Olen aina ollut elämänmyönteinen ihminen ja ajatuksenani on ollut, vaikeuksien kautta voittoon. Nyt vaihdevuosien kynnyksellä tilanne on muuttunut. Olen alkanut ajatella että ei tässä ole mitään järkeä, sukupolvi toisensa perää syntyy kärsimään ja taistelemaan olemassa olostaan saadakseen onnettomat jälkeläisensä maailmaan, jotka taas vuorostaan kärsivät tätä paskaa elämää. Onko tässä järkeä. Ainoa asia joka vielä merkitsee on omat lapset ja niistäkin enempi he jotka ovat alaikäisiä, rakastan heitä ja toivon heille kaikkea hyvää. Elämä vaan tuntuu niin turhalta taistelulta kun sukupolvi toisensa perään kokee aina ne samat ongelmat ja vastukset. Ainakin minun suvussa kun katson taaksepäin heihin jotka ovat jo poissa näen vain turhaa paskaa. Synnytään köyyhänä, avioidutaan jonkun reppanan kanssa, saadaan liuta reppanoita ja toivotaan että niiden elämä olisi jotain parempaa, raadetaan vuosikymmeniä paskassa raskaassa duunissa josta saa onnettoman korvauksen ja joku toinen korjaa siitä kokopotin, kun terveys on menny siinä raatamisessa alkaa sairastelu ja kärsitään toivotaan ja pelätään koulemaa kunnes ei enää oo mitään välii. Ja tää sama kaava toistuu ja toistuu ja toistuu ja ... Mitä järkee, miksi edes olen täällä? Vituttaa kun on niin urvelo että ei uskalla/osaa edes kuolla. Jumalaankin olen uskonut ja uskon kain edelleen, mutta luulen että tää sama paska jatkuu vaikka kuoliskin. Kuuluuko tämmöset ajatukset ja tunteet vaihdevuosiin? Vai olenko viimein tullut hulluksi tai onko totuus elämästä selvinnyt minulle?
Ihan sama lukeeko tätä kukaan
loppu on loppu
9465
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
samaa mieltä ja nyt olet käsittänyt ihmiskunnan oman mahdottomuutensa. Tähän vielä lisäisin että avaruus on ääretön ja maailmoja lukematon ja ehtymätön määrä ku ajattelee että alkuräjähdyksiä tulee lopun jälkeen aina uusi ja pulssin tavalla kaikki toistuu ja on ikuinen rajaton ja päättymätön tilanne (kuten hindut ovat ymmärtäneet jo kauan sitten), jolloin millään ihmisen asialla ei ole tässä mittakaavassa mitään merkitystä. Mutta ihmisenä kun tätä kaikkea ajattelee tässä mittakaavassa missä arkielämä tapahtuu, olet asian ytimessä.
Olet täysin oikeassa.
Tappako itseänne. Välillä tuntuu pahalta, välillä hyvältä. Niin se vaan menee.
Ehkä maailma ei ole ihan sellainen kuin sen pitäisi olla... ehkä ihmiselämä ei ole tarkoitettu niin monimutkaiseksi kuin se nyky-yhteiskunnassa muodostuu. Monesti tuntuu, että ihmiset ovat usein onnettomia. En tiedä onko kyse kyvyttömyydestä keskittyä elämän hyviin asioihin vai johtuuko onnettomana eläminen siitä, että joutuu tekemään asioita, joita ei jaksaisi tai haluaisi tehdä, tai elämään sellaisten ihmisten seurassa, joitten seurassa ei jaksaisi elää. Jos kaikki tuntuu koko ajan pelkästään huonolta, kannattaa pyrkiä muuttamaan mahdollisimman monia asioita itselleen mieluisiksi. Silloin muuttaminen on tosin vaikeaa, jos mikään ei tuo enää mielihyvää.. mutta useimmilla ihmisillä niitä mielihyvää tuovia asioita olisi, kunhan ne vain onnistuu löytämään.
Sinun kannattaa keskittyä lapsiisi ja antaa heille mahdollisimman paljon rakkautta ja huolenpitoa. Useimmiten ihmisten paha olo johtuu siitä, ettei heitä rakasteta riittävästi. Jos maailmassa olisi enemmän välittämistä, täällä olisi myös enemmän onnellisia ihmisiä. Ehkä monet ovat huomanneet, että itsekkäät oman edun tavoittelijat menestyvät parhaiten (ulkoisesti, taloudellisesti) ja elävät sen vuoksi itsekästä elämää. Toivottavasti sinulla on lähelläsi ihmisiä, jotka välittävät sinusta!
Kyllä muuten kuuluu. Itse olen ajatellut, sitten kun tajusin ajatteluni muuttuneen täysin vaihdevuosien tultua, että kun estrogeenisuomut silmiltä lähtevät ja seksi lakkaa kokonaan kiinnostamasta niin alkaa ajatella hullun kyynisesti koko lisääntymistä ja sukupolvien kiertoa. Kun on menettänyt parhaan kuntonsa ja työnsä ja joutunut niukoille päiville, niin opiskelija lapsen toimeentulotukihakemuskin on liikaa. Herää kysymys; miksi minä en pysty enää suojelemaan ketään? Miksi minä en saa enää ansaita edes rahaa?
Nuorten kisailu näyttää lintujen soitimelta ja taustalla soi mollissa: voi kun ne ymmärtäisivät mistä on oikeasti kysymys. Osaisivat varjella itseään. Luonnon kutsumus on ansa ja siihen lankeaa jokainen. Herää epäilys rakkautta kohtaan. Vasta nyt kysyy onko pyyteetöntä rakkautta sittenkään olemassa vai onko kaikki todellakin turhaa.
tuon ensimmäisen ja toisen tekstin kokonaisuutta.. ei noita faktoja käy kiistäminen. Olen 30v mies ja en voisi olla enemmän samaa mieltä ja minulla ei ole tietääkseni vaihdevuosia. Sanonta "it takes a Fool to remain sane" on erittäin hyvä, koska vaatii aikaa ja kykyä ajatella laatikon ulkopuolella jotta nuo asiat huomaa. Hindulainen valaistuminen jossa tajutaan että kaikki ihmiseen liittyväkin on harhaa, mukaanlukien persoonallisuuden illuusio. Kaikki on "vain" energiaa ja me yksi miljoonista lajeista yhdellä planeetalla miljardeista ja olemme olleet olemassa vain hetken. Monen on vaikea käsittää että millään ei ole merkitystä ja suhtautuvat esim elämään ja kuolemaan kuin ne olisivat kaikki kaikessa ja siksi heidän on vaikea kohdata nämä asiat. Olemme vain energiaa näiden kroppien sisällä ja katsomme vääristynyttä pientä maailmaamme persoonallisuutemme vääristyneiden linssien läpi, suurin osa meistä koskaan tajuamatta tätä. Tämä kaikki johtaa siihen että millään ei ole todellista merkitystä, yhteiskunnalla, työllä, elämällä tai kuolemalla. Mutta vaikka tässä näitä asioita kerron, on ne jokaisen tajuttava ihan itseksensä, muuten ne eivät ole kuin sanoja taas yhden "hullun" mielen syövereistä. Mutta lähtö on helppoa, vaikeaa on se kun aiheuttaa monille tuskaa, vaikka silläkään ei ole tällä ajattelulla merkitystä. It takes a fool to remain sane.
Aijaa, no jos nuo ajatukset liittyy vaihdevuosiin, niin mulla onkin sitten varmaan ollu ne jo monta vuotta päällä, vaikka oon vasta 29-v...Ei vaan, mutta minä olen tosiaan jo pitkään miettinyt noita samoja asioita, elämän merkityksellisyyttä, ja omaa kuolevaisuuttani. Ei pitäisi vielä tässä iässä, tiedän. Sitä äitikin aina sanoo, mutta kun on "lahjana" saanut liian ajattelevat aivot, niin minkäs teet? Kaikki päivät ovat niin samanlaisia, ja yhtä taistelua aina, milloin taloudellisen tilanteen, milloin minkäkin asian parissa. Kunpa voisi elää erilaisia päiviä, mutta miten se muka olisi mahdollista, kun on ne arkirutiinit? Kaikki aina sanovat, että jos on kyllästynyt elämäänsä, pitäisi muuttaa sitä, mutta entä jos ei tiedä miten? Asioista puhumistakin aina jankutetaan, mutta entä kun ei enää löydä sanoja tunteilleen? Pelkkä: "masentaa" ei kerro kenellekään mitään. Kaikkiahan aina välillä masentaa. Se on niin yleistä, ja siksikään en mielelläni vaivaa toisia omilla ongelmillani, kun tiedän että kaikilla on omansa. Nyt kun mietin lähipiiriäni, niin en taida tuntea ketään, jolla olisi kaikki asiat kohdallaan, eikä mitään suurempia huolia. En halua heitäkään kuormittaa omilla huolillani. Jo nyt koen, että kaikki on nähty, että tätäkö tää elämä nyt sitten on...Ainut, mistä vielä tosissani haaveilen, on matkailu, se ainakin toisi vaihtelua, vaan kun ei ole rahaa osa-aikatyössä kun olen. Jatkuva työnhakukin alkaa kyllästyttää. Alkaa olla epätoivoinen olo sen suhteen, että sitä koskaan alkaisi oikeasti tienata. Niin monissa haastatteluissa jo käyty, ja aina sama vastaus: "valitettavasti et tullut valituksi". Yritysideakin olisi, mutta sekin vaatisi vähän alkupääomaa, eli ensin kun löytäisi työtä, jotta voisi säästää. En uskalla ottaa lainaa...Kuitenkin yritän uskoa, että täältä vielä joskus noustaan. Onneksi kevät on tulossa, ja valo kasvaa päivä päivältä, kaamos maksimoi aina masennukseni...
karmasevaa tekstiä, mutta se on vähän miten asiat näkee, raha ei ensinnäkään tuo onnea, onhan se kiva lisä jne jos muut asiat on kunnossa esim terveys.
tämmöistä tämä elämä tuppaa olemaan, mutta kaikki me ollaan samassa veneessä!
Mutta sitten on ne pienet hyvät hetket rakkaiden ihmisten kanssa, hyvä ruoka, kaunis musiikki, koskettavat elokuvat ja kaikkea mistä tulee hyvä olo. Toisinaan silti ajatus siitä, ettei aamulla enää ikinä heräisi, on houkutteleva. Ei tarvitsisi enää ikinä jaksaa, jaksaa, jaksaa ja jaksaa.