Naljaileva kauris...

Olin vähän aikaa sitten erään "ystäväni" synttäreillä ja hän on siis kauris horoskoopiltaan. Meille tuli riitaa, sillä hän alkoi naljailemaan minusta muiden ihmisten kuullen. En pidä moisesta käytöksestä, enkä noin vain niele, mitä minulle heitetään, varsinkaan jos heitetään ***kaa päin naamaa. Eipä ole muuten kuulunut mitään pahoitteluja tuolta kauris"ystäväni" puolelta. En aio kyllä itsekään soittaa, enkä ottaa yhteyttä. Olkoon sitten vaikka koko 15-vuoden ystävyys kyseessä, kaikkea ei tarvitse niellä ja hyväksyä. Herkkä kauris"ystäväni" kehtasi vielä itsekin suuttua ja loukkaantua, kun huomasi sanomisistani, etten pitänyt hänen kommenteistaan. Onko tuollaisen psykopaatin tavoin käyttäytyvän ihmisen seura edes ystävyyttä? Ensin aloittaa riidan ja sitten vielä suuttuu, kun sanoo jotain takaisin? Haloo? Onko kaikki kotona?
3688
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kestikö sinulla tosiaan 15 vuotta tunnistaa "psykopaatti". :)))

Äänestä

esimerkiksi Kuu Ravussa loukkaantuu asiasta, jossa hän on tehnyt virheen, kun huomauttaa virheestä hänelle.
Aurinko Rapu-naiset ovat erityisen herkkiä loukkaantumaan, puhumattakaan Vaaka-miehistä.

Äänestä

Kovin on tuttua tuo kauriin käytös sinua kohtaan. Itselläni 5 vuoden ajan kaurisystävätär, vaikea hallitsija-
luonne,kaiken on toimittava tämän kaurisnaisen piirustusten mukaan, muuten haukutaan ja loukkaannutaan. Puukottaa selkään heti kun tilaisuus tulee, täysi psykopaatti, puhuu pahaa jopa
omista lapsistaan heidän selkänsä takana. Pyrkii ohjailemaan kaikkien ihmisten elämää, onneksi ystävyys
nyt katkolla. Yhtäkään kaurista en enää ystäväkseni halua.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Excuse me? kirjoitti:

Olin vähän aikaa sitten erään "ystäväni" synttäreillä ja hän on siis kauris horoskoopiltaan. Meille tuli riitaa, sillä hän alkoi naljailemaan minusta muiden ihmisten kuullen. En pidä moisesta käytöksestä, enkä noin vain niele, mitä minulle heitetään, varsinkaan jos heitetään ***kaa päin naamaa. Eipä ole muuten kuulunut mitään pahoitteluja tuolta kauris"ystäväni" puolelta. En aio kyllä itsekään soittaa, enkä ottaa yhteyttä. Olkoon sitten vaikka koko 15-vuoden ystävyys kyseessä, kaikkea ei tarvitse niellä ja hyväksyä. Herkkä kauris"ystäväni" kehtasi vielä itsekin suuttua ja loukkaantua, kun huomasi sanomisistani, etten pitänyt hänen kommenteistaan. Onko tuollaisen psykopaatin tavoin käyttäytyvän ihmisen seura edes ystävyyttä? Ensin aloittaa riidan ja sitten vielä suuttuu, kun sanoo jotain takaisin? Haloo? Onko kaikki kotona?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu