Kävimme lapsettomuushoidoissa muutaman vuoden, tuloksena oli tuloksettomia hoitoja, kohdun ulkopuolinen raskaus ja keskenmenoja. Ikää on 40 v. joten halusin lopulta lopettaa hoidot. Itse olen hyväksynyt ajatuksen, että lasta ei tule, mies elättelee pientä toivoa, että tulisi luomuihme ja äitini ei vain suostu uskomaan, että hän ei saa lapsenlasta.
Olen kertonut vastoinkäymisistä ja useasti jo sanonut, että hoidot on nyt lopetetty, raskaus ei mitä todennäköisimmin ala spontaanisti ja keskenmenojen jälkeen en usko enää raskauden jatkumiseen, jos sellainen vielä alkaisikin. Olen pyytänyt häntä olemaan kyselemättä, mutta hän alkaa aina uudestaan "Onko mitään uutisia?".
Kaiken huippu oli eilen, hän tuli käymään työpaikallani tuomassa minulle jotain. Juttelimme hetken niitä näitä, kollegani olivat kauempana, mutta näkö- ja ehkä kuuloetäisyydelläkin. Yhtäkkiä äiti taputti vatsaani ja kysyi kuuluvalla äänellä. "Onkos täällä joku?" Mieleni teki räjähtää siihen paikkaan, mutta tyydyin tokaisemaan siellä olevan vain jouluruokaa ja ohjaamaan hänet nopeasti ovesta ulos. Vieläkin raivostuttaa.
Sukulaisten ja tuttavien tuki ja kannustus on hyväksi, mutta heidän tulisi myös kunnioittaa lapsettomien päätöksiä hoidoistaan ja niiden lopettamsesta, eikä piinata kyselyillä lapsista.
Olen kertonut vastoinkäymisistä ja useasti jo sanonut, että hoidot on nyt lopetetty, raskaus ei mitä todennäköisimmin ala spontaanisti ja keskenmenojen jälkeen en usko enää raskauden jatkumiseen, jos sellainen vielä alkaisikin. Olen pyytänyt häntä olemaan kyselemättä, mutta hän alkaa aina uudestaan "Onko mitään uutisia?".
Kaiken huippu oli eilen, hän tuli käymään työpaikallani tuomassa minulle jotain. Juttelimme hetken niitä näitä, kollegani olivat kauempana, mutta näkö- ja ehkä kuuloetäisyydelläkin. Yhtäkkiä äiti taputti vatsaani ja kysyi kuuluvalla äänellä. "Onkos täällä joku?" Mieleni teki räjähtää siihen paikkaan, mutta tyydyin tokaisemaan siellä olevan vain jouluruokaa ja ohjaamaan hänet nopeasti ovesta ulos. Vieläkin raivostuttaa.
Sukulaisten ja tuttavien tuki ja kannustus on hyväksi, mutta heidän tulisi myös kunnioittaa lapsettomien päätöksiä hoidoistaan ja niiden lopettamsesta, eikä piinata kyselyillä lapsista.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Voi helvetti sentään. Jotkut ihmiset ei kyllä ole ollenkaan hienotunteisia, ja elävät niinkuin heidän lapsensa olisivat heitä varten, lapsenlapsia tuottamassa. Lapsen saaminen on sun ja sun miehes yksityisasia, musta sun äitis käytös on aivan törkeää. Varsinkin kun tietää et asia on vaikea niin vielä muiden nähden tuollaista! Kai olet sanonut että tuollainen ei käy? Vaikka vanhempiaan pitäisi 'kunnioittaa'tai ainakin tiettyyn rajaan sietää niin kyllä siinäkin on joku raja miten ne saavat lapsiaan kohdella. Tuossa paistaa totaalinen itsekkyys ja empatiakyvyttömyys sua kohtaan. Kai se oli sit siihen aikaan niin helppoa, kaikki vaan pamahteli paksuks tuosta noin. Tehtiinhän lapset silloin nuorempina, ehkä sillä on jotain tekemistä asian kanssa. Mulla on perhe lakannut painostamasta kun näkevät mikä tilanne on, ja tietävät ettei se mitään hyödytä, hermostun vain. mutta kyllä mua joskus ketuttaa, et siskoni joka on täysin vastuuton ääliö, on jotenkin eri kastissa vain sen tähden että hänellä on kaksi lasta (vaikka ovatkin eri miehistä jotka ovat tietenkin häipyneet aikaa sitten eikä kykene edes itse niitä elättämään). Häntä arvostetaan enemmän vain sen takia ja häneltä siedetään kaiken laista mitä muilta ei. NIin tärkeitä lapsenlapset on joillekin. Mut niillä on kyl sit se vanha hanki-elämä-syndrooma mikä monilla lapsia itse haluavillakin - et ei osata nähdä elämässä mitään muuta kuin se lisääntyminen.
mun kahdella siskolla on kaks lasta.molemmat eri ukoille,jotka myös poistuneet kuvioista. minä tunsin aina olevani tosi ulkopuolinen ja luuseri . muistan kun menin siskoni laspen ristiäisiin,kävin itkemään ja lähdin pois,koska en vaan pystynyt olemaan. olisin antanut taivaspaikkani jos olisin saanut tuntea olevani edes päivän yhtä tärkeä kuin mitä nämä olivat siinä sillä hetkellä.-.
meni aikaa, ja rahaa,ja sain vihdoin kaipaamani pienen tytöntyllerön.hän on elämäni valo. mutta se ei muuttanut äitini tai sukuni suhtautumista minuun millään lailla. en vieläkään ole samalla tasolla kuin nämä paremmat sisaret ovat. olen nyt tajunnut etten tule sitä ikinä olemaankaan. olen silti maailman onnekkain,minulla on niin ihana pieni tyttö,en kaipaa mitään enää. (ivf hoidoilla )
joskus äitini tulee vielä tajuamaan mitä jätti tekemättä,mutta en jaksa enääottaa niin raskaasti asiaa.
Kuten saamme tuosta äidistä huomata. Ikävä tosin sanoa näin toisen ihmisen äidistä, mutta ihan pöyristyttävää käytöstä. Mutta eikö se olekin niin, ettei meillä lapsettomilla mitään ihmisarvoa ole? Kaikki naistenlehdet esimerkiksi identifioi naisen perheen kautta, käydään läpi ukot ja lasten määrät. Se on tätä yhteiskuntaa. Itse asun pikkupaikkakunnalla ja täällä on ihan toivotonta löytää lapsettomia naisia ystäviksi. Tuolla kaupassa sitten kuuntelet sitä iän ikuista hermostuneiden äitien kämätystä ja lasten kitinää tai vanhempien naisten hehkutusta lapsenlapsistaan.
Itse näen jatkuvasti sitä, että oma elämä eletään lasten ja lastenlasten kautta. Sitä "omaa elämää" yksinkertaisesti ei ole. Roikutaan lapsissa ja lastenlapsissa, ja jos ei konkreettisesti, niin ainakin puhutaan heistä koko ajan ja puututaan heidän elämäänsä. Ei ihmekään, jos siinä tuntee itsensä lapsettomana arvottomaksi.
Mulla eivät ole hoidot tuottaneet tulosta enkä ole ajatellut siirrättää viimeistä pakkasessa olevaa alkiotakaan. Taitaa olla aika hyväksyä lapsettomuus lopullisesti.
ihana äiti, on kiertänyt tuhkana maailman meriä jo kolme vuotta. Hän aikoinaan mulle sanoi, kun tuskailin lapsettomuuttani, että ole vaan onnellinen, jos et lasta saa, paljon helpommalla pääset elämässä, lapsista on vain huolta ja murhetta. Nää sanat on helpottaneet omaa lapsettomuuttani ja auttaneet elämään ilman lasta. Olen huomannut ystävistäni, joilla on lapsia, että äitini oli oikeassa, koko elämän saa lapsista huolehtia ja miettiä niidenkin elämää. Nyt ei tarvitse kuin itsestään pitää huolta.:)
Näin kyl on, mitä vanhemmaks tulee sitä vaikeampaa on löytää lapsetonta seuraa. Vanhat kaverit on karisseet (lue:hukkuneet perheellisen elämänsä kiemuroihin niin ettei ystävät enää kiinnosta). Nykyään vietän aikaa itseni lisäksi lähinnä muiden lapsettomien kanssa, homoystävieni tai sinkkunaisten käytännössä. Parisuhde kariutui uutenavuotena, joten ei kumppaniakaan saa enää seuraksi ulkoilemaan, leffaan tms. Sinkkuja ei tässä iässä (kohta 40) ole paljon. Yksinäisyys iskee lapsettomalle helposti. (Toivoisi että perheelliset olisivat vähän vähemmän itsekkäitä ja pitäisivät yhteyttä myös sinkuiksi/lapsettomiksi jääneisiin ystäviin. Itse olen lakannut tarkoituksella soittelemasta koska on heidän vuoronsa - lopputulos, itsekseen saa olla, ei kelpaa enää ystäväksi )Se ainoa perhe (vanhemmat, sisarukset) on siksikin tärkeä ja olisi kiva että tulisimme hyväksytyksi tällaisina, lapsettomina. Ja kaikki eläisivät omaa elämäänsä ei jonkun toisen (lastensa, lastenlastensa). Vähän säälittävää jos ei todella ole muuta identiteettiä kuin Äiti (useimmiten naisten ongelma, miehet ovat myös esim. työnsä kautta Jotakin omasta mielestään, naiset harvemmin).
voi itku miten surullista kun oma äiti on tuollainen.
Itselläni on äiti, joka oli äärimmäisen hienotunteinen ja hiljaisesti tukeva silloin kun näytti siltä ettei lastenlasta tulekaan. Sitten elämäämme tupsahti yllätyslapsi - ja edelleen äitini ymmärsi iloita lapsenlapsestaan jotenkin kauniin vähäeleisesti. Ei siis niin että "nyt kun teistäkin tuli vihdoin jotenkin parempia ihmisiä". Äitini on ollut muissakin asioissa aina viisas ja hienotunteinen, siksi minulle niin tärkeä.
Ja siksi kamala lukea että se henkilö jonka olettaisi olevan aina oman lapsensa tukena ja turvana, onkin pahimmasta päästä piinaamassa.
Muutenkin tässä ketjussa oli ajatuksia herättäviä kirjoituksia, kiitos! Mm. kommentti lapsettomien ystävien "unohtamisesta" tai sivuuttamisesta. Siitä lukiessani tunsin iloa että lapsemme kummiksi pyydettiin ja tuli ystäväni, joka ei ole omia lapsia eräistä syistä saanut.