Hei epävakaat

Joo ei kuulosta ollenkaan minulta nuo ADHD-oireet. Pärjäsin kolulussa ja työssä erittäin hyvin ja elämässä muutenkin, kunnes psyykkinen oireilu alkoi jännitysoireina ja paniikkihäiriönä16-vuotiaana. Vasta joskus 30-vuotiaana aloin kiinnostumaan diagnoosistani ja olen kuin kouluesimerkki epävakaasta. Minulla on lähes kaikki epävakaan oireet. Olen diagnoosistani 100 % varma.

ADHD ?? kirjoitti:

Joo ei kuulosta ollenkaan minulta nuo ADHD-oireet. Pärjäsin kolulussa ja työssä erittäin hyvin ja elämässä muutenkin, kunnes psyykkinen oireilu alkoi jännitysoireina ja paniikkihäiriönä16-vuotiaana. Vasta joskus 30-vuotiaana aloin kiinnostumaan diagnoosistani ja olen kuin kouluesimerkki epävakaasta. Minulla on lähes kaikki epävakaan oireet. Olen diagnoosistani 100 % varma.

Kirja jota piti suositella on Anne Lehtokoski: Aikuisen ADHD ja aivojen arvoitus.
Sikäli ajattelin laittaa lusikkani soppaan kun tunnen henkilön, jolla on ilmeisesti molemmat diagnoosit, tai nämä kaksi diagnoosia on asetettu, neurologi ADHD:n ja psykiatri epävakaan persoonallisuuden. Eivät siis ole toisiaan poissulkevat. Jotkut ADHD:t ovat erittäinkin eteviä koulussa, jos pystyvät fokusoitumaan aiheeseen. Tämä kyseinen henkilö oli ylivilkas jo lapsena ja hyötyy ADHD-lääkityksestä omalla kohdallaan.
Oireet aikuis-ADHD:ssa ja epävakaassa ovat osittain samoja tai samantyyppisiä. Keskittymishäiriöltä tämänhetkinen ongelmasi luettuna vaikutti, ellei jokin dissosiaatioilmiö selitä asiaa. Menee liian vaikeaksi, erikoislääkärin heiniä, ei nettidiagnoosin paikka. Siis jos ongelmasi olisi aivojen välittäjäainetasolla ADD:n tyyppinen, siihen on hyviä, muisti- ja keskittymistoimintoja parantavia lääkkeitä olemassa.

Mulla on lääkityksenä Seroquel ja Lamictal. Niillä on pyritty rauhoittamaan ja tasaamaan mieltä. Hyvin ovat tehonneet, oon tosi tyytyväinen. Ovat ehkä pelastaneet henkeni. Enne saatoin lähteä keskellä yötä ties mihin ulos kun oli levoton olo. Kerran kävelin talvipakkasella yöpaidassa ja aamutakissa ja liukkaat sandaalit jalassa ystäväni luo parin kilometrin päähän. Nuorempana noita juttuja oli enemmän. Seroquellin aloittamisen jälkeen ei ole ollut yhtään. Myös impulsiivinen käytös tasaantu tosi paljon lamictalin myötä. Se oli myös tosi vaarallista sillon. Oon rauhallisempi ja tasasempi nykyään. Mutta oireita tulee heti jos lääke jää ottamatta. En oikeen tiedä terapiasta... Suhtaudun vähän skeptisesti siihen. Sairaanhoitajan luona käyn n. kerran kuussa ja se ei oo terapiaa. Usein meitä epävakaita pidetään vaan lapsellisina temppuilijoina, jotka huvikseen käyttäytyvät ongelmallisesti. Pitäisi löytää sellanen terapeutti joka ois jotenki erikoistunu epävakaisiin ja tajuaisivat tän ongelman.

Ja terapiasta kirjoitti:

Mulla on lääkityksenä Seroquel ja Lamictal. Niillä on pyritty rauhoittamaan ja tasaamaan mieltä. Hyvin ovat tehonneet, oon tosi tyytyväinen. Ovat ehkä pelastaneet henkeni. Enne saatoin lähteä keskellä yötä ties mihin ulos kun oli levoton olo. Kerran kävelin talvipakkasella yöpaidassa ja aamutakissa ja liukkaat sandaalit jalassa ystäväni luo parin kilometrin päähän. Nuorempana noita juttuja oli enemmän. Seroquellin aloittamisen jälkeen ei ole ollut yhtään. Myös impulsiivinen käytös tasaantu tosi paljon lamictalin myötä. Se oli myös tosi vaarallista sillon. Oon rauhallisempi ja tasasempi nykyään. Mutta oireita tulee heti jos lääke jää ottamatta. En oikeen tiedä terapiasta... Suhtaudun vähän skeptisesti siihen. Sairaanhoitajan luona käyn n. kerran kuussa ja se ei oo terapiaa. Usein meitä epävakaita pidetään vaan lapsellisina temppuilijoina, jotka huvikseen käyttäytyvät ongelmallisesti. Pitäisi löytää sellanen terapeutti joka ois jotenki erikoistunu epävakaisiin ja tajuaisivat tän ongelman.

Mua ärsyttää suunnattomasti tämä ihmisten lokerointi joihinkin persoonahäiriöihin. Minäkin sain masennus, ahdistuneisuushäiriö, epävakaa ja riippuvainen persoona 45 min. psykiatrin juttelun jälkeen. En tunne itseäni mitenkään sairaaksi. Ailahtelevainen ja impulsiivinen olen, mutten miks en sais olla, onko se häiriö tai sairaus. En mä sairas ole. Nyt masentaa (=lue vituttaa) tämän hetkinen elämän tilanne, mutta miksi siitä tehdään diaknoosi ja hoidoksi lääkkeitä (joita en syö), koska en ole sairas. Miksi me emme saa olla jokainen omia persoonia ja mikä tässä diaknoosijärjestelmässä on se normaali ihminen. Ai että.....vihaan tätä. Eri asia, jos todella on sairas ja tekee ihmetempauksia tms. Mulla terapeutin kans sukset ristissä, kun puhun omasta arvomaailmastani ym. joka ei suinkaan ole se johonka meidät kaikki opetetaan. Hullu kai mä sit oon. Vaikka itse tunnen olevani tervejärkisempi kuin koskaan.

mitä vielä kirjoitti:

Mua ärsyttää suunnattomasti tämä ihmisten lokerointi joihinkin persoonahäiriöihin. Minäkin sain masennus, ahdistuneisuushäiriö, epävakaa ja riippuvainen persoona 45 min. psykiatrin juttelun jälkeen. En tunne itseäni mitenkään sairaaksi. Ailahtelevainen ja impulsiivinen olen, mutten miks en sais olla, onko se häiriö tai sairaus. En mä sairas ole. Nyt masentaa (=lue vituttaa) tämän hetkinen elämän tilanne, mutta miksi siitä tehdään diaknoosi ja hoidoksi lääkkeitä (joita en syö), koska en ole sairas. Miksi me emme saa olla jokainen omia persoonia ja mikä tässä diaknoosijärjestelmässä on se normaali ihminen. Ai että.....vihaan tätä. Eri asia, jos todella on sairas ja tekee ihmetempauksia tms. Mulla terapeutin kans sukset ristissä, kun puhun omasta arvomaailmastani ym. joka ei suinkaan ole se johonka meidät kaikki opetetaan. Hullu kai mä sit oon. Vaikka itse tunnen olevani tervejärkisempi kuin koskaan.

Ja mua taas ärsyttää suunnattomasti kun tuntuu että kaikki joiden oireet ovat jotenki epämääräisiä, luokitellaan heti epävakaiksi. Kun oot vähän vaikee tapaus, itsetuhoinen ja muuta, niin olet heti epävakaa. Se taas saa aikaan sen, että epävakaisiin suhtautuminen on kevyttä ja oireita ei aleta hoitamaan. Ja tää on aivan tietämättömien psykiatrien vika. Ei se diagnoosi sua auta. Jos sulle 45 min keskustelun jälkeen joku keksii jonkun dg:n niin sillä voit vaikka pyyhkiä persettä. Itsehän sä sen lääkärin kanssa juttelet. Voithan tekeytyä vaikka kuuroksi. Ei ne lääkärit, ja varsinkaan psykiatrit, mitään jumalia ole, jotka tietävät ja näkevät kaiken. Mulla oma aktiivisuus ja tieto opettivat ymmärtämään tätä, ja sitä, että mitä tää mun jokapäiväinen kärsimys on. Ja myös sitä, että lääkkeet helpottaa yleensä oloa. Jos sua ei huvita lääkkeitä käyttää (koska olet terve...) niin et tiedä tästä helvetistä mitään. Kun sä juokset tuolla ulkona, huudat ahdistukseesi, viiltelet, haukut kaikki muut, valvot ja pelkäät, eikä sulla ole kavereita ym. ym., ja kun huomaat millaisen helpotuksen muutama pilleri tuo, niin ottaisit varmaan sen. Mutta et taida tietää tästä mitään.

-ap- kirjoitti:

Ja mua taas ärsyttää suunnattomasti kun tuntuu että kaikki joiden oireet ovat jotenki epämääräisiä, luokitellaan heti epävakaiksi. Kun oot vähän vaikee tapaus, itsetuhoinen ja muuta, niin olet heti epävakaa. Se taas saa aikaan sen, että epävakaisiin suhtautuminen on kevyttä ja oireita ei aleta hoitamaan. Ja tää on aivan tietämättömien psykiatrien vika. Ei se diagnoosi sua auta. Jos sulle 45 min keskustelun jälkeen joku keksii jonkun dg:n niin sillä voit vaikka pyyhkiä persettä. Itsehän sä sen lääkärin kanssa juttelet. Voithan tekeytyä vaikka kuuroksi. Ei ne lääkärit, ja varsinkaan psykiatrit, mitään jumalia ole, jotka tietävät ja näkevät kaiken. Mulla oma aktiivisuus ja tieto opettivat ymmärtämään tätä, ja sitä, että mitä tää mun jokapäiväinen kärsimys on. Ja myös sitä, että lääkkeet helpottaa yleensä oloa. Jos sua ei huvita lääkkeitä käyttää (koska olet terve...) niin et tiedä tästä helvetistä mitään. Kun sä juokset tuolla ulkona, huudat ahdistukseesi, viiltelet, haukut kaikki muut, valvot ja pelkäät, eikä sulla ole kavereita ym. ym., ja kun huomaat millaisen helpotuksen muutama pilleri tuo, niin ottaisit varmaan sen. Mutta et taida tietää tästä mitään.

ei missään nimessä ollut vähätellä sinun tai kenenkään muun vaivoja ja olotiloja sekä puuttua lääkitykseen. "Suutuspäissäni" (vissiin tästä epävakaasta persoonastani johtuen) kirjoitin sekavasti. Minulla on ollut aikaisemmin vaikea elämäntilanne, alkoholi- ja lääkeriippuvuus, useita lääkeyliannostuksia tarkoituksella ja vatsahuuhteluita. Söin vaikka mitä lääkettä ja nyt jälkeenpäin olen ajatellut, että ne lääkkeet minut enemmän sekaisin sai kuin sen hetkinen elämäntilanne (Kauhea avioliitto uusioperheessä). Kun siitä ja alkoholista pääsin eroon, palasin taas maan pinnalle. Nyt jo vaihdevuosien kolkutellessa olotilaani ym. halusin terapeutille ahdistuksessani ja menin sen takia psykiatrille ja siellä sain nämä diagnoosit. Mielialaläälettä kokeilin ja jotain neurolepteja, mutta eivät sopineet (siis näitä lääkkeitä en syö). Ja kyllä minä tähän ahdistukseen ja paniikkiin, sekä unettomuuteen ym, otan sen rauhoittavan ja nykyään aika useinkin. Ja tiedän, mitä se kauhea ahdistus ja yksinäisyys ja pelko on. Nyt taas sellainen elämäntilanne, että ei tiedä miten päin olis. Paras paikka oman peiton alus. Eli anteeksi, en tarkoittanut loukata ketään. Tarkoitukseni oli se, että miten meidät ihmiset luokitellaan erilaisiin persoonallisuuksiin, siis joku sairausnumeroluokittelu. Ja yleensä joka normaalista asiastakin tehdään sairaus ja sille tietenkin lääke. Jospa tämä sepustus tuli selväksi, mitä tarkoitin. En saanut unta ja otin muutaman opamoxin ja painun kokeilee, tuleeko uni.