nyt alkaa menemään hermot. kaupassa piti käydä jo muutama päivä sitten, muttei kyennyt sitten ollenkaan. nyt vaan vedelly pakastimesta joitakin pakastavihanneksia ja pizzankin onneksi sain edes tilattua eilen. mitä hemmettiä, mua ihmetyttää että miten ihmiset edes voivat elää normaalisti. toiset käyvät töissä, kaupassa, shoppailemassa, leffassa ihan hyvillä mielin mutten ite pysty mitään tekemään! tuntuu ihan siltä, että sekoaisin kohta. alan tulemaan jo vainoharhaiseksi varmaankin, ei pysty edes kävelemään sataa metriä kaupalle. järkyttävät tunnenpuuskat ja ahdistukset valtaa heti mielen, jos olen menossa sinne... skippailen aina kauppakäyntejä iltaan asti, mutten siltikään pääse yksinkertaisesti lähtemään mihinkään. puen ulkovaatteet niskaan, vapisten yritän saada itteni avaamaan sen hiton ulko-oven. lopulta iltaisin olen niin väsynyt pelkkään yrittämiseen, että melkeen itken itseni uneen ja odottelen uutta parempaa päivää. enää ei vaa jaksais, kun tää on melkeen jo varmaa että samaa paskaa tulee olemaan joka päivä..
entä, jos ei pysty enää käymään edes
kaupassa
182145
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
kannattaa vaan jatkaa elämää normaalisti ei täällä oikeen kukaan muu auta kuin sinä itse, ihmisillä on oikeus päättää itse elämästään ja mä en oikeestaan voi kertoa sulle että mitä tehdä mutta kun mieli on taottu kylmästä teräksestä niin ainakin selviää eteenpäin.
silloin hoitaa hän on pätevä lääkäri.
on ollut kuopiossa ja v-järvelläkin lääkärinä15
Oletko ollut useita päiviä neljän seinän sisällä? Pelot voivat kasvaa sitä suuremmiksi, mitä kauemmin olet yksin sisällä.
Oletko kokeillut lähteä kauppaan tms. heti aamusta, jolloin pelot eivät ehkä ole ehtineet kasvaa niin suuriksi? Vaikka voi tulla ahdistavia tunteita, mutta jos saat homman siitä huolimatta hoidettua, niin siitä voi tulla edes pienesti hyvä ja onnistunut olo, eikä koko päivä mene kauppariessun angstaamiseen.
tuli käytyä siel hiivatin kaupas. tsemppasin itteni liikkeelle ja jotkut pikkukakarat alko rääkymään siellä... vittu eikö ihmiset tajuais olla vaa hiljaa, muutenkin kun joutuu pinnistelemään aina. sen muuten tajuaa miten vaikealta tuntuu, ajattelin vaa et jee nyt menen positiivisena pää pystyssä ja hoidan nämä asiat! huutelujen jälkeen sit lopun matkaa varmaa ihan kyyrymeininkiä ja huppu päähän.. enää en mene pitkään aikaan, olen vaikka ilman ruokaa sit, eikä todellakaan tullu parempi olo. mieluummin nääntyisin kuoliaaksi ilman ruokaa täällä, kuin kuuntelisin yhtään mitään ilkkuja
kyllähän se on tullu huomattua, että neljän seinän sisällä kaikki muuttuu vaan pahemmaksi. vielä pahemmaksi mennyt, kun joku on pakottanu mut liikkeelle. haukkuu laiskaksi, koska luulee etten vaan viitsi tehdä yhtään mitään. ei näistä peloista kehtaa kenellekään kertoa, muille kuin anonyymeille ja itsekin anonyymina. paniikkikohtauksenkin sain vaan sillon, kun olin vasten tahtoani ihmisten ilmoilla.. piti sillonki käydä vaa pankissa ja näkemässä kaveria..
http://fi.wikipedia.org/wiki/Sosiaalisten_tilanteiden_pelko
Sairastat vakavaa sosiaalisten tilanteiden pelkoa. Mene lääkäriin, aluksi vaikka terveyskeskuksen yleislääkärille. Jos on rahaa niin suoraan yksityiselle psykiatrille!
Hienoa että pystyit, noista kurjista tunteista huolimatta! Se on silti onnistuminen: pystyit hoitamaan asian vaikka se oli todella vaikeaa sinulle! Siellä oli varmaan kaikki muutkin samaan aikaan ostamassa viikonloppuruokia, joten tuoltakin kannalta vois olla helpompaa mennä heti aamulla.
Oletko muuten hakenut apua - on olemassa asioita, jotka helpottavat tilannettasi?
Vielä: siis oliko siellä kaupassa jotain lapsia jotka huutelivat snulle ja pilkkasivat sinua? Voin kuvitella, miten kurjalta sellainen tuntuu kun muutenkin on hankalaa.
Ihmiset, jotka syyttävät sinua laiskaksi ja saamattomaksi jne. eivät ymmärrä vaikeuksistasi mitään, eivätkä todellakaan tiedä, mistä on kyse. Älä kuuntele heitä. Sen sijaan itseä on lempeästi patistettava ja tsempattava menemään yhä uudelleen, sellaisena hetkenä joka on itselle helpoin.
joo, jotain tollasta mä arvasinkin..
mitään apua en ole hakenut, mutta olis varmaan kannattanut hakea heti näiden pelkojen tullessa. nyt vaan menny melkein koko ajan vaan pahemmiksi, mutta välillä kuitenkin pääsen ihan hyvin liikkumaan, koska sillon pystyn vielä jotenkin hallitsemaan sitä jännitystä. tai en tiedä onko nekin vaan taaksejäänyttä elämää kokonaan. pitää alkaa sitten ens viikon puolella soittelemaan sinne lääkärille, vaikka eihän siitä helppoa tuu olemaan. yritetään vaan pitää mielessä, että niiden avulla pääsisi taas kuntoon
niin ja kyllähän ne jotain huuteli varmasti mulle, koska olin ainoa joka kulki siitä niiden ohi, eikä muita ihmisiä ollu lähimaillakaan. onneksi ei ollu muita lähellä, muuten olisin varmasti rynninyt häpeissäni kaupasta ulos ja juossu suoraan kotiin
Ei sinulla ole paljon vaihtoehtoja. Joko käyt kaupassa, vaikka miten pahalta tuntuis, tai sitten kuolet nälkään. Niin kauan, kun jalat toimii, kannattaa niitä käyttää, vaikka ahdistus olisikin lamauttavaa. Lähipiirissäni on ihmisiä, joilta on liikkumikyky lähes kadonnut, tai ainakin hankaloitunut. Se pistää kyllä miettimään asioita uudemman kerran. Minun jalat toimivat, ja minähän en anna jonkun jännityksen viedä minulta mahdollisuutta käyttää niitä. Puhun todellakin kokemuksesta, kun sanon, että tiedän miten vaikeaa tuon ajatuksen käytäntöönpaneminen voi olla. Se on silti tehtävä, jos haluaa elää, eikä kuolla. Voisin melkein vannoa, että jos kävisit säännöllisesti kaupassa, tunnemyrskysi hellittäisivät. Eikö olisi kokeilemisen arvoista kärsiä muutama kerta täysillä? Mitäs jos olosi todella helpottaa sen jälkeen? Kun käyt siellä kaupassa, muista sallia itsellesi pahimmatkin oireet. Kun antaa itselleen luvan jännittää, huomaa ettei niin jännitäkään. Tuosta se lähtee, ja sen jälkeen sinulle voi avautuakin aivan uusi maailma, koska tuon jälkeen uskon, että uskallat lähteä jo kauppaa pidemmälle, ja niin se homma vähitellen etenee. Ulkoilun tulee kuitenkin aina olla säännöllistä. Tee edes joku pieni lenkki joka päivä, niin pysyt vireessä. Jos katkaiset ulkonakäymisen, voi kaikki alkaa taas alusta. Liiku, puhu ihmisille, kerro edes jollekin läheisellesi ongelmastasi. Kypsä, aikuinen ihminen kyllä kuuntelee ja ymmärtää. Etene pienin askelin, ja opettele hyväksymään itsesi kaikkine heikkouksinesi. Ymmärrä, että he jotka eivät ymmärrä niitä, ovat itse alikehittyneitä. Sinulta alkaa todellisuudentaju hämärtyä, olet unohtanut millainen maailma oikeasti on. Mene ja katso!
ja oletko mies vai nainen.
Oma kokemukseni on sellainen, että ajatukset ovat päässä. Tämä on tärkeää huomata. Muussa kehossa ei ole ajatuksia, mutta on tunteita. Koko kehosi antaa sinulle hyvänolon tunteita, kun keho on terve. Pitää siis hoitaa kehoa niin, ettei se ole huonossa vireessä. En tarkoita, että pitäisi olla urheilijan kunnossa, vaan aivan tavallisen ihmisen kunnossa.
Ihmiset ovat kehitelleet tällaisia tekniikoita paljon ja niistä on kirjoitettu paljon. Netistäkin löytyy varmaan jotain, kun osaa hakea. Ne on usein sellaisia rentoutustekniikoita, joogaa, mietiskelyä ym.
Tavallinen uinti uimahallissa on myös sellaista. Metsässä kävely on miellyttävää ja talvella voi hiihdellä.
Hyvää musiikkia voi kuunnella aina. Klassillinen musiikki on kaunista mutta nykyaikainen poppi ei ole.
Tälläisilla tekniikoilla voi tuntea sen hyvänolon tunteen, minkä keho luo aina itsestään. Ajattelu on myös miellyttävää, kun osaa sen eikä samat ikävät ajatukset tule aina mieleen.
Pahat ajatukset ovat huono tapa, josta pääseminen voi viedä aikaa, mutta se onnistuu kyllä.
Maryjane -80 , oonhan yrittänyt monta kertaa ja onnistunutkin. jossain vaiheessa kuitenkin tulee nämä 'jaksot', ettei kykene mihinkään. ei siinä tarvitse käydä mitään sen kummempia, ne vaan tulee. sillonkin saan juuri paniikkikohtauksia, sellaisia ettei meinaa pysyä edes tolpillaan, eikä pyörtyminen ole ollut kaukana ollenkaan. enhän tosiaa voi olla varma oliko se edes paniikkikohtaus vai mikä, mutta yhdellä tuttavallani oli paniikkihäiriö ja kertoi, että itsellään oli ihan samanlaisia kohtauksia. juuri nuo pelotkin siihen mukaan luettuina.
oon vaan näin saatanan väsynyt tähän vuodesta toiseen, kun on ihan samanlaista.. on kyllä huomattu, etten itse, omin voimin pääse tästä ylös. alku näyttää aina sillon lupaavalta, mutta jossain vaiheessa ollaan taas lähtöpisteessä, ei siihen pakottamiset auta. liikenteessä, tulee ihan varottamattakin hirveät pelot ja ahdistukset _IHAN YHTÄKKIÄ_ päälle tai sillon, jos joku random kommentoi jotain. juuri sellanen "juokse ja pakene" -reaktio. jossen siltikään pääse pois tilanteesta, alkaa kroppakin reagoimaan tärinällä, oman sydämen hullun hakkaamisen kuulen yhtä selvästi kuin jos kuuntelisin sitä kuulokkeista volyymit täysillä, alkaa oksettamaan, pyörryttää, henkisesti käyn myös ylikierroksilla ja saatan joutua puremaan huulta etten rupeaisi itkemään (usein ei pysty pidättämään) äänikin muuttuu ihan itkuiseksi ja tuntuu kuin jalat ei jaksais kantaa... samaa aikaa yritän rauhotella itseäni, "kohta pääsen pois täältä, kaikki muutkin on rauhallisia eikä panikoi, kukaan ei edes kiinnitä huomiota muhun" jne.
sama pelko on myös, että mitä ympärillä olevat ihmiset ajattelevat. "mikä vittu totakin vaivaa?! muahah"
yritän tässä nyt mahdollisimman selvästi kuvailla mun tuntemuksia, toivottavasti selvää saa. se tuntuu ainakin joskus auttavan, jos kuuntelee soittimesta musiikkia niin kovalla, ettei edes kuule mitään ulkomaailman ääniä.
oon muuten ollut ihan terve, ettei missään ole vikoja ollut. hoikka/laiha, nainen 19v.
muutenkin pelottaa jo nyt alkaa soittelemaan sinne terveyskeskukseen, mitä edes sanon? "moi en uskalla liikkua mihinkään ja mulla on varmaan sosiaalisten tilanteiden pelko, pitäs saada apua" toisessa päässä heti ajatellaan; voi vittu mikä saamaton apina siellä soittelee. muutenkin raivostuttaa kaikki ihmiset, ajattelee että voi arvostella kaikkia miten haluaa eikä sillä sen enempää ole väliä.
anteeksi nämä sekavat ja kirosanoilla varustetut viestit. eka kerta varmaan moneen vuoteen, kun pääsen kunnolla purkautumaan näistä asioista jonnekin
En usko, että terveyskeskuksessa ihan noin ajatellaan, joskin voi olla aluksi vaikeaa apua saada. Kaikki eivät välttämättä ota sosiaalista fobiaa tarpeeksi vakavasti. Minulle on aikoinaan tyrkytetty propraalia, joka ei auta yhtään, jos kärsii vakavasta ahdistuneisuudesta. Onneksi nykyään pärjään melko hyvin ilman lääkkeitäkin, mut onhan noita vaihtoehtoja. Kerrot vaan tuon saman, minkä äsken kirjoitit, niin eiköhän ala ymmärrystä tulemaan, ja kunnon lääkkeetkin. Niitä todella tarvitset, ja lisäks terapiaa. Raskastahan tuo on ennenku alkuun pääsee, ja varmasti puhuminen vieraalle ihmiselle on aluksi vaikeaa. Kun tapasin oman terapeuttini ensimmäistä kertaa, ajattelin että hänelle en kyllä pysty avautumaan. Ensivaikutelma ei antanut jostain syystä hyvää kuvaa hänestä, mutta pian huomasinkin, että "täähän toimii", ja juttu alkoi luistaa. Jo ekan käynnin jälkeen oli parempi olla. Apua kuitenkin tarvitset, ja pian, mut älä huoli, keinoja olosi parantamiseen löytyy kyllä. Ei se hetkessä tapahdu, voi kestää kauankin, ennenkuin saat tiettyjä mielesi lukkoja avattua, ajattelutapasi uudistettua, ja löydät hyvän, toimivan lääkkeen, mutta se tulee onnistumaan vielä jonain päivänä, kunhan toimit heti, etkä jää yksin kotiin suremaan!
minä kärsin kanssa jonkinlaisesta ahdistuneisuushäiriöstä..kesällä alkoi tulemaan niitä hetkiä kun huoneesta toiseen liikkuminenkin oli ylivoimaista:/ joten en silloin lääkkeitäkään pystynyt hakemaan/pyytämään.Outoa kun jotkin päivät olivat ns. normaaleja..Minä pelosta huolimatta lähdin kaupungille tai edes vain lenkille.Yleensä tein ne hetken mielijohteesta ettei ehdi jännittämään ja kerätä paniikkia:) Syksyllä olo oli jo vähän helpompi,kävin jopa itse kaupassa(yleensä käyn mieheni kanssa,harvoin jään kotiin) Nyt olo on taas alkanut pahentumaan joten noin kk sitten soitin terveyskeskukseen itku kurkussa että mulla on varmaan paniikkihäiriö ja tarttisin jonkin lääkityksen.Seuraavana päivänä kävin lääkärillä ja pyysin vain ja ainoastaan rauhoittavat joita käytän tarpeen mukaan.Nyt olen niillä mennyt eteenpäin,harvoin niitä tarvitsee loppujen lopuksi.=) ja tuosta asenteesta..Mulla oli jäänyt nuoruudesta päälle se vaihe "kaikki vihaa mua,kaikki ajattelee musta pahaa,elämä on syvältä" nyt oon yrittänyt sitä muuttaa ja jotenkin pikku hiljaa onnistunutkin siinä "jos ihmiset tuijottaa niin siinähän tuijottaa,kyllä tää tästä vielä iloksi muuttuu"
Mulla ei hirmuisesti ole kokemusta terapiasta,mä en mielellään juttele tuntemattomille..Kaverit,työkaverit ja muut tutut on kyllä joutunut kuuntelemaan mun valitusta:) kai sekin on tyhjää parempi.
Pyydä masennuslääke ja kokeile ensin sitä. Kukaan asiantunteva lääkäri ei kyllä määrää paniikkihäiriöön tms. ensisijaisena lääkkeenä nykypäivänä rauhottavia! Toki nekin ovat yksi vaihtoehto, jos masennuslääke ei auta, mutta vasta sen jälkeen. Ei siis tarvitse olla myös masentunut, vaan masennuslääkkeellä hoidetaan myös paniikkihäiriötä, ahdistusta yms.
Jos rauhoittavia käytetään päivittäin, niihin kehittyy helposti riippuvuus ja toleranssi kasvaa, eli tarvitsee koko ajan suurempia määriä.
tuo "Kukaan asiantunteva lääkäri ei kyllä määrää paniikkihäiriöön tms. ensisijaisena lääkkeenä nykypäivänä rauhottavia!"
Mulle kokeiltiin sepramia joka ei toiminut enkä missään nimessä halunnut enää kokeilla SSRI-lääkkeitä.Mulle tuli niin kaameet olot niistä joten sain rauhoittavat. Entuudestaan olen käyttänyt ssri-lääkkeitä mutta nyt ei toiminut.:(Käytän niitä vain puolikas kerta viikkoon jos sitäkään,siedätyshoito on varmaan parasta vaikka alkuun pelottaa joskus aivan liikaa.. Mutta sitten sitä tajuaa ettei olekaan mitään pelättävää.
Lääkärisi on selvästi asiantunteva, koska oli kokeillut sinulla ekana SSRI-lääkkeitä, mikä käytäntö siis on. Et kuitenkaan kertonut tätä alkuperäisessä viestistäsi, vaan siitä sai sen kuvan, että olit pyytänyt lääkäriltä heti rauhottavia, ja hän muitta mutkitta määräsi ne sinulle. On selvää, etteivät SSRI-lääkkeet sovi kaikille, ja siksi puhuinkin niiden _kokeilemisesta_ ensin. Toimiessaan ne ovat kuitenkin huomattavasti parempi ja turvallisempi vaihtoehto kuin rauhoittavat lääkkeet. Myös SSRI-lääkkeet ovat keskenään niin erilaisia, että joku lääke voi toimia mainiosti, vaikka joku toinen ei olisi toiminut alkuunkaan. Lopullinen vaikutus ei myöskään selviä parin päivän kokeilulla, vaan täytyy käyttää ainakin pari viikkoa ennen kuin lääkkeen hyöty (ja mahdolliset haitat) alkaa hahmottua. Ja useammin rauhoittavat lääkkeet antavat lääkkeisiin tottumattomille "zombi-oloja" kuin huomattavasti lievempi masennuslääke.
Jos sinulla riittää puolikas rauhoittava (mikä rauhoittava, minkä kokoinen?), niin se ei varmasti ole mikään ongelma. Usein paniikkihäiriöt, vakava ahdistus jne. on vaan paljon voimakkaampaa ja päivittäistä, niin sellaiseen rauhoittavan pitäisi olla viimeinen ratkaisu, koska koukuttaa päivittäin käytettynä nopeasti ja riippuvuus tuo mukanaan omat, uudet ongelmansa. Puhuin alkuperäisessä viestissänikin nimenomaan rauhoittavien _päivittäisestä_ käytöstä.
joo,niinpäs en ollut muistanut mainita tuota ssri juttua alkuperäisessä viestissä..Eikös täällä olekaan selvännäkijöitä:D Lisään myös että lääkärin kanssa on sovittu että jos olo kovasti pahenee ja tarttee rauhoittavia monta päivässä niin soitan heti ja kokeillaan uutta lääkitystä.
Rauhoittavina on oxamin 15mg,eli vissiin miedoin ja "turvallisin" mitä markkinoilla on. Ei olisi vahvempia määrännyt koska mulla on pieni lapsi(8kk)
Mulla tuo paniikki on tullut kausina,tulee ja menee..pahin paniikki meni ilman lääkkeitä mutta nyt kun on tosiaan lapsikin niin ei viiti alkaa pelleilemään.