Minulla vaivat alkoivat jalkakipuna jota kotona epäilimme ensin iskiakseksi, kesällä 2007 jolloin olin 13 vuotta. Pyöräilin pitkiä, kymmenien kilometrien matkoja useasti viikossa ja pakarasta lonkkaan alkoin juiliva kipu vasemmassa jalassa muutaman kilometrin jälkeen, joten vähensin pyöräilyä. Koko syyskuun ei ollut minkäänlaisia tuntemuksia jalassa, joten luulinkin koko kivun olevan rasituskipua liiallisesta polkemisesta.
Koulukin oli sitten jo alkanut ja yhden koulupäivän aikana tunsin taas kipua. Se oli kuitenkin siedettävissä. Päätin kuitenkin olla koulussa loppuun asti sillä oli vain muutama tunti jäljellä. Viimeinen tunti oli liikuntaa ja suunnistimme metsässä. Siellä jouduimme rämpimään risukoissa ja hyppimään ojien yli jolloin kipu nousi sietämättömäksi. Aivan kamalaksi hermosäryksi. Oli kuitenkin pakko yrittää viimeisin voiminsa kuljettautua koululle. Metsässä ei ollut opettajaakaan, hän oli koululla odottamassa. Koulu loppui ja lähdin kävelemään kotiin, jonne on noin kilometrin matka. Kipu oli tässävaiheessa suurimmillaan ja niin kova etten saanut vasemmalla jalalla juuri ollenkaan otettua askelta. Väkisin koitin sihnuttaa kotiin. Äitini oli iltavuorossa joten olin yksin koko illan. Ensimmäisenä istuin sohvalle. En saanut liikutettua kättänikään ylös, siitä seurasi harmokipu jalkaan. Istuin siinä ja koitin liikauttaa itseäni; ei onnistunut. Istuin siinä kuin jähmetettynä patsaana. Puhelinkin soi, mutten voinut taivuttautua siihen vastaamaan. Lopulta sain noustua ja vaivalloisesti käveltyä. Sukkien vaintamisestakaan ei tullut mitään, niin kipeä olin.
No, sitten seuraavaan aamuun: Yön oilin saanut nukuttua suhteellisen hyvin. Aamulla pääsin kävelemään vessaan ja sieltä keittiöön, mutta siihen pöytään istuessani en päässytkään enää ylös. Tai pääsin juuri ja juuri, mutta vain 45 asteen kulmaan. Silloin tiesin etten ole koulukuntoinen. Äiti soitti aikaa terveyskeskukseen. Menimme sinne taksilla ja taksimiehen piti kantaa minut autoon. Auto kyyti oli kamalaa, jokainen pienikin käännös toi hermosäryn.
Terveyskeskuksesta käskettiin mennä keskussairaalaan. Menimme sinne ja jouduimme jäämään yöksi. Kolme yötä olimme siellä. Antoivat kamalia myrkky- lääkkeitä jotka lievitti kipua, mutta saivat minut oksentamaan. Olin pyörätuolissa liikuteltavissa, sillä pääsin vain 45 asteen kulmaan. Olin ýli kuukauden pois koulusta ja kävelykyvytön saman ajan.
Kävimme sitten mangneettikuvauksissa ja selvisi minulla olevan välilevynpullistuma 4 ja 5 nikaman välissä. Eli vika on selässä ja vaiva ilmenee jalassa hermosärkynä.
Olen nyt 15 vuotta. Normaalisti pystyn suorassa kävelemään ja kipu on lievittynyt tuosta pahimmasta, muttei missäännimessä ole kokonaan loppunut. Joka ikinen päivä ja jokaikinen sekunti päivässä kipu seuraa mukana. Fysioterapiassa olen käynyt mutta parantavaa vaikutusta ei ole.
Lääkärit ja terapeutit ovat sanoneet minun olevan ruusukumpun ansainnut selviytyjä. Sillä kipu siellä metsässä oli sanoinkuvaamattoman kamalaa ja sellaisessa kivussa olen vielä selvinnyt kotiinkin.
Lääkärit sanoivat välilevyn pullistuman parantuvan vanhemmilla ihmisillä nopeammin kuin nuorilla, vaikkei uskoisikaan sen näin olevan. Nuorella saattaa mennä viisikin vuotta ennenkuin kivut hellittävät. Aikuisella vähemmän. Kirjoitin viestini jo aikaisemmin tuonne alas, mutta laitan uudestaa josko jollain muullakin olisi samanlaisia vaivoja, itsellä tai perheessä.
Koulukin oli sitten jo alkanut ja yhden koulupäivän aikana tunsin taas kipua. Se oli kuitenkin siedettävissä. Päätin kuitenkin olla koulussa loppuun asti sillä oli vain muutama tunti jäljellä. Viimeinen tunti oli liikuntaa ja suunnistimme metsässä. Siellä jouduimme rämpimään risukoissa ja hyppimään ojien yli jolloin kipu nousi sietämättömäksi. Aivan kamalaksi hermosäryksi. Oli kuitenkin pakko yrittää viimeisin voiminsa kuljettautua koululle. Metsässä ei ollut opettajaakaan, hän oli koululla odottamassa. Koulu loppui ja lähdin kävelemään kotiin, jonne on noin kilometrin matka. Kipu oli tässävaiheessa suurimmillaan ja niin kova etten saanut vasemmalla jalalla juuri ollenkaan otettua askelta. Väkisin koitin sihnuttaa kotiin. Äitini oli iltavuorossa joten olin yksin koko illan. Ensimmäisenä istuin sohvalle. En saanut liikutettua kättänikään ylös, siitä seurasi harmokipu jalkaan. Istuin siinä ja koitin liikauttaa itseäni; ei onnistunut. Istuin siinä kuin jähmetettynä patsaana. Puhelinkin soi, mutten voinut taivuttautua siihen vastaamaan. Lopulta sain noustua ja vaivalloisesti käveltyä. Sukkien vaintamisestakaan ei tullut mitään, niin kipeä olin.
No, sitten seuraavaan aamuun: Yön oilin saanut nukuttua suhteellisen hyvin. Aamulla pääsin kävelemään vessaan ja sieltä keittiöön, mutta siihen pöytään istuessani en päässytkään enää ylös. Tai pääsin juuri ja juuri, mutta vain 45 asteen kulmaan. Silloin tiesin etten ole koulukuntoinen. Äiti soitti aikaa terveyskeskukseen. Menimme sinne taksilla ja taksimiehen piti kantaa minut autoon. Auto kyyti oli kamalaa, jokainen pienikin käännös toi hermosäryn.
Terveyskeskuksesta käskettiin mennä keskussairaalaan. Menimme sinne ja jouduimme jäämään yöksi. Kolme yötä olimme siellä. Antoivat kamalia myrkky- lääkkeitä jotka lievitti kipua, mutta saivat minut oksentamaan. Olin pyörätuolissa liikuteltavissa, sillä pääsin vain 45 asteen kulmaan. Olin ýli kuukauden pois koulusta ja kävelykyvytön saman ajan.
Kävimme sitten mangneettikuvauksissa ja selvisi minulla olevan välilevynpullistuma 4 ja 5 nikaman välissä. Eli vika on selässä ja vaiva ilmenee jalassa hermosärkynä.
Olen nyt 15 vuotta. Normaalisti pystyn suorassa kävelemään ja kipu on lievittynyt tuosta pahimmasta, muttei missäännimessä ole kokonaan loppunut. Joka ikinen päivä ja jokaikinen sekunti päivässä kipu seuraa mukana. Fysioterapiassa olen käynyt mutta parantavaa vaikutusta ei ole.
Lääkärit ja terapeutit ovat sanoneet minun olevan ruusukumpun ansainnut selviytyjä. Sillä kipu siellä metsässä oli sanoinkuvaamattoman kamalaa ja sellaisessa kivussa olen vielä selvinnyt kotiinkin.
Lääkärit sanoivat välilevyn pullistuman parantuvan vanhemmilla ihmisillä nopeammin kuin nuorilla, vaikkei uskoisikaan sen näin olevan. Nuorella saattaa mennä viisikin vuotta ennenkuin kivut hellittävät. Aikuisella vähemmän. Kirjoitin viestini jo aikaisemmin tuonne alas, mutta laitan uudestaa josko jollain muullakin olisi samanlaisia vaivoja, itsellä tai perheessä.
Vastaukset 2
Vanhimmat
))))))) itse ISKIASHERMOSÄRKYÄ joka tulee joskus tosi herkästi ( väärä asento / kylmyys / veto jne )
Olen jo 60 v mutta aktiiviliikkuja !
Pärjäillään !
Minäkin ja vanhempani epäilimme kipua iskiakseksi sillä äidilläni oli iskiasta ja kivut täsmäsivät yhteen. Sitten vasta mangneettikuvissa ilmeni, että vika onkin selässä, vaikkei se ollut edes kipeä.