Olen nyt viikon sisällä nähnyt kaksi unta, joissa on tulipalo "osallisena".
Ensimmäinen uni oli, että suunnittelin tätini navetan sytyttämistä heinäkasasta.
Viimeyönä näin unta, että olin omassa synnyinkodissani työkaverin kanssa.
Ukkonen tuli, ja sanoin työkaverilleni, että nautin suunnatomasti kun saa
katsoa salamointia taivaalla. Silloin yksi iso salama tuli, ja muuttui tulimereksi,
ja sytytti sen meidän talon tuleen. Sanoin työkaverillein, että nyt osui tähän taloon,
ja tää palaa äkkiä kun on kuivat hirret. Otin kännykän ja juoksin ulos. Samooin
teki työkaverini.
Palaakohan elämässäni kaikki karrelle, vai mitä unet yrittää minulle kertoa?
Kuka osais tulkita.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.