Voisikohan Lada ostaa Saabin?
Synergiaa
2107
2137
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Saabilla olisi nytkin ostajia mutta kaikki ovat persaukisia. Avtovaz on aivan täysin perse auki ja valtion tuen loputtua joutunut laittamaan väen pihalle ja lapun luukulle. Ladalla on siis aivan yhtä hyvät mahdollisuudet ostaa Saab kuin sinulla kunnollinen auto ladasi tilalle.
Kahden rahattoman, velkaisen ja tappiota tuottavan autonvalmistajan liitosta ei voi saada synergiaedullakaan mitenkään toimivaa. Lisäksi näiden kahden valmistajan maailma on aivan erilainen. Lada valmistaa vanhanaikaisia, heikkolaatuisia autoja itämarkkinoille. Saab taas valmistaa hieman vanhanaikaisia mutta kuitenkin melko turvallisia ja hintavia autoja länsimarkkinoille.
Molemmat näistä tarvitsisivat rahaa tuotekehitykseen ja toiminnan jatkamiseen. Saabiin riittää jonkin verran kiinnostusta mutta Ladan tilanne on onneton. Kukaan ei enää usko Ladaan eikä sen jatkomahdollisuuksiin. Ilman Daciaa ja muita edullisempia kohtuullisia autoja olisi heikkolaatuiseille Ladoillekin voinut löytyä vielä muutamaksi vuodeksi vähävaraista ostajakuntaa.