Taas meni köli -keskustelun yhtenä sivujuonteena on itsekunkin karilleajohistoria. Aihe on mielenkiintoinen ja siitä voisi viritellä aivan oman polun. Miten ja missä olet siis ajanut oman purtesi kiville? Millaisia vaurioita tuli veneelle tai kipparille?
Itse olen purjehtinut 30 vuotta ja neljä kertaa olen paukauttanut kunnolla kiville. Mainitsinkin nämä kerrat jo toisessa keskustelussa, mutta laitetaan vielä kertauksenomaisesti uudelleen:
- tutusta luonnonsatamasta lähdettäessä. Kapeassa väylässä huolimaton navigointi ja viittä solmua kuin seinään,
- koneella ajettu sisäväylällä kepin väärältä puolelta. Salakavala paikka, kun väylä meni yllättäen lähellä rantaa ja vedenalainen kivi oli keskellä kapeikkoa. Osasyynä keskittyminen navigoinnin sijasta keskusteluun vaimon kanssa,
- ajettu huomaamattoman matalikon yli Porvoon selällä. Syynä tiukka kryssi, kastunut merikortti ja vastaan paistanut aurinko. Vasta kolinan jälkeen huomattu, että keskellä merikortin valkoista olikin pieni keltainen matalanpläntti,
- väylän ulkopuolella luovittaessa ylitetty kuuden metrin matalikko, jossa oli kuitenkin kivi. Ilmoitettu kartantekijöille.
Mikä ja mitkä ovat omat karikertomuksesi?
Itse olen purjehtinut 30 vuotta ja neljä kertaa olen paukauttanut kunnolla kiville. Mainitsinkin nämä kerrat jo toisessa keskustelussa, mutta laitetaan vielä kertauksenomaisesti uudelleen:
- tutusta luonnonsatamasta lähdettäessä. Kapeassa väylässä huolimaton navigointi ja viittä solmua kuin seinään,
- koneella ajettu sisäväylällä kepin väärältä puolelta. Salakavala paikka, kun väylä meni yllättäen lähellä rantaa ja vedenalainen kivi oli keskellä kapeikkoa. Osasyynä keskittyminen navigoinnin sijasta keskusteluun vaimon kanssa,
- ajettu huomaamattoman matalikon yli Porvoon selällä. Syynä tiukka kryssi, kastunut merikortti ja vastaan paistanut aurinko. Vasta kolinan jälkeen huomattu, että keskellä merikortin valkoista olikin pieni keltainen matalanpläntti,
- väylän ulkopuolella luovittaessa ylitetty kuuden metrin matalikko, jossa oli kuitenkin kivi. Ilmoitettu kartantekijöille.
Mikä ja mitkä ovat omat karikertomuksesi?
Vastaukset 59
Vanhimmat
Siispä myös nuo muutamat tapaukset tuolta toisesta ketjusta siirrän tänne:
Onhan noita, mutta tässä muutama ensin mieleen tullut.
Ajetaan Jurmoon sisään purjeilla. Kortti kertoo vaan, että koko aallonmurtajan sisäpuoli on alle 5 metristä vettä. Yhtään kiveä ei ole merkittynä. Käännetään keulaa tuuleen, että saatais purjeita alas. Kiinnitän huomiota laiturissa olevaan veneeseen, jossa aurinkoa ottava neitokainen huikkaa jotain alas veneesen, kun tulemme sisään. Veneestä nousee 4-5 ihmistä laiturille riviin katsomaan... meitä?!?
Sitten kolisee!!! vene nousee 40- 50 senttiä kamalan metelin säestämänä ja menee kiven yli. Yleisö on saanut haluamansa ja poistuu naureskellen takaisin veneeseensä... Tämä tapahtui kai 197x ja merikortti oli edelliselytä vuosikymmeneltä...
Ajellaan jossain pihliksen eteläpuolella. Upea aurinkoinen ilma ja menen kajuuttaan laittamaan lounasta. Kymmenisen minuuttia mulla menee, ja tuun ylös. Vilkasen veneen viereen ja ruohomatto vilistää runsaassa metrissä veneen vierellä. En paljoa ehdi tehdä, totean vaan että on liian matalaa. Samalla alkaa tasainen kohina ja vene kallistuu tasaisesti kunnes kannella on jo vettä. Menee nätisti yli. Broidi oli puikoissa ollessaan laskenut kurssia reilusti, kun se vene "kulki silleen niin kivasti kovempaa" ja ajoi väylältä reilusti ulos. Se oli sellanen laakea kallio, jonka yli mentiin. Vettä ehkä 60 -80 senttiä...
Ollaan Oulussa, tais siis sen lähivesillä. Illan jo laskeutuessa ajellaan kahden saaren välistä tarkoituksena toiseen niistä rantautua. Ajan väylää pitkin takatuulessa ehkä kuutta solmua. Kaveri on just mennyt alas hakemaan kiinnitysköysiä. Vene stoppaa kuin seinään! lennän selkä edellä kajuutan seinää vasten, vene pyörähtää 360 ja on taas vapailla vesillä. kajuutassa kaikki on pudonnut paikaltaan, kaverila tulee verta nenästä... Paikka on sellanen, että ajetaan kepiltä kepille. Välimatkaa ehkä sata metriä. Jompi kumpi kepeistä on hieman siirtynyt ja niiden keppien välissä on kivi ihan väylän vieressä...
Lähdetään tammisaaren kasallispuiston alueella olevasta Älgö:n saaresta kohti länttä. Tuuli lännestä. Siinä on sellainen kapeahko ränni. Jo eka venda menee hieman pitkäksi ja heti vendan jälkeen kolisee.. Vauhti melkein pysähtyy mutta köli löytää välin siltä kivikosta, ja matka jatkuu. Seuraava venda pohjoissivulla ihan ok. Mutta sitä seuraava eteläreunassa... taas sama juttu. Heti vendan jälkeen kauhea kolina ja vene heilahtelee ja hakee kivien välistä reitin. Vielä kolmas peräkkäinen eteläsivun venda menee ihan samalla tavalla kolinan säestämänä... kunnes reitti alkaa kääntyä etelämmäksi ja leveämmäksi..
Näitä on paljon... Yhteistä kaikille on se, että vene on selvinnyt näkkien pyyhkiytymisellä kölistä. Ja että tällaiset tapaukset on harventuneet vuosien varrella.. Viimekesänä taisi yksi kolaus olla, kun löysin taas uuden kiven Jussaröön mennessä siitä Busö:n itäpuolelta... ja toinen velkualla, kun tutusta salmesta ajaessa olikin kivi vaihtanut paikkaa edellisenä talvena...
Tai ehkä pari kertaa sattunut sittenkin...
1. 20-jalkainen vene ja 1,1 m syväys. Moottorilla päristellen kotisataman nurkalla vähän tavallisesta poikkeavaa reittiä ja pang. Pieni hyppy ja matka jatkui, kölissä peukalon kynnen kokoinen paikka ilman maalia. Tarkemmin ajatellen, olihan siitäkin kotirantansa edessä olevasta kivestä kaveri kertonut.
2. Sama vene ja matkalla seuran saaresta kotiin spinnulla. Viimeiset kaapelinmitat tiukkaa spinnukryssiä, silmämitan mukaan juuri ja juuri tunnetun mutamatalan yläpuolelta. Silmämitta vain hiukan petti. Vauriot korjattavissa putsaamalla kölistä muta harjalla.
3. Puolitonnari. Aamuyöllä tuuli kääntyi puhaltamaan avoimesta aukosta seuran saaritukikohdassa, siirto siis suojaiselle puolelle. Saarta pimeässä kiertäessä kolahti ja matka jatkui. Tarkemmin rantaa katsoessa se oli kuin olikin liian lähellä.
4. Kolmevartteri. Puolitutussa paikassa otin suunnan luodon väärälle puolelle. Hyvissä ajoin huomasi, että joku on pielessä. GPS:n koordinaattien vienti paperille vei hetkosen ja puhtaan näköinen väylä oikealle reitille löytyi. Yksi alle kymmenmetrinen paikka kuitenkin välillä, jossa ajeltiin hitaasti ja piti todeta, että aiheesta. Desin suuruinen kolo kölissä ja windexin viiksien väliin heilahtanut vhf-antenni.
5. Sama kolmevartteri. Kryssi syväväylällä ja vendan paikka katsottuna koordinaateiksi ennen merkittyä kiveä ja valkoisen veden aluetta kartalla. Vendan jälkeen juuri saatu kuusi solmua takaisin tauluun, kun rytisi. Vähän aikaa näytti siltä, ettei omin voimin pois päästä, mutta pääsihän sieltä sittenkin. Yli kilon pala lyijyä kölin etukulmasta ja kämmenen kokoinen pala takakulmasta jäi sen kiven päälle muistoksi. Peräsimenkin alakulmassa käynti näkyi, mutta ei vaatinut pakkelia enempää sekään. Uudemman kartan mukaan ei enää samaan paikkaan olisi mennytkään.
Yhtä ilkeältä se tuntuu joka kerran, vaikka ei sen enempää korjattavaa tulisikaan. Ja lopulta kertoja on monta, vaikka aikaväliäkin on 70-luvulta saakka. Ja sitten on vielä ne tapaukset, jolloin yhtä hyvin olisi voinut kolahtaa kunnollakin, mutta arpaonni suosi. Mistä sitten johtuukin, että kolme tapausta viidestä on sattunut koneajossa. Ei se ainakaan kuljettujen mailien suhteessa ole. Ehkä kannattaisi tulla turvallisuussyistä entistä useammin purjein satamaan saakka...
Monta kertaa rantautuessa luonnonsatamiin olen kolistellut kiviä. Näitä ei kait tässä tarkoitettu, ainakaan itse en niitä laske.
Varsinainen kivilleajo tapahtui muutama vuosi sitten Emäsalon lenkissä. Oltiin tulossa takaisinpäin ja Mustan hevosen ja Kuivan hevosen välissä kryssimme kivelle. Onneksi tuuli kevyt ja nopeutta vain maksimissaan parisen solmua. Paikassa ei kortin mukaan ole kiveä. Olen muutenkin ajanut siitä ihan vierestä jo vuosikausia eikä mitään kolinoita ole kuulunut.
Ja paljonko syväystä? Sinne tuli pari vuotta sitten muutos, muistaakseni sen viimeisen (idästä tullessa) eteläjääpoijun pohjoispuolelle. Ennen oli syvyysmerkintä sinisellä kohdalla 2,7, nyt kai 2. Kuulemma siitäkin oli joku kiven löytänyt.
Näissä "ei tässä ennen ole mitään sattunut, mutta nyt kolahti"-jutuissa kannattaa katsoa mikä on vedenkorkeus, voi olla sattumoisin erikoisen alhaaalla. Toinen juttu on, että aina veneen vaihduttua isommaksi löytyy uusia kiviä...
Minkä mainitsit. (Eli paikka on väylän ja Mustan hevosen välissä.) Silloisessa kartassa oli muistaakseni se 2,7 m syvyysmerkintä. Veneeni syväys 1,85 m.
Muitakin on sattunut mutta nämä jääneet parhaiten mieleen
Osuimme n 5 solmun nopeudella kartassa 50 m rannemmpana sijaitsevalle savipalsille. Vene pysähtyi tyylikkäästi hidastumalla. Purjeita laskiessamme lähellä sijaitsevalta mökiltä souteli papparainen joka kertoi meidän olevan tänä kesänä hänen laskuissaan kahdeksas vene matalassa. Oli kuulemma pyydellyt paikalle jo vuosia viittaa. Tämän jälkeen äijä hyppäsi veteen jota riitti hädin tuskin vyötäisiin ja ryhtyi työntämään (4,5 t painoista) venettämme matalasta . Menin seuraksi ja havaitsin jalalla kölin kyntäneen tiukkaan saveen arviolta jopa 30 cm syvän vaon. Pitkäkölinen veneemme irtosi eri tempuista huolimatta vasta ohi ajaneen moottoriveneen 100 hv ystävällisellä avustuksella.
Olimme myymässä edellistä kimppavenettämme. Veneessä oli mukana molemmat kipparit ja innokas ostajakandidaatti. Tutulla selällä nautiskeltiin ja kehuttiin kilpaa venettä ostajaehdokkaan pitäessä pinnaa ja käydessä silminnähden kuumana - kunnes vene kallistui äkisti reilusti kyljelleen ja kolisi. Olimme hyvin merkityllä karilla jota kukaan ei ollut havainnut koska kukaan ei navigoinut. Paluumatkalla pidettiin vaimeampia myyntipuheita eikä kaverin kanssa jostain syystä päästy koskaan kauppoihin.
Onko sitä jotenkin "rennommin" koneella ajaessa, mutta kaikki neljä merkittävämpää tapausta koneella, ja tutussa/ helpossa paikassa.
Kotisatamasta lähdettäessä koneella tutulla reitillä osuttiin johonkin (kelluva kivi?), se ihmetyttää oikeastaan vieläkin, lyijyköliin kunnon peukalonsyvät naarmut koko kölin pituudelle (arvio paikasta reilun kymmenen vuoden takaa 1,5 kölillä 60 07 26, 24 45 33).
Päiväretkellä Stora Brändössä, koneella laiturista pois ja varovasti etelä puolen luotoa ja karttaan merkittyjä kivien ohi ajaen. Kun kivet ja luodot oli "turvallisesti" ohitettu, lisää kaasua ja PAM! Vieraalta vääntyi rillit lennettäessä ja joku naarmu nenänvarteen, veneelle ei huomattavia vahinkoja (arvio paikasta reilun kymmenen vuoden takaa 1.6m kölillä 60 02 51, 24 36 35).
Nätti aurinkoinen keli, vieraita (taas) kyydissä ja seurustelu käynnissä, autopilotti ohjaa (käsikaukosäädin kuitenkin kädessä), Degerbyn "selkeästi" viitoitetulla tutulla ja turvallisella väylällä "ylöspäin". 5 sekunttia ennen kolausta kurkkasin kaikua, ja kaikki ok, hiukan ehkä tietoisesti kuitenkin oikaisin seuraavalle "kepille" väylää. Kolaus, vene kallistui 45 astetta nopeasti ja tilanne ohi. Vene korjattiin seuraavana talvena Lindgrenin telakalla kölipalkkien hiusmurtumien yms takia entistä paremmaksi. ( paikka jossa mielestäni jälkeenpäin kuuluisi olla keppi 60 01 79, 20 22 18, huom törmäys 1.6 kölillä).
Viimeisin ja tuorein omasta mielestäni melkein huvittavin, vaikka siinä oli kyllä isommat katastrofin mahdollisuudet. Sateessa koneella ja autopilotilla Tukholman lähistöllä Nackan "vuonossa" (seinustat 30m pystysuoraa kalliota) suuntana pohjoiseen, siirryin ruorin ja protterin takaa sprayhoodin alle pläräämään ruotsalaisia irtokorttilehtiä (pitäis hankkia sellaiset muoviset taskut niille) oikeaan järjestykseen hetkeksi (1min max), kun yhtäkkiä veneen suunta pilotilla oli keskiviivalta siirtynyt kallion seinän viereen. Täysillä pakkia äkkiä, joka hieman hiljensi vauhtia, pilottia en entinyt vapauttaa ja kääntää ruoria. Kolinaa, vene kellui taas, ja varovasti puosunhaalla kallion seinästä työntäen vene kauemmaksi seinästä, ja pois. Ei huomattavia vahinkoja. Oma selitykseni on autopilottiin vaikuttanut magneettinen häiriö ko vuonossa, tai virtaus (tod.näköinen, olisi pitänyt ymmärtää, jälkeenpäin ajatellen) joka oli muuttanut kurssia pahimmalla hetkellä. Jos kurssin muutos olisi ollut yhtään jyrkempi seinään, olisi törmäys tapahtunut keulaedellä suoraan kallioon varmasti aika tuhoisin seurauksin ( keula, keulastaagi, masto,... jne ). Tässä oli onnea, ja jälkeenpäin hieman jo huvitti, veneen kyljen ja kallion välillä ei tosiaan ollut kun puoli metriä, fendarit olisi melkein auttaneet. Pitkään tuijottelin kylkiä, että eikö tosiaan mitään naarmuja/ ruhjeita sinne tullut (paikka 59 19 28, 18 13 31).
Ajoin veneeni komeasti kivikkoon Nötöön tultaessa. Keli oli lähes tyyni ja loki näytti vähän reilu 6 solmua. Yhtäkkiä rytisi ihan perkeleesti ja kulku stoppasi. Olin löytänyt sen pohjoisviitan ETELÄPUOLISEN matalan, jossa vettä on vajaa 1,5 metriä ja veneen syväys 1,85m. Kun jytinä alkoi kuulua, koin hetken kummallisen tunteen, että mistä on kyse ennen kuin tajusin, että mentiin kiville. Siinä vieressä on vielä matalampi karikko, onneksi ei menty siihen.
Itse lensin päin ison skuuttia ja vaimo sai tällin vinssistä ja ruffista. Lapset vähän säikähtivät ja varsinkin nuorempi puhuu edelleen tapauksesta.
Tämä on hyvä esimerkki siitä, että kun ollaan kulussa, keskitytään vain ja ainoastaan siihen, eikä surffata netissä säätiedotusta tai mietitä, mitä ruokaa tehdään jos kauppa on auki.
Paikalle tuli onneksi kaksi moottorivenettä ja heidän avustuksellaan pääsimme pois kivikosta. Köli on aika risa ja muutama kölipalkki vähän murtunut. Onneksi vene on huolella ja lujasti tehty vanha kotimainen, eikä esimerkiksi joku kaksikuorinen ranskalainen tms. Helppo korjata.
... mutta ehdottomasti noloin tapaus oli toisella veneelläni, joka oli 26-jalkainen, syväys 140. Tapahtumapaikka oli Rödhamn, johon olimme aikaisempina kertoina menneet lateraaliväylää pitkin. Olin kyllä katsellut, että monet tulevat vauhdilla satamaan lounaaseen aukeavasta väliköstä, johon on merkitty pari kiveä toiselle laidalle. Mekin siis tulimme - perämoottorilla ajaen - "oikoreittiä" täpötäyteen satamaan. Olin kuullut, ettei näin pienellä veneellä tarvitse tuossa välikössä kiviä varoa. Mutta olisi kuitenkin pitänyt. Nopeutta oli sen verran, kuin peräprutkulla pääsi. Äkkipysäyshän siitä tuli. Ja yleisöä ihan riittävästi...
Matkalla Airistolta Gullgroonaan ja onnellinen purjeveneenomistaja alle 40minuuttia kun Airistocenteristä lähdettiin. Siinä huulipyöreänä kun kaikki menee ohi ja hirveää säätämistä.
Siinä samalla huomataan että iso vene n.40 jalkainen spinnulla lähtee ohittamaan meitä kovalla vauhdilla rinnalla ajaa suoraan kiville. Hirveällä voimalla ja paukahduksella. Sieltä isolta veneeltä sitten huudetaan että me seurattiin teitä eikä tässä ole kuin 40 cm vettä.
Eipä viitsinyt huudella että tätä veneilykokemusta on alle tunti että eipä olisi kannatttnut seurata. Noloa mutta opittu vuosien mittaan että menemme sinne minne itse uskomme olevan ok mennä eikä ikinä kenenkään perässä..:)
Syvin anteeksipyyntöni...
Osuin mallaspusiin X-79.
..kertoa tähän sitten kuulopuheita vähän samankaltaisesta tilanteesta.
Kaverini kertoo: Veneenä on Marino 7000, siis plaanaava kabiinivene. Lähdettiin hangosta länteen. Sumu nousi aika yllättäen ja ajelin sitten hissukseen yhden fiskarin perässä, kun se näytti tuntevan reitin, oli selvästi paikallinen. Tuohon aikaan oli muuten vielä LA-radiot veneissä yleisiä.
No, vartin ajon jälkeen kuului radiosta:" Hei poika, sinä ei voi seurata minuu, tässä on vaan viiskytäsenttiä vettä" tuo siis selkeästi äidinkieleltään ruotsinkielisen varovainen puheenvuoro ja samalla kolisi. Ihan kivikon keskellä menivät, mutta paikallinen ajeli tuttuja reittejään tietäen, että hänen veneensä siitä pystyy kulkemaan...
Tarina ei kerro, kuinka kaverini pääsisieltä pois.
En oikein ole koskaan ymmärtänyt näitä muiden veneiden seuraajia. Muistuu mieleen tapaus parin kesän takaa:
Brändön Fiskön luoteispuolella tultiin väylää idästä, siinä Hullbergsfjärdenillä jossa väylä kurvaa suoraan etelään. Perässämme tuli yksi Sunwind 27. Me olimme menossa sukuloimaan lännemmäs ja jatkoimme matkaa aukon yli länsiluoteeseen. Siitä pääsee luotojen välistä menemään jos tietää reitin, vaikka karikolta näyttääkin. Ihmetykseksemme ei Sunwind kääntynytkään väylälle etelään, vaan jatkoi tiukasti vanavedessämme. Puikkelehdimme hyvällä vauhdilla tuntemaamme reittiä aina vain lännemmäs, kiemurrelen pienten saarten välissä, ja Sunwind seurasi 30 metrin päässä.
...Joskus yli puolen tunnin päästä se teki yhtäkkiä 180 asteen äkkikäännöksen ja lähti takaisin tulosuuntaansa. Toivottavasti heillä oli GPS mukana, merikorttia ja kompassia ilmeisesti ei sillä sekä reitti, saaret että ilmansuunta oli jotain ihan muuta kuin väylän varrella.
Kolme kertaa, joista kerran ollut itse pinnassa:
1. Iniön seudulla rantautumispaikkaa etsimässä. Pläkä. Moottori hajosi. Istun ruffin lattialla korjaamassa moottoria. Miehistö tähystää enemmän kaljapulloja ja tupakkia kuin merta. Tuulenvire alkaa nousta. KLONK. Tähänkö rantauduttiin? Ranta on tosin 100 metrin päässä. Yli mennään ja moottorista ei enää niin väliä, se korjataan illalla. Ei vahinkoa tällä kertaa.
2. Tultiin pohjoiselta Kihdiltä Suomen puolelle ja annan pinnan broidille. Reipasta tuulta ja vauhti 7 solmun kieppeillä pelkällä genualla. Poiketaan väylältä oikoreitille. Yksi kivi vain tarvis kiertää, pitäisi olla näkyvissä mutta mitään ei näy. Kiikaroin kuumeisesti kannella. Sitten näkyykin jo musta kivi oikealla. Mutta mitäs edessä? 90 asteen käännös ja vauhti hidastuu vähäsen. Kaiku päälle ja äkkiä. Startup 5 - 4 -3 -2 -1 - piipiipii KLONKKLONKKLONK. Korttiin merkitty yksittäinen kivi olikin laajempi kivikko. Siinä ollaan tukevasti kiinni. Lopulta ei auta muu kuin nostaa isopurje ylös ja silloin tuuli jaksaakin puhaltaa meidät selvemmille vesille. Sentti lasikuitua lähti kölin etureunasta.
3. Kökarin pohjoispuolella. Tuuli leuto ja mieli tekee yösaareen. Päätän etsiä reitin luotaamattoman alueen läpi, vaikka ilma on sateinen eikä mahdollisia kiviä näy. Se oli virhe. Kivenlohkareita alkaa vilistä veneen vierellä ja kaiku huutaa. Samassa jo kolahtaakin. Paatti lähtee kulkemaan takaperin mutta jää sitten jumiin. EI auta kuin pistää moottori laulamaan ja palata nöyränä miehenä selvemmille vesille. Onneksi selvittiin naarmuilla. Yleensä luotaamattomilla alueilla on sentään ilmakuvista näkyvät kivet ja matalikot merkattu, mutta tämä oli jäänyt väliin.
Tämä siis 8 kesän veneilyllä. Väylillä en tosin kulje paitsi jos moinen sattuu reitilleni osumaan, jotta sikäli aika luotettaviksi nämä merikortit ovat osoittautuneet.
Miten karilleajoja sitten voisi välttää? Jos kerätään seuraavaksi vinkkejä, mitä veneilijä voi tehdä pohjakosketusten estämiseksi? Vaikka ainut varma keino taitaa olla pitää köydet laiturissa, niin aika monessa tilanteessa ratkaisevana tekijänä näyttäisi olevan inhimillinen virhe. Ja vaikka sitä inhimillistä tekijää ei voida lenkistä poistaa, siihen voidaan vaikuttaa. Mielestäni vesiliikenteessä olisi paljon oppimista ilmailun puolelta, jossa turvallisuusasiat ja toimintatapojen jatkuva parantaminen ja kriittinen arvioiminen ovat aivan toisella tasolla. Seuraavassa omat ehdotukseni:
1) Tiedostaa, että ihminen on havainto- ja tiedonkäsittelykyvyltään erehtyväinen. Virheen riskiä voi kuitenkin vastaohjelmoinnilla pienentää: erityisten riskitilanteiden (väsymys, tutut vedet, muut häiriötekijät) tunnistaminen ja huomion pakottaminen olennaiseen eli navigointiin ja veneen käsittelyyn.
2) Sijainti ja turvallinen reitti olisi pystyttävä varmentamaan eri tavoilla. Esim. pyrin katsomaan kardinaaliviittojen ohituspuolet kartan lisäksi myös kompassilla. Pelkän kartan kanssa voi tehdä virheitä karttakuvan kääntämisessä todellisuuteen. Ilmailussa lähes kaikki kriittiset toiminnot on moninkertaisesti varmennettu, jolloin yhden osasen pettäessä löytyy turvaverkkoja. Karttaplotteri perinteisen navigoinnin tukena on hyvä turvaverkko.
3) Väylien ulkopuolella liikuttaessa pyrin muodostamaan reitin niin, että se kulkee kokoajan valkoisella alueella, jossa syvyysmerkintöjä tiheään. Saaristomerellä ja Ahvenanmaalla tällainen reitti on yleensä helposti nähtävissä kartasta. Silloin kaikuluotaimella on helppo seurata reitillä pysymistä...alle 10 metrin syvyyslukemat ovat merkki siitä, että jokin on pielessä. Kaikuun voi halutessaan laittaa 10 metrin hälytysrajan Pyrin välttämään karttaan merkittyjä muutaman metrin matalia, vaikka veneen pitäisi niistä yli mennä. Muussa tapauksessa sitten vauhti niin pieneksi, että vene varmuudella kestää karilleajot vaurioitumatta.
4) Kryssiessä saaristossa syvyysrajat vendalle. Usein tulee houkutus venyttää käännöstä pidemmälle rantakaislikkoon. On toki paljolti tilanteesta riippuvainen, mutta 10 metriä on usein sopiva raja saaristossa.
..lista. Kaikki olennainen selkeästi jäsenneltynä.
Saattaa kuullosta minun sanomana hullulta, mutta itseasiassa alitajuisesti (siis asioita sen tarkemmin miettimättä) olen noudattanut listasi "ohjeita" melkeinpä aina viime vuosina. Muutamin poikkeuksin ;-)
Kohdassa 3 mulla on rajana neljä, viisi metriä. Mutta pyrin välttämään alueita, joissa on yksikin vallitsevasta syvyydestä poikkeava, matalampi kohta. Ja varmaankin ihan samoista syistä. Ja kohdassa 4 mulla on rajana 3 metriä. Mutta näistä poikkeuksista johtuen olenkin sitten kolistellut enemmän... ;-)
Mutta aina tiedän sijaintini paperikartalla, ja pidän nopeuden maltillisena riskialueilla liikkuessani.
Yksi hyvä lisäys voisi olla reittisuunnitelman tekeminen ja siinä pysyminen, mutta siihen en ainakaan minä pysty. Lehtiessäni vesille mulla on vaan kalpea aavistus mahdollisista suuntavaihtoehdoista, jotka sitten tarkentuu päivän edetessä. Reittiä ja määränpäätä vaihdan lennossa tulen suunnan ja voimakkuuden mukaan. Olenhan merellä pitämässä hauskaa ja viihtymässä, enkä noudattamassa orjallisesti pöydänääressä tehtyä aikatalua ja reittisuunnitelmaa. Ja vielä puolisen tuntia ennen rantautumista mulla ei välttämättä ole aavistustakaan mihin olen menossa... mutta siksipä kolistelenkin usein... ;-)
Olen käyttänyt samaa 10 metrin rajaa väylän ulkopuolisilla ajoilla rajana. Tässä olen luottanut siihen että yli 10 metrin vesissä en oleta löytäväni kiviä joita ei olisi kartalla ainakin matalampana kohtana (joita sitten jo varon) joten voin keskittyä purjehtimisesta nauttimiseen. Toistaiseksi pelannut hyvin.
plotterin käyttämisestä (Navionics-kartat). Nauvon/Paraisten väliä etelään tullessa lossien jäkeen länteen haarautuva väylä (4,5 m?), purjeilla tätä etelään päin menevässä kapeikossa meinasi kolahtaa. Väylän piirretty viiva (plotterilla) menee itä-viitan länsipuolelta. Liikaa luottaen seurasin viivaa, onneksi karin päällä oli kalastamassa soutuvene, jota hieman väistin ja vältin kolahduksen.
HR:n näkemyksiin on helppo yhytä. Ilmailukultturista olisi paljon opittavaa myös vesiliikenteen puolella. Onkin itse asiasa aika jännää, miten huonosti ilmailun turvallisuusajatelu on siirtynyt vesiliikenteesen. Olisiko syynä se, että ilmailu on niin nuorta ja vesillä liikkuminen niin vanhaa. Jälkimmäisessä on tavallaan totuttu siihen, etä aina sattuu ja tapahtuu..
Yksi olennainen keino parantaa ilmailun turvallsuutta on ns. insidentien eli läheltä piti tilanteiden sekä varsinaisten onnettomuuksien huollinen dokumentointi. Sitä voisi harrastaa enemmän myös veneilyssä.
Tätä polkua olisi hyvä jatkaa. Kertokaa edelleen, millaisissa olosuhteissa ja mistä syystä olette paukauttaneet kiville. Olisi mielenkiintosta tietää, onko joukossa ketään kokenutta purjehtijaa (kuten esim. äskeinen HR), joka ei olisi koskaan ajanut karille. Ja nyt ei siis lasketa mitään pieniä pohjaraapaisuja satamaa lähestyttäessä..
No minä en ole noin 10 vuoden veneilykokemuksella vielä ajanut kiville. Metodit ovat kehittyneet pikkuhiljaa, alkuaikoina kivien välttäminen perustui huolellisen navigoinnin lisäksi hyvään tuuriin, nykyään sanoisin että homma puhtaasti taitoa ja asennetta, eikä tuuria enää tarvita.
Kattavaa keinolistaa on aika vaikea kirjoittaa, koska oikea toimintatapa riippuu niin paljon tilanteesta. Mutta seuraavat periaatteet on mulla ollu käytössä.
1. Ennakointi. Jokainen merkki (viitat, kääntöpisteet, maisemanavigoinnin havaintokohteet, yms.) katsotaan kartalta etukäteen, missä sen pitää olla ja miten se pitää "ottaa". Koskaan en aja siten, että katsotaan mitä merkkejä tulee eteen ja sen jälkeen mietitään miten niihin pitää suhtautua. Ennakointia on myös se, että käännöksen paikka on jotenkin eksaktisti määritelty aina etukäteen, missään vaiheessa ei pitäisi olla tilanteessa, jossa miettii että voikohan tästä kohtaa jo kääntyä.
2. Varmistus. Jokainen havainto varmistetaan jostain riippumattomasta lähteestä. Yleensä ensisijainen metodi on "maisemienkatselu" ja riippumaton varmistus on jonkun laitteen näyttö (kompassi, loki, kaiku, gps). Esimerkiksi kun seuraava viitta löytyy ja sinne käännytään, samalla tarkistetaan kompassista, että suunta on suunnilleen sellainen kuin pitikin.
3. Tiukkapipoisuus. Mitään ristiriitaa ei saa esiintyä missään. Yksikin puuttuva tai ylimääräinen merkki, vääränlainen kaiun lukema tai mikä tahansa pikkujuttu, joka "ei täsmää", johtaa välittömiin toimenpiteisiin. 1) Riippuen tilanteesta, tarpeesta ja mahdollisuuksista ohjataan venettä niin turvallisesti kuin mahdollista. Tämä voi tarkoittaa esim. hidastamista, pysäyttämistä tai jos ollaan väylän sivussa, kääntymistä takaisin väylälle päin. 2) Selvitetään oma paikka täsmällisesti ja vielä varmistetaan. Yleensä se puuttuva poiju tms. on mennyt jäiden mukana, MKL on sen siirtänyt tai jotain muuta harmitonta, eli ollaan kuitenkin ajettu ihan oikein. Mutta jokainen ristiriita selvitetään niin aukottomasti, että voi varmuudella sanoa, että tuo karttaan merkitty viitta nyt vaan puuttuu täältä. Koskaan ei jatketa ajamista tyyliin "se on varmaan kadonnut jonnekin se viitta".
Kuten tästäkin ketjusta käy ilmi, aika harvoin taitaa tulla varsinaisia navigointivirheitä siten, että määritettäisiin oma paikka virheellisesti. Suurin osa kivilleajoista johtuu siitä, että tavallaan jätetään navigoimatta ja tietoisesti ajetaan "vähän sinnepäin". Ennemmin tai myöhemmin "rento meininki" sitten kostautuu. Toisaalta taitava navigaattori voi hyvinkin taidollaan ostaa sitä "rentoa aikaa". Jos on systemaattisesti katottu, että tonne voi ajaa tuohon ja tuohon asti jne., niin sitten voi ajella vapaalla kädellä siihen etukäteen määriteltyyn selkeään rajaan asti.
Ihan perus huolellisuus riittää navigointihommissa kuitenkin todella pitkälle. Tuskin se kovinkaan monella kiikastaa siitä, ettei osaisi jos vain viitsisi.
Kyllähän saaristoväyliä voi ajella kymmeniä vuosia ilman ainuttakaan pohjakosketusta. Riski lisääntyy heti, kun menet väylien ulkopuolelle. Itse törmäsin hyvällä slöörillä kartan 5.5 m:n numeron kohdalla olleeseen 1.2m matalikkoon Hgin edustalla - turha enää panna koordinaatteja, koska karttavirhe on korjattu jo kymmenen vuotta sitten ja kivikko on merkitty pohjoisviitalla.
Viime kesänä tömäytin 1.6 m syväyksellä Västervikin pohj.puolella luonnonsatamaa lähestyessäni paikkaan, jossa elektroninen plotterikartta näytti syvyydeksi 3 m. Todellisuudessa syvyyttä oli alle 1m. Ystävälliset ruotsalaiset hinasivat moottoriveneellään irti. Hinaus tehtiin spinnufallilla, jolloin vene saatiin kallistumaan ja irtoamaan kivikosta. Ellei auttajia olisi ollut, olisin pumpannut oman jollani ja vienyt spinnufalliin ja pitkään köyteen kiinnitetyn ankkurin tarpeeksi kauas ja vinssannut veneeni kallelleen. Koneella pakittamalla se ei liikantanutkaan, koska oli noussut korkealle kivikkoon.
Pohjanmerellä purjehtivat lukijat tuntevat Friisien saarten matalikot. Niillähän on se ominaisuus, että hiekka voi myrskyjen takia siirtyä ja sen takia väylät saarten välissä saattavat muuttua. Vanhan merikartan syvyysmerkinnät eivät välttämättä pidä paikkaansa. On sekin tullut joskus kokeiltua, vieläpä rajusti. Hiekkapohja tuntui betonin kovuiselta!
Kauempana maailmalla seilatessa huomaa senkin, että karttavirheet saattavat olla jopa useiden mailien luokkaa. Ainoa varma navigointi perustuu mielestäni näköhavaintoihin tutkaan. Kaiku on hyvä, mutta se varoittaa usein vasta sitten kun pohjakoskeutus jo tömähtää. Kirkkailla vesillä seilatessa matalikkojen tähystyksessä auttaa, kun nousee mastotikkaille (jos sellaiset on). Ylhäältä katsoessa näkee huomattavasti paremmin pinnan alaiset esteet kuin keulakannelta tiiraillessa. Plotteriin luottaminen voi antaa niin väärää turvallisuuden tunnetta, että näköhavaintojen tekeminen turtuu!
No jopas oli tapaus. Tuon asteen elektroniikkaan luottaminen on jo vaarallista.
Itse asensin kaiun vasta viime kesäksi ja vedenalainen kauhumaailma on alkanut sitä kautta raottumaan. Omat hälyt ovat 6m (lähestyt rantavesiä) ja 3m (nyt skarppina!). Veneen syväys on 1,5m joten varaa jää mutta kaiun plottaamaa maailmaa katsellessa ei ole mikään ihme jos rannikollamme pullahtaa eteen kivi 3m:n syvyydestä mitään varoittamatta!
Plotterin viivaan liittyen kaiku säikäytti Olympiaväylältä Hästö Busön ja Kupungarin välimaastossa Tammisaareen johtava paikka. Vaikka kuinka koitin katsoa meni viitoitettu väylä hieman vinoon lännensuunnan linjataulusta ja päättelin viitan siirtyneen ja jatkoin linjan suuntaisesti. Kaiku oli varmuudeksi päällä ja karvat nousi pystyyn kun syvyys pomppari 40 metristä 8m:iin sellaisella vauhdilla ettei oikein olisi ehtinyt kääntyä.
http://kansalaisen.karttapaikka.fi/karttalinkki/karttalinkki.html?view=show&x=2460455&y=6634251&sc=40000&text=Matala&action=link...
Eihän tuossa siis mitään vaaraa ollut mutta näin ne merenalaiset maisemat pomppii!
...olipas surkea linkki. Tässä uusiksi:
http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=40000&text=Matala&y=6634262&x=2460438&lang=FI
Kansalaisen karttapaikka on muuten ilmeisen hyvä elektroninen kartasto reissuja varten, ilmakuvat ja kaikki.
Oliskohan aika käydä vaikka saaristolaivurikurssi tai jotain. Tuossa merkkaamassasi paikassa ei todellakaan kuulu ajaa sitä Nättelharu/Parharu linjan JATKETTA pitkin, sehän menee suoraan matalikon yli, aivan kuten karttakin kertoo.
Noooooo.... Katsohan missä keskustelussa nyt olet. Täällä on tyypit tunnustanut ajaneensa kivelle viitan väärällä puolella ihan suunnitelmallisestikin seilatessaan jne.
Varsinaista vaaratilannettahan tuossa ei päässyt syntymään, sillä toki viitalla merkitty matala löytyy "perusteineen" merikortistakin tai ainakin näin voi perustellusti olettaa. Kartassa luki tuo 8m mutta polveileva linja yllätti niinkuin varmasti tulee yllättämään muitakin jatkossa.
Vähemmän happamat illanjatkot sinne.
..tulikin mieleeni eräs nolo tilanne. Ehkä se oli kesällä 2000 ja silloin oli ollut muutama vuosi väliä köliveneilyssä. Ajeltiin kaverin kanssa kaksistaan upeassa aurinpaisteessa, kevyessä tuulessa Hailla barösundiin sisään... tai siis piti ajaa. Jatkoin vaan kohti linjataulua, vaikka väylä oli kääntynyt vasemmalle jo satoja metrejä sitten. Kun alkoi kivet viistää ihan vieressä, tein nopean 180 käännöksen, mutta myöhässä olin. Jotenkin vaan keskusteluun syventyneenä olin ajellut mahdollisimman tutussa paikassa pitkäksi! Oltiin tukevasti kivillä, josta päästiin pois moottorin, purjeiden ja heiluttelun avulla liki tunnin uurastuksen jälkeen. Takaisin väylälle ajaessa joutui todella hakemalla hakemaan reittiä sieltä kivien välistä. Tuo oli varmasti noloin kivilleajoni koskaan. Vauhtia solmun verran, jos sitäkään. Kolhuja tuli vaan kipparin itsetuntoon...
Paikka tuossa: http://kansalaisen.karttapaikka.fi/kartanhaku/osoitehaku.html?cx=2494355&cy=6653476&scale=16000&tool=siirra&styles=normal&lang=F...
Samoin meinasi käydä itsellenikin ensimmäistä kertaa tuota ajaessani. Idästä päin taakse jäävä linja oli pahasti puskissa joten piti alkaa hötkyilemään omatoimisesti.
...oli mukava kuulla että aiheesta... ;)
Sattuipa toisen kerran läheltä piti Santahaminan itäpuolella Hevossalmen suuaukon korvilla. Navakahkossa tuleessa ensimmäistä kesää seilatessa ei jiippi huvittanut ja päätin tehdä vastakäännöksen. En ollut hahmottanut fokan skuuttien solmujen tärkeyttä ja toinen pääsi karkaamaan irti ja rullautumaan kiinni olevan ympärille. Kokematon tyttökaveri pinnaan ja itse selvittämään vyyhteä veneen noustessa lähes piihin. Veneessä ei ole kaiteita joten homma oli vähän riskaabelin tuntuista vaan minkäs mahtaa, homma piti selvittää masto toisessa kainalossa. Pitkäaikainen paukuttelu oli kuitenkin vanhalle fokalle liikaa ja se repesi lopulta, ei auttanut kun ottaa alas ja keskeyttää reissu.
Hiukka tilanteesta säpäshtäneenä ja vaahtopäiden humistessa ohi päätin ottaa mahdollisimman suoran reitin Santahaminan taa ja ajella sieltä koneella Helsinkiin. Vauhtia oli reivatulla isollakin ihan riittävästi ja matka taittui... ...kunnes tajusin äkkiä, että maisema ei kerta kaikkiaan täsmää! Olin sekoittanut Louesaaren Jänissaareen ja menossa täyttä höökää niin matalaan kivikkoon kun vaan suinkin. Täyskäännös ja omia jälkiä (ei ollut gps:ää käytössä joten arviolta) takaisin.
Tuuli oli sitä luokkaa, että kun käänsin slöörille Louesaaren kärjen ohi napsahti 10solmun lokimittari tappiinsa ja jäi sinne tärisemään ikuisuuksia tuntuvaksi ajaksi. Vesi roiskui n. puolitoistametrisinä kaarina keulan molemmin puolin. Toivoin hartaasti, että olimme siellä minne olin meidät uudelleen paikantanutkin!
http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=16000&text=Käännös&y=6670932&x=2560877&lang=F
No, varsinaisia kiville ajoja ei ole tullut ainakaan yllätyksenä. Viime Juhannuksena koitettiin päästä Pellingin Sandönille. Virkistysalueyhdistyksen lähestymiskartta oli yhtä hyödytön kun aina joten pääteltiin perille saaren pohjoispäähän päästävän suorinta tietä kivien välistä lännestä käsin.
Myötätuulta oli reippaasti ja purjeet oli alhaalla. Koneella ajettiin niin hitaasti kun suinkin ja tähystäjä keulassa koitti parhaansa. Kaiku piippasi ja syvyys ehti kahdesta metristä puoleen ennenkun ajattelin, että laitehan voi olla perätin oikeassa ja tein täyskäännöksen. Kuminaa, kolinaa, mutta vene oli onneksi kääntynyt riittävästi, että koneella pystyi puskemaan eteenpäin tulosuuntaan päin. Hetken kolistelun jälkeen oltiin tasaisemmilla vesillä.
Harmin paikka, Juhannus meni sitten vähemmän hienossa naapurisaaressa. Jälkeenpäin kuulin, että saareen olisi päässyt kolinakohdan pohjoispuolen pieni luoto kiertämällä. Kartta ei ainaa mitään vinkkiä mutta siinä kuulemma vettä riittää.
http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=16000&text=Kolahdus&y=6679087&x=3445081&lang=F
Näitä pikku "pusuja" tuskin lasketaan mutta toistaiseksi ole pahemmin käynyt.
Turhaa happamuutta yllä juu. Mutta kyllähän kiekuu on ainoa, joka näyttää ainakin tekstin perusteella tehneen vielä jälkikäteenkin väärän analyysin tilanteesta. Sinänsä väärän linjan ajaminen on kait noita aika tavallisia mokia, se linja kun on ihan yhtä "kiinni" niin oikeassa kuin väärässäkin paikassa...
Kyllä toi Sandön mun mielestä lasketaan kiville ajoksi, ei se mielestäni ollut "normaalia" rantautuessa tehtävää pohjan luotaamista kölin avulla, koska vasta etsittiin reittiä rantautumispaikalle. Rajatapaus ehkä, olihan tuo kuitenkin selkeästi "harkittu" kivilleajo ja sellaisena paljon pienempi paha kuin varsinainen navigointimoka.
mutta säikähtää ehdin kerran siinä Santiksen eteläpuolella itään mennessä. Kuninkaansalmesta tultiin väylälle ja sitten sekoitin linjataulut niin, että luulin oltavan väylällä, vaikka ajettiin edellisen osuuden "jatkeella". Keula kohti puolen metrin syvyysmerkintää... Asian valjettua vauhti pois ja gepsin avulla tarkasti tulouraa pitkin takaisin väylälle.
samoilla seuduilla oli vähällä itselläkin kolahtaa. Palailimme reittiä Svinöstä Airistolle säkkipimeässä viime syyskuussa puolen yön jälkeen. Etelätaivaalla runsaasti komeita elosalamia. Osuimme muistaakseni eteläviittaan jonka olisi pitänyt olla plotterin navionics kartan mukaan n. 75 m pohjoisempana. Tästä 24xgstä olen löytänyt monia virheitä mm vääriä viittoja, useita lateraaliviitoja väylän väärällä puolella, ylimääräisiä kareja jne. Pahin läheltä piti tilanne sattui kuitenkin kun plotteri oli muuttanut laitteen softapäivityksen yhteydessä kortin sysyystiedot jaloiksi. Oijoimme spinnulla reittiä jolle en tohtisi metrisellä kortilla enää todellakaan mennä. Virhe paljastui melko nopeasti koska harrastan usein myös paperikortin lukemista.
Nyt on pakko vähän nälviä, että mitä sä sen gepsin kanssa sekoilet, sullahan on linja mitä pitkin palata !!!
;-D
Hyvä yritys joo, mutta luuletko, että siihen paikkaankaan oli ihan täsmälleen linjaa pitkin tultu? Katos kun siellä on aika leveä väylä, ei ole tarpeen eikä edes fiksua muita kulkijoita ajatellen ajaa ihan tiukasti linjaa pitkin. Ei se keskiviiva ole juuri muuallakaan se paras ajolinja.
Joten kun huomat olevasi väylän sijasta "väylän jatkeella" etkä väylällä, niin ei niiden linjataulujen avulla pääse ihan samaa jälkeä pitkin takaisin.
Eipäs yllytä väärin päätelmiin. Toki tuota linjalla ajelua kirjoittelen tänne siksi, että se liittyy kaikuihin, syvyyksiin, gps-plottaukseen luottamiseen sun muuhun kivelle ajon vaaraan. Sitä en missään vaiheessa ole kieltänyt, etten olisi mennyt kepin väärältä puolelta ja että siinä oli matalampaa kun väylän nimellissyvyys. Ja toki kartasta näkee, että toinen linja loppuu ennenkun se risteää seuraavan kanssa mitä tapahtuu kartoilla usein. Oikomaan vaan ei kaikissa tapauksissa parane ryhtyä, tässäkin sapettaisi jos paatti olis 9m syvä.. ;)
Vaarallista se ei silti ollut ja sen näki kartastakin.
No, vauhtia oli laskelmoidusti vain juuri sen verran, että veneen ohjailu toimii eli jotain solmun paikkeilla joten kovasti osattiin odottaa kolahdusta.
Kunnon karilleajon pitäisi mielestäni tulla täysin yllättäen. Sellaisilta olen sentään vielä välttynyt mutta rehellisesti sanottuna puhtaalla onnella mitä nyt ensimmäisten kesien touhua muistelee. Revenneen fokan jälkeistä Santahaminan tapausta pohdin vielä unissanikin, toivottavasti jotain ennakoivaa siitäkin oppi.
Mukava keskustelu ja hyvä aihe vaikka siellä täällä besserwisserit jo kurkkiikin. ;)
Saksassa oltiin Rygenin "sisäjärvellä" ja ajettiin koneelle väylää pitkin. Tultiin kohtaan jossa oli kolmen väylän risteys, ja myös nimelliskulkusuunta vaihtui samalla. Ajelin huolettomana nauttien kauniista kesäpäivästä kun äkkiä tajusin kaikuluotaimen näyttävän lukemaa 1 m. Vene pysähtyi samantien n. 6 kn vauhdista, mutta pysäys oli onneksi todella pehmeä, olin ajanut alkavan väylän ensimmäisen poijun väärältä puolelta. Vastaan tuli samalla iso vesibussi täynnä turisteja jotka antoivat asiaankuuluvat aplodit, siinä suomipoika heilutteli vaisusti kättä heille ja vene oli mutapenkassa kiinni, kaiku näytti nollaa.
Ihmettelin mistähän saisi hinanausapua irtipäästäksemme ( vene n. 12 t ja 40 ft ), mutta se irtosikin ihmeen helposti peruuttamalla koneelle. Syksyllä veneen nostossa näkyi että pohjakosketus oli tullut enempi veneen runkoon kuin köliin, joten todella jyrkkä oli väylän reuna.
Suosittelen muuten lämpimästi tätä Rygenin aluetta kohteeksi kesän purjehduskohteeksi, mutta pysykää tiukasti väylällä...
Rantautumisien yhteydessä kokeiltuja osumia en jaksa muistella, mutta tässä muutama tapaus:
1. Kryssiä reiluhkossa tuulessa. Alavantti pamahtaa ja siitä menee säikeitä yläpäästä. Ei näy alas asti. Siinä ihmetellään mitä hajosi ja ei uskalleta heti vendata. Huomataan, että alavantti on hiukan löystynyt ja tehdään venda kun todetaan se turvalliseksi. Ihmettelyssä meni kryssi pitkäksi ja pian vendan jälkeisen kiihdytyksen jälkeen kolahtaa kohtalaisesti. Ei merkittäviä vahinkoja. Ei ollut plotteria käytössä.
2. Kevyellä tuulella rentoa kryssiä väylän ulkopuolelle. Plotteri näyttää tummemman läntin mutta ei lukemia kohdalle jonka ylitän. Juuri kohdalla tajuan, että olisi pitänyt ainakin tarkistaa paperikartasta kuinka matalaa siinä on. Nostan keulan tuuleen ja saman tien kopisee. Vauhtia onneksi vähän. Plotteri käytössä.
3. Autoin kaverin irti kiveltä johon joutui kun ajoi koneella mutkittelevan väylän pätkän jossa MKL oli muuttanut merkintöjä. Mietittiin hommaa jälkikäteen moneen kertaan ja paikka oli todella paha. Mutkan takaa ensimmäisenä näkyvä vihreä ei ollutkaan se mikä kartalle oli merkitty vaan sitä kohden ajava meni suoraan matalaan. Tää paikka oli Sommarö/Tammisaari, kaupalta vähän kaakkoon, tultaessa etelän suunnasta. Tuli isot vahingot. Ei plotteria käytössä.
Näistä kolmesta kaksi (1. ja 3.) oli sellaisia tapauksia, jossa plotterin kanssa vahinko olisi jäänyt todennäköisesti tapahtumatta. 2. tapaus taas sellainen, jota tod näk ei olisi tapahtunut ilman plotteria.
viimeisiä kommentteja voisi vielä listata tämän mukavan ja opettavaisen ketjun jatkoksi:
Kippari kaveri sanoi juuri ennen kivelle ajoa:
Lokilla on jalat...:)
Tämä eräältä kuuluisalta varsinais-suomalaiselta veneilyporukalta..:)
Viimeisiä kommentteja ennen kivelle ajoa:
Saimaan Pihlavedellä oli käyty monta kertaa Kaukaan Väärä-saaren Väärälahdessä. Kerran lahdesta poistuessa näin salmessa kiviä paapuurissa veden pinnan alla. Sanoin vaimolle: "Tuossa on nyt ne karttaan merkityt karit". Noin 3 sekuntia sen jälkeen kolahti. Kivet ovat oikeasti kauempana rannasta kuin kartan perusteella luulisi.
http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&text=Kolahdus&y=6847700&x=4442987&lang=F
Tämän kuulin tutultani, sanavaihto ei johtanut karilleajoon, mutta se ei johtunut ainakaan navigaattorin taitavuudesta:
Navigaattori huutaa: "Hei, tuolla on kartan mukaan kivi!"
Hetken päästä navigaattori korjaa: "Ei huolta, se on vedenalainen kivi."
Tämmöisen mietelmän löysin netistä
“Only two sailors, in my experience, never ran aground. One never left port, and the other was an atrocious liar.”
Don Bramford
Meikeläinen onnistui karauttamaan purtensa oheiselle matalikolle. Kohdassa on siis todistetusti vedenalainen kivi..
http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=16000&text=Todistettavasti matalaa&y=6649230&x=2503253&lang=FI
Tilanne oli aika klassinen. Lounaasta vallitsevaa, reipasta tuulta noin 10 m/s. Tiukkaa kryssiä, aurinko paistoi suoraan edestä ja matalikon merkintä oli merikortissa melko vaikeasti havaittavissa. Osasyynä vielä laidan yli tulleet pärskeet, jotka kastelivat karttamuovin ja vaikeuttivat entisestään yksityiskohtien hahmottamista. Huomasin matalikon liian myöhään ja juuri kun olin ryhtynyt tekemään vendaa, pursi kolisteli kivien yli. Köliin ei tullut vaurioita ja pohjakosketus oli suhteellisen lempeä. Ikävästi vain peräsin sattui raapaisemaan kiveen ja tuli fiksaushommia.
Tyypillinen kipparin moka, joka johtui monesta asiasta. Keskeinen tekijä oli reippaasta luovimisesta johtuvaa yleinen kuormitus, jolloin ei jäänyt aikaa huolellisempaan navigointiin. Harmittavasti tapaus oli kiinni vain muutamista metreistä. Juuri kun olin väistämässä vaaran, silloin kolisi..
kansalaisen karttapaikka onkin näppärä työkalu oman kivilleajohistorian selvittämiseen. Tässä vielä yksi keisi:
http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=16000&text=Uusi kivi&y=6665105&x=1554169&lang=FI
Vanhassa merikortissani ei ollut tuota matalan merkintää. Kiersin Nauvon eteläpuolella olevan Brännskärin ja yritin navigoida erityisen huolellisesti. Olemassaolevat kivet olivat näkyvissä ja kuusi metriä piti olla vettä. Eipä ollut. Ei vakavia vaurioita, pientä kosmeettista paikkailua.
Saaristomerellä vanhan kansan sanonta kuuluu:
"Kaikki kivet on merkitty - tavalla tai toisella: Tervalla tai Hempelin myrkyllä!"
mainitsit tekijän, jonka vuoksi itse en ole kovinkaan innokas luovimaan saaristossa. Kun perheveneilyssä navigointi, tähystys ja vielä "tuulen sovituskin" on käytännössä kipparin vastuulla, on siinä aika lailla kuormaa hoideltavaksi. Ilman plotteria en taitaisi luovia ollenkaan muualla kuin avomerellä.
Tuossa Porkkalan länsilaidan karilleajopaikassa pitäisi mielestäni ehdottomasti olla viitta - etäisyys väylän keskeltä karille on kansalaisen karttapaikan mukaan vain 100 meträ!
Kyllä luoviminen onnistuu hyvin yksinkin ja ihan perinteisillä navigointimenetelmillä. Kiire tulee toki välillä, joten ennakointi on tärkeää. Kun on pidempi halssi menossa, niin ehtii vähän suunnittelemaan tulevaa.
Luovittiin ulos, täydet purjeet ja 7solmua lokissa, yli 15asteen kallistumassa.
Aikomus oli oikaista viereiselle väylälle, vene pomppasi porrasmaisen matalikon päälle.
5-10m niin pysähdyttiin kalliolla. Sitten oltiin korkealla ja 25asteen kallistuksessa tukevasti kiinni.
Useat ystävälliset yrittivät auttaa mutta se ei liikahtanut, ei edes mastosta kallistamalla.
Vaati ison paikallisen kalastaja aluksen vetoapua irroitukseen, taisi olla hänen vakiopaikka sillä kalliossa oli monta eriväristä pohjamaalia..
Onneksi oli erittäin tukevarakenteinen vene joka kesti törmäyksen, päästiin jatkamaan lomapurjehdusta.
http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=16000&text=iso alle 1,5m matala&y=6654002&x=1445170&lang=FI
Itse olen jälkeenpäin kaivannut keppiä tuolle kohdin. Tosin muistan varmasti loppuikäni "Mustan satulan" pohjoispuolella olevan salakavalan matalikon. Olisi mielenkiintoista tietää, onko joku muu merkinnyt Hempelsillä juuri tuon paikan. Väylähän on suosittu. Vedenalainen kivi on lisäksi sen verran syvällä, että kevyemmässsä aallokossa ei välttämättä edes synny pärskeitä.
Singlehander totesi, että "Kyllä luoviminen onnistuu hyvin yksinkin ja ihan perinteisillä navigointimenetelmillä". Tämähän on aivan totta ja itsekin olen harrastanut yhdistettyä luovimista ja navigointia yli 30 vuotta. Mutta riskit ovat luonnollisesti oleellisesti suuremmat kuin avotuulilla suoraa väylää posoteltaessa. Kuormittavia tekijöitä on yllättävän paljon enemmän: tiukalle skuutatut purjeet rajoittavat näkyvyyttää, pärskeet kastelevat rillit ja huonontavat näkyvyyttä, köysi- ja skuuttausrumba vaatii kapasiteettia, vene kulkee linkussa, kartta pyörii jossain jaloissa ym.
Plotteri voisi varmasti vähentää kuormitusta, mutta kun sellaistakaan ihmeettä ei ole vielä tullut hankittua. Ehkäpä ensi kesänä hankin..
No tosta saat kyllä sympatiat! Ellei matalalla ole mitään tekemistä jääpoijun takana olevan kanssa, tulee tuo näköjään yllätyksenä karttakeskuksellekin.
Ahvenanmaalla seilaillessa vähän jännättää muutenkin kun on kuullut juttuja sikäläisten juntturameiningistä "mannermaalaisia" kohtaan. Herää epäilys, että jos kiviä löytyy, mahdetaanko niistä raportoida karttaväelle samoin kun meillä tasavallan puolella?
Ennakkoluuloja ehkä, mutta siellä seilaillessa ei ole oikein ollut haluja lähteä etsimään luonnonsatamia tuosta vaan yllärikivien pelossa. ...tämä tietty myös siksi, ettei juoruja paikallisista paikoista oikein kuule mistään.
minä sanokaan, ettei se ollenkaan onnistuisi. Mutta riski ja vaivannäkö kasvavat yli sen, mitä itse pidän mielekkäänä.
Saaristossa on muuten toinen ansa: pyydykset. Niitä ei aina ole merkitty kovinkaan hyvin ja jos sattuu sopiva vastavalo, niin voipi tulla kiire kääntymisessä.
Hämmästyttävän paljon eroavat karttakeskuksen ja merenkulkulaitoksen kivi merkinnät. Vertailin noita karttalinkkejä merikarttoihin samasta paikasta. Merikartta jota vertailussa käytin oli kuintenkin viimeksi ilmestynyt. Karttapaikasta löytyy mielestäni enemmän kivi merkintöjä (olen huomannut tämän jo aikaisemminkin mutta käsitys vain vahvistui). Tämä pistää miettimään olenkohan purjehtinut liian sinisilmäisesti väylien ulkopuolella. Vielä ei kyllä ole kolahtanut.
aina silloin tällöin. Karttakeskuksen karttojen perustana on myös ilmakuvaus. Merikartoissa sitä ei käsittääkseni käytetä lainkaan ainakaan vesialueiden osalta vaan ne perustuvat mittauksiin, mikä on tietysti sikäli järkevää, että ilmakuva kertoo kyllä kivestä mutta ei sen tarkkaa syvyyttä ja merenkulussa tarkka syvyystieto on olennainen. Pohjimmainen peruste on tietysti jälleen kerran se, että merikartat on tehty, tehdään ja tullaan luultavasti aina tekemään ensisijaisesti ammattiliikenteen tarpeisiin. Hittojako jotain rahtilaivakipparia kiinnostaa, onko jossain syrjäisessä lahdessa kivessä?
Jos asian oikein tiivistää, niin peruskartat on tehty maaston käyttöä varten, merikartat väylillä liikkumista varten.
Tämä on aika tärkeä tieto. Ryhdyin itsekin vertailemaan perus- ja merkikarttoja. Näyttää tosiaan siltä, että väylien ulkopuolella peruskarttojen - ja esim. Kansalaisen karttapaikan - antama informaatio on purjehtijallekin käyttökelpoisempaa. Pari kivilleajoa olisin välttänyt, jos peruskarttojen tieto olisi olut käytettävissä!
Tämä asettaa kieltämättä karttavertailun uuteen valoon. Aina on korostttu merikarttojen tärkeyttä, mutta kuten edellinen kirjoittaja totesi, ne on tarkoitettu lähinnä väylillä ajoon. Ja selaisenaan tietysti välttämättömiä. Mutta väylien ulkopuolella kanntaakin siis tukeutua peruskarttoihin?
Tuli mieleen www.karttapaikka.fi -palvelu. Kuinka moni teistä on käyttänyt em. karttapohjaa mobiilissaan? Palvelu tuntuu aika näppärältä ja vastaisi juuri tuohon peruskartan tarpeeseen.
Itse olen vuosikymmenet seilannut ja luovinut väylien ulkopuolella ja ehkä liiankin paljon luottanut merkikortien syvyys- ja kivitietoihin. Pari yllättävää kolhua on kuitenkin pannut epäilemään, mutta olen ajatellut, että kyseessä on vain harvinaiset poikkeukset. Pitääpä olla ensi kesänä entistä skeptisempi ja tukeutua ehkä enemmän peruskarttoihin..
Äskeiseen liittyen tarkennus. Karttapaikan materiaalille rakentuu oheinen palvelu: http://www.karttaselain.fi/
Oletteko käyttäneet tätä mobiileissanne ja purjehtiessanne? Siis erityisesti väylien ulkopuolella.
Vähän tulee tuosta lopputekstistäsi sellainen "onhan se kerrottu" olo: kyllä MKL on aina kertonut hyvin selvästi, että he takaavat syvyystiedot vain väylillä.
Kannattaa sitten huomata sellainen juttu, että noissa peruskartoissa näkyy olevan mukana myös MKL-aineistoa. Ja sitä osaa ei taideta päivittää kovin taajaan. Esimerkkinä katsoin sitä Mustan Hevosen (muille kuin pääkaupunkiseutulaisille selitys: Sipoonselän länsipäässä oleva saari) eteläpuolella olevaa kohtaa, jolle joku aiemmin keskustelussa kertoin kolauttaneensa. Yllätys, yllätys: siellä ei vain ole vanha syvyysmerkintä 2,7 vaan myös kariviittamerkintä. Kyseinen kariviitta on kuitenkin poistettu jo lähes 10 vuotta sitten (en ole ihan varma, mutta luulen sen kadonneen kesäksi 2000).
Olet aivan oikeassa. Ainahan MKL on korostanut syvyystietojen epätarkkuutta väylien ulkopuolella. Jännä vain, että peruskartoissa voi myös olla omat ansionsa merellä liikuttaessa. Keppi-informaatio taitaa tosin peruskartoissa laahata jäljessä eikä sen varaan voi paljoa laskea.
Itse en ole tottunut käyttämään plottereita, vana olen tyypillinen vanhan ajan karttojen tihrustelija. Muta ehkä ensi kesäksi lataan peruskartan mobiiliini ja tsekkailen vähän, miten homma pelittää. Väylillähän pärjää perinteisillä menetelmillä helposti, mutta joskus olisi hyvä saada enemmän paikkatietoa, kun eksähtää väylien ullkopuolelle.
Vai kannattaisko kuitenkin hommata joku edullinen ohjelmoitava navigaattori? Hakkapeliitta tms. sellainen, johon saisi näpsäkästi nuo peruskartat.