Pahin, julmin, ja ikimuistoisin krapula ikinä?

elikkä kertokaas te hilpeät juoppolallit tuskallisin krapula kokemuksenne?

itselläni on noin vuosi sitten tapahtunut, kun sain tyttöystävän kaverilta puolenlitran viski pullon, joka maultaan oli aivan saatanan hyvää ja prosentteja löytyi 40%.. no siinä tunnin sisään pullo olin pullon yksin vetässyt huiviin ja enkä ollut lantrannut mihinkään... noh siinä parin tunnin sisään huomasin, että känni oli erillainen kuin ennen, jotenkin panikoitunut ja pelottava. Vähän ajan päästä hoipertelin tyttöystävän kotiin, (silloin asui vielä vanhempiensa kanssa :D) ja sammuin, kunnes iltapäivästä alkoi helvetillinen krapula. Oksensin ilta kuudesta aamuyöhön, en pystynyt nousemaan ylös ja mikään, ei edes vedsi pysynyt alhaalla vaan tuli ulos kuin meksikon pikajuna... :D jopa kyljen kääntäminen teki tuskaa ja ajoittain toistin hiljaa mielessäni, että ''itse tämän olen aiheuttanut ja koitan kestää ja selvitä hengissä''.. aamuyöstä viimisten oksennusten joukossa tuli verta mukana...

Seuraavana päivänä oli reissu nokian keskustaan, jossa haisee ihan helvetin pahalle ilmeisesti sen rengas tehtaan vuoksi, ai että oli unohtumaton kokemus :)

olin viellä alaikäinen silloin, joten piti vältellä joutumasta juttelemaan krapulailtanani tyttöystävän äidin, joka ehdotti jopa sairaalaa :D että sellasta.

Kokemuksia ja vinkkejä miten tälliset voitaisiin välttää...
Ilmoita

PAHIN krapula IKINÄ tuli kaverin pontikasta. Baarista mentiin jatkamaan kaverin kämpille ja siellä tintattiin ponua kunnes filmi katkesi.

Aamulla herätessä tuntui pää siltä kuin se olisi ollut yön pakastimessa ja pudonnut sitten vahingossa lattialle. Kaiken huomion vei käsittämätön, säröytyneen kallon läpi aivorunkoon asti porautuva vihlova päänsärky, joka sai oikean silmän vuotamaan vettä. Nenäässä haisi pontikka. Suussa maistui pontikka. Kaikki haisi ja maistui sille prkeleen pontikalle. Jopa rööki. Oksennukset tulivat pitkin päivää varoittamatta iltaan asti ja yleisemmin olo kuin olisi vilustumassa kunnolla. Vitutti, itketti, täristi ja pelotti.

Toinen näille samoille jatkoille mukaan tullut kaverini muuten heräsi samana aamuna parin kilomerin päässä pellolta lasillinen tätä pontikkaa kädessään. Miten sinne joutui ei tiedä kukaan.

Tän jälkeen meni kuukausi ennenkuin maistoin edes olutta....
4 VASTAUSTA:
Senverran tuli kapakissa otettua, etten muista mitään. Aamulla heräsin lähikylästä, oudosta talosta oudon miehen vierestä. Molemmat ilkosillaan! Jätkä jäi nukkumaan kun hiippailin pihalle etsimään jotakin bussipysäkkiä. Nolotti. Onneksi mitään ei kadonnut laukustani enkä saanut seksitauteja.
Krapulat loppui tuohon hölmöilyyn. Miestä en tunnistaisi enää vaikka näkisinkin!
Juu omatekosista keitoksista saa parhaat "sävärit". Oli eräs juhannus aikaa sitten ja koko ilta lipitettiin kotikemistien liemiä ja hieman muutakin. Joskus keskiyöllä sitten lamppu sammui. No kaverit oli raahannut sentään telttaan nukkumaan. Mutta se herätys öööööääääääää....ei voi oloa sanoin kuvata. Kumma kun olin edes hengisssä. Kaverit pyysi aamupalalle makkaraperunoille..ei ei tehnyt oikein mieli:( :( :D
Se päivä meni maatessa sängyssä "kuoleman kielissä" ja siitä pari eteenpäin piti vielä kävellä kyyryssä ja koko viikko oli huono vointi. Opin kyllä siitä reissusta jotain..
Huhhuh tonttu kirjoitti:
Senverran tuli kapakissa otettua, etten muista mitään. Aamulla heräsin lähikylästä, oudosta talosta oudon miehen vierestä. Molemmat ilkosillaan! Jätkä jäi nukkumaan kun hiippailin pihalle etsimään jotakin bussipysäkkiä. Nolotti. Onneksi mitään ei kadonnut laukustani enkä saanut seksitauteja.
Krapulat loppui tuohon hölmöilyyn. Miestä en tunnistaisi enää vaikka näkisinkin!
Maailman pahin kanukka!! https://auctions.godaddy.com/trpItemListing.aspx?&miid=36134775
Ollut huonoa tavaraa.
+Lisää kommentti
Semmoisen saa vasta, kun olet juonut muutaman päivän. Sen jälkeen et uskalla edes nukahtaa. Kunnon krapulat alkaa vasta, kun oot tarpeeksi vanha, noin 30v. ja ylöspäin.
12 VASTAUSTA:
Ikimuistoisimmat rapula-aamut ovat olleet, kun olin sammunut suihkuun ja kas kas… Herään siihen kun yksiön lattia oli veden peitossa. Tuosta lienee muutama vuosi aikaa. Viivyin lämpimässä suihkussa vissiin vähän liian pitkään :D Toinen oli kun herättyäni huomasin kun olin laittanut jossain vaiheessa yötä lieden päälle, josta en tosin muista yhtään mitään, niin liesi oli vielä aamulla päällä ja tyhjä kattila sen päällä. Ei mitään käsitystä miksi näin on tapahtunut. Voi hyvinkin olla mahdollista että oon unissani menny laittaan sen päälle. Oon selvinpäinkin yöllä joskus unissani tehnyt jotain. Karmaisevaa :)
Totta. Nää tässä mainitut eivät krapulaa ole nähnytkään!!
Joooohmm kirjoitti:
Totta. Nää tässä mainitut eivät krapulaa ole nähnytkään!!
Olen vasta 20 v.likka ja jos juon vaikka 7 siiderii niin saan aina ne hirveimmat krapulat.Saatan oksentaa 4-5 kertaa ja vasta illalla 9 aikaan seuraavana paivana pystyn liikkumaan. ei voi olla kyljellään ollenkaan...
krapulaa poteva kirjoitti:

jäätävä darra tuli 10 päivän ryyppäämisen jälkeen kun rahat loppu ni oli pakko lopettaa se juominenki.nukkusin muutamia tunteja ja aamulla kun heräsin avasin uuden kaljan.lykkäsin krapulaa aina seuraavaan päivään.olo oli aivan jäätävä.oli lääkkeitäkin menny kurkusta alas ja paikat oli aivan saatanan jumissa.en kyennyt edes syömään enää muutamaan päivään.kaikki paikat tärisin ja kuulin kamalia ääniä,jopa kaverin yskäisyt sattui korvaan.sain kerran raahattua itteni tupakalle ja sinnekkin nukahdin tupakka suussa.ei hyvin mennny.ja krapula kestikin muutaman päivän enkä enää sen jälkeen oo tollasia ryyppy putkia ottanu.
jazuu kirjoitti:

Ryypätään kuin juoppo ja poltetaan keuhkot täyteen tervaa yms. Haluat vissiin kuolla nuorena?
Älytöntä.
krapulaa poteva kirjoitti:
Olen vasta 20 v.likka ja jos juon vaikka 7 siiderii niin saan aina ne hirveimmat krapulat.Saatan oksentaa 4-5 kertaa ja vasta illalla 9 aikaan seuraavana paivana pystyn liikkumaan. ei voi olla kyljellään ollenkaan...
siideriä jos alkaa oksettaa vaan etsi sellainen juoma joka ei okseta ja siideri ei sinulle sovi. Itse en voi juodda lonkeroa missään muodossa joka on tehtaalla pullotettu kun siinä on jokin aine mikä ei sovi vatsalleni ollenkaan vaan heti tekee huonoa vaikka joisi vain yhden pullon. Jos halua kunnon krapulan niin ottakaa pari 3/4 litran pulloja vaikka vinettoa, karilloa, gampiinaa, sorpusta tai jotain muita valmiita sekoituksia alkosta niin krapula on taattu.
Tiedätkö mitä, "OIKEA KRAPULA",...... miksi vasta kolmenkympin jälkeen tulee krapula.
No tietysti siksi, kun "pitää" juoda enemmän ja enemmän, ja enemmän.
Kun aloittaa alkon juonnin, on kännissä jo pienestä.. eihän siitä krapulaa tule.
Kun jatkaa juomista, se lisääntyy ja lisääntyy.. jopa alkaa tulla krapula.
Sitten kun se menee siihen, että juominen kestää monta päivää.. niin voi herra jeesus siitä toipumista.
join jussina kolmena päivänä ja sitten vielä yhtenä lohdutukseksi.
Illalla sydän alkoi lyödä vimmatusti, se on todella pelottavaa.
Melkeinpä pahinta on pelätä terveyden menetttämistä tai jopa kuolemaa, eli morkkispuolelle heittää.
Kunnon rapulat alkaa tulee vähän vanhemmalla iällä ja muutaman päivän rännin jälkeen kun tosiaan pelkää et jos nukahtaa niin ei välttämättä herää! Pumppu muljahtelee pitkin päivää ja hengitys katkoilee kun pikkusen torkahtaa! Tietty moraaliset krapulat on eri sarjassa... tyyliin näyttänyt vehkeensä kaupungilla tai jotain mutta mukavaa:)
Näin päälle kolmekymppisenä voin sanoa, että jos itkee sängyssä peläten oman mielenterveyden romahtamista, ei uskalla nukahtaa eikä vesikään pysy sisällä niin on saanut aikaiseksi suhteellisen hyvän rapulan. Taidan jatkossa juoda vain olutta.
dgbrtfht kirjoitti:
Ryypätään kuin juoppo ja poltetaan keuhkot täyteen tervaa yms. Haluat vissiin kuolla nuorena?
Älytöntä.
Ole sinä mursu hiljaa saaatana! Jokaisella on oikeus kuolla milloin tahtoo!
Se on täysin fakta että noin parikymppinen ei tiedä pätkääkään rapulasta.
Sen ikäisenä yhden päivän juomisella ei ole mitään tekemistä kunnon daran kanssa.
35 ikää ja yli 3kuukautta takana..
+Lisää kommentti
No, pitkän juopottelen jälkeen heräsin putkassa siihen tietoisuuteen, että kotini on palanut asuinkeliottomaks ja häätö on saletti. Ei vakuutusta. Tajusin olevani koditon vailla omaisuutta. Kädet olivat palaneet, kulmakarvat ja tukka. Jalassa naapurilta saadut liian pienet keltaiset naisten housut, ei kenkiä. Suussa maistu savu, mä haisin savulle. Ja se putki takana ja fyysinen olo sen mukainen. En mä pysty sitä henkistä puolta edes kuvailemaan. Mieti itse. Se oli varmasti (vielä siinä tilassa) pahinta, mitä mä olen kokenut. Kaks yötä ne piti. Kuulusteluja välillä. Vittu mikä olo kokoajan. Enpä nukkunu. Kun pääsin pois, oli sentään tilillä onneks rahaa. Kaverin luokse ja tasottelemaan ja miettimään, et mitähän vit-tua mä NYT teen.

Vähän aikaa sit oli hauskempi tapaus (jälkeenpäin). Puolipitkä putki takana (9pv). Makasin himassa kuoleman kielissä, ei rahaa, ei unilääkkeitä tms. Kaljat loppu seinään. Pakko kestää raakana. Pierasin, haisi niin pahalle, että oksensin. Kroppa sätki niin ettei mikään tahtonut oiken pysyä käsissä. Pakkohan ne oli kuitenkin siivota. Konttasin polvillani, yökkäilin ja pyyhin rätillä. Meinas tulla itku. Pääsin vihdoin sänkyyn sikiöasentoon. Oksensin samantien seinään. Valui sängyn ja seinän väliin. Patjasta päälliset pois. Seinän pyyhkiminen, siivous, nyyhkytystä.

Eipä unohdu kumpikaan ihan hetsillään. Pakko on ollu vähän rauhottua. Kaikesta sitä kuitenkin näköjään selviää. Eteenpäin, sano mummo lumessa.

Toivottavasti helpotti muiden oloa ;) Ottakaa iisisti, kun otatte.
2 VASTAUSTA:
Aika perus.
paskahousu olet
+Lisää kommentti
kyl mut yks kyllä oli aika tiukkaa kamaa,mitähän olin varsin jotain 15-16 vuotias ja mopolla ajeltiin kavereiden kanssa. Olimme kaveriporukalla ottamassa soppaa ja yhden heistä piti tulla meille yöksi, mutta toisin kävi,itse aika sumussa pääsin kotiin, kaveri ei. Hänen kamat olivat meillä kotona ja omassa huoneen lattialla olivat. Aamuyöllä johki aikaan heräsin järkyttävään oloon ja ajattelin heittää eskot, siinä sängyssä olin enkä kerenny mihinkään kun yhtäkkiä lenti ja tempasin siitä lattialta nopeesti jonki "esineen" mikä käteen sattu. Pimeetä oli ja kaikkee ni eihän siitä ottanu mitään selkoo. Aamulla kävikin ilmi että tämä esine olikin ollut kaverin mopokypärä. Ilme olikin sen jälkeen että ei perkele :/ hyvä hyvä just näin! noh äitihän sitä joutu pesu puuhiin kun en itse kyenny,ohohoh ja olikin sit selittämistä myöhemmin kaverille että mitäs nyt, pesunkin jälkeen haisi aika pahalle. Kaveri ei aluks meinannu huomata, mut sit kun rupes laittaa kypärää päähän niin vähän ihmetteli, itse pyörittelin päätä ja hävetti ihan simona.

Kait olin luullut että tuo esine oli ollut oksennus sankko tai jotain. Noh..mut joo näin tällä kertaa.
Ei sais nauraa mut vieläkin naurattaa kun muistelen tuota episodia ja tätä kirjotellessa..aijaiaiaia hyviä muistoja.
Ilmoita
Viskipullosta mitään krapulaa tule kuin pieni pintakänni mutta otappa litra viskiä ja siihen kyytipojaksi mäyräkoira olutta niin sen jälkeen aamulla voi olla heikko olo mutta se helpottuu kun ottaa pari olutta ja lepilee kunnolla niin helpottaa ja kunnon krapula panot naisen kanssa ja montakertaa niin hyvä tulee.
2 VASTAUSTA:
Jep,pahoja krapuloita on ollut kyllä kymmeniä.Top 3:sesta vois mainita yhden: heräminen putkasta,vaatteet kauttaaltaan veressä.Vartijat käskee vaatteet pois,valkoset haalarit päälle ja siirto lakanapuolelle.En muistanu koko illasta mitään.Koskista ja kaljaa vielä muistan juoneeni päivällä jossain oudossa kämpässä,jonne mentii rannalta puol tuttujen kanssa.Sitten filmi poikki...Joku herra oli illan aikana siinä kämpässä tapettu kuoliaaksi,ja nyt oltiin otettu epäiltyjä kiinni.Minut oli noudettu jo samana iltana järvenrannasta,kun olin siellä sammuneena.2 päivää podin jumalatonta krapulaa ja valvoin sellissä miettien mitä oli tapahtunu.Onsit meinaa hirvee tunne kun luulee tappanees jonku.Onneksi syyllinen tunnusti ja sitten selvisi et olin lähtenyt tuntia aikaisemmin hortoilee jonnekkin.Se veri mun vaatteista oli omaa,olin kaiketi lyöny jonku ikkunan tai pullon rikki jossakin,kun käsissä haavoja.Sekä myös pääni olin päissäni kaatunu auki.
huh huh... kuulostaa tutulta kyllä
+Lisää kommentti
Tuo on aika ikavaa, mutta hyvaa siina on kuitenkin se etta tietaa mista johtuu ja etta menee ohi. Eli ei tarvitse sinallaan pelata mitaan. Paras tapa valttaa tuollaista on etta juo hiukan hitaammin, ja ei mene heti nukkumaan juomisen lopetettuaan. Itse en juuri alkoholia kayta, eika tule krapulaakaan jos kaytan http://mattiviikate.newsvine.com
1 VASTAUS:
Ryyppäilly aika kovasti. Oksentanut ympäri kämppää ja samalla peräsuoli revenny irti peräaukosta=verta hirveesti. Toimittaneet sairaalaan ja harsineet suolen kinni.. Luulen että ei mitenkään mukava olotila ;D
+Lisää kommentti
ei sellaista ihan ylitse muiden kauheata fyysistä oloa ole koskaan tullut paitsi ns. peruskanuuna joka kestänyt max. pari päivää eli ensimmäisenä päivänä ei ylös lainkaan ja mitään voi kuvitella suuhunsa laittavansa, toisena taas sitten varoen ruokaa ja elämä alkaa voittaa.. Nuokin jääneet kyllä ikähaarukkaan 14v - n. 20v tuonne välillä aika kosteaan nuoruuteen. Hauskaa oli ja metkoja muistoja, mutta uusiksi en ottaisi kun näin reilu kolmekymppisenä muistelee. Nyt kun jo tiedostaa vaaratkin, eli kun olet tarpeeksi nuori niin voit tintata viikon putkeen tuntien sairauksista korkeintaan maksakirroosin nimeltä ja senkin vanhojen happojen tautina. Ehkä ensimmäinen kaverin paha haimatulehdus oliko nyt 17-vuotias (tosin nyt uusinut jo toistakymmentä kertaa n.krt/vuosi... ihan vesilinjalle ei sitten jäänyt), hiukan herätti ensimmäisen kerran ettei ihan päälliköitä ja kuolemattomia ollakaan.

Mutta ehkä se oma THE krapula-aamu oli herätys Viipurilaisesta narkkarikämpästä kainalossa daami jolla kädet varsin mielenkiintoisen näköiset elintapojen ansiosta. Ensimmäinen tunti ennen muiden heräämistä (ei uskaltanut ajatellakaan tuntemattomien Viipurilaisten nistien herättämistä luonnollisesti) muistelua, että mitähän hemmettiä on tapahtunut ja tutkimista sekä olon tunnustelua onko A) Itse ottanut jotain muuta kuin viinaa joko vahingossa tai peräti tahallaan... B) Muistelua, muistelua, muistelua ja jälleen muistelua että onko vieressä olevan daamin kanssa ollut jotain kanssa käymistä, C) Kauhulla miettimistä missä passi mahtaa olla D) Pohtimista olisiko jo henki tai vähintään munuainen viety jos niin olisi ollut tarkoitus... E) Ja miksi ihmeessä edes oli kyseisessä maassa. (Tosin muistikuvat palasivat sen verran, että muistui yhden porukassa saaneen neronleimauksen kuskin etsimisestä Viipurin reissua varten. Itselläkin tuolloin Lappeenrannan seudulla kun paljon pyöri, ns. kestoviisumi olemassa joka aika yleinen rajan lähellä asuvilla. En tiedä mikä käytäntö nykyään). F) Oksetti niin hemmetisti, mutta ennen huuruisessa mielessä jonkinlaisen sotasuunnitelman laatimista en uskaltanut edes yskiä. Saati lähteä hiipimään kämpästä ulos, näin sieluni silmin miten kuin susilauma käy porukka kimppuuni...

Lopputulos oli kuitenkin kun porukka alkoi heräillä (En ollut päässyt mihinkään vielä): Daami oli vain nukahtanut kainaloon -no sex, eikä ilmeisesti ollut tarkoituksenikaan. Passi löytyi vessasta. Ei pöpöjä, eli hieman epäilyttävä yksi reikä reidessä jota epäilin jäljeksi joka tullut jonkun ruiskun päälle istumisesta tms. ei ollut tuonut mitään ylläreitä. Vajaa vuosi hieman jännittävää aikaa kun tiettyjen tautien varman tuloksen saaminen kesti aika kauan, lähinnä hepatiittien. Ja itse asiassa kyseinen lauma oli varsin leppoisaa porukkaa:) Olin kuulemma lyöttäytynyt yhden jutulle kun osasi Suomea jonkin verran, käynyt ostamassa koko porukalle juotavaa ja olimme siirtyneet sisätiloihin hukaten kaverit jonnekin. Löytyivät hekin sitten kun muistin minne olivat majoittuneet. kovin pyydeltiin tulemaan toistekin ja olin eri reilu kun jätin kaikki ed. päivänä ostamani viinaksetkin heille lähtiessäni horjumaan ulos päin. Ensimmäisen kerran lähtikin sitten laatta heti rapun pieleen mutta ei varmasti kyseistä aluetta enää pahentanut... Ja ihan viinalinjalla olin ollut itse.

Tuo oli ehkä se, mikä sai toteamaan jotta josko tämä alkaisi olla tässä ja askel hieman terveempään elämään voisi olla suotavaa...
Ilmoita
Krapula? se on sitä ku poru kurkus kattot tuhottuu olohuonetta ja orotat taksii,et pääset pyytää sillä hetkellä helvetisti rakastamaasi muijaa takas turvakodista.
1 VASTAUS:
Kiva etten ole ainoa jota kankkunen on purrurut! Mulla pahin (34v.mies) oli tänä jussina, lähdin reissuun jo ke. kun aurinko paistoi, otin mukaan kunnolla juotavaa että vois tarjota muillekin.
Lopulta join itseni 3pv niin mukavaks että meni omat ja muidenkin tarjoamat ja makasin vuorokauden teltassa liikkumatta, olisin soittanut kyydin lasarettiin mutta akku oli loppu eikä voinut liikkua.

Onneks kylmälaukussa oli mukana vesipulloja joista otin varovaisia hörppyjä, rintakivut oli perkeleellisiä ja muutenkin olo kuin pahemmista painajaisista. Lupasin itselleni aloittaa antabukset ja vaikka mitä jos selviän hengissä. Paripäivää myöhemmin lenkitin koiraa ja tuli poikettua lidliin, 10 lonkkua nassuun ja nythän on parempi olo kuin koskaan!

Parhaan rusketuksen saa kun sammuu jo aamupäivästä aurinkoon!
+Lisää kommentti
En ole koskaan ollut krapulassa.
1 VASTAUS:
Juot siis joka päivä.
+Lisää kommentti
Pahimmat krapulani ovat tulleet 4-6 päivän putkista. Silloin tosissaan on yhtä hirveetä valveilla ja nukkuessa. Ei siis uskalla nukahtaa eikä sen enempää pysyä valveillakaan. Makaa vaan sängyssä, huitelee olemattomia kärpäsiä välillä, huutaa unissaan ja tärisee ja muutenkin näkee mitä sattuu. Aika monet krapulat o johtanu juoppohulluusasteelle. Ne o sellasia päiviä mitä en sois edes pahimmalle vihamiehelle.
6 VASTAUSTA:
Edelliseen viestiini lisään sen verran, että nuo pahimmat liskot tullu nimenomaan siitä että ryypänny intensiivisesti monta päivää. Noihin aikoihin vetelin mäyräkoiran oikeastaan joka ilta ni niistä ei krapulaa sinänsä tullut.
Dremeli kirjoitti:

Komppaan edellistä puhujaa. Juon sikspäkin päivässä ja viikonloppuisin kirkasta. Krapulaa en ole tuntenut sitten 1900-luvun. Sitä jotenkin tottuu siihen pääkipuun ja pöhnäntunteeseen.
sfgfgg kirjoitti:
Komppaan edellistä puhujaa. Juon sikspäkin päivässä ja viikonloppuisin kirkasta. Krapulaa en ole tuntenut sitten 1900-luvun. Sitä jotenkin tottuu siihen pääkipuun ja pöhnäntunteeseen.
ennen kuin lähdin baariin sisareni kanssa,alottelin meillä kotona no taisin vetästä pullollisen (21%)sitten kun pääsimme baariin..en paljoa sieltä muista mutta juomia joimme paljon sillä kun pilkku lähestyi molemmilla oli ainakin 3juomaa edessä..kotio taisimme läheteä taksilla,no lähellä kotia sain kännissä idean että kävelemme loppuun..siitä ei seurannut mitään hyvää sillä amulla kun heräsin olin tehoosastolla ja kun sieltä päivällä pääsin osastolle olo oli mitähirvein iski sellainen kaame krapula että!!tärisin ja oli tosi huono olo viellä seuraavaan päivään..lupasin itselleni että en juo enää(ainakaan niin) ihan hyvin on onnistunut mutta nyt viimeksi sitten vappuna oli kauhea kankkunen :D
sfgfgg kirjoitti:
Komppaan edellistä puhujaa. Juon sikspäkin päivässä ja viikonloppuisin kirkasta. Krapulaa en ole tuntenut sitten 1900-luvun. Sitä jotenkin tottuu siihen pääkipuun ja pöhnäntunteeseen.
Hmmm. Pahin krapula oli silloin kun olin 17v ja ensimmäistä kertaa lonkeroa join. Illan aikana meni 10 tölkkiä lonkkua, fiilis oli mitä mahtavin ja meno jalkaa vipatti. Mutta sitten se seuraava aamu, aloitin oksentamaan aamulla 6 aikaan ja sitä kesti ilta 11 asti. Se oksentaminen ja pää kipu oli jotain aivan sanoin kuvaamattoman kauheaa, silkasta kivusta ja pahasta olosta itkin vain sen koko päivän. Vettäkään en pystynyt juomaan kun sekin sattui niin kauheasti sisuskaluihin. Olin aivan varma että seuraavaa aamua en enää nää tai jos nään niin alkoholinjuonti loppuu vähäksi aikaan. Noh, eipä siinä seuraava aamu koitti ja elävien kirjoissa oltiin, tosin vieläkin oli vähän krapulan rippeitä jäljellä mutta vettä ja ruokaa pystyi jo ottamaan.

Saatattekin arvata että se oli viimeinen kerta kun lonkeroa join, nykyään ei tarvi kun haistaa lonkeroa niin tulee siitä jo pahaolo ja karmeat muistot valtaa mielen.

Mukavaa kesää kaikille, älkää ottako liikaa jottei tule näitä karmeita olotiloja! :D
emäntä 21v kirjoitti:

Noista yrjökankkusista sen verran, että itellä ei koskaan sellasta ollu, ehkä kerran satunnaisesti oksentanu mut ei semmosta että laatta lentää vähä väliä, näyttää siltä että silloset kaverini joutu kärsimää ne mun puolesta, heh. Mutta muuten kankkuset oli aika hirveitä välillä.
Ihan normaalilta alkoholistin touhultahan tuo kuulostaa.
+Lisää kommentti
Kun tax free kauppa vielä 'kukoisti' Ruotsin laívoilla, ostin litran pullon väkevää tanskalaista kirsikkaviiniä. Maissa sitten pullo kylmään ja myöhemmin korkki nirskahti auki, olihan helkutin hyvää ja raikasta janojuomaa kesä helteellä jääpalojen kera. Kunnon menokuntohan moisesta määrästä iski päälle. Aamuyöllä tosin alkoi uusi ankeampi vaihe ja olihan siinä 'varpusparvet' lennossa vähän väliä, kunnes jäljellä oli vain mahahapot... Ja sen jälkeen pelkkä kirsikkaviinin tuoksu palauttaa mieleen tuon ankean kokemuksen.
2 VASTAUSTA:
Krapuloita takana aivan hirveitä monta. Siis niitä oikeita, kunnes nyt olen lopettanut kokonaan juomisen, puolitoista vuotta kuivilla. Olen nainen 27-vuotias ja silti kokenut helvetin viinan kanssa.

Pahimmat tulevat siis monia päiviä kestäneen tissuttelun kautta, muisti menee, ei osaa tehdä yksinkertaista asiaa, aivot ei siis toimi...kuten peseytyä suihkussa, kun raajat ei toimi kunnolla. Hysteria, hermostuneisuus, paniikki ja väsymys, pumppu rytkyttää, tärinä on kovaa ja menee tupakkaa, vaikka se ei auta...sanotaan nyt että tällainen silloin kun mennyt 6-10 päivää juoden, eikä mielestään edes mitenkään rajusti, kokeiltu vaan tasottaa oloa aina pahimmassa olossa. Tärinältä ei pysy sängyssä, jalat on lyijyä ja morkkis on hirmuinen. Rahan meno, sukulaissuhteet jn...joka asia painaa ja syyllisyys on hirmuinen. Pelkää laittaa silmiä kiinni, kun ei saa nukuttua tai unet on ihan järkyttäviä jos koiran uneen onnistuu vaipumaan, hyvin vaikea siis nukkua, vaikka ois miten väsynyt...

Pienen kokoni ja naissukupuoleni vuoksi alkoholisoiduin hyvin nopeasti vain siksi, että koin avioeron nuorena 20-vuotiaana ja join iltaisin viattomasti alkoholia yksin suruuni. Alkoholi vei minut eroon miehestäni, vaikka itse en juonut silloin. Mutta kun erosin aloinkin itse haea lohtua pullosta. Ongelmaksi huomasin silloin, kun krapula oli muuttunut hirveäksi, juodessa suorituskyky ei noussutkaan enää kuten ennen(saatoin juosta nopeammin humalassa tai punnertaa väsymättä enemmän kuin koskaan olisin selvänä pystynyt) Tuli voiman tunne/ kuvitelma kaikkivoipaisuudesta jne...ei voinut uskoa että sitten romahtaa ja tuleekin aivan toisenlainen käyttökokemus, joka ei enää ikinä muutu, ei uskonut että se alkoholisoituminen tulee niin äkkiarvaamatta ja sama aine voikin tehdä olosta ihan helvetin!

Kerran repsahdin vuoden raittiina olon jälkeen ja koin sen helvetin heti 2 3 päivää juonnin seurauksena. kaaduin lattiiaan ja hiki valui. Pelkäsin kuolevani, rukoilin, että pääsen taivaaseen. Käsistä ja jaloista oli mennyt lähes kyky liikkua. Olin hyvin masentunut ja ahdisti, hermot tuntui repivän pään ja viinan(siiderin ja kaljan) himo juoksutti ympäri huonetta, viinaa en juonut! Oli siis niin helvettiä, että en sitä ainetta juo. Sitä en suuhuni kaada, enkä aloita. Sen kanssa ei kannata leikkiä, se todella vie terveyden niin ettei pysty juomaan enää yhtään, koska aina joutuu samaan pisteeseen. Vaikka maksa-arvoni olivat todella alhaiset vuoden raittiina olon jälkeen, eivätkä koskaan hirmuiset oo olleet, ne eivät kerro juuri mitään siitä miten pää on alkoholille altis, ja alkoholi ongelma ei parane minnekkään, koskaan, se alkaa heti kun ottaa sen ryypyn...aivoissa tapahtuu heti se ettei ne siedä alkoholia, tätä ei itse huomaa juodessa, putki vaan venyy ja sitten krapula on järkyttävä! Asta ja alat jotain (6, 11) mulla. todella toivon ja rukoilen sydämen pohjasta, että kenenkään ei tarvitsisi kokea alkoholi-ongelmaa...ja jos se on niin ei kiduttaisi itseään enää juomalla yhtään ja ottamalla riskejä... Elämä on ihanaa! Elämä on raskasta ja elämä on mitä tahansa ilman viinaa, mutta sen kestää. Sitä ei kukaan kestä, että jatkaa juomalla, tuhoaa kaiken sitä kautta, korjaa hetkeksi ja menettää uudelleen ja uudelleen. Lopulta joko lopettaa täysin ja luopuu viinasta ja valitsee ihanan raittiin elämän ja korjaamisen, tai juo henkensä....
Tsemppiä kaikille, jotka painivat tuon pirun kanssa juuri nyt. Itse en voi ikinä unohtaa miten paljon viina multa vei...niitä tarkemmin kertomatta, mutta vei niin paljon, että haulikko suussani yksi krapula-aamu vedin liipasimesta kun olin loukussa itseni kanssa(en hallinut viinan juontia, enkä kestänyt tekojani joita olin aiheuttanut itselleni ja lähimmilleni). Ase ei lauennut, ja henkeni säilyi. Ja miten helposti sen jälkeen se korjaaminen on onnistunutkin... itsetunto on kasvanut, olen saanut töitä, perhesuhteet on kunnossa ja arvostan elämää, itseäni ja toisia. En naura kenellekkään, kuten ennen tein, en myöskään altista itseäni juonnille enää koskaan. Nyt hallitsen juontini, muistamalla sen helvetin ja kertomalla siitä, näkemällä nyt ihanat pienet lapseni ja perheeni ja elämällä tätä onnea kiitollisena että olen nyt selvänä ja selvisin siitä....
ehjempi nyt kirjoitti:

samanlaisia kokemuksia, tosin olen mies sukupuoleltani. Alkoholi on ihan kauheaa myrkkyä, suosittelen pysymään siitä erossa. Nykyään polttelen kannabista silloin tällöin rentoutuakseni, ah niitä krapulattomia aamuja ilman minkäänlaista morkkista.
+Lisää kommentti
noh... joo

krapula tulee vieroitusoireista. Kolme päivää alkoholia ja lopetus kuin seinään... Sitten voi puhua krapulasta... vapinaa oksennusta, unoettomuutta jne jne... loiventavilla saa hyvin himmattua...

Juu alkoholisti olen juu. Krapula on oikeastaan aika helppo hallita. Olen yrittäjä ja joka aamu olen ollut ajokunnossa! Ylpeä en ole, mutta tämän alkoholismin kanssa elän joka saatanan päivä! joka saatanan päivä.

Itsemurhaa olen hautonut välillä, mutta jaksan kyllä eteenoäin. Vaimo vierellä ja muu porukka. Alkoholi saatta ajoittain viedä, mutta minä en täältä sen takia lähde!!!!!!! ANTAA TULLA VAAN!!! MINÄ taistelen..

oho... vuodatus meni aiheen vierestä... Jos verta oksensit ekan kerran krapualssa niin ei kai paniikkia. Itse en ole ikinä paskantanut enkä oksentanut verta tämä 12v alkoholismin aikana.
Käy toki lääkärissä jos epäilyttäää
Ilmoita
joo itsellänihän oli pahin krapula koskaan olisikohan nyt ollut 16-vuotiaana. Ennen oltiin juotu vain 3-4 lonkeroa kun lähettiin "ryyppäämään" mutta sitten kerran sanoin että nyt ostan 12-pack Gin lonkeroa. Eihän siitä mitään hyvää seurannut, meininki oli hyvä ilotulituksissa Helsingissä, mutta se aamu.... sängystä ei pääse ylös, pääkipu on aivan järkyttävä, älytön hiki nousee heti pintaan kun sängystä nousee raahautumaan vessaan, edes vessassa ei voi kunnolla istua ja sydän jyskyttää tuhatta ja sataa. Kun vessasta pääsee makaamaan sänkyyn niin yhtäkkiä hiki häviää johkin ja tulee kylmä. Tästä lähtien en ole tainnut lonkeroon koskeakkaan tosin nyt olen kuitenkin vain 19-vuotias mutta jos minulta kysytään niin en koske siihen jatkossakaan...
1 VASTAUS:
Pahin olo koskaan tuli ylppäripäivän jälkeen. Alkuilta otettiin vaniljalikööriä, olutta ja jekkua. Kun päästiin baariin tilasin varmaan 6 erilaista drinkkiä ja kaveri tarjosi monta tequilashottia. Pilkun jälkeen mentiin vielä meille juomaan yhdet jekkupaukut. Aamuyöstä tuli yrjö kylään ja sammuin. Aamulla olo oli ihan kamala, sydän muljahteli ja istuin koomassa koneella.
+Lisää kommentti
minulla ei koskaan ole ollut krapulaa
Ilmoita
ei 13 vuotiaalla pitäis ollakkaa krapulaa
Ilmoita
pahin krapulani oli kun kaverini kanssa lähettiin käymään extempore ulkomailla..no siinä sitten juotiin koko päivä kaljaa ym.. ja illalla kun kaikki muut oli sammuneet löysimme vielä pullon viinaa asunnosta jossa olimme vieraina. juotiin se puoliksi siltä seisomalta.. puoli tuntia siitä eteenpäin harhailin vieraassa maassa vesisateessa jossain metsikössä ja jostain aivojen perukoilta löytyi järkeä lähteä takaisin talolle jossa olin ollut. sitten juotiin lisää ja kuunneltiin musaa täysillä ja päätettiin alkaa painimaan, no ei se paini kauaa riittänyt vaan hakattiin lopulta paljain nyrkein toisiamme niin lujaa kun kädestä lähti.

aamulla heräsin silmä mustana ja molemmat täynnä ruhjeita ihan järkyttävään krapulaan. lähdettin vähin äänin sieltä kämpästä pois juna-asemalle jossa krapulan todellinen luonne alkoi paljastua vasta.. veikkaan että promilleja oli reilusti yli 2 seuraavana päivänä vielä. kaveri uhkaili päissään jotain nakkikioskimyyjää ja muutenkin olemuksemme muistutti lähinnä surkeita sekakäyttäjiä. sitten lentokentälle jossa todellinen inferno iski sieluun...helvetillinen ahdistuneisuus ja hermostuneisuus tuli päälle kun alkoholi alkoi vihdoin poistua elimistöstä kunnolla. check-inniin jonottaminen oli jotain käsittämättömän kauheaa, kuten myös matka suomeen takaisin.

kaikki näki ihan selvästi että noi jätkät on ihan vitun huonossa kunnossa..
hyvä että olin lennonkaan jälkeen ajokunnossa, en pystynyt nukkumaan sekuntiakaan siellä koneessa. lopulta myöhään illalla nappasin pari rauhottavaa naamaan kotona ja kävin katselemaan silmäluomia. siellä näkyi kaikenlaista hallusinaatiota, välähdyksiä, villieläimiä, viikatemiestä ym.. psykoottista tajunnanvirtaa ylirasitetun hermoston syövereistä.

kello soi 5.05 aamulla töihin lähdön merkiksi, ja ei muutakun työpaikalle silmä mustana naama valkoisena. ja siitä seuraavat 4 päivää oli todella masentunut ja huonovointinen olo jatkuvasti.

nykyään en juokaan enää tälläisten kokemuksien johdosta.
Ilmoita
No, mulla pahin oli tämä:

Illanvietto kavereiden kanssa; kului ainakin pullo tummaa rommia, rutkasti vahvaa boolia ja pari bisseä. Sitten kotiin sammumaan.

Aamulla herätessä eka asia mitä tein oli se että menin laattaamaan, aika paljon sitä lensikin ja ripulia tuli toisesta päästä. Ihan helvetinmoinen päänsärky, tuntui kun joku olisi murskannut kallon. Sitten yhtäkkiä, kaikki vaan pimeni. Ilmeisesti epilepsiakohtaus. Heräsin sitten sairaalassa puoliksi kaljuna, tiputuksessa ja pää täynnä tikkejä. Kämppis oli huomannut tilanteen ja soittanut onneksi ambulanssin, olin kolauttanut kohtauksen aikana pään johonkin ja lattia oli ihan veressä.

En tuon jälkeen juonut pariin viikkoon, mutta nyt sitä ollaan taas perjantaina lähdössä radalle! Tyhmä ei opi vaan ikinä!
Ilmoita
täällä on amatöörejä.. juokaapa viiikko putkeen ja katotaan sitte mikä on krapula .. tärinää hikoilua vapinaa kuuma ja kylmä yhtä aikaa hikoilua ja mikää ei pysy mahassa... pelkotiloja ja haamiuja näkyy... tuo kestaa 2-5 päivää ja unettomia öitä. koettakaapa tulla tuon jälkee sanomaa mikä on krapula
Ilmoita
no pahimman muistan.. viikon ollu tiettömällä tiellä.. no sitte maanantaina töihin.. aamu oli ihan kamala olo ja saarnat tuli nais immeiseltä ku se on mun pomo vieläki. no sitte paheni ja paheni. ekaksi hallusinaatiiot vapina tärinä ja hiki virtas ku sauna olis.. no sitte laatta lentää loppu paivan 12 eteenpäin no siitä pahemmaksi ei enää voi mennä olo.. no opin siitä ja olin vuoden selvänä kunnes se viinaa pikku hiljaa onn taas hiipiny mun elämään takaasi mutta en juokkaa enää ku 3 päivää putkeen ja olot kamalia aina.. suosittelen kokemuksista että älkää juoko
Ilmoita
Jos nyt lauantaina ottaa normaalisti alkoholia sillain että kuitenkin pystyssä pysyy niin oireet ovat seuraavat itselläni:
-Sunnuntai, menee chillaillessa iltäpäivä kun heräilee, joskus pää kipee, välillä ei. Limppari ja roskaruoka myös maittaa. Illalla tai kun menee nukkumaan yöllä iskee usein munuaiskivut jotka eivät lähde 400 buranalla kovinkaan helposti pois. Pari 500 Paramaxia on tehonnut ihan ok. Kerran ei ollut särkylääkkeitä niin hikoilin munuaiskivuistani koko yön aamuun asti nukkumatta. Tätä edelsi 3 päivän putki.
-Maanantaina aamulla (töihin) kun heräilee niin munuaiskivut ovat vielä edelleen voimassa, hieman kuitenkin rauhoittuneet. Kahvi ja kaikki muukin maistuu paskalta, ei kiinnosta yhtikäs mitään, puheargulaatio totaalisesti kateissa ja vituttaa varsinkin olla asiakaspalvelutehtävissä.
-Tiistaina yleensä krapula on jo ohi, jos on ollut 2 tai enemmän päivän putki niin sitten se ei todellakaan vielä ole totaalisesti ohitse. Samat oireet kuin maanantaina mutta lievemmät.
Myös oireita:
-Rytmihäiriöitä on ilmennyt "miss beattejä"
-Närästystä maanantaisin aina!
-Pelottaa ja vituttaa, muutenkin masentaa

-Keskiviikkona sitten mietitäänkin jo että mitä pe tai la iltana voisi tehdä ja ottaa :)
Ilmoita
tää oli pahin.. heräsin palo vammoissa sairaalasta.. oma koti palanu ja naapuri pelastanu.. ja hitto kuinka paska olo.. kaikki menettäny hetkessä.. ja huomaat että oot koditon... siinä sitte mietit että tä?? mitä teen.. ainaki loppu siihen mun juominen
Ilmoita
Kyllä kun kolme päivääkin melkein samoilla silmillä juo nii tämä päivä ja eilinen on kyllä ollut aivamnhelvettiä.... ei oikeesti uskalla nukkua ja musa pauhas yöllä vielä korvissa täysiä ja kuulu kun kaveri pölöttäis vieressä ja sätkii kun sätkynukke... Joka paikka jumalattoman kipeä ja pääkipu järkyttävää. Vois lopettaa koko juomistouhun kun ei kohtuudella osaa ottaa.
Ilmoita
Joo tota, ikää oli tosiaan 13 ja kaverilta ostin kaks 40% puol litrasta ja 3 bissee... viski ja konu. bisset tempasin himassa melkeinpä putkeen ja konu nyt meni alas puolessa tunnissa kun lähdettiin 3 kaverin kanssa kaupungille. viskistä meni alle puolet kun sammuin lumihankeen. kaverit soittivat ambulanssin ja meikä poikaa vietiinkin seuraavaksi helsinkiin teholle. sain jälkeen päin kuulla että kaveri oli juonut loput viskit ja menny kotiin umpi kännissä. sen mutsi ei ollu oikein sen jälkeen paljon musta tykänny :D
Ilmoita
ihan karseeta on kyl se kun siinä muutenkin karseessa olossa alkaa soimaan päässä edellis iltana kuultu paskin ja ärsyttävin biisi, ja kuulostaa ihan oikeesti että se musiiki soisi siellä pään sisällä eikä sitä vaan saa hiljaseksi. Onko täällä muuten muita joilla ei ole mitään krapulaa herätessä vaan iskee vasta siellä illalla 20-21 aikoihin? itse aamulla herään ihan hyvässä olossa ja nälkäsenä, viimeksikin söin laatikollisen kananjalkoja ja lähdin vielä uloskin. päivällä miettii, et ai että ku selvisin helpolla, mut illalla onki sit sillain "voi perse!"
1 VASTAUS:
Monesti runsaan juomisen seurauksena. johtuu siitä, että aamulla on vielä promileita 2-3.. rapula iskee vasta illalla romileiden laskiessa nollaan tai lähelle.
+Lisää kommentti
VITUN MUKAMAS KRAPULA-AMATÖÖRIT Jokseenkin paha krapula on sit ku on juonu 6kk putkeen: Ambulanssi hälytetään, mut ne ei uskalla käydä kiinni -näkee pikkuukkoja jne - kytät tulee ja vievät raudoissa hullujen huoneelle, koska esim. katko ei uskallla ottaa vastaan, jos sinne vaikka kuolis. Tavallinen krapula on se että ei pysty liikkumaan kuuteen päivään. Nipnap pääsee hakemaan vettä, jota sitten käy paskantamassa pois vähän väliä (tai sit sänkyyn jollei ehdi). 4 päivänä jaksaa jo laitta vedenkeittimen päälle ja juoda hieman lihalientä. Nukkuu 2-20 min. kerrallaan, ottaa 30 pamia päivässä plus b-vitskuu jos sattuu olemaan. Herää henkiin sit viikon päästä ja pääsee ulos postilaatikolle käymään. Ja sellaisen reissun jälkeen kaatuu sänkyyn hiestä märkänä, huohottaen ku 300 sata vuotias ukko. Voi vittu, ÄLKÄÄ VALITTAKO jos on päänsärky ja jano. Se ei ole mitään.
Ilmoita
Ne on juuri pahimpia ne 3-4 päivän putket ja sit 5 päivänä heräilet ja ittestäs sängystä keräilet.Kello on ehkä 16.000...pari tuntia olet maannut sängyssä ja sitten on pakko saada ittensä ylös ku on vaa jotenki niin levoton olo et ei enää viitti maata sängyssäkään.Aurinko kimaltelee mukavasti ulkona tai sitten vesi on ropissu ikkunaan ja aivan harmaa ilma ja niin on mielikin. 3 - jotain päivää menny sumussa.kaljatölkkejä ympäri asuntoa ja voi PRKL ei yhtää krapulakaljaa ja rahat loppu.Toinen asia mitä alkaa ettimään on tupakka ehkä jokunen jämä löytyy tuhkakupist.3 asia Kahvia=olo vaan pahenee hiki lentää.EI pätkääkään haittaa mikään päänsärky jne vaan se tuskasuus mikä on.syödä ei tosissaa pysty ei edes maistu.Minuutit tuntuu tunneilta.Kämppä siivottu jne ja aikaa saatu kulumaan peräti ehkä 1 h viel on monta edessä.Kaikista pahin on se seuraava yö kun tietää että ei nuku minuuttiakaan.2 päivä ihan yhtä tuskanen unettoman yön jälkeen.. jne jne näit on aikanaan koettu ihan tarpeeks ja päätin lopettaa juomisen.KIITOS :)
Ilmoita
Noh, tuli tässä vietettyä juhannus pidemmän kaavan kautta: 5 päivää rankkaa dokaamista. En harrasta darraryyppyjä, joten homma laitettiin kerrasta poikki. Aamulla oli vielä ihan ok olo, mitä nyt maha sekaisin.

Iltapäivällä tuli päänsärky, oksentelu ja hikoilu. Ei siinä mitään onhan tätä koettu. Oireet vain pahenivat iltaa myöten ja tässä vaiheessa jo tiesi, ettei unesta tule mitään. Valvoin johnkin kolmeen asti ja aikaa tappaakseni katselin läppäriltä dokumentteja toisen maailmansodan ajan taisteluista Pohjois-Afrikassa. Noh, kun tuli aika mennä nukkumaan, niin siellä silmienen takana ne samat sotafilmit lähtivät pyörimään saman tien. Vajosin jonkilaiseen horteeseen hetkeksi, en ole varma nukuinko lainkaan.

Havahduin kuitenkin siihen, että makuuhuoneessa hoilataan Rommelin hautajaislaulua (Ich hatt' einen Kameraden) saatoin itse laulaa sitä ääneen, en ole ihan varma. Avasin silmät, sänky märkänä hiestä, hirveä pääkipu ja ahdistus päällä. Ensimmäisenä huomasi, että lattia on täynnä natseja, jotka käyvät niitä perkeleen panssaritaisteluitaan. Likaiset sukat muuttuivat panssareiksi ja takaisin silmieni edessä. Jalkojani pisteli ikävästi (itikoita mökillä oli riittänyt) huomasin, että sänkyni laidalla britit tökkivät jalkojani, yrittivät kai miinoitetta purkaa tai jotain. Äkkiä vedin jalkani pioneerien ulottuvilta. Silti olin senverran järjissäni, että tajusin näkeväni omiani. Tässä vaiheessa säikähdys herätti minut vähän paremmin, mutta kaikki sekoilu ei lakannut. Heitin hikisen peittoni lattian natsien päälle, jotka siitä tokenivat. Likaisten sukkien, kalsareiden ja muun roinan peittäminen peitolla auttoi. Laitoin tyynyn pään päälle ja silmät kiinni. Britit jatkoivat puuhiaan siellä sängyn pimeissä nurkissa, jos silmät avasi, mutta muuten oli rauhallisempaa. Siinä sitten valvottiin elämäni pisin yö hikoillen, tuskaillen, pää särkien ja mielenterveytensä puolesta peläten. Seuraava päivä oli sitten sellainen normaali krapula oksenteluineen ja sitä seuraavana darra yhä kesti iltaan asti.

En ole ennen oikeen koskaan ottanut vakavasti noita juttuja ryyppäämisen aiheuttamista harhoista, mutta nyt otan. Nyt ollaan oltu jussista asti selvänä.
1 VASTAUS:
Ota vaan ne jutut ihan tosissaan.Ne harhat on tosia :)
+Lisää kommentti
Oikee krapula on semmonen, että on vetäny benejä kolme vuotta. Päättää tämän touhun jumalattomaan kännäämiseen ja huomaa krapulassa että benet on loppu. Liskodisko jatkuu vaan päivästä toiseen!
Ilmoita
vai krapula? itsellä pahin krapula tuli kun noin puolen vuoden putki päättyi sydänkohtaukseen,promilleja oli sairaalaan tuotaessa 8,93 ja kun heräsin promillet edelleen 5,9 siinä sit olin viikon sairaalassa,sain viikon verran diapamia 400mg/päivä tärinä,harhaisuus ja veren oksentaminen jatkui viikon enen kuin alkoi vesi pysymään sisällä en saanut viikkoon sekuntiakaan unta ja kun pääsin kotiin meni kuukausi ennen kuin sain nukuttua normaalisti
Ilmoita
Ensimmäinen kalja krapula olin 18.v opiskelin Helsingissä, asuntolan pikkujoulut. Nykyään en juo 8 vuotta absolutistina.
Ilmoita
Muistissa on monta todella pahaa darraa, mutta yksi saattaa mennä yli muiden:

Aloitettiin opiskelijavappu hyvissä ajoin kaljoittelemalla jo puolen päivän aikaan. Sitä sitten jatkettiin kellon ympäri ja muutama tunti ylikin. Kaljaa meni varmaan parin mäyräkoiran verran, lisäksi pieniä pulloja salmaria, vahvaa siideriä, skumppaa ja loppuillasta fiksusti shotteja ja kaiken maailman drinkkejä joiden vahvuudesta ei ollut mitään käsitystä.

Lopulta olin aivan vitun sekaisin ja filmi alkoi katkeilla. Luojan kiitos kaveri lähti saattamaan mua kotiin. Laatta alkoi lentää HETI kun päästiin bussista ulos ja sitä riitti niin kadulle, haalarin päälle kuin kämpälläkin pesuvatiin.

Seuraavana iltapäivänä heräilin eteisen matolta kurkku käheänä ja paskan maku suussa. Pystyin vain riisuutumaan, juomaan tilkan mehua ja ryömimään sänkyyn. Joka paikkaa särki ja vapisutti, päässä pyöri ja ahdisti ja masensi kiitettävästi. Pystyin syömään vasta illalla. Epätasapainoinen olo kesti kaikkiaan kolmisen päivää. Tämän jälkeen en juonut tippaakaan alkoholia kolmeen viikkoon.
Morkkis jäi melko olemattomaksi, tuo kerta keskittyi puhtaasti fyysiseen pahoinvointiin.

Kokemus opetti ainakin sen ettei noin pitkistä ryyppysessioista seuraa mitään hyvää. Niissä unohtaa syödä tarpeeksi ja kerta kaikkiaan liikaa promilleja on liikaa. (juu, tiedän että mulla on huono viinapää. Ei tulisi mieleenkään juoda montaa iltaa putkeen).

Ja sanoo tiede mitä tahansa niin kyllä mun kokemus on että pahimmat darrat tulee siitä kun juo Paljon Kaikkea Sekaisin. On ihan eri asia juoda kymmenen olutta vs kolme olutta, kaksi lonkeroa, kaksi lasia viiniä, kaksi shottia ja yksi siideri (jos siis lasketaan ravintola-annoksina).
3 VASTAUSTA:
Pitkistä? Hahaaaaaa.. Koitappas uudestaan, sitten kun olet tolla linjalla juonut kuukauden, olet juonut pitkään ja alat oppia mitä on oikea krapula.
amatööriolet kirjoitti:
Pitkistä? Hahaaaaaa.. Koitappas uudestaan, sitten kun olet tolla linjalla juonut kuukauden, olet juonut pitkään ja alat oppia mitä on oikea krapula.
Tosimies juo vain raakaa pirtua.
Kuten sanoin, mulla on huono viinapää ja siksi kellon ympäri dokaaminen riittää saamaan aikaan helvetillisen krapulan. Kaikki on suhteellista.
+Lisää kommentti
Pahin kankkunen oli varmaankin silloin kun Breivik teki joukkoteurastuksen. Olin juonut jonkun 10 päivää ja kiertänyt Suomea ristiinrastiin. Aloin sit mökillä selviämään just niitä aikoja kun Breivikistä alkoi tulla uutisia. Järki ei meinannut ottaa millään vastaan sitä tapahtumaa, ja se ahdistus ku yritti ajatella mitä on tapahtunut se oli jotain ihan uskomatonta.
Ilmoita
Mulla kävi aikoinaan silleen että töistä oli pidempi vapaa ja jotenki tuli oltua seitsemän päivää umpitukkeessa. No...pomo sitte soitti ja sano että aamul töihi aletaankin käynnistelemään koneita aiaisemmin. Lopetin ottamisen siihen ja aamul seittemältä olin töissä. Kaveri heitti kun en ihan varmasti ollut ajokunnossa. Oli se vaikea päivä ja näin kaiken jonkun ihmeen vaaleanpunaisen sumun läpi. Kait silmät veresti niin paljon. Meni muuten 3 yötä ennenkuin sai nukuttua ilman liskojen yötä. Sen jälkeen ei tommosta putkee ole tullu otettua. Nykyään max 10 olutta viikonloppuna. Kantapään kautta näköjään oppii.
Ilmoita
Uv, kaikkia juomia sekasi, viskiä siidereitä kaljaa viinaa ja kahepäivän putki. Eka rapulapäivä aivan kankaalla kokopäivä nukkuessa 20h, toisena päivänä vapinat ja morkkis sekä ahistus levoton olo. Oksettaa mutta ei pysty oksentaa. Joskus oli paripv putken jälkee jotai pelkotiloja varjot pelotti ja kaikki ahisti.
Ilmoita
Siis pahin darra nyt tähän mennessä on tää viimesin darra tuli juotuu kossuu pullo ja pari lonkkuu ja sit alko kännissä jo huimaa ja sit menin kaverille nukkumaan (en muista illasta mitään) ja ai saatana ku heräsin aamulla tuskan hiki tärisin en pystyny kävelee kunnolla pyörryin melkee lattialle rintaan pisti ja oksennus lens päätä särki hyi saatana mikä tunne
Ilmoita
Mulla tuli kerran krapulassa ripulit housuun. Täydessä linja-autossa.
Ilmoita
Työkaveri täytti 50 keskiviikkona muutama kesä sitten. Työpäivän jälkeen meillä oli majoitus jossain leirintäalueella kun tosiaan asfalttihommia tehdään ympäri suomea. Kauheella kiireellä työpäivän jälkeen ehdittiin kuin ehdittiinkiin hakemaan kaljat ja viinat kaupasta. Ilta meni ja meni koko yökin siinä samassa, pöydän ääressä sitten katottiin kelloa että ei perkele täytyy lähteä töihin. Ja siis minuuttiakaan nukkumatta kaljatölkistä viimiset lirut kurkkuun ja autolla vitullisen sekoilun ja pakittelun jälkeen asuntoautojen välistä töihin. Siinä sitten helteessä 16h lapioilun jälkeen 160 asteinen massa jalkojen alla tärisin ja vapisin koko päivän, väsymys oli aivan järkyttävä, oksentelua ja aivotoiminta täysi nolla. Sinä päivänä ajattelin että jos nyt en kuole tähän paikkaan tänään niin mä en todennäkösesti kuole sitten ikinä mihinkään. Tässä sitä ollaan ja kun muistelee tuota kokemusta niin ei kyllä vieläkään naurata
1 VASTAUS:
Eli koko porukka oli siis kännissä töissä ja osa syllistyi vieläpä rattijuoppouteen. Ei ole ihmekään, että Suomessa tiet ovat koko ajan huonossa kunnossa koska "tyämiähet" säheltävät ja sekoilevat kännissä päivästä toiseen.
+Lisää kommentti
se joka krapulassa nukkuu krapulaa kokenutkaan. mulla tuli kuukauden putkesta sellaset olo tilat että voi voi.. oksennus lenti yhden päivän reisilihaksia särki niin että hyvä ku vessaan pääsi ja melkeen 3 vuorokautta valvoin putkeen kun uni ei tullut onneksi oon nyt siitä jo toipunut
1 VASTAUS:
Niin surkeasti kirjoitettua tekstiä, että et varmasti ole vielä toipunut.
+Lisää kommentti
no tämä oli pahin migreeni iski darrassa ja oksennus lenti kakspäivää ja paskat tuli housuu. olin kuolla olut silti maistuu
Ilmoita
Pahin. Noin kymmene vuotta sitten, työmatkalla Tunisiassa jossa oli ramadan, eli ei saanut luvallista alkoholia. Ostetiin sitten lentokoneesta vissiin koko viskivarasto tyhjäksi. Koneessa tietenkin alotettiin ja hotellissa jatkettiin niin kauan kun juomista riitti. Veden kanssa . Vesihän vaan lisää tehoa siihen. Työkaveri sammuu kentälle ja saadaan hänet bussiin ja hotelliin
Työpäivä seillä seuraavana päivänä, mun huonekaveri oli kadonnut jonnekkin keskustaan YKSIN, minä herään parin miespuolisen kolleegan keskeltä sängystä.. tosin vaatteet kaikilla päällä.
Bussilla lähettiin hotellikierrokselle, tuntui että taju lähtee ja sähköiskuja menee läpi kropan.
Ei mitään loiventavaa kellään oli pakko kestää iltaan asti ja saatiin lahjottua hotellin tarjoilija tuomaan salaa jotain helpottavaa.
Koko viikko kierrettiin maata ja joka ilta joku edestustilaisuus eli aina viinaa. Tunisialaista bukhaa-pää siis ei selvinnyt kunnolla koko viikkoon, mutta sama meillä kaikilla.
Kun sen jälkeen seisoin Helsingin rautatieasemalla ja yöjunalla kotiin toivoin armomurhaa.
Aamulla avaamaan toimistoa ja varmasti haisin sille reissulle reippaasti ja tuntui ihan kamalalta
ja se darra piti otteessaan koko viikon..
Ilmoita
Tyomatka Roomassa reilu vuosi sitten. Olin ryypannyt rankasti viikonlopun ja tiistaina oli lento Roomaan Manchesterista missa asun. Lennosta ja ekasta illasta en muista mitaan. Aamulla yriyksemme toimistoon meno edessa. Hotellihuoneessa onneksi oli viinia joten silla sain pahimmat vapinat pois. Toimistolla lyhyt esittelykierros ja sitten omaan tyohuineeseen hommia tekemaan. Aina valilla huikkaa naamaan ja sillain meni loppuviikko. Sain jotenkin hommat tehtya ja viiniakului . Pe-iltana takaisin Brittilaan ja koneessa tayskanni paalle. La aamuna herasin 6 aamulla ja yritin loiventaa oluella joka lensi kaaressa television paalle ja tv epakuntoo n. Vapinaa kesti kolme paivaa ja paniikkikohtauksia iski seuraavan vkon tyomatkalla espanjaan. Meinasin pyortya Madridin lentokentalla. Otin ekana iktana nelja olutta jotka auttoivat nukkumaan. Kadet tarisuvat seuraavana paivana mutta jotenkin selvisin. Pari seuraavaa tyomatkaa samanlaisia, kunnes jouduin sairaalaan Brasiliassa pahan huimauksen takia. Verenpaine 200/120 ja siihen loppuivat putket.
Ilmoita

Vastaa alkuperäiseen viestiin

Pahin, julmin, ja ikimuistoisin krapula ikinä?

elikkä kertokaas te hilpeät juoppolallit tuskallisin krapula kokemuksenne?

itselläni on noin vuosi sitten tapahtunut, kun sain tyttöystävän kaverilta puolenlitran viski pullon, joka maultaan oli aivan saatanan hyvää ja prosentteja löytyi 40%.. no siinä tunnin sisään pullo olin pullon yksin vetässyt huiviin ja enkä ollut lantrannut mihinkään... noh siinä parin tunnin sisään huomasin, että känni oli erillainen kuin ennen, jotenkin panikoitunut ja pelottava. Vähän ajan päästä hoipertelin tyttöystävän kotiin, (silloin asui vielä vanhempiensa kanssa :D) ja sammuin, kunnes iltapäivästä alkoi helvetillinen krapula. Oksensin ilta kuudesta aamuyöhön, en pystynyt nousemaan ylös ja mikään, ei edes vedsi pysynyt alhaalla vaan tuli ulos kuin meksikon pikajuna... :D jopa kyljen kääntäminen teki tuskaa ja ajoittain toistin hiljaa mielessäni, että ''itse tämän olen aiheuttanut ja koitan kestää ja selvitä hengissä''.. aamuyöstä viimisten oksennusten joukossa tuli verta mukana...

Seuraavana päivänä oli reissu nokian keskustaan, jossa haisee ihan helvetin pahalle ilmeisesti sen rengas tehtaan vuoksi, ai että oli unohtumaton kokemus :)

olin viellä alaikäinen silloin, joten piti vältellä joutumasta juttelemaan krapulailtanani tyttöystävän äidin, joka ehdotti jopa sairaalaa :D että sellasta.

Kokemuksia ja vinkkejä miten tälliset voitaisiin välttää...

5000 merkkiä jäljellä

Rekisteröidy, jos haluat käyttää nimimerkkiä.

Peruuta