Minulle moinen ei oo iskeny viellä :D
Onkos teille ikiin iskenyt 5kympin kriisi?
Pumawoman50
41806
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 41
Vanhimmat
Kengät jalassa nukutaan,tai ainakin minä nukun varalta jos sattuu keskellä yötä iskemään niin ei tarvii avojaloin kirmata hangelle.Kai ne riisit tulee, kolmen,neljän kympin ja varmaan viidenkin kympin taitteessa,mutta mitäpä niist,hetki vaan niin ollaan kuuskymmentä:))
Yhä vähemmän, jos mahdollista, tykkään pakkasesta, enkä oikein välitä helteestäkään, täytyy joku kriisipalaverin paikka jo olla.
iliman riisejä.
Saisi koko elämänsä olla kriisissä, joka päivä vanhenee päivällä.
varmaan ootkin eka, joka tota kyyy. (huoh)
tuli pihvalo, siis KYSYY!!
mittään. Sytytä pihvalo, ja nosta otsatukka pois silmien edestä.
viel, vaik viisvuotta onki kulunu siitä, kun viiskymmentä täytin:)))
Ei ole iskenyt, äläkä edes yritä tulla viittä metriä lähemmäksi.
minkälaiset oireet?
Mistä sen tietäs?
milloin mitäkin, yhtään ei ole vielä tullut, eli lääkitys kohdallaan:)) Nyt kun potkaisin vielä yhden mieliharmin ulos hyvissäajoin ennen 50, heti rupes helpottaan. Ei kriisin kriisiä.
5-kympin kriisi ei varsinaisesti ole kriisi vaan itse sen kästiän sellaisena ajattelutaukona tai -pohdintana, mitä elämässään on saanut aikaiseksi, mitä vielä haluaa tehdä ja myös terveysasiat alkavat kiinnostamaan yleensä eri lailla. ITse olen, kai valitettavasti, sitä tyyppiä, joka on käynyt kaikki ikäkriisit läpi ja usein pohjamutia myöten, samoin PMS ym. naisille kuuluvat oireet ja oirehdinnat ovat liiankin tuttuja.
Murrosikä oli myrskyisä, kolmekympin kriisissä testasin naisellista viehättävyyttäni (epätoivoisena kai) ja meinasi romuttaa koko siihen astisen elämäni, onneksi selvisin. 4-kympin kieppeillä tuli iso kriisi ja henkinen elämä ja mieliala heilahtelivat laidasta toiseen; tätäkö haluan, olenko oikeassa työssä, en ole koskaan enää nuori jne. kaikenlaista turhaakin tuli murehdittua. Nyt 5-kymppisenä en enää murehdi vaan nautin;kriisi tässä iässä tarkoittaa minulle aikuismaista pohdintaa ja puntarointia; mitä parisuhteelle kuuluu, mitä uutta voisin elämääni saada, mitä turhaa on tullut murehdittua jne. Lapset ovat aikuisia ja parisuhde muuttaa kovasti muotoaan, en myöskään ole ensi sijaisesti enää äiti jne. Mielestäni nämä roolimuutokset kuuluvat myös ikäkriiseihin.
Elämään kuuluu erilaisia kriisejä, suhtautuipa niihin miten tahansa. Täälläkin osa asennoituu hyvin kyynisesti, osa hämmentyneesti jne. RIippuu omista valmiuksista ja, uskokaa tai eläkää, itsetuntemuksesta kuinka näitä ikäkausia k'äsittelee ja mitä niistä oppii; nämä valmiudet ovat myös kytköksissä onnellisuuden ja tasapainoisuuden tunteisiin omassa elämässään.
hyvin sanottu, että kriisit on "ajattelutaukoja" tms.
Minä en ihan usko, että elämä voi soljua kehdosta hautaan ilman että siinä on sisäisiä henkisiä käännekohtia. Itse koin ensimmäisen ikäkriisini kun täytin kesällä 50. Kriisi alkoi hyvissä ajoin ennen sitä ja jatkui sen jälkeenkin, ehkä jatkuu edelleen.
Ei se kriisi mua ajanut mihinkään outoihin tekoihin tai muuhun akuuttiin käyttäytymiseen, mutta sisäisesti tunsin tulleeni vedenjakajalle. Välillä olen ollut alakuloinen ja miettinyt, mihin mua vielä tarvitaan - tai mikä mua enää kiinnostaa. Vastauksiakin olen löytänyt.
Itse yllätyin siitä, että mulle todella iski tämmönen ikäkriisi, koska en ole niitä ennen kokenut. Luulen että edelliset ikäkriisit ovat peittyneet ihmissuhdemyllerryksiin (lue avioeroihin), jotka ovat ajoittuneet riittävän tarkasti peittääkseen aiemmat kriisit, tai sisältyäkseen niihin.
Jokaisen parisuhteen päättymisen jälkeen olen ollut "eri ihminen". Eri puolet persoonastani ovat nousseet esiin. Nyt pidän itsestäni enemmän kuin koskaan ennen ja se on ihan varmasti nykyiseen parisuhteeseeni liittyvä asia.
Kuulostaa ehkä oudolta rinnastaa parisuhteet ja ikäkriisit, mutta mun kohdalla ne on tosiaan jollain tavalla sattuneet yksiin: nuoruuden liitto, aikuisuuden liitto ja nyt tämä, jolle mulla ei vielä ole nimeä. Ei se vanhuudenkaan liitto voi olla kun en oo vielä vanha :-)
Minulla vain särähtää korvaan aina tuo kriisi-sana ja sen ajankohdat. Ei ne mulla ole koskaan täysiin kymmeniin sijoittuneet vaan niitä on tasaisesti ja enemmän kasautuen jakautunut myös elämääni. Minulle on aina ollut selvää, ettei elämä etene tasaista polkuaan . Ei ole mennyt tähän mennessä, eikä minun luonteellani mene tulevaisuudessakaan. Silti kriisi sanana on aika vahva käsite ja sen vahvuusaste riippuu henkilön jo aiemmin kokemasta. Mitkä asiat hän ottaa kriisinä. Jollekin se voi olla lähestyvä 50 vuoden ikä, vaikka kaikki muu olisi kunnossa. Toiselle se on avioero, kuolema, sairastuminen.
Elikkä koetan tässä nyt selittää, että itse käsitän kriisi-sanan jotenkin muuten kuin vain jonkun iän rajapyykin ohittamisena tai vanhenemisena koska ne kuuluvat luonnollisena osana elämään. Sen sijaan kriisit eivät kuulu olennaisesti vaan ne sattuvat kohdalle iästä riippumatta, oli sitten missä iässä tahansa.
Olen itse eronnut 2 kertaa ja erot olen kokenut kriiseinä ja ne ovat tietysti muuttaneet jollakin tapaa ajatteluani, mutta mielestäni en ole muuttunut ihmisenä. Ne ovat muuttaneet myös lapsiani. Perusluonteeni on sama, ymmärrän vain noita asioita nyt paremmin, sen myötä muita ihmisiä, myös niitä jotka eivät ole koskaan eroa kokeneet. He eivät siitä mitään tiedä. Samoin on laita kun on lapseton perhe ja pienten lasten perhe, he eivät välttämättä ymmärrä toisiaan. Ihminen ei voi pysyä samana kehdosta hautaan, oli kriisejä tai ei.
Siis yllä selitys miksi hiukan parodioin tuota kriisi-sanaa ja sen merkitystä minulle.
Älä selitä. Kaikki tietävät että olet 44-vuotias mutta yrität näytellä viisikymppistä. Itse olen rehellisesti kertonut olevani 51-vuotias mikä pitää paikkansa. Siksi olet noin suosittu tällä palstalla koska kirjoitat nuorekkaasti jo ikäsikin puolesta.Toisaalta on kirjoittajia jotka haluaisivat sinut 40-palstalle. Pääsääntöisesti naispuoleisia.
Minusta on kiva että olet täällä meidän 50 -miesten (ja naisten) ilona. Huomenna mä lähden ostamaan savukalaa aidosta Jyväskylän Palokasta.
Kriiseillään taas!
Ei duunarit kerkee sellasii sairastamaan sillon jos kerkee tommosia miettimään on työn puutetta.
Jos joskus pistää rintaan ,tuulee vastaan ja harmittaa,ei se ole kriisipalaverin paikka.
se joku uusi virus?
sellaiset jotka menee 50v innossaan muka villitykseen on se jo heillä verissä ollut kauemmin se juoksu.
Toistavat vaan itseään. Hyvä vaan nimityksenä viidenkympinvillitys.
jonkinlainen 50v-villitys ja aikamoista sutinaa, mutta meni ohi. Aika aikaa kutakin.
jaksa villitellä.
Joo, mutta mulle se iski heti neljäkympin jälkeen. Silloin vasta löysin itseni ja uusi vaihde meni päälle ja sillä vaihteella menen vielä..
iskenyt riisejä ainakaan vielä :=))
Eikös se iske jo monelle kolmikymppisellekin ikäkriisi.
kuudenkympin kullitusta
jöllötys... :)
siit voi sit seurata jörötys):
ko se tuli jo 4kymppisenä, ja se olikin villitys ;)
Eikö nuo kriisit 'kärsitä' nuorempina.. ? ;)
Eipä ole iskenyt vielä mikään oikea kriisi. Ehkä en tunnista sitä.
Ihan itse olen kehitellyt useimmat eteen tulleet elämäni syvänteet, syvemmiksi montuiksi,
yleensä omassa päässä suurennellut, eli saanut kärpäsestä aikaan härkäsen.
Ei ole ollut aikaa märehtiä omia elämäntilanteita, eletty vain ja otettu opiksi tai nuoltu haavoja hiljaisuudessa. On vain täytynyt siirtää katse omasta navasta muualle.
Onhan sitä elämässä murrosvaiheita jokaisella, joita ikä tuo, lapset tulevat ja menevät, yksinäisyys vaivaa ja suru runtelee, kaikki ei mene aivan kuin haluaisi, mutta en niitä miksikään kriiseiksi ole kokenut.
Omin kotikonstein (ulkopuolista ammattiapua yhtään väheksymättä) niistä montuista on ylös ryömitty, jonkin aikaa on v.....nut ja pyöritty yhtä kehää, mutta onneksi aurinko on taas paistanut.
Nainen minun makuuni,ei meitä murheilla ruokita
Minkähänlainen tauti se semmonenkin mahtaa olla? Pitääkö siihenkin ottaa joku rokotus?!
Voisiko olla niin, että elämäänsä pohtijat voivat potea myäs tuollaisia ikään liittyviä kriisejä.
Ihmiset, jotka elää ihmeemmin mitään syvällisempiä miettimättä voi olla kokematta ikäkriisejäkään. Ovat huolettomia luonteiltaan.
Pohdiskelijat miettii syntyjä syviä ja kohdistaa asian niin, että kyllä tämän täytyy olla ikään liittyvää ja diagnoosi on valmis. Onko se sitten helpotus vai ei, sen jokainen kokee tavallaan.
Toisaalta, on se hyväkin, että on elämässä kaikenlaista vaihtelua. On mitä muistella ja kauhistella ja voi sanoa eläneensä, eikä vaan aika ole lipunut ilman tapahtumia tiehensä. Omia tempauksiani olen toisinaan miettinyt ja todennut, että olisi saanut jäädä tekemättä. Käännän sen asian niin, että onhan ollut tapahtumarikkaampi elämä.
Niin sen pitäisikin olla, ettei tulevaisuuteen liikaa kiinnitä huomiota. Ei suremalla voi lisätä elonkaarta tai saada terveempää elämää.
Sanon tähän näin, kuten jossakin laulussa: "elämän tarkoitus on murheen kartoitus" . Pitänee ainakin osaltaan paikkansa.
tarkoittaa sitä että vielä noin 49v ja alle sain miehiltä katseita ja olin ihan ok kunnossa ja näköinen. Sitten alkoikin painoa kertyä, itsetunto mennä alaspäin ja nyt ei enää tästä paljoa "nousta". Itsellisenä naisena elämä sujuu töitä tehdessä ja pojan asioita pohtiessa. Tähän saakka käynyt ravintolassa joka viikko, mutta nyt lopetin sen, koska mitä siellä baaritiskillä ujona ja vanheneva naisena takki kainalossa yksikseni teen. Vaikutan varmaan naurettavalta :-/ Se hyvä puoli tässä päätöksessä, että kilot ehkä vähenevät, kun ei juo. Naisystäväni sanovat, että olen upea nainen. Miksi se ei sitten riitä? Ehkä se riittää kun olen 70v ,mutta nyt haluaisin olla upea myös jollekin miehelle. Että on kriisiä tässäkin riittämiin...
Hittoako semmosella?
Hienoa, että jätit ravintolassa istuskelun.
Sitä en usko, että olisit mitenkään naurettava ja voihan siellä joskus käydä katsomassa maailman menoa.
Kaikki me vanhetaan samaan tahtiin, ei voi mitään.
Usko naisystäviäsi ja tee vaikka kävelylenkki ilman baaritiskiä, siitä saa sopivasti mielihyvää ja voi antaa itselleen pisteitä, kun pysyy päätöksensä takana.
Koska sellaista ei ole olemassakaan, vaan kriisi joskin liioiteltuna alkaa siinä vaiheessa kun tajuaa että ei kukaan ole elämästä selvinnyt hengissä, se ajatus ei kuulu lapsuuteen eikä nuoruuteen, silti sen jokainen sen oivaltaa jossain elämän vaiheessa, joku ymmärtää sen vasta viisikymppisenä joten kriisin paikkahan se on, kun siihen lisätään vielä ymmärrys että elämä tuntuu menevän sitä nopemmin mitä vanhemmaksi elää, kriisi palaveri itsensä kanssa on järjestettävä, amerikkalainen jos olis niin näkisi siinä salaliittoteorian, mutta kun ei ole niin jokaisen on vaan se hiljakseen hyväksyttävä.
ei, hiljaa ei hyväksytä yhtään mitään. Jos pukkaa harmia, niin siitä on kerrottava ja heti. Mehän ollaan juuri sen takia kriisittömiä (ainakin joskus) kun kirjoitetaan tunnoistamme tänne. Arvaa vaan, miten paljon tässä ja nyt häviää epämiellyttäviä tuntemuksia kaikin puolin, kun kirjoitan tätä.
Yksi saa helpotusta juttelemalla ja toinen voi saada kirjoittamalla.
Eli kannattaa se kriisipalaveri järjestää jutustamalla, ettei joudu umpikujaan itsensä kanssa ja ala piehtaroida mieli murheen murtamana vuosikausia.
Oikeasti aika kuluu nyt nopeammin, kuin silloin kun oltiin ihan pieniä : )
tuntuu menevän nopsempaan mitä vanhemmaksi tulee mutta koska olen tehnyt paljon työtä vanhusten parissa ja nähnyt miten seesteisiä ja huumorintajuisia ja mukavanihania mummoja ja pappoja voi olla en ole ruvennut pelkäämään vanhenemista. Rypytkin voivat olla kauniita kun oikeasti kauneus tulee sieltä sydämestä, silloin ihmistä "katsoo" eri silmällä ja mikä parasta noista suista tulee harvoin muuta kuin totuuksia.
tämän ketjun alottaja katos!?
Pelästy, kuten arvelinkin tapahtuvan.
eí minulla tosin ole tullut 50villitystä tai kriisiä ei viellä ainakaan enkä usko että moista tulee:D
tulee kriisi tällä palstalla!!
Ennemmin tai myöhemmin...............................
Ei ole iskenyt, olen aina ollut sinut itseni kanssa enkä kaivannut mitään taakse jäänyttä.
Exä sekosi aikanaan täysin, eikä ole kai toipunut siitä vieläkään.