Miksi poliisi ei esittänyt Shkupollin karkotusta?

Viisi viatonta ihmistä ja lopuksi itsensä surmanneella Ibrahim Shkupollilla oli pahoinpitelytuomioita, hän oli uhannut tappaa suomalaisen ex-vaimonsa jo aikaisemmin ja IS:n tietojen mukaan poliisi epäili häntä rajat ylittävästä ihmiskaupasta.

Rikostaustan vuoksi maahanmuuttovirasto (aik. ulkomaalaisvirasto) epäsi häneltä Suomen kansalaisuuden.

Poliisiylijohtaja Mikko Paatero, miksi poliisi ei tehnyt maahanmuuttovirastolle karkotusesitystä?

- No, jos tällaiset faktat ovat olemassa, niin varmasti olisi pitänyt ja ehkä asiaa on pohdittukin. Mutta en tiedä kaikkia faktoja tällä hetkellä. Olen pyytänyt asiasta selvityksen, joka on kesken.

- Se, että oleskelulupa on myönnetty, on muiden viranomaisten asia.

Karkotusesitykset tekee kuitenkin poliisi?

- Myös poliisi voi tehdä karkotusesityksen. Mutta siitä prosessista (Shkupollin mahdollinen karkotus) minulla ei ole tietoja. Saan ne varmaan parin päivän sisällä.

Poliisi oli aloitteeton myös Kauhajoen koulusurmissa, kun se ei ottanut Matti Saarelta asetta, vaikka tiesi miehen nettiin panemista ampumavideoista. Sellon tapauksessa ampujan väkivaltaisuus oli poliisin tiedossa. Miksi poliisi ei toimi tällaisissa tilanteissa?

- Kyllä minusta poliisi on toiminut. Keväällä Shkupollille määrätyn lähestymiskiellon yhteydessä poliisi suoritti kotietsinnän, mutta mitään ei löytynyt.

- Se, mitä on tapahtunut kansalaishakemuksen tai pysyvän oleskeluluvan myöntämisen jälkeen, siitä minulla ei vielä ole kokonaiskuvaa. Se kuitenkin tiedetään, että muita uhkaustapauksia ei todennäköisesti ole ollut.


iltasanomat
6209
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Oliko nämäkin joukkomurhat poliisin syy?

Äänestä

Poliisinpa syy tietysti, ainakin vähäjärkisten mielestä.
Meille normaaleille asia selvisi tv:n uutisista, missä maahanmuuttoviraston päällikkö kertoi perusteista, joilla ulkomaalainen voidaan karkoittaa. Esimerkkinä oli kaksi henkirikosta, joista vain toisen tekijä karkoitettiin. Toinen sai jäädä Suomeen, kun tehtiin ns. kokonaisselvitys henkirikoksen tekijän syistä tekoon ja hänen kotoutumisestaan, hän oli jo kotoutunut.
Eli, jos henkirikoksen tehnyttä ulkomaalaista ei voi karkoittaa, niin kuinka Shkupolli sitten, muutaman sakon saaneena ja kotoutuneensa ?
Totuus on kuitenkin se, että lain valmisteluvaiheessa RKP:n ja vihreitten edustajat saivat lakiin läpi ns. kokonaisarvostelun. Eli, laki kyllä luettelee perusteet, joilla karkoitus voidaan toteuttaa, mutta sen vesittää juuri tuo `kokonaisarvostelu´.
Aina voidaan vedota johonkin syyhyn, perhe, lapset, kotoutuminen jne.

Äänestä

jotka vääntelevät toisen sanoja esim.

toinen sanoo oon niin loukkaantunut että minä tapan itseni koska väitetään että minä teen massamurhan.

Toinen todistaa ja sitten se sanoi tekevänsä räjäytysaineitsemurhan x:ssä


Sitten tulee niitä ihmisiä, jotka on äärimmäisen otettuja perättömästä väitteestä muiden uskoessa ns. oman väitteensä todistajaa -> ei perusteltua syytä ja kun näitä ihmisiä on paljon menee joukossa pari oikeaa murhaaja huomaamatta.

Äänestä

hyvä idea, pistetään kaikki pahoinpitelytuomion saaneet suomalaiset lukkojen taa ja ulkomaalaiset ulos maasta. Mahtaakohan suomen vankiloihin mahtua parisataatuhatta kansalaista?

Äänestä
  • Vertauksessasi on kyllä aikamoinen ero. Tekivät suomalaiset omassa maassaan mitä tahansa, niin he ovat aina suomalaisia. Asuvat joko vankilassa tai kotonaan.
    Ulkomaalaiset ovat Suomessa muukalaisia, joita ei täällä silloin ole pakko pitää, jos eivät osaa elää maassa maan tavalla.
    Kaikkialla muuallakin ulkomaalainen rikollinen lentää maasta, kuin leppäkeihäs.

    Äänestä

ehkä pitivät vain kiusaamiskohteenaan, osittivat ukulille että "he ovat herroja, herroja helvetissäkin".
tyyppiä ärsytettiin loppuunsaakka.
jäljelle jäi vain nyt näitten ministerötahojen "Jeesustelu". ehkä ovat sitä mieltä että "he, poliisit ovat hevosia, ovat syntyneet seimessä" (soimessa)
Shkullista ei enää ole huolta, sitä ei tarvitse kenenkään pelätä eikä siihen voi poliisitoimenpiteitä kohdistaa.
Vuorossa on suomalaiset! Mediaseksikäs ministeri Holmlund ja kaikkien aikojen poliisipäällikkö eli poliisin
"Jumalat" ovat huomanneet että "luvalliset aseet ovat rikollisia". Ja heidän valvomansa kortistot ovat sekaisin yhdessä pään kanssa.
Toivotaan nyt että pää selviää asekortistojen myötä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


poliisimurhaajat kirjoitti:

Viisi viatonta ihmistä ja lopuksi itsensä surmanneella Ibrahim Shkupollilla oli pahoinpitelytuomioita, hän oli uhannut tappaa suomalaisen ex-vaimonsa jo aikaisemmin ja IS:n tietojen mukaan poliisi epäili häntä rajat ylittävästä ihmiskaupasta.

Rikostaustan vuoksi maahanmuuttovirasto (aik. ulkomaalaisvirasto) epäsi häneltä Suomen kansalaisuuden.

Poliisiylijohtaja Mikko Paatero, miksi poliisi ei tehnyt maahanmuuttovirastolle karkotusesitystä?

- No, jos tällaiset faktat ovat olemassa, niin varmasti olisi pitänyt ja ehkä asiaa on pohdittukin. Mutta en tiedä kaikkia faktoja tällä hetkellä. Olen pyytänyt asiasta selvityksen, joka on kesken.

- Se, että oleskelulupa on myönnetty, on muiden viranomaisten asia.

Karkotusesitykset tekee kuitenkin poliisi?

- Myös poliisi voi tehdä karkotusesityksen. Mutta siitä prosessista (Shkupollin mahdollinen karkotus) minulla ei ole tietoja. Saan ne varmaan parin päivän sisällä.

Poliisi oli aloitteeton myös Kauhajoen koulusurmissa, kun se ei ottanut Matti Saarelta asetta, vaikka tiesi miehen nettiin panemista ampumavideoista. Sellon tapauksessa ampujan väkivaltaisuus oli poliisin tiedossa. Miksi poliisi ei toimi tällaisissa tilanteissa?

- Kyllä minusta poliisi on toiminut. Keväällä Shkupollille määrätyn lähestymiskiellon yhteydessä poliisi suoritti kotietsinnän, mutta mitään ei löytynyt.

- Se, mitä on tapahtunut kansalaishakemuksen tai pysyvän oleskeluluvan myöntämisen jälkeen, siitä minulla ei vielä ole kokonaiskuvaa. Se kuitenkin tiedetään, että muita uhkaustapauksia ei todennäköisesti ole ollut.


iltasanomat

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu