Olen Rabbi. Käytän samaa nickiä, mutta kirjoitan sen nyt vain takaperin ja ilman vokaaleja.
Asiaan:
Alempana käsittelin mielenkiintoista aihetta nimeltään ikuinen elämä. Olisi kiva saada asiasta aikaan keskustelua.
Jostain syystä aloitukseni eivät saa kovin suurta suosiota. Nekään, jotka enää käyvät lukemassa eivät vaivaudu kommentoimaan :(
Asiaan:
Alempana käsittelin mielenkiintoista aihetta nimeltään ikuinen elämä. Olisi kiva saada asiasta aikaan keskustelua.
Jostain syystä aloitukseni eivät saa kovin suurta suosiota. Nekään, jotka enää käyvät lukemassa eivät vaivaudu kommentoimaan :(
Vastaukset 19
Vanhimmat
Olet niin pahasti harhassa että pahaa tekee. Siksi ei jaksa oksentamatta osallistua. Pitäytyisit edes raamatun opetuksissa.
Sinä siis TIEDÄT olevasi oikeassa? Mutta niinhän jehovan todistajatkin TIETÄVÄT! Ja mormonit. Samoin muslimit, hindut ja ateistit.
Heidän kaikkien kanssa olen jutellut, eikä kenelläkään ollut epäilystäkään etteikö hän olisi oikeassa.
Veikkaan, että pahempiakin virhetulkintoja Jeesuksen sanomasta esiintyy maailmalla kuin se johon itse uskon. Varma tietenkään en voi olla.
Mutta kumpi sinusta tuntuu oikeammalta: Katolisen kirkon inkvisition kidutukset vai mielipiteeni, ettei pahaa saisi tehdä missään tapauksessa? Entäs näistä: Ordotoksien upeat kullalla silatut kirkot nälkäänäkevien maailmassa vai mielipiteeni, että olisi elettävä vaatimattomasti ja autettava lähimmäisiään?
Pyydän anteeksi aiheuttamaani pahaa oloa :(
Uskotko, että yksi syy siihen, miksi et saa keskustelua aikaan on se, että tyylisi on niin tieteellinen, eikä kukaan katso osaavansa vastata samalla mitalla. Ota hieman kansanomaisempi lähestymistapa asioihin, ehkä vähän kevyempi tyyli, ehkä hiukan provosointia mukaan(mutta vain hiukan), niin uskon keskustelun lähtevän käyntiin.
Itse en yksinkertaisesti jaksanut ruveta miettimään noita syntyjä syviä. Joten: hyvää päivänjatkoa:))
En tiedä vaan USKON. Usko ei ole tietoa.
Uskon kautta on ennenkin pelastuttu. Koskaan ei tiedon kautta.
En mahda mitään, että joskus väärä oppi alkaa "oksettaa".
Kiitoksia! :)
Niin, se tuntuu olevan tämän foorumin tapa. Itse olen aiemmin kirjoitellut paljon tiede-foorumeilla, joten ehkä tyylini tulee osin sieltäkin.
Mutta kiitoksia vielä sinulle. Piristävää saada välillä lohtua ja asiallisia kommentteja :)
Kysyisin vielä nöyrimmästi, että mikä opissani on se suurin vääryys?
jos osaisin.
Henki puuttuu. Sinunkin pitäisi tehdä parannus elävistä lähteistä niin tulisit itse lähteeksi.
perustaman seurakunnan jäsen et ole. Sinun kuuluisi tehdä parannus ja käydä ovesta sisään lammashuoneeseen. Jeesus on ovi.
Ja Jeesus on luvannut olla omiensa kanssa maailman loppuun saakka täällä armon ajassa. Siis Jeesus on keskellämme ja jos/kun sinä tulet katuvana pyytelemään syntejäsi anteeksi, Jeesuksen valtuuksin, ne annetaan anteeksi. Jeesus on luvannut niin antaa. Mutta ihminen ei voi tehdä parannusta muulloin kuin etsikon aikana; silloin kun on synninhätä. Jos sen antaa mennä ohi, ja parannuksen tekoa siirtää, rakentaa pesää helvettiin.
Kuka on Jeesuksen perustaman seurakunnan jäsen ja kuka sinä, kuolevainen ihminen olet arvioimaan, kenen pitää tehdä parannus.
Jeesus sanoi, että minä olen tie ja totuus ja sanassa sanotaan, älkää tuomitko,ettei teitä tuomittaisi. Jeesus ei ole antanut yhdellekkään ihmiselle valtuuksia syntien anteeksiantoon, ei teidän pomomiehille, ei papeille ei kenellekkään.
Kun ihminen itse kääntyy synteineen suoraan Jeesuksen puoleen ja tunnustaa syntinsä, on se ainoa pelastus. Ihminen voi tehdä parannuksen milloin vain ja sitä ei tarvitse kuuluttaa maailmalle, riittää, kun asian on selvittänyt Herransa kanssa.
No hyvä. En siis ole jeesuksen perustaman seurakunnan jäsen.
Mutta seuraa lisää hankalia kysymyksiä:
1) Mikä on se Jeesuksen perustama seurakunta? Mistä sen tietää?
2) Jos se on lestadiolaisuus, niin kuinka minä, uskoton, voin erottaa sen vääristä? Kaikkihan sanovat olevansa oikeassa, Jehovan todistajatkin.
3) Entäs ennen Lars Leevi Laestadiusta? Ketkä olivat seurakunta silloin? Olikokaan heitä? Mihin Pietarista alkanut "kallio" sitten päättyi?
Missä vaiheessa katolinen kirkko, jonka ensimmäinen "paavi" Pietari oli, lakkasi olemasta se seurakunta?
4) Jos heitä oli ilman lestadiolaisuutta, niin miksei heitä enää voisi olla?
5) Entäs kuinka käy niille, joille ei evankeliumia teidän tavallanne ole koskaan julistettu? Veikkaan, että maailmalla on aika vähän täsmälleen teidän dogmeissanne pitäytyviä ihmisiä. Siis sellaisia jotka ovat omin neuvoin päätyneet samoihin johtopäätöksiin. Te kun ette liikoja ilosanomaa käy koko maailmalle julistamassa...
6) Kuinka se, että korostan Jeesuksen ehdottoman väkivallatonta tietä, kaikkien ihmisten auttamista ja rakastamista ja kohtuudessa pysymistä voisi olla pahasta? Onko niin, että kun ihminen tuntee omaisuutensa, asemansa ja henkensä uhatuksi, voi periaatteista joustaa?
perusti Pietari-kalliolle seurakuntasa, silloin sen pohjana on Jeesus siis. Opetuslapsille annettiin Pyhän Hengen valtuus-avaimet. Minkä Jeesus lupasi tossa sanassa, sen hän myös pitää. Elikkä varmasti antaa synnit anteeksi tällä tavalla.
- oppi yksimielinen
- sisälle oven kautta, ei ikkunasta (varas tulee ikkunasta)
2. - pitää koetella Henget, niin on Raamatussa
- kolkuta, niin on luvattu avata (rukoile, että Jumala johdattaisi valtakuntaansa)
- mutta jos merkkiä lähtee etsimään, niin sitä ei anneta, niin on kirjoitettu
- viimeisellä ajalla on monia eksyttäviä henkiä, joissa monenlaiset ihmeet tapahtuvat
3. Lars sai kuulla synninpäästön ennen uskoneelta Lapin Marialta... Kallio ei ole päättynyt, koska Jeesus on luvannut olla opetuslastensa keskellä maailman loppuun saakka. Jeesus ei ole pettäjä eikä hylkääjä.
4. Ihmiset nimittelevät millon miksikin uskovaisia. Kohta me kai ollaan veeälliä tai meidät tunnetaan siitä.
5. Kansoilla ja kansakunnilla on omat etsikonaikaansa kuin myös yksittäisillä ihmisillä. Jumala tietää, missä hänen Henkensä kulloinkin kulkee.
6. Kenenkään ihmisen teko ei riitä. Vain Jeesuksen sovitustyö on täydellinen. Omavanhurskaus on Jumalan edessä kuin saastainen vaate. Vain Jeesuksen sovintoverellä pesty on kelvollinen Jumalan edessä... Viitannet sotaan. No, Suomen puolella Venäjää vastaan on sotinut enkeli. Vois sanoa myös, että Jumala sallii niin sodan kuin rauhankin ajat.
!?!?...
:(
Se ettet ole vl.
Vain vl voi ymmärtää että vain vl on ainut oikea uskonto.Ulkopuolisilta tämä on salattu.
Jumala on jättänyt seurakunnalleen viran antaa syntejä anteeksi eikä epäuskoinen ihminen voi saada tunnolleen rauhaa, ellei hän kuule ja usko syntien anteeksiantamuksen saarnaa... Sovintosaarnan virka on syvästi raamatullinen Jumalan pelastussuunnitelmaan kuuluva asia.
Jeesus sanoi ylösnousemuksensa jälkeen opetuslapsille: "Ottakaa Pyhä Henki. Joiden synnit te anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksi annetut; joiden synnit te pidätätte, niille ne ovat pidätetyt."
Opetuslapset saivat näin viran ja valtuudet saarnata syntejä anteeksi. Tätä virkaa eivät saaneet vain ne Jeesuksen opetuslapset, joille hän sen itse antoi. Sen ovat saaneet kaikki, jotka ovat itse uskoneet syntien anteeksiantamuksen saarnan. Pyhä Henki asuu armahdetun syntisen sydämessä ja valtuuttaa hänet Hengen viran haltijaksi ikään, koulutukseen tai sukupuoleen katsomatta.
Olen törmännyt ongelmaan itsekin jo jokin aika sitten. Yritin muutama kuukausi sitten esim. syventyä aiheeseen rakkaus korinttolaiskirjeen pohjalta.
Mielestäni en ollut edes tieteellinen mutta aihe ei saanut kovin paljoa kannatusta.
Olin tekevinäni johtopäätöksen että lestadiolaisuudessa ei mennä syvälle asioihin, riittää että papukaijamaisesti toistetaan että "Synnit anteeksi Jee.." ja hyvähän siitä on aloittaa.
Joskus on tullut syvällisyyden suoranaista vastustustakin tätä tähän tapaan: sitä pitää uskoa lapsen tavoin, yksinkertaisesti, eikä kasvaa uskossa ja ymmärtämisessä koska ihminen ei omalla ymmärryksellään pelastu. Mutta minusta tällä tavalla ajatteleva ei ymmärrä mitä hengellinen kasvu todellisuudessa on.
Syvyttä ja syviä aiheita olen siis itsekin kaivannut. Ehkä sinusta tulisi minulle hyvä keskustelukumppani, mutta pitäisiköhän mennä jollekin muulle palstalle? Lestadiolaisuus, ainakin vanhoillis -sellainen vaikuttaa joskus rajoittuvan tiettyjen syntien tai "syntien" välttämiseen ja siihen että julistetaan toinen toiselle synnit anteeksi.
Viimeisin todiste tästä kiinnostamattomuudesta on kun avauksen "Uuden ihmisen ensi tapaaminen" alle kirjoitin hiukan syvällisemmän kommentin koskien sitä miten toinen ihminen pitäisi oikeastaan nähdä. Se ei tunnu kiinnostavan tippaakaan, vaikka onkin sitä aivan keskeisintä asiaa koko kristinuskossa. Ilmeisesti ei edes ymmärretä sitä että se on keskeisintä asiaa ja liittyy läheisesti Sovitukseen.
Kuoleman jälkeen on sama tila, kuin ennen syntymää. Pitääkö siitä glooriaa huutaa, on jokaisen oma asia. Ne huutavat, jotka olivat
eniten äänessä myös ennen syntymäänsä. Heille
tämä ihmisenä olo maanpäällä on tuskallisinta aikaa, koska tuomittavaa ja ymmärtämättömiä ihmisiä riittää.
USKON PÄÄMÄÄRÄ
Uskon päämäärä on osallisuus iankaikkisesta elämästä ja sen tuottamasta autuudesta eli onnesta.
Saadessaan ja uskoessaan syntinsä anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä uskovainen on saanut maistaa Jumalan pyhää sanaa, tulevan maailman voimaa (Hebr.6:5) ja Jumalan valtakunnan sisäistä olemusta – vanhurskautta, rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä. Tämä elämän yhteys jatkuu uskovan kohdalla täydellisenä taivaan kunniassa.
Johannes sai Patmos-luodolla nähdä, mitä on edessä:
>>Ja minä näin uuden taivaan ja uuden maan; sillä ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa ovat kadonneet, eikä merta enää ole.
Ilm.21:1
Hän näki suuren valkopukuisen joukon veisaavan suurella äänellä kiitosta Jumalan ja Karitsan istuimen edessä. Johannes kysyi yhdeltä vanhimmista, keitä nämä valkeilla vaatteilla puetut olivat ja mistä he olivat tulleet. Hänelle vastattiin:
>>Nämä ovat ne, jotka siitä suuresta vaivasta tulevat, ja he ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä.
Ilm.7:14
[vuosikirja]
***
IANKAIKKINEN ELÄMÄ
Iäisyydessä aika on kokonaan lakannut olemasta. Vasta perille päästyään ihminen täysin tajuaa, kuinka suuren lahjan Kristus on hänelle ansainnut. Poissa ovat synti ja kuolema, poissa kipu, tuska ja ahdistukset. Pysyvästi läsnä ovat ilo, rauha ja rakkaus.
[Peltoon kätketty aarre]
Luin sen. Ei tullut oikein mitään mieleen, siitä on vaikea keskustella. Hyvä aloitus kärjistää vähän ja saa aikaan reaktioita puoleen ja toiseen...