Propral

Kärsin kovasta jännityksestä, ihan tavallisissa arkisissakin tilanteissa. Opiskelen ammattikoulussa ja pahin jännitys ilmeneekin yleensä luokkalaisten keskuudessa, vaikka he ovatkin kavereitani. Jos joku yllättäen kohdistaa huomionsa minuun, punastun, joka taas aiheuttaa pelkoa, epäonnistumisen tunnetta ja muita oireita ja näin oravanpyörä on valmis. Oloni on aivan hirveä silloinkin kun isutaan kaikki yhdessä jossain käytävällä, kun jännitän jo etukäteen että mitäs jos kaikki yhtäkkiä kohdistavatkin huomionsa minuun. Välillä olo käy niin sietämättömäksi, että pakenen vessaan. Minulle määrättiin tähän vaivaan ensin 10mg propralia, sitten 40mg pyynnöstäni. Ja ohjeeksi sain ottaa puolikkaan tai 1 tabletin, mutta joudun ottamaan välillä useamman ennen kuin huomaan mitään muutosta, jos silloinkaan. Pitäisikö minun pyytää 60mg propralia ja onkohan siitä jotain haittaa?
4762
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Huomasin juuri, ettei 60mg propralia edes ole, eli pitäisi hypätä suoraan 80mg.

Äänestä

Voisithan sinä tietysti pyytää lääkäriltä bentsodiatsepiini lääkityksen jonka pitäisi tehota. Tehokkaita lääkkeitä juuri jännittyneisyyteen/ahdistukseen/tuskaisuuteen/paniikkiin. Oivia vaihtoehtoja voisivat olla "Klooridiatsepoksidi" Risolid 10mg, "Diatsepaami" Diapam 5mg, "Alpratsolaami" Xanor 0,25mg

Lääkkeen tarkoitus ei ole turruttaa aisteja vaan katkoa turhalta jännittyneisyydeltä terä ja poistaa turha kärsimys. Tuollainen kliinisesti merkittävää kärsimystä ja haittaa sosiaalisissa, ammatillisissa ja muilla tärkeillä toiminnan alueilla aiheuttava vaiva on hyvä hoitaa/lääkitä.

Äänestä

niitä voi pieniä helposti osiin niitä Propraleja ja kun eivät ole mitään depot-tabletteja niin siten voi tehdäkin. En ymmärrä miksi sinun pitäisi saada 80 mg:n tabletteja? Kas kun voi ottaa sen 40 mg ja toisesta 40 mg:sta puolet (siis JOS siihen lääkäri antaa luvan)
Itselläni menee vrk 120 mg, eli 3*40 mg, tarvittaessa.
Tosin minulla on peruslääkitys tähän vaivaan, tällä hetkellä Valdoxin-lääkitys.

http://www.laakeinfo.fi/Medicine.aspx?m=22646&i=SERVIER_VALDOXAN


Bentzojakin omista mutten niitä käytä kuin pari kertaa vuodessa. Minulla on Xanoria, Rivatrilia ja Diapamia, parhain niistä on omalla kohdallani Rivatril, tosin joskus auttaa toinen bentzo, joskus taas toinen.

Äänestä

Propral on tarkoitettu esiintymisjännitykseen, enkä usko että se on oikea lääke noihin sosiaalisiin pelkoihisi, jotka ovat jatkuvia ja päivittäisiä. Propralhan väsyttää ja heikentää fyysistä suorituskykyä ainakin sillä hetkellä kun sitä on otettu, ja nuo määräsi kuulostavat kyllä aika suurilta päivittäiseen käyttöön!

Kokeile masennuslääkettä - se hillitsee jännitystä ja kuvailemiasi pelkoja. Ei siis tarvitse olla masentunut, vaan SSRI-lääkkeillä hoidetaan myös tuon tyyppisiä ongelmia kuin sinulla on.

Jos ei SSRI auta (kokeile vähintään pari viikkoa yhtäjaksoisesti, koska lääkkeen lopullinen vaikutus ei selviä sitä ennen), harkitse vasta sitten rauhoittavia. Päivittäisessä käytöss rauhoittavat koukuttavat nopeasti, ja siitähän syntyy sitten uusia ongelmia..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


epätoivoinen.. kirjoitti:

Kärsin kovasta jännityksestä, ihan tavallisissa arkisissakin tilanteissa. Opiskelen ammattikoulussa ja pahin jännitys ilmeneekin yleensä luokkalaisten keskuudessa, vaikka he ovatkin kavereitani. Jos joku yllättäen kohdistaa huomionsa minuun, punastun, joka taas aiheuttaa pelkoa, epäonnistumisen tunnetta ja muita oireita ja näin oravanpyörä on valmis. Oloni on aivan hirveä silloinkin kun isutaan kaikki yhdessä jossain käytävällä, kun jännitän jo etukäteen että mitäs jos kaikki yhtäkkiä kohdistavatkin huomionsa minuun. Välillä olo käy niin sietämättömäksi, että pakenen vessaan. Minulle määrättiin tähän vaivaan ensin 10mg propralia, sitten 40mg pyynnöstäni. Ja ohjeeksi sain ottaa puolikkaan tai 1 tabletin, mutta joudun ottamaan välillä useamman ennen kuin huomaan mitään muutosta, jos silloinkaan. Pitäisikö minun pyytää 60mg propralia ja onkohan siitä jotain haittaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu