Tiedoksi :(

Ei tarvitse ihmetellä, jos en vastaa aina kaikkiin kirjoituksiin - enhän jaksa usein kirjoittaakaan.

Aamusivut ovat ainoat, jotka säntillisesti luon; muutoin olen ollut jo pidempään tosi huonossa kunnossa ja jättänyt kaikki energiaa vievät väittelytkin sikseen.

Homehelvetin lisäksi elämässä on ollut paljon muitakin vastoinkäymisiä, ja voimani ovat yksinkertaisesti loppu.

Elänkin tätä nykyä kuin "säästöliekillä" ja yritän tehdä vain kaikkein tärkeimmän enkä aina jaksa sitäkään. Joka asiaan pitää kerätä voimia erikseen, sitä se on jo pitkän aikaa ollut.

*

Lueskelen kyllä palstaa, sillä se on kevyempää kuin kirjoittaminen.

Ihmettelykään ei vie niin paljon energiaa kuin kirjoittaminen... Ihmettelin esimerkiksi sitä, kun jossain viestiketjussa kehotetaan pommittamaan kansanedustajia.

Ihmettelin sitä, että millä voimilla niitä kansanedustajia pommitetaan?

- Luultavasti en ole ainoa tämän palstan kirjoittajista, jotka ovat huonossa hapessa ja jotka eivät jaksa henkitoreissaan mitään ylimääräistä, selviytyä ainoastaan päivästä päivään.

Tämä palsta on puoleksi kuolleiden, sairastuneitten ihmisten palsta, ja terveiden ihmisten tehtävänä olisi näistä asioista rummuttaminen.

Heillä se voima on, ei meillä...

0

132

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

        Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
        Maailman menoa
        558
        2192
      2. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

        https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
        Maailman menoa
        407
        1794
      3. Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa

        Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H
        Suomalaiset julkkikset
        22
        1610
      4. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

        Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
        Ikävä
        64
        1418
      5. JM lukkoliike

        Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran
        Jämsä
        19
        1176
      6. Ketä ikävöit?

        Tuntomerkkejä jos täällä oikeat kohtaavat❤️
        Ikävä
        56
        1112
      7. Et saa mua ikinä

        Oma vikasi. Naiselta.
        Ikävä
        119
        1111
      8. Pankin avajaiset

        Osuuspankin uuden toimitilan viralliset avajaiset vetävät väkeä. Kyllä oli outo nauhan leikkaus, kun leikkaajat pyllisti
        Kuhmo
        16
        898
      9. Helena Ahti-Hallberg uudessa elämäntilanteessa - Paljastaa eläkehaaveestaan Espanjassa: "Mä.."

        Oi, kuulostaa ihanalta eläkepäivillä! Helena Ahti-Hallberg on ostanut kakkoskodin Espanjasta ja hänellä on puolisonsa ka
        Eläke
        13
        858
      10. Miten kesäsi meni?

        Oletko tyytyväinen siihen? Oliko kaivattusi mielessäsi? Lähennyitkö vai etäännyitkö hänen kanssaan?
        Ikävä
        66
        823
      Aihe