mua vähän surettaa tää tilanne. Ei oikein ole voimia miettiä kovin pitkälle tätä elämää. Menen vaan
päivä kerrallaan. Ja viimeinen, mitä uskallan ja jaksan miettiä on miten selviän kaikista tulevaisuuden
ongelmista.
Joskus mulla oli niin toiveikas ja tulevaisuudenuskoinen olo. Olin täynnä intoa ja suunnitelmia ja
sillä tietysti jaksoinkin silloin sen kaiken. Nyt kun katson kaikkea työmäärää, tuntuu jotenkin
ilottomalta ja vähän lamaannuttavalta. Se sama ympäristö on tässä ja kaikki se, mikä ennen tuotti
niin paljon iloa. Jotenkin vaan kaikki ilo on kateissa.
Nyt tuntuu siltä että haukkasin liian ison palan jotain ja ongelmani tavallaan lisääntyvät ajan kanssa.
Kyllä mä tajuan, että maailmassa on paljon pahemmissa ongelmissa olevia ihmisiä ja noin
periaatteessa ei vielä ihan kauheaa hätää ole. Osa mun synkkyydestä on varmaan ihan hormonaalistakin.
Mutta tulevaisuus tuntuu olevan jotenkin harmaampi kuin ennen.
Enkä mä aina ole niin reilukaan. jotenkin mielessäni vähän syytän miestäni, vaikka yhtälailla mä
tietenkin olen syyllinen.
Jos hän tavallaan ensin vähän kuin jättikin mut yksin, niin mä myös opin olemaan ilman häntä
osittain ja nyt en enää oikein löydä takaisin.
Joskus myönnän itselleni, etten mä varmasti suakaan osaisi tehdä onnelliseksi. Mun pitäisi olla
enemmän sellainen salonkikelpoinen.
On vaan niin ihana olla ajattelematta järjellä ja vain elää odottaen aina seuraavaa kertaa sun
lähelläsi.
mulla on nyt vaan taas tällainen synkkä ilta. Kai mä tästä taas pääsen yli.
Ehkä ei auta miettiä tulevia ongelmia liikaa. Toivottavasti ne tulee sitten tipoittain eikä kaikki
kerralla.
Mä paitsi ihailen sua, myös kadehdinkin. Olet niin rohkea ja varmaan selviydyt joka asiasta.
Sulla taitaa olla kaikki hyvin ja mä olen iloinen siitä. Mä toivon että olisin kuin sä. Paitsi pysyisin naisena:)
Fyysisesti täydellisen kaunis ja muutenkin niin..siksi mitään ei varmaan tän enempää tule
tapahtumaan meidän välillä, ei niin etten haluisi, mutta sä luulet selvästi mua paremmaksi
yksilöksi kuin olenkaan ja pettyisit sit vaan.
katselin yks aamu, kun juttelit pitkän aikaa jonkun tuttusi kanssa ja mä kadehdin niitä kaikkia
ketkä saa pitää sua ystävänään.
mun on kuitenkin pakko saada haaveilla susta.
ei niin ettäkö mä nyt ihan täydellisenä sua pitäisin, kaikissa on vikoja, mutta aika liki sä olet:)
tää on vähän synkähkö avautuminen, mutta näkyy muutkin harrastavan samaa.
Ehkä mä taas löydän valoonkin päin ainakin hetkeksi.
Joskus tulevaisuus vaan pelottaa mua.
päivä kerrallaan. Ja viimeinen, mitä uskallan ja jaksan miettiä on miten selviän kaikista tulevaisuuden
ongelmista.
Joskus mulla oli niin toiveikas ja tulevaisuudenuskoinen olo. Olin täynnä intoa ja suunnitelmia ja
sillä tietysti jaksoinkin silloin sen kaiken. Nyt kun katson kaikkea työmäärää, tuntuu jotenkin
ilottomalta ja vähän lamaannuttavalta. Se sama ympäristö on tässä ja kaikki se, mikä ennen tuotti
niin paljon iloa. Jotenkin vaan kaikki ilo on kateissa.
Nyt tuntuu siltä että haukkasin liian ison palan jotain ja ongelmani tavallaan lisääntyvät ajan kanssa.
Kyllä mä tajuan, että maailmassa on paljon pahemmissa ongelmissa olevia ihmisiä ja noin
periaatteessa ei vielä ihan kauheaa hätää ole. Osa mun synkkyydestä on varmaan ihan hormonaalistakin.
Mutta tulevaisuus tuntuu olevan jotenkin harmaampi kuin ennen.
Enkä mä aina ole niin reilukaan. jotenkin mielessäni vähän syytän miestäni, vaikka yhtälailla mä
tietenkin olen syyllinen.
Jos hän tavallaan ensin vähän kuin jättikin mut yksin, niin mä myös opin olemaan ilman häntä
osittain ja nyt en enää oikein löydä takaisin.
Joskus myönnän itselleni, etten mä varmasti suakaan osaisi tehdä onnelliseksi. Mun pitäisi olla
enemmän sellainen salonkikelpoinen.
On vaan niin ihana olla ajattelematta järjellä ja vain elää odottaen aina seuraavaa kertaa sun
lähelläsi.
mulla on nyt vaan taas tällainen synkkä ilta. Kai mä tästä taas pääsen yli.
Ehkä ei auta miettiä tulevia ongelmia liikaa. Toivottavasti ne tulee sitten tipoittain eikä kaikki
kerralla.
Mä paitsi ihailen sua, myös kadehdinkin. Olet niin rohkea ja varmaan selviydyt joka asiasta.
Sulla taitaa olla kaikki hyvin ja mä olen iloinen siitä. Mä toivon että olisin kuin sä. Paitsi pysyisin naisena:)
Fyysisesti täydellisen kaunis ja muutenkin niin..siksi mitään ei varmaan tän enempää tule
tapahtumaan meidän välillä, ei niin etten haluisi, mutta sä luulet selvästi mua paremmaksi
yksilöksi kuin olenkaan ja pettyisit sit vaan.
katselin yks aamu, kun juttelit pitkän aikaa jonkun tuttusi kanssa ja mä kadehdin niitä kaikkia
ketkä saa pitää sua ystävänään.
mun on kuitenkin pakko saada haaveilla susta.
ei niin ettäkö mä nyt ihan täydellisenä sua pitäisin, kaikissa on vikoja, mutta aika liki sä olet:)
tää on vähän synkähkö avautuminen, mutta näkyy muutkin harrastavan samaa.
Ehkä mä taas löydän valoonkin päin ainakin hetkeksi.
Joskus tulevaisuus vaan pelottaa mua.
Vastaukset 5
Vanhimmat
tukena ja jakaa nämä asiat kanssasi. oikeasti. yhdessä.
tietäisipä vain kuinka paljon. usko ja ymmärrä. olla ja elää sinun kanssa vaikka erillään mutta yhdessä silti.
piti kysyä että mikä on sammuttanut uskosi tulevaisuuteen? tai jotain sinnepäin... miksi olet voimaton?
puolellasi. Olen monta kertaa löytänyt selityksiä mm. esim. astrologiasta, kun tuntuu kaikki menevän mönkään. Sieltäkin aina jotain selityksiä löytyy. Se on jännä, kun ihmiset ajattelevat elämää hirveän materialistisesti, että suurin piirtein elämä on vain siinä, mikä on konkreettista. Itse näen, että on niin paljon syvempiä tasoja, joista me ei ymmärretä mitään. Sitten on ihmisten välinen energiataso, jota kannattaa aina miettiä, jos tuntuu, että voimat on poissa. Onko jokin asia tai ihminen, joka vie sitä pois?
Olen surullinen puolestasi.
Mä murehdin joskus enemmän, joskus vähemmän. en kumminkaan koko aikaa.
sit joskus kaduttaa kaikki avautuminen:)
Kiitos sulle ja muille. Hyvää viikonloppua nyt munkin puolestani:)