Esitin kysymykseni jo tuolla Isien jutuissa, mutta en saanyt YHTÄÄN vastausta. Aika alapääkeskittynyttä tuntui olevan keskustelu :) Joten ei auta kuin kysy naisten kokemuksia miestensä ajatuksenjuoksusta... siinä toivossa että miehet ovat ajatuksenjuoksuaan jollekin valottaneet.
Olen naimisissa ihanan, upean, mahtavan miehen kanssa. Olemme olleet yhdessä yli vuosikymmenen. Sen verran olen kultasestani oppinut, että hänen on poikkeuksellisen vaikea tehdä päätöksiä ja valita muutoksia. Onhan se ihmisen luonnon mukaista välttää muutosta, jos nyt on asiat hyvin, mutta hän on tehnyt tästä taiteenlajin :) Yhteenmuuttoa hauduteltiin neljä vuotta, naimisiinmenoa yhdeksän. Joskus varmaan nalkutin, joskus olin vuoden (vuosia?) edes mainitsematta asiaa. Ja olen pyytänyt anteeksi niitä kertoja kuin nuoruuden malttamattomuuksissani painostin. Olisi helppo päätellä, että halusiko mies edes olla kanssani kun noin vitkasteli, mutta kyllä hän halusi.
Hänen onnekseen vauvakuume ei ole minua aiemmin piinannut, vaikka jo ensimmäisen seurustelukuukauden aikana puhuttiin selväksi tärkeimmät: molemmat haluavat lapsia. Ja on asiasta hypoteettisella tasolla puhuttu monesti senkin jälkeen, asuntoa ostettaessa esimerkiksi katsottiin minkälainen pytinki riittää nelihenkiselle perheelle "sitten joskus". Mutta nyt alkaa kyllä kuume nousta... Päätös on/olisi suuri ja vaikuttaa radikaalisti molempien elämään, joten en todellakaan aio olla niitä naisia jotka puoliksi pakottavat miehensä isiksi tai jopa hankkiutuvat salaa raskaaksi.
En osaa olla kenenkään muun korvien välissä kuin omieni. Minua päätös ei pelottaisi. Mutta jos toista pelottaa, mikä on varmaan ihan normaalia, niin onko se vain odotettava että pelko häipyy? Entä jos ei häivy? Vai helpottaako pelko vasta kun saa pienokaisen ensimmäistä kertaa syliinsä ja oivaltaa, että ratkaisu oli ehdottomasti oikea?
Olen naimisissa ihanan, upean, mahtavan miehen kanssa. Olemme olleet yhdessä yli vuosikymmenen. Sen verran olen kultasestani oppinut, että hänen on poikkeuksellisen vaikea tehdä päätöksiä ja valita muutoksia. Onhan se ihmisen luonnon mukaista välttää muutosta, jos nyt on asiat hyvin, mutta hän on tehnyt tästä taiteenlajin :) Yhteenmuuttoa hauduteltiin neljä vuotta, naimisiinmenoa yhdeksän. Joskus varmaan nalkutin, joskus olin vuoden (vuosia?) edes mainitsematta asiaa. Ja olen pyytänyt anteeksi niitä kertoja kuin nuoruuden malttamattomuuksissani painostin. Olisi helppo päätellä, että halusiko mies edes olla kanssani kun noin vitkasteli, mutta kyllä hän halusi.
Hänen onnekseen vauvakuume ei ole minua aiemmin piinannut, vaikka jo ensimmäisen seurustelukuukauden aikana puhuttiin selväksi tärkeimmät: molemmat haluavat lapsia. Ja on asiasta hypoteettisella tasolla puhuttu monesti senkin jälkeen, asuntoa ostettaessa esimerkiksi katsottiin minkälainen pytinki riittää nelihenkiselle perheelle "sitten joskus". Mutta nyt alkaa kyllä kuume nousta... Päätös on/olisi suuri ja vaikuttaa radikaalisti molempien elämään, joten en todellakaan aio olla niitä naisia jotka puoliksi pakottavat miehensä isiksi tai jopa hankkiutuvat salaa raskaaksi.
En osaa olla kenenkään muun korvien välissä kuin omieni. Minua päätös ei pelottaisi. Mutta jos toista pelottaa, mikä on varmaan ihan normaalia, niin onko se vain odotettava että pelko häipyy? Entä jos ei häivy? Vai helpottaako pelko vasta kun saa pienokaisen ensimmäistä kertaa syliinsä ja oivaltaa, että ratkaisu oli ehdottomasti oikea?
Vastaukset 19
Vanhimmat
miehesi ei ole kovinkaan ihana, upea eikä mahtava. Minusta hän on pysähtynyt ja jähmettynyt paikoilleen sinun niskoillesi.
Turha pelätä, ettei hän haluaisi olla kanssasi. Ei hän viitsi lähteä mihinkään eikä pystykään. Ilmeisesti hänen aivotoimintansa on lähes pysähdyksissä.
Älä ota moista ameebaa laskuihin tehdessäsi omaa elämääsi koskevia suunnitelmia.
Itse henkilökohtaisesti en pitäisi paikalleen jähmettyneenä miestä, joka on reilun vuosikymmenen aikana tavannut naisen, ihastunut, rakastunut, muuttanut yhteen, mennyt kihloihin ja naimisiin sekä ostanut yhteisen asunnon. Puhumattakaan siitä mitä parisuhteeseen liittymätöntä hän on saanut aikaansa, esimerkiksi urallaan. Se on vähän makuasia missä tahdissa asiat pitää tehdä, ja vaikka meillä ne on tehty hissuksiin, mistä en aina itsekään pitänyt, ei se tee suhteestamme huonoa.
perheessämme mainitsemasi asiat tapahtuvat puolessatoista vuodessa. Kuuden vuoden kuluttua tapaamisestamme saimme kolmannen lapsemme.
Töissä käytiin, uraa luotiin ja veroja maksettiin.
Ei jääty odottelemaan mystistä valmiuspistettä, vaan pyrittiin kehittymään ja valmistumaan haasteiden mukaan. Suosittelen.
...sinun tahtisi voi olla sopiva tai tuottaa yllätyksiä elämän lottoarvonnassa.
Omalla kohdalla olen halunnut opetella tuntemaan toisen paremmin ennen naimisiinmenoa ja lasten hankkimista.
Eipähän tarvitse sitten tuolla yksinhuoltaja-osastolla avautua kuinka miehestä (naisesta) kuoriutui ihanan alun jälkeen täysi pökäle. Ja nyt sen kanssa riidellään eri oikeusasteissa, lapset oireilee ja elämä on perseestä.
Itsestä kuulostaa hurjalta tuollainen tahti, kun aivot kuitenkin ovat usein ½-2 vuotta siinä rakastumisen tilassa, jossa toisesta ei nähdä kuin se haluttu puoli... ja vasta sen jälkeen aletaan tutustua todellisuuteen :) Mutta hienoa jos teillä meni ja menee hienosti.
hyvin onnistui tämä projekti.
Enpä usko, että se olisi miettimällä parantunut.
Ja toiselle kirjoittajalle: useimmat miehet samoin kuin naisetkin kuuluvat sarjaan hauska tavata mutta ikävä tutustua. Kovin moneen ei edes ehdi hedelmällisen ikänsä aikana syvällisesti tutustua. Jää pian lapset saamatta, jos sitä yrittää. Useimmat miehet ja naiset pystyvät kasvamaan vastuunsa mittaisiksi.
Ei riidellä, eivät oireile, ei ole perseestä. Ihan normaalielämää tämä on ollut.
Kuulostaakin tosiaan parhaalta vaihtoehdolta tuo teidän "ei tutustuttu mutta kasvettiin vastuumme mittaisiksi" -romantiikka =) Järjestetyt avioliitot takaisin!
...sillä romanttinen, elämänkestävä rakkaus tuntuu asustavan Hollywood-elokuvissa.
Mutta olen vahvasti sitä mieltä, että toinen kannattaa tuntea jonkinaikaa etenkin ennen lasten hankkimista. (Hirvittää nämä nykypäivän uusiokuviot, kun lapset on sekaisin kuka on nyt kenenkin isi/äiti/kakkosisi/-äiti/äitin uusi poikaystävä/isin uusi tyttöystävä ja lähteeks tääkin kohta pois.)
Siitäkin kannattaa yrittää varmistua, että vastuun mittaiseksi kasvaminen on todella se, mitä toinenkin haluaa & asettaa korkealle tahtomisissaan. Alkuhuuman haihduttua on moni fiksuhko ajatus vaihtunut toisenlaisiin tarpeisiin. En ainakaan ole pitänyt itseäni kykenevänä erottaa varmuudella ne tyypit joissa on kasvu- ja vastuunkantoainesta, niistä jotka vakuuttavasti esittelevät elämänarvojaan, mutta tiukan paikan tullen heittävät hanskat tiskiin. Tai sitten olen liiankin epäileväinen varman päälle -pelaaja.
avioliittoani eivät kylläkään järjestäneet muut kuin mieheni ja minä. Mutta se siitä.
Jos arvelet, että pitkä tunteminen ennen avioliiton solmimista takaa avioliiton kestävyyden, jää ihmetyttämään nykyisten avoliittojen ajan korkeat eroluvut.
Sen verran soisin romantiikkaa ihmisille, että solmisivat avioliiton ajoissa, silloin kun lempi vielä leimuaa, ettei vihkialttarille tarvitsisi raahautua rollaattorilla. Lisääntymisenkin kannalta niin olisi parempi.
Sä oot varmaan vaimo sille miehelle, joka avautui mulle pikkujouluissa. Oli mennyt naisen kanssa kihloihin kahden viikon tutustusmisen jälkeen ja eka lapsikin oli tullut jo pian ja tietysti naimisiinkin siinä puolentoista vuoden sisään. Nyt on lapsia kolme. Mies ei oikein saa enää kiksejä siitä naisesta ja haaveilikin ihan jostain muusta, kuten siitä mitä oli tapahtunut ennen tämän naisen tapaamista.
Sanoin sille, että olet osasi valinnut pysy siinä, mutta jos eroat, niin etene ens kerralla hitaammin, ettei tartte yhteisten vuosien jälkeen tommosia miettiä.
Ja ei sitä parissa vuodessa rolaattoriin ehdi ellei tapaa rakastaan 80-vuotiaana. Mun sääntö on tuo 5 vuotta. Siinä jo jotenkuten toisen tuntee.
että olen ollut samoissa pikkujouluissa kanssasi. Mutta väliäkö sillä.
On normaalia, että parisuhde muuttuu vuosien mittaan mm. "kiksien" osalta. Ja sekä miehille että naisille on haaveileminen sallittua.
Nyt oli kuitenkin kysymys sitoutumisesta perheeseen. Sitä tavitaan maailmassa paljon nykyistä enemmän.
Toivon, että viiden vuoden tuntemisen jälkeen solmittu liittosi toimii niin pitkään, että kaikki lapsesi ovat aikuisia.
pikkujouluissa oli.
tietysti mahdollista. Meidän perheessämme puolisot saavat käydä vapaasti pikkujouluissa ja avautuakin vapaasti. Ja saada ja olla saamatta "kiksejä".
Väitän, että useimmissa pitkissä parisuhteissa puolisot haaveilevat muistakin kuin toisistaan. Minä ainakin olen haaveillut.
Toiset eivät halua muutosta millään lailla ja jotkut eivät osaa elää muuten kuin jatkuvan muutoksen keskellä. Sitten on kaikkea siltä väliltä.
Nythän on niin, että vain sinä (ja ehkä miehesikin..) osaat tehdä omaa parisuhdettasi koskevat päätökset. Me muut emme voi mitenkään tietää mitä miehesi päässä liikkuu, joten auttaisiko kysyä häneltä itseltään. Jos sinä haluat lapsen ja hän ei, niin juttuhan on sillä selvä. Voit joko mukautua miehen tahtoon tai tehdä lapsen jonkun toisen kanssa tai ilman miestä laboratoriossa.
Pelkäätkö kysyä, koska pelkäät vastausta?
Miten mies, joka ei halua lapsia, voi olla upea, ihana ja mahtava..
Miten mies, joka ei halua lapsia, voi olla upea, ihana ja mahtava...joopas joo, voi ilman lastakin olla noita kaikkia, ei lapset tee ihmisestä ihania, upeita ja mahtavia, kommenttisi on loukkaavaa niitä kohtaan, ketkä ei syystä, tai toisesta voi saada lapsia/ tai halua, ei kaikki ole yhtä yhteen...silti voi olla upeita, mahtavia ja ihania ihmisiä!
Toki toki, en ole kysymässä täältä ohjeite teemmekö lapsia vai emme. Olemme keskustelleet asiasta, olen kysynyt ja saanut vastauksen. Mies haluaa lapsia, mutta hän ei ihan vielä koe olevansa valmis. Sillä mietinkin, ihan ajankulukseni, ovatko muut miehet kokeneet olevansa "valmiita", vai onko muksuja tehty ja sitten tultu "valmiiksi" sen myötä. Tai onko joku ehkä odottanut tulevansa valmiiksi turhaan, niin ei ole käynytkään? (Sitten ei ehkä kyllä olisi tällä palstalla?)
Ja siitä olen sinulle vastanneen kanssa samaa mieltä, että mies voi olla upea, ihana ja mahtava vaikka ei haluaisikaan lapsia. Täällä saa aika kipakoita ja kapeakatseisia vastauksia :) Kipakkuus ei haittaa, mutta kapeakatseisuus on usein hyödytöntä.
tiiätkö mun ukko on JUST niinku sun ap :)
yhdessä oltiin 9v, sit sanoin et nyt mennään naimisiin...ja niin mentiin, 7v sitten ilmoitin ekan kerran että olen raskaana, ihan onneshan ukko siitä oli...3v sitten sanoin että nyt muutetaan pois kerrostalobunkkerista (missä mieheni oli asunut melkein 40v), ja rakennettiin talo maaseudulle, Ja kaupunkilaispoika sanoi että tämä meidän talo tuntui heti kodilta, eikä yhtään kaivannut takaisin kaupunkiin.
Ota ap"ohjat" käsiin ja ukkos seuraa ja tykkää että olette sit YHDESSÄ tehneet maailman parhaat ratkaisut :)
taloudellisesta tilanteesta ja monesta muustakin asiasta, miten isä kokee halukkuuden tulla isäksi. Jokainen isä tietysti omalla tavallaan. Mutta jos viestilläsi haluat kysyä, että muuttuuko niiden isien mieli ja kannattaako odottaa niin joskus. Meillä kävi niin, että muutaman vuoden ehdin miehelleni puhua lapsesta, mutta kumpikaan emme olleet vielä ihan tosissaan. Ja mieheni enemmänkin hankasi vastaan koko ajatukselle. Kun saatiin työpaikat, oma koti ja elämä alkoi olla asettunut uomiinsa niin isukkikin muutti mielensä. Kun vauva ilmoitti tulostaan, astin, että hän vähän säikähti kuitenkin asiaa. Ja selkeästi koko juttu konkretisoitui hänelle vasta lapsen synnyttyä. Nyt kun vauva alkaa olla jo seurallinen menijä, niin hän on isänsä silmäterä ja suuren rakkauden näkee sanomattakin.
Mutta nämä on aina sellaisia asioita, joista kannattaa vain puhua toisen kanssa ja kunnioittaa toisen päätöstä. JOs toinen sanoo, että ei ole valmis niin ei siinä nalkuttaminen auta. Jos ei itse voi hyväksyä asiaa niin silloin ainoa ratkaisu on etsiä sellainen kumppani, joka on valmis vastaamaan toiveisiin.
Meillä miehellä meni ajatuksen kypsyttelyyn noin kolme vuotta. Välillä asiasta keskusteltiin ja tapeltiinkin, mutta pääosin annoin asian olla ja toivoin parasta. Jos lapsia haluat niin kerro miehellesi, että sinä olisit valmis ja muista kertoa myös, että niitä lapsia ei sitten ihan välttämättä tule juuri silloin kun niitä haluaisi saada. Meillä on nyt yritetty kohta 9 kk ja yksi keskenmeno koettu siinä välissä :-(
Yritys siis jatkuu edelleen ja toivottavasti tulostakin syntyisi jossain välissä...