Epäilen itselläni keliakiaa. Oireina ovat olleet jo vuosia turvotus ja kuvottava olo joka tulee heti ruokailun jälkeen. Joskus iltaisin on paha olo joka nostaa oksennuksen suuhun. Tietysti ilmavaivat hajulla ja ilman kuuluvat oireisiini. Laihtuminen on minulle ollut hankalaa jo vuosikausia. Pari kiloa lähtee mutta heti sen jälkeen alkaa nesteen kertyminen jolle ei tule loppua. Kilpirauhasen vajaatoiminta todettiin reilu vuosi sitten ja kuvittelin että asiat muuttuisivat mutta laihtumiseen yms. ne eivät ole auttaneet tippaakaan.
Kävin tänään verikokeissa joista saan vastauksen parin viikon päästä. Toivon myös että pääsisin tähystykseen vaikkei verikokeissa näkyisikään mitään.
Kysymys kuuluukin kuinka nopeasti oireet häviävät gluteenittomiin siirtymisen jälkeen? Itse olen syönyt nyt muutaman päivän gluteenittomia ja huomaan kyllä jo nyt selkeän eron. Kuitenkin täyttävää oloa (en osaa oikein kuvailla) yms. on edelleenkin. Tiedän ettei pitäisi jättää viljoja pois ennen testejä mutta kun ei pysty, olen hoitoalalla eikä oikein sovi jos hoitaja haisee pahemmalta kuin potilaat...
Kiitän etukäteen, niin ja toiseksi: onko teillä monella myös kilpirauhasen vajaatoimintaa?
kuinka kauan vaivoja gluteenittomaan siirtymisen jälkeen?
5
816
Vastaukset
- kelikeli..
hävis oireet 2 vuorokaudessa kuin seinään,perjantaina sain diagnoosin jo lauantai iltana huomasin muutoksen kun paska ei lentänyt joka hetki.Sunnuntai olikin sitten jo ihan oireeton päivä,uloste alkoi kiinteytyä,väri muuttui aivan vaaleasta tumman ruskeaksi.Siitä sitten eteenpäin ei oireita ole pariinkymmeneen vuoteen ollu,tiukka ruokavalio vaan.Eli ohutsuoli reagoi tosi nopeasti jos se ei saa enää myrkkyä.Jos vaikka koittasit niitä apteekin pikatestejä ekaks olis jotain suuntaviittaa ja jos siinä löytyy vasta-aineita niin sitten voit vaikka lopettaa viljat tai kertoa lekurille jatkotutkm.åpääsystä.Kilpirauhas ongelmaa ei mulla ainakaan,sehän on enempi perinnöllistä ja voi tulla kehen tahansa.
- gluteeniton29
Ei missään tapauksessa saa siirtyä gluteenittomaan ruokavalioon koska sitten ei saa diagnoosia jos suolinukka ehtii parantua!
Meidän perheessä on kolme keliaakikkoa eikä kenelläkään ole kilpirauhasen vajaatoimintaa. - :)
gluteeniton29 kirjoitti:
Ei missään tapauksessa saa siirtyä gluteenittomaan ruokavalioon koska sitten ei saa diagnoosia jos suolinukka ehtii parantua!
Meidän perheessä on kolme keliaakikkoa eikä kenelläkään ole kilpirauhasen vajaatoimintaa.Itselläni keliakia todettiin muutama päivä sitten ja tosiaan oireet loppuivat kuin seinään! Ei ilmavaivoja, löysää ulostetta, vatsanväänteitä, ruokahaluttomuutta, pahaa oloa tai muuta. Suolinukan paraneminen täysin tosin kestää puolesta vuodesta vuoteen, joten tällä hetkellä ruokavalion täytyy ola myös täysin laktoositonta. En missään nimessä suosittele gluteenittomaan siirtymistä ennen kunnon testejä, koska muuten et voi saada diagnoosia etkä kelalta saatavaa n.20 euron joka kuukausi tulevaa korvausta.
- vaivaton elämä
:) kirjoitti:
Itselläni keliakia todettiin muutama päivä sitten ja tosiaan oireet loppuivat kuin seinään! Ei ilmavaivoja, löysää ulostetta, vatsanväänteitä, ruokahaluttomuutta, pahaa oloa tai muuta. Suolinukan paraneminen täysin tosin kestää puolesta vuodesta vuoteen, joten tällä hetkellä ruokavalion täytyy ola myös täysin laktoositonta. En missään nimessä suosittele gluteenittomaan siirtymistä ennen kunnon testejä, koska muuten et voi saada diagnoosia etkä kelalta saatavaa n.20 euron joka kuukausi tulevaa korvausta.
Minä menen ensi viikolla testeihin ja samalla otetaan kilppariarvot.
Minä olen aina kuvitellut että sitä laihtuu jos on keliaakia. Minä olen lihonut kahdessa kuukaudessa kuusi kiloa, pierettää ja ihoni on lähes vesirakoilla.
Ihmettelin kuitenkin, kun lääkäri määräsi keliaakiatesteihin. - kelikeli
vaivaton elämä kirjoitti:
Minä menen ensi viikolla testeihin ja samalla otetaan kilppariarvot.
Minä olen aina kuvitellut että sitä laihtuu jos on keliaakia. Minä olen lihonut kahdessa kuukaudessa kuusi kiloa, pierettää ja ihoni on lähes vesirakoilla.
Ihmettelin kuitenkin, kun lääkäri määräsi keliaakiatesteihin.lekuri halus vaan poissulkea keliakian mahdollisuudenkin,ja ei kaikki laihdu keliakiassa,jotkut ei tunne mitään missään ja silti diagnoosi on keliakia..toi kilpirauhanen voi hyvinkin johtaa lihomiseen tai laihtumiseen riippuu kummimpäin arvot ovat.Hyvä kun määräsi testeihin niin itsekin sitten tiedät että voitko syödä viljoja,ei tarvitse elää epätietoisuudessa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude25715241Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy12510156Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h1089381Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump237119Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.1826557Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua1766238Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä
Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri335622Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella
Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole474816Jos mä joisin
Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys261838IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti1511707