seurakunnassaan, nii eroaisitko?
Imatralla on massoittain erottu hänen seurakunnassaan, kertoo IL.
Sukupuolta vaihtanut pappi
10
241
Vastaukset
- ruusti
Näin vaikuttaa naishormoonien ihmeitä tekevä pillerien voima. Ei ole oikein mies eikä nainenkaan, siis miksi vaihdokkaita pitäisi kutsua.Meidät on luotu naisiksi ja miehiksi, ei pitäisi Luojan tekemää mestariteosta mennä peukaloimaan.
Taiteilijat ovat maalannet ja veistäneet torsoja mies ja naiskuvia, aina niiltä puuttuu jokin osa kehosta joka kuvaa jotakin puutteellisuutta. Taiteilijat ovat hyvin herkkäsieluisia henkilöitä, ovatko he vaistonneet aikojen saatossa muuttumis leikin mahdollisuudet, tuomalla torso teoksissaan esille sen. Mutta kun nyt avasit linkin niin sanon ,Miksi TV:stä ei tule muttakun Pitkäaikaissairaskertomuksia, ja kuoleman taåpauksia,nytkin hautaamisesta ohjelma.
Itse haluaisin katsoa Joskus TV: tä mutta murheellista on katsoa näitä omassa kotonaan ,kaikille tulee aika, että näihinkin asioihin on Pakko paneutua,sitten kun sen aika tulee.- etsivivä-amadeus
naispappia vastustavien pappien vuoksi noin kolme vuotta sitten.
Se,että synnymme tänne maailmaan väärät vehkeet jalkovälissä ei saisi asettaa meitä eriarvoiseen asemaan.
Olemme me sen ammatinvalinnan tehneet ja opiskelumme suunnanneet mille alalle tahansa.
Suurempi osa kirkollisverojen maksajista on naisia,minkätähden sitten naisen pitäisi vaieta seurakunnassa.
Miesten on maailma ja raamatun kirjoittaja on mies.Opetuslapset olivat miehiä,epäreilua sanon minä. - ajastin
etsivivä-amadeus kirjoitti:
naispappia vastustavien pappien vuoksi noin kolme vuotta sitten.
Se,että synnymme tänne maailmaan väärät vehkeet jalkovälissä ei saisi asettaa meitä eriarvoiseen asemaan.
Olemme me sen ammatinvalinnan tehneet ja opiskelumme suunnanneet mille alalle tahansa.
Suurempi osa kirkollisverojen maksajista on naisia,minkätähden sitten naisen pitäisi vaieta seurakunnassa.
Miesten on maailma ja raamatun kirjoittaja on mies.Opetuslapset olivat miehiä,epäreilua sanon minä.Olen myös eronnut kirkosta juuri samasta syystä, Olen huomannut etten tarvitse välikäsiä rukouksiini. Miespappi luulee, etenkin näyttää kaikkitietäväiseltä silloin kun saa naispappia riepotella. Olemme saman arvoisia. Miten mies naisesta syntyny, voisi olla pyhempi naista.
En tiedä sukupuolen vaihdosta. Voi olla paha jos ei tiedä mihin kuuluu, jos tuntee olevansa toinen kuin on. En osaa edes kuvitella. Sama ihminen kuitenkin, kuori vain muuttui. Usko pitäisi olla pääasia, mitä väliä kuka Herran tahtoa jakaa.
- siinä saivat
veroja pakoilevat tekosyyn erota kirkosta.
- etsivivä-amadeus
Olen maksanut kirkollisveroa koko työssäkäynti ja suurimmanosan eläkkeelläolo aikanikin.
Ensimmäinen ukko oli yksityisyrittäjä,joten kyllä sinne kirkonovien sisäpuolelle kertyi sievoinen summa.
Jos luterilainenkirkko edes harjoittais hyväntekeväisyyttä suuremmassa määrin,niin ymmärtäisin.
Minulla on maksettu hautapaikka ja hautojenhoidosta kirkko saa vuosittain satasia,minulla viisi hautaa seurakunnan hautainhoidossa,joten katson että korteni olen yhteiseen kekoon tuonut.
En ole pakolainen,millään saralla,vaikka sotaa pakoon jouduinkin hesasta lähtemään.
Eroa Sinäkin äläkä räksytä palstalla,se on katsos vapaaehtoista,olla vaiko eikö olla kirkonjäsen - kirkon jäsen
etsivivä-amadeus kirjoitti:
Olen maksanut kirkollisveroa koko työssäkäynti ja suurimmanosan eläkkeelläolo aikanikin.
Ensimmäinen ukko oli yksityisyrittäjä,joten kyllä sinne kirkonovien sisäpuolelle kertyi sievoinen summa.
Jos luterilainenkirkko edes harjoittais hyväntekeväisyyttä suuremmassa määrin,niin ymmärtäisin.
Minulla on maksettu hautapaikka ja hautojenhoidosta kirkko saa vuosittain satasia,minulla viisi hautaa seurakunnan hautainhoidossa,joten katson että korteni olen yhteiseen kekoon tuonut.
En ole pakolainen,millään saralla,vaikka sotaa pakoon jouduinkin hesasta lähtemään.
Eroa Sinäkin äläkä räksytä palstalla,se on katsos vapaaehtoista,olla vaiko eikö olla kirkonjäsenkyllä evankelislutherilainen kirkko tekee huomattavaa avustustyötä, viikottaista eläke ja vähävaraisten ruokapalvelua, diakoniatyö hyvinkin kattavaa,järjestää kursseja aviokriiseissä,perheterapiaa, yksinhuoltajien piirejä, suoranaista avustusten jakoa ,missiotyön lisäksi, joka sekin on konkreettista avunantoa sekä ehkäisyneuvontaa.Karjalassa avustaa vaatekeräyksillä, päihdeneuvontaa, lahjapakettien keräämistä vähävaraisille.
On helppoa laukoa tietämättä, mutta oikein se ole. Auttaminenhan on aina vapaaehtoista! Olen eronnut kirkosta 50 vuotta sitten, en kuitenkaan veroja pakoillakseni, vaan siksi että missään en ollut nähnyt niin paljon tekopyhyyttä kuin ns. uskovien ja seurakunnan henkilöstön keskuudessa.
Jos kuuluisin kirkkoon ja kirkkoherra Aallon seurakuntaan, en missään tapauksessa eroaisi.
Näin puusta katsoen näyttää hyvältä, että siitä instituutiosta häipyisivät tekopyhät fundalistit.
Ehkä kirkko pikkuhiljaa muuttuisi ihmisläheisemmäksi.
Olen varma, ettei Marja-Sisko Aalto lue tätä kirjoitusta, mutta se ei estä minua ihailemasta hänen rohkeuttaan eikä toivottamasta hänelle onnea ja menestystä.
Ihmettelen, mikä siinä sanankuulossa mättää, jos sukupuolta vaihtanut pappi puhuu.
Missä mahtaa kuulijoiden ajatukset seilata?
Ja miksi erota tämän takia kirkosta? Jos on kirkossa käyvää lajia, niin sanomaa kait sieltä haetaan, ja ylennystä henkiselle elämälle.
Kuuluuko seurakuntalaisen edes ajatella pappia sukupuoliolentona?- 35
ihan olen samaa mieltä. Ihmettelen, koko kohua asian ympärillä. Pappi on pappi, minulle. Enkä etsi tekosyita erota kirkosta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its4129046Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.1883610- 202053
- 821270
- 271105
- 751090
Sylikkäin.
Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta661082Eemeli Peltosen viimeinen postaus Facebookissa!
"Olen ollut kevätistuntokauden viimeisillä viikoilla paljon poissa eduskuntatyöstä. Sain toukokuussa hyvää hoitoa HUSiss791065- 551033
- 66972