Tällä palstalla on ymmärtääkseni tarkoitus keskustella lihavien elämästä, ei pelkästään laihduttamisesta ja siitä, saako olla lihava vai ei. Ketään ei auta ilkeät kirjoitukset siitä kuinka rumaa ja inhottavaa on läski. Ei varmaan tarvitse kilpailla kuka osaa ilkeämmin ilmaista itseään. Sitä paitsi nimimerkin suojissa uskaltaa sanoa mitä tahansa, ei ole pelkoa jäädä kiinni sanomisistaan.
Olen miettynyt tätä lihavuusasiaa ja etenkin sitä, että onko ihan varmasti niin, että jokainen lihava hyväksyy itse itsensä sellaisena kuin on? Onko ehkä kuvittelua, että toiset pitävät rumina ja kauheina, vaan jospa ne onkin omia ajatuksia. Ne on vaan helpompi ajatella toisten ajatuksiksi. Kuka sitäpaitsi jaksaa jatkuvasti kiinnittää huomionsa toisiin, en usko, että ,oli sitten lihava tai laiha, on aina toisten huomion kohteena.
Pitäisi opetella rakastamaan itseään sellaisena kuin on. Uskon, että silloin tuntisi enemmän myönteisiä "värähtelyjä" toisiltakin, kun olisi sovussa itsensä kanssa. Ei lihavuus tarkoita, että pitää pukeutua säkkiin ja kieriskellä tuhkassa. Ihminen on ihminen, ainutkertainen, juuri sellaisena kuin on.
Hyvää ja kaunista kevättä kaikille!
Olen miettynyt tätä lihavuusasiaa ja etenkin sitä, että onko ihan varmasti niin, että jokainen lihava hyväksyy itse itsensä sellaisena kuin on? Onko ehkä kuvittelua, että toiset pitävät rumina ja kauheina, vaan jospa ne onkin omia ajatuksia. Ne on vaan helpompi ajatella toisten ajatuksiksi. Kuka sitäpaitsi jaksaa jatkuvasti kiinnittää huomionsa toisiin, en usko, että ,oli sitten lihava tai laiha, on aina toisten huomion kohteena.
Pitäisi opetella rakastamaan itseään sellaisena kuin on. Uskon, että silloin tuntisi enemmän myönteisiä "värähtelyjä" toisiltakin, kun olisi sovussa itsensä kanssa. Ei lihavuus tarkoita, että pitää pukeutua säkkiin ja kieriskellä tuhkassa. Ihminen on ihminen, ainutkertainen, juuri sellaisena kuin on.
Hyvää ja kaunista kevättä kaikille!
Vastaukset 2
Vanhimmat
Minä tunnustan viihtyväni kropassani sellaisena kuin olen nyt.
Olen myös ollut sairaalahoidossa vakavan alipainon takia, kun olin anorektikko ja sairastin bulimiaa.
Jos pitää kahdesta valita, niin mieluummin näin.
Painonhallinta terveillä keinoilla ei onnistu minulta, minä en osaa kulkea kultaista keskitietä. Joko syön tai en syö ollenkaan. Kultaista keskitietä ei minulla ole.
Olin lapsena tukevampi kuin siskoni, vaikka liikuin enemmän ja söin vähemmän. Tajusin tämän jo ennen teini-ikää ja kun luin lehdestä että nyrkkeilijät oksentavat pudottaakseen painoaan sain loistoidean. Ja putosihan se paino sitten minullakin.
Ja kun mitään ei syönyt niin alkoihan se laihtuminenkin.
Minä olen elämälle vihainen. Olen luontaisesti helposti lihova. Vaikka kuinka liikkuisin ja söisin kiltisti, en laihdu.
Joten olen luovuttanut. Minulle ei sovi ainainen laskeminen, itsensä kieltäminen, paniikinomainen painorajojen tavoittelu, juhlissa 'ei kiitos en voi kun laihdutan' sanominen. Jos haluaisin pysyä normaalipainossa, en voisi syödä lainkaan sokeria, valkoisia jauhoja enkä mitään normaaliruokaa. Se tekee elämästä liian hankalaa. Pelkällä täysruisleivällä eläminen (pk-seudulta löytyy YKSI pelkistä ruisjauhoista tehyt leipämerkki), pastoista ja valkoisesta riisistä kieltäytyminen (terveysruoka maksaa paljon, paljon enemmän ja tämä tuntuu pienipalkkaisen kukkarossa)... jne. Koko elämä pitäisi keskittää painonsa vartiointiin, aina pitäisi olla miettimässä mitä voi syödä ja mitä ei. Viimeksi kun laihdutin viimeisen kerran, en käynyt kenenkään luona kylässä kun aina tarjotaan syötävää, meinasi mennä ihmissuhteetkin. Työpaikalla on tauot tarkkaan merkitty listaan. Ei voi syödä terveellisiä välipaloja niinkuin normaalityöpaikoilla.
Tunnen syyllisyyttä ylipainostani. Tunnen olevani rikollinen, kun painan enemmän kuin siskoni, joka yhä vaan syö ihan mitä mieleen tulee ja on laiha kuin luuviulu. Hänen ei ole ikinä tarvinnut vahtia kilojaan. Ja hän voi syödä ja syökin suklaalevyn päivässä! Minä en ole vuosiin syönyt suklaata .
Mutta: olen terveennäköinen, iloinen ihminen, jolla on kunto ok, veriarvot ok. Eikä ole yksikään lääkäri koskaan sanonut painosta mitään.
Minä pukeudun kauniisti, huolehdin ulkonäöstäni ja olen nyt päättänyt olla onnellisesti sopivasti ylipainoinen.
Kevät tulee, kohta pääsee pyöräilemään töihin asti taas. Tulee kivasti raitista ilmaa ja liikuntaa samalla. (20 km suuntaansa).
Olen kanssasi samaa mieltä.
Tuhti tyttö voi olla kivannäköinen. Ei kaikkien tarvitse olla ruikkuja.
Olen pohjalainen Nainen. Iso, pitkä ja komea.
Ja hyvältähän minä näytän. Jos olisin kovasti paljon lihattomampi oisin aika ruman näköinen kun luut törröttäisivät.
Ja tästä ei ees keskustella. Minä olen minä.
Komea Nainen.