siinä me kaksi vanhahkoa kurppaa,sohvalla köllötellen,ei yksin,
ei sylityksin,vaan vieretyksin.
saman ison vällyn alla pakkasta paossa.
aika rauhallista.
telkusta tulee miss marple vuosimallia kuuskytneljä,vielä parit kynttilät
joulun jäänteenä pöydällä antaa himmeän valon.
tosi rauhallista.
naurahtelemme ja hymähtelemme,joskus samassa kohdassa,joskus eri kohdassa
niin kuin elämässäkin.
aika kivaa.ei tällä kertaa seksiä,ei erotiikkaa,vain sinä ja vanha neiti marple.
ihana ilta rakkaani.
toisenlainen ehtoo
1
117
Vastaukset
siitä onkin aikaa, kun olet tänne kirjoittanut.
Runossasi on edelleen sama kaiku,
lempeä sellainen johon on helppo lukijan
samaistua.
Rakkaudellista loppu vuotta Sinulle ja Hänelle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?
Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin2609171IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its3106377Verinen koira
Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?661440Mira Luoti, Vain Elämää
kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?61341- 1091121
Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.831062Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?
Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut64925Mopokeulija
Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin43808Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !
Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus23716MUISTATTEKO SEN?
Karhean tummansövyisen raastavsn huudon : RYKIKÄÄ! NIITÄ RAATOJA@ RÄKIKÄÄ NIITÄ EAATOJA!btämän paeoni aina toivotti rakk311708