Osaako kukaan kertoa, mistä kannataa lähteä hakemaan apua vai olenko vain vienyt vihille epätavallisen hankalan naisen? Vaimoni on varsin impulsiivinen, vastoinkäymisiin ylireagoiva ja saa suhteettoman voimakkaita raivonpuuskia, joiden aikan hän ei voi hillitä kieltään/ääntään. Suhteemme alkuaikoina "raivotar"- puoli hänessä oli hieman huvittava, mutta nyt arkinen elämä on käynyt kovin raskaaksi kun saan oman osani vaimoni pahasta olosta. Olen ottanut aika lailla tyynesti kaikki kohtaukset vastaan, mutta kun raivokohtauksiin liittyy ilkeily ja pahansuopainen asenne muita kohtaan, en välttämättä jaksa kovinkaan kauaa toimia henkisenä hiekkasäkkinä. Oman näkemykseni mukaan kyseessä on ensisijaisesti itsekontrollin puute ja sosiaalisten pidäkkeiden höllentyminen yhdistettynä voimakkaasti asioihin reagoivaan persoonallisuuteen. Syömishäiriö ja itsetunto-ongelmat ovat vähentyneet, mutta raivokohtaukset ovat edelleen säännöllinen ongelma. Olen tällä palstalla kuullut puhuttavan persoonallisuushäiriöstä, muttase diagnoosi ei oikein kerro minulle ilman selitystä mitään. Osaako kukaan antaa edes suuntaviivoja siitä, onko kysymyksessä tilapäinen, hoidettava sairaus vaiko elinikäinen persoonallisuuden piirre. Nimittäin jos tilanne ei ala rauhoittumaan, päädymme varmasti avioeroon. Kiitos kaikista asiallisista kommenteistanne jo etukäteen!
Vaimoni mielenterveys?
Väsynyt aviomies
61421
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
...ottaa asia puheeksi vaimon kanssa. Itse olen ollut luonteeltani hieman samanlainen kuin vaimosi ja olen kokenut oman käyttäytymiseni kamalana. Mieheni kärsi varmasti asiasta vähintään yhtä paljon kuin minä Puhumattakaan lapsistamme. Pystyin kyllä säätelemään pahaa oloani ja siten käyttäytymistäni jonkin verran - enkä ollut pahansuopainen muita kuin omaa perhettäni kohtaan. Asian myöntäminen on ollut minun parannuskeinoni ja siten olen pystynyt pääsemään silmittömistä puuskista jo eroon - mutta tiedän että sellaisessa raivossa voi sanoa tai tehdä ihan mitä vaan. Ota asia reilusti vaimosi kanssa puheeksi - jos haluat niin ota joku siihen kolmanneksi pyöräksi. Se voi hillitä tilannetta jos koet sen yksin liian vaikeaksi. Mitään kulisseja ei tarvitse pitää yllä. Ajattele asia niin, että vaimosi tarvitsee apua - hän ei ole terve. Keskustelun avaamisen jälkeen voit sitten sanoa suoraan, että mikäli vaimosi ei suostu ammattiauttajan pakeille niin suhde on loppu.Tuollaista ei kukaan jaksa pitkään! Ja voithan aina ehdottaa että menette sinne yhdessä. Tämä vaatii kyllä aikamoista rakkautta!!! Meillä tämä keino johti siihen, että menin keskustelemaan asioista, sain mielialalääkityksen jonka saatoin lopettaa jokin aika sitten. Tilanne nyt rauhallinen ja todellakin - se että TIEDOSTAN tilanteen MYÖNNÄN se itselleni, on minun tieni parantumiseen.
Itse olen myös sellainen, että purkaan pahaa oloani herkästi läheisiini. Olen töiden jälkeen väsynyt ja hermostun erittäin herkästi pikkuasioista. Ajattelen pahaa usein muista ihmisistä, tietämättä onko se ihan perusteltua.
Tiedostan kyllä, ettei normaalisti ihminen käyttäydy noin ja haluaisinkin apua. Mihin tarkkaan ottaen otan yhteyttä ja mistä saan todellista apua? Lääkkeitä en haluaisi syödä kuitenkaan. Haluaisin vain tulla "hirviö"-vaimosta/äidistä rauhalliseksi, tavalliseksi perheen äidiksi.
mielenterveystoimisto
- suostuttele lähtemään vaikka kanssasi
lääkäriin / mielenterveystoimistoon
- kerro miten paljon hänestä välität jne.
tiedät kyllä mitä pitää puhua kun aidosti
sydämestäsi puhut
- olisiko syytä tutkia myös mm. kilpirauhasen
toiminta?
(erään kiukkupussin tiedän kärsineen
ennen rajusti, nyt kilpirauhaslääkkeillä
pysyy enemmän aisoissa)
Tsemppiä!
Asiantunteva lääkäri auttaa kyllä.
Hyvä varmaan puhua myös läheisten kanssa
ja nostaa kissa pöydälle kun vielä jotain
on tehtävissä ja ehkä avioliittonnekin
pelastettavissa.
Kevät tuokoon teille aurinkoa!
Olen itse ollut samanlainen, raivo-kohtaukset milloin mitättömästä syystä, epäluulo toisia kohtaan, ärtyneisyys joka asiasta, univaikeudet, voimakkaat mieli-alan vaihtelut, impulsiivinen luonne, voimakkaat muutokset mieli-alassa. Hain apua mutta en ajoissa saanut, sain psykoosin siis stressi nousi liian kovaksi enkä kestänyt enään niitä oireita josta johtui psykoosin meneminen. Hakekaa apua jostain mielenterveyskeskuksesta, perheneuvolasta, aina voi tilanteen pelastaa jos hakee riittävän ajoissa apua tilanteeseen. Lääkityksiä on monenlaisia olemassa ja tilanne saadaan varmasti hallintaan. Itse tiedostin oireeni ja kärsin niistä tosi paljon mutta on paljon ihmisiä joilla ei tavallaan ole sitä sairaudentuntoa asiastaan ja he ovat omasta mielestään terveitä ihmisiä. Aina voi selvitä monenlaisista asioista, ei sellaista asiaa olekkaan josta ei voisi selvitä!
Luin kirjoittamasi jutun ja ajattelin kirjoittaa takaisin. Olen 14-vuotias tyttö melko pienestä kaupungista Itä-Suomesta.
En ole aivan varma vaimosi tilasta, mutta minulla on pienoinen epäilys. Minun äitini on melko lailla samankaltainen kuin kuvailit jutussasi. Äitini saa melkein säännöllisin ajoin raivonpuuskia ja joskus vielä pahempaakin. Hän raivostuu aivan pienistä jutuista ja joskus ilman mitään syytä. Häntä myös usein masentaa ja väsyttää. Minä kuitenkin tiedän mikä häntä vaivaa. Hän sairastaa skitsofreniaa.
Haluan vain tiedottaa, että jos vaimollasi on samankaltaisuuksia äitini kanssa, sinun kannattaa tutustua kyseiseen sairaukseen. Uskon että saat selville mikä vaimoasi vaivaa. Neuvon kuitenkin, että sinun ei kannata elää koko elämääsi skitsofreniaa sairastavan henkilön kanssa, jolla on väärä lääkitys tai ei ollenkaan.
Olen nähnyt ja kuullut, kuinka isäni ja minä ja siskoni joudumme kärsimään äitini sairaudesta. En haluaisi, että kukaan joutuu kokemaan samaa mitä me. Lapsille äidin sairaus ei ole ainakaan hyväksi. Minäkin haluaisin joskus tappaa äitini. Tietty ajattelet, että voi kauheata. Mutta niin se vaan on, en jaksa kuunnella ja elää päivästä toiseen sairaan ihmisen kanssa. Aikuiset voivat päättää parinsa, mutta lapset eivät vanhempiaan.
Pyydän, että mietit tarkkaan tekemisiäsi ja päätöksiäsi. Niillä on pitkäkantoisia seurauksia. Toivottavasti tämä antoi suuntaa hyvään päätökseesi ja oli kivaa jos tämä pystyi auttamaan jotakuta.