Haluton mies + lastensaanti

Miettii hän

Olemme mieheni kanssa olleet yhdessä reilut kymmenen vuotta. Alussa meillä oli seksiä 3-5 kertaa viikossa, mutta jo ensimmäisten vuosien aikana se harveni ja nyt on ollut monta vuotta niin, että vuoden seksikerrat voi laskea sormilla. Viime vuodelta yhden käden sormilla. Mutta se vähä mitä on, on hyvää!! Kyse ei ole erektio-ongelmista, pettämisestä tai masennuksesta. Ei vaan huvita. Mies ei osaa (tai halua?) nimetä syytä tähän, mutta sanoo haluavansa haluta useammin. Vika ei kuulemma ole minussa, vaikka olen kysynyt monesti, onko jotain mitä voisin muuttaa käytöksessäni tai ulkonäössäni. Olen sanonut, että olen hänen kanssaan onnellinen vaikka meillä ei olisi seksiä IKINÄ, vaikka se ei ole ykkösvaihtoehtoni, mutta ennen kaikkea haluan tietää mitä minun tulee odottaa... en jaksa sitä että hän aina sanoo, että tilanne muuttuu, ja se ei muutu. Ja jotta ei kuulostaisi siltä, että asiasta aina jankutan, niin on tässä ollut piiitkiäkin pätkiä ettei siitä edes puhuta. Noh. Seksittömyyden kanssa voin elää, mutta toinen asia onkin vähän ongelmallisempi... tämä lapsensaantijuttu. Molemmat haluamme lapsia, ja nyt alkaisi olla aika, mieskin haluaa. En vain ole kysynyt miten hän käytännössä meinasi asian toteuttaa... en todellakaan halua, että seksimme muuttuu epämiellyttäväksi pakoksi, mutta tiedän myös että mieheni haluaa nimenomaan oman luomulapsen. Ja niin minäkin tietysti.

Mutta ei kai lapsensaantitoive voi saada miestä halukkaammaksi? Vai voiko? Onko se (väliaikainen) ratkaisu koko ongelmaan? Jos ei, niin mitäs sitten...?

2

576

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • aäaäaäaäaä

      Ihan kuin olisin lukenu mun omasta suhteesta =) Paitsi että meillä on jo yksi lapsi. Ja voin sanoa että meillä tämä haluttomuushomma sai juuri alkunsa siitä kun alettiin "tehtailla" tätä ekaa lapsosta, se on aika stressaavaa aikaa kun lasketaan päiviä ja sekstaillaan aina tiettyinä aikoina... siinä tulee hiukan liiaksi sellanen tehdasfiilis, että toisaalta ymmärrän miehiä joilla siinä kohtaa hiipuu halut. Meilläkin on nyt hiukan ongelmaa kun pitäis alkaa tehdä toista lasta ja tosiaan peitto heiluu edelleen vaan ehkä noin 3-5 kertaa vuodessa =/ Mikä avuksi ? ? ? Minä olisin halukas ja minussa ei kuulemma ole vikaa...

      • minä autan

        hanki toinen mies ni ei tarvi miettiä


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      59
      1190
    2. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      57
      1128
    3. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      116
      1054
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      7
      960
    5. Mitä haluaisit sanoa hänelle?

      Jos joskus kohtaatte?
      Ikävä
      96
      950
    6. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      5
      775
    7. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      27
      731
    8. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      192
      686
    9. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      71
      659
    10. Mikä kaivatussasi

      on parasta?
      Ikävä
      31
      628
    Aihe