkin puoli.
Yksin sä päätät mihin meet,
syötkö vai juotko, sama sen.
Nukkua voit vaikka aamulla pitkään,
illalla kukkua miten vaan kehtaat.
Ei komentoa tule sinne tai tänne,
itsesi herra oot, käske ei kukaan.
Kukkasen ostat omaan pöytään,
kampailet, sivelet - omaa tukkaa.
Mietipä tätä ja vaikerrus jätä.
Jos kumminkin tuntuu siltä,
että toinen ois oltava se kultu.
Hymyä huuleen ja rohkeesti vaan,
kultaa omaa etsimään;)
wiiwi laukkaa, ´runonurkkaan,
tietä etsi, no löytyipä tää pesti.
Sanat vaan takertelee,
ihan silmää kirvelee.
Poissa liian kauan,
en muista...mitä hain, mut,
tyhjäksi jäi sylini vain.
Haamuako halasin,
ei, ihminen se oli,
jäästä ei vettä saanut.
Jano jäi, mut jääköön.
Elämää, on tää, herra nähköön.
Aaveita aaveita vaan
myös halailla saan.
Aavekaveri uniin ilmestyi
komean kaunis olento.
Herätessä tyynyä halasin
torellisuuteen palasin,
vaan oli se komia aave.
Oikeesti ko olemassa, aaveita ja kommeita.
Pittää laittaa tyyny kainaloon,
se minnuu halatkoon.
Luulen kuitenkin,
se naamu, karvaturpainen,
olikin koiran, söpön pikkuisen!
kynttiläkolmioihin
kävelin katua nyt
ja olin hämmästynyt
oli ikkunassa terrierin kuva
lampuista pienistä muodostettu
oli piskillä punainen kuono
ei idea ollenkaan huono.
on tuossa eräskin firma
lamppukolmiot jokainen vuosi
vaihtakaa ihmeessä tuokin kuosi.
Serkku ja mä, meitä oli kaksi keskenkasvuista naista,
ja serkku brassi hienoa, niin stadilaista, niin stadilaista
Oli laukku käärmeennahkaa kuten korkokengätkin.
Minä linttaan astutuilla mokkasiineilla tallustelin,
mutta väsky oli siro ja punaista mokkaa.
Serkku aukoi päätä ja koputti nokkaa:
- Nyt kävellään arvokkaasti Espan poikki,
etkä sitten ala sinne ja tänne loikkii.
Ohjeita tuli, ja mua alkoi ottaa koppaan.
Eikö tuo peijakas koskaan stoppaa?
Käänsin varpaat sisäänpäin ja vauhtia lisäsin
ja etusormen päässä punaista laukkua pyöritin.
Serkku tuli perässä ja hoki tullessaan
ettei tunne tuota hullua ollenkaan.
Yleisömenestys oli taattu, mutta vieläkin harmittaa,
kun en keksinyt laulaa hoi laari laari laa!
Nuuttipukki aikoo mua hätistää
ilon onnen tunteet lätistää.
Potkurini jo mua oottaa
tunturiasunnolle potkin
piilotan lahjani alle peiton.
Keli on mua myöten
lauhtui vauhtiin sopivaksi.
Hitsi nyt mennää
tiellä santa ja kivi teki tennää.
Kaks kierrosvolttia kelkan eteen
pesuuksissani tunsin sen
Nuuttipukki naurain ohi potki
sotkien taas suunnitelmani.
Vuoden alku paljon uutta
vaikkei vielä päivää kuutta
ollut kulunut
vaan paljon muuttunut
ei päivää samanlaista
ei kahta kokonaista
kun asiat on mullinmallin
enemmänkin jos vain sallin
kiireitä siis kovin mulla
en aina ehdi tänne tulla
mielessä on kuitenkin
varmaan vielä ehdinkin.
Koristautunut talvi lumipukuun hohtavaan
oksat puiden valoisana kimaltaa.
Tammikuu pakkassadun maailmaan
ajatuksia, askeleita johdattaa.
Riippakoivun oksat tehneet lumimajan
hiihtolatu koristaunut kirkkain timantein.
Talvessa sadun kulkija hukkaa ajan
oravainen käpyään kaivaa yksintein.
Järvenjää nukkuu lumipeiton alla
hangelle hiihtäjän varjo piirtyy.
Sinisenä siintää metsä auringolla
vähinerin taa taivaanrannan siirtyy.
Aamunkoitossa taivas loistaa
hehkuvin värein, punaisin violettisin.
Maisema valkoinen sitä toistaa
on talven hehku tää kaunehin.
On jälleen tammikuu
ja ikkunani edessä
on uljas tammipuu.
Sen runkoa tuo Oravainen
vikkelästi porhaltaa.
Sen pörröhäntä heiluvainen
ohitseni hulmahtaa.
Sen pienet nappisilmät
nyt minua kauan tuijottaa.
Mahtaakohan tuo tietää
nuo mantelit keneltä on?
No, ainakin minua sietää
kun luon siihen katsannon.
Taustalla tammen oksat
kuin vasan sarven haarat,
niin kauniina huurteiset.
Oisko eksyneet nuo tokat
kaveriks' pienen Oravaisein.
Kevättäkö tintti etsi lumikökön alta,
nokki jotta lumi pöllysi ympärillä.
Kevättä etsi pakkasen sylissä
nokkaansa sai jonkin siemenen.
Puun oksaan sitä lensi nokkimaan
voimia antoi siemen kevääseen.
Nielty on, pyöreät silmät tuijottaa
puun viereisen oksalla oravaa.
Orava häntäänsä äkäisesti viskoo,
tintti lumikökköön taas lennähtää,
uutta ruokaa etsimään.
puita meille istuttaa
siemeniä pitkin poikin
jonnekin ain unohtaa
on se ihan veitikkainen
antaa lintuin syödä
sisälle jos pujahtaa
enpä raaskis lyödä
ulkosalla hangen alla
hiirulainen asustaa
pienen siemenenkin joskus
hampahillaan mutustaa
pesä kai on oiva sillä
kuivan heinän lämpimillä.
lumipeitten alla vielä
kukkasetkin uinuaa
kukaan sentään eihän kiellä
unta nähdä ihanaa.
Suojakeli luistaa
lunta päähän puistaa,
ahterillensa lensi akka
liiti kauas vakka.
Ukko avuks tuli
kiukku sydämest suli.
Käsistä ylös käänsi
suut hymyyn väänsi.
Hätä jos on suuri
käyvipäs hyvä tuuri.
Tutustuivat sattumalta
kommellus vei jalat alta.
Joka päivä soittelevat
liukkautta muistelevat.
Kahville ja elokuviin
ukko kutsui kesän huviin.
Pyntättynä on akka retonkiin
kun nyt pääs kaupunkiin.
Alkoi siitä tie yhteinen
syytä oli talven liukkauden.
jäi pois, Suojakelillä sen piti olla,vaan eipä huomannut mun polla.
Liikaa kiirettä kun pitää ei tuu sillon mitää.
Mut kait se peräänkin soppii,
sanotaan erehdyksistä oppii.
Huurteen saivat
talviset puut ja pensaat
sumu se huurteen taikoi
saaden pensaikot kimaltamaan.
vaan huurteinen huntu
joka puistikot kattaa
on kohta taas poissa….
se onhan talvista harhaa.
niin pienoisen hetken
saavat huntunsa kantaa
talvisin puut ja pensaat
tuulen puhallus, pieni tuulahdus
huurteet oksilta karistelee
mutta sumuinen taika
uudet hunnut taas kutoo
silloin puistikot loistaa
ne huurteensa saivat
… on kiitoksen aika.
Puut pensaat koristeiset hohtelee tammikuussa
aatokset meneeseen ne johtaa.
Komeeta oli vuonna viiskytkuus maaliskuussa
aurinko paistoi ja lakko alkoi kertoi uutiset.
Vapaata kolmeviikkoa muistelen
ei kulkenut autot, ei myyty pensaa
linjuritkin lomaa sai ja ihmiset käveli tottakai.
Kaunis tammikuu toi mieleen
kauniin maaliskuun, muistoja herätti
luonto, näin on.
näin on
Voiko kauniinpaa
olla päällä maan?
Näin ihastella saa
loistoa talvisen maan.
Heitin lenkin,
talvista polkua kuljin.
Kauniit lehmukset
niin ihanan huurteiset
suojansa antoi
kulkijalle.
Pupujussi loikki
tien poikki.
Juttelin sille
tuolle pelokkaalle,
että älä pelkää minua,
minähän rakastan sinua.
Pusikkoon hävisi,
tuskin minua kuunteli.
Jonnekin kiirehti,
ehkä joku odotti.
Taas tähän lopetan,
Hyvää Yötä toivotan.
Missä lienee runoilijat?
Tänään kaikki katosivat.
Sitten syönkin leipäpalan.
Voita sille sivelen
kinkinsiivun hivelen.
Sipulitkin silppuan
salaatinlehden rapean.
Yhden munan vielä keitin,
senkin perään sinne heitin!
Nyt on hyvä mulla olo,
musaa kuulen tremolo!
Tanssin taikaa, musa raikaaD
Töitä tehdä alkaa pitäis,
ootan jos taas jotain itäis.
Eihän kiirettä nyt ole lain,
aamu kun on lauantain.
Huoleton saan vielä olla,
olen vaikka täysi nolla:D
Joku minut kun kokee
tiellänsä olevan.
Ja minunko on syy, että ihmiset kaikkoaa.
Se sattuu niin kovin, etten enää tiedä
saanko ja voinko ollakaan mukana.
Tämä keidas, tämä silta on antanut paljon,
mutta voi olla tarpeen, etten liikaa valtaa tilaa muilta.
En ikinä tahdo sellaista, että olen jonkun esteenä.
En todella! Silloin voin luopua, jos tämä joku
saa itseään toteuttaa, vaikka en voi ymmärtää
kuinka ei tänne mahtuisi.
Levätä tahdon, ja Luojalta kysyä. mitä
väärin tein. Ja miksi?
Herra, opeta minua olemaan hiljaa.
on yksi vain
sen käsityksen sain
vaikka kauan hain
on yksi vain.
ole itsesi
kirjoittele viestisi
ei kukaan sinua sorsi
ole oma oljenkorsi.
lohdullinen: Kiitos ja Hyvää yötä!
-----
Kuppari ja kanfertippa
tällä pantiin pystyyn pappa.
Mummon hoiti hota-pulver
ja kielen kannat palaver.
Vesi juoksi kantamalla
lämpö uunin antamalla
vaatteet, valjaat naulakossa
siel sairastupa nurkassa.
Nyt...
Sairaaloihin tunku suuri
valmistui ja täyttyi juuri;
siru sormeen, koskee mahaan
psykiatrit mielipahaan.
Apuun rientää kriisiryhmät
vauhtii vaatii viisaat, tyhmät.
Tiede tonkii taudin juuret
hoitokulut hiton suuret.
Yhteiskunnan tauti paha
ropiseeko kaikkeen raha?
Kansahan sen kaiken tietää
tätä, tuota ei voi sietää;
päättäjät täysin tyhmii
köyttä kiskoo eri ryhmii.
-----
Huumoria jos lienee tässä
löytynee myös elämässä.
.
Hyvä oli juttu tää,
puhuit pelkkä asiaa.
Ennen oli toisin,
melkein paremmin,
näin soisin,
olis kaikki niin kuin ennen.
Oli lääkäri niin tuttu,
luisti silloin myöskin juttu.
Nyt jos ajan lääkärille saa,
käskee kohtaa uudestaan.
Kierrä kaikki loosit,
sitten käteen ota luuri.
Soita, odota ja kysy,
mikä vaiva, mitkä ropit.
Apua jos et nyt saa,
tehdään sama uudestaan.
Toivmus, kun sais terveenä kuolla.
On paljon aiheita elon tiellä,
ilosta,ajasta meneestä surusta.
Runon matkassa piipahtain siellä
pois pudottain ikävän purusta.
Joskus mieli ylös alas peilaa
pahanmielen tarttuessa mukaan.
Vaan kun runojen luo seilaa
ei ikävää enää muistettukaan.
Runon pukea voi aatoksiin
ja kirjoitus lohdutuksen suoda.
Aikaan ihanaan menneisiin
läheisyyden tunteen tuoda.
Elämä on vain kertaallinen
surua suotta mukana kantaa.
Elo ei aina oo niin runollinen
silti nää runot paljon antaa.
Nurkassa viihdytään tässä
toistemme seurassa hyvin.
On niin paljon tunteita elämässä,
runojen olemus on niissä syvin.
Kaikesta niissä kertoa voi
mukaan tunteilla tai muuten vaan.
Jos vaikka silmät ja sielu salamoi,
täällä runoja näin ootellaan.
En alottaa vielä uutta voinut
ei latu ylös viel soinut.
Laskutehtäviä mulle kantoi
vääriä vastauksia antoi.
Ei uutta nurkkaa avannut
turhaan olin sinne ravannut.
Katsotaan jospa aukeis huomenissa
ollen suosiollinen viestien appedissa.
yksi juttu, taru varsin tuttu;
Kömpiellen vuoteeseen, peiton kiskon korvillen.
Koiraa pientä halaan; karvaturri, rakas mulle,
hyvää yötä myöskin sulle.
Heps kukkuu,
joko kaikki nukkuu?
Wiiwidear piipahti,
hauskasti kirjoitti.
Hyvää yötä toivotti,
se oli kovin kauniisti.
Sitä samaa toivon sulle,
myös sun karvaturrille!
Myöhäisin terv. Atolfia