Mitä ajattelette omasta kehostanne magian välineenä?
Mainitkaa kaikki tavat jotka vain keksitte. Ja kysymys on nyt siis magian harjoittamisesta, ei terapiasta, itsekehityksellisistä pyrkimyksistä tms. Siis ainakaan pelkkä tavanomainen bodaus tai uinti tai syöminen tai nukkuminen tai nenän raapiminen ei vielä lukeudu fyysiseksi magian harjoittamiseksi.
Itselleni joogan harjoittelu osoittautui joitakin vuosia sitten maagisia kykyjä avaavaksi kokemukseksi, siinä missä tiedän sen varsin monille jäävän vain terapauttiseksi voimisteluksi. Onko jooga fyysistä vai psyykkistä toimintaa, on vaikea sanoa, mutta kenties yhtä paljon molempia? Joogassa olennaisena pidän keskittymisen ja kehon tiedostamisen vaikutuksia tajuntaan. Sikäli ehkä voisin tässä kaavailla sellaista periaatetta, että fyysinen toiminta voi olla magiaa ainoastaan, jos se on tietoista, jos siinä on tietoisuus mukana.
Ilman fyysisiä esineitä tietoisuudella ei olisi mitään mihin kohdistaa anturinsa. Niinpä tarvitaan fyysistä tekemistä. Tavallinen ajattelukin, vaikka se itsessään on immateriaalista, kohdistyy materiaalisiin esineisiin. Ilman aivoissamme olevaa harmaata massaa emme myöskään voisi ajatella, joten keho kaikkine sisäelimineen (ja etenkin aivot) ovat välttämätön työkalu.
Nyt kuitenkin, kun aivoja on alettu tutkia ja niistä on tullut koko kansa omaisuutta, on jotenkin kaikki elämä ja myös magian/noituuden harjoittaminen sekä erilaiset uskonnot muuttumassa yhä suuremmassa määrin pelkästään ajatustoiminnaksi, joka viittaa ainoastaan muuhun ajatustoimintaan, eikä enää lainkaan mihinkään materiaaliseen tai käsinkosketeltavaan.
Niinpä mielestäni tulisi niinkutsuttua henkistä elämänkatsomusta laajentaa muodoltaan takaisin alkukantaisempaa alkuperäistä muotoaan joka edelsi postmodernia aikaa, siis palauttaa se kehityksen myötä unohdettu perusasia, että ihmisen ensimmäinen ja tärkein maaginen ja/tai uskonnollinen työkalu on oma keho. Mitä tekee taikakirjalla tai -sauvalla tai hienolla mandalalla tai tiibettiläisillä kelloilla, jos ei ole käsiä, silmiä eikä korvia?
No helpostihan sitä ajattelisi, ettei kehossa sinänsä ole mitään erityisen ihmeellistä. Sehän on sitä samaa atomien hinkkausta kuin kaikki muukin materiaalinen. Ajatellaan, että magia on jossain muualla, jossain korkeammassa henkisessä ulottuvuudessa.
Ehkä se onkin, mutta kun puhumme ihmisten harjoittamasta inhimillisesytä magian harjoittamisesta, on selvää että tarvitsemme siihen kehojamme.
Monissa perinteissä fyysiset harjoitukset tähtäävät kehon hiljentämiseen, jotta mieli voisi keskittyä täydellisesti johonkin yhteen asiaan. Elimistö tuodaan pois keskittymisen tieltä, pois vaatimasta huomiota.
Yhtä pätevä menetelmä silti on myös kehon herättäminen tuntemaan, sen kiihottaminen. Esimerkiksi pitkäkestoisen kidutuksen avulla voidaan mieli saada keskittyneeksi. Samoin pitkäkestoisen seksuaalisen nautinnon, tai esteettisen (tai epäesteettisen) kokemuksen avulla.
Mielen kyky keskittyä on mielestäni avain kaikkeen magiaan/noituuteen ja kaikkien uskonnollisten polkujen maagisiin harjoituksiin, joissa koetetaan mielellä tavoittaa jotakin tiettyä henkeä.
Saako mieli alkunsa kehosta, vai laskeutuuko se jostain korkeammalta? Tarkoitan, että jos mieli ja keskittyminen on jotakin, joka vain hyökyy esiin aivoistamme ja katoaa niiden mukana, on selvää että silloin liha on mestari ja tietoisuus renki. Vaikka tietoisuus voisikin hetken aikaa hallita lihaa, lopulta liha kuolee ja vie tietoisuuden mennessään.
Maagiset maailmankuvat useimmiten kuitenkin vaikuttavat perustuvan siihen käsitykseen, että jonkinlainen materiaalinen tietoisuus on lihaa mahtavampi ja siitä riippumaton. Kuolemanjälkeinen elämä katsotaan tapahtuuvan sen puitteissa. Vain nämä hassut kristityt uskovat, että ruumiit herätetään jonakin päivänä henkiin. Niin varmaan, kun madot ovat jo syöneet ne. Kuinkas siinä mitään herätät?
Mutta jos tietoisuus on jo elämän aikana riippumaton lihasta, silloin se voisi olla sitä myös kuoleman jälkeen.
Oli miten oli, tämäntyyppistä tietoisuutta magiassa (ja eri uskontojen maagisissa harjoituksissa) haetaan ja pyritään vahvistamaan.
Kumpi sitten rulettaa, keho vai mieli? On ihmisiä joille magia on pelkkiä kaavioita ja teorioita, sekä ihmisiä joille siinä ei ole mitään ajateltavaa, vaan ainoastaan kokeminen on tärkeää. Molemmat ovat mielestäni hiukan hakoteillä. Sekä inhimillinen keho että inhimillinen mieli ovat heikkoja, vähäpätöisiä ja helposti tuhoutuvia, ja täysin riippuvaisia toisistaan. Käsitteellinen tai symbolistinen työskentely ei ole arvokkaampaa kuin fyysinen tekeminen ja kokeminen, eikä päinvastoin.
Avain on ei niinkään yllättäen näiden asioiden tasapainossa. Silti, pelkkä tasapaino ei ole ainakaan pitemmälle käyvän magian päämäärä. Se olisi pelkkää terapiaa. Magian tarkoituksena on olemuksen harmonisointi tavalla, joka antaa mahdollisuuden syöttää siihen enemmän henkeä. Jos ihmisessä on yksikin heikko johto, koko systeemi sammuu kun virtaa lisätään. Maagisesti heikko ihminen on hiukan kuin buginen Windows joka on syntymästään käynnistetty safe-modeen, jos käsitätte vertauksen.
Näiden bugien korjaaminen ja ihmisenä kehittyminen usein nousee magiassa olennaisimpaan asiaan niille jotka tahtovat konkreettisia tuloksia, ja niin sen pitäisikin. Ilman tasapainoista mieltä ja kehoa ei mistään kunnollisesta magian harjoittamisesta tule mitään, saati sitten laadukkaasta uskonnon harjoittamisesta. Kuitenkin, harmonia on vasta yksi asia, perustaa luova harmonisen hyvinvoinnin tila, joka antaa mahdollisuuden venyttää tietoisuuden ja aistimisen rajoja yli tavallisten rajojensa.
Psykologia ei ole magiaa, koska se tutkii ihmistä sellaisena kuin ihminen on, sellaisena kuin psykologi voi ihmisen havaita. Psykologin ihmiskäsitys rajoittuu siihen miltä keskivertopotilas vaikuttaa. Magia on tiede ihmisen tietoisuuden, aistimisen, kokemisen ja olemisen mahdollisuuksien laajentamisesta yli tunnettujen rajojen, ja noiden uusien tutkimuskenttien kautta omaan ja muiden kohtaloihin vaikuttaminen tavallista syvemmältä. Sen vuoksi maagikon käsitys ihmisyydestä ei välttämättä ole psykologin mielestä realistinen.
Fyysisen ja psyykkisen terveyden ei tulisi olla tärkeä elämänarvo, jota vaalitaan suurella tohinalla. Sen tulisi olla itsestäänselvä asia, jota tehdään ja josta ei tarvitse pitää meteliä.
Kaikki kehoa hyödyntävät maagiset menetelmät eivät suinkaan ole hyväksi terveydelle. Meditaatiossa istuminen on raskasta ja voi olla pahaksi selälle tai jaloille. Kivun käyttämisessä on ilmeiset vaaransa. Samoin vuorikiipeilyssä, laskuvarjohypyissä. Jopa unimagiassa on riskinsä, koska jokin todella pelottava kokemus voisi teoriassa aiheuttaa sydänkohtauksen. Spirituaalisten todellisuuksien ovien avautuminen on myös tehnyt monista mieleltään epävakaita. Ei aina ole hyväksi nähdä liikaa liian nopeasti. Silti minä olen viimeinen joka kannusta olemaan mahdollisimman varovainen. Kukin etenee omalla tahdillaan, arvioiden parhaansa mukaan omat kykynsä ja valiten itselleen sopivia haasteita, asioissa joissa pystyy niitä ottamaan.
Vahva pumppu, selvä järki, terve keho ja niinedelleen ovat eduksi, harjoittipa sitten "mustaa" taikka "valkoista" magiaa/uskontoa. Toisaalta, on paljon ihmisiä joille ei syntymässään ole suotu näitä alunalkaenkaan. Mitä he voivat tehdä? Ovatko esoteeriset kokemukset heiltä kielletty? Tämä on karu ajatus, ottaen huomioon, että melkein kaikki esoteria pohjautuu ajatukseen ihmisen *pelastumisesta* jonkinlaisesta vankeudesta. Ja tässä on sitten jokin ihminen, jolla ei ole edes mahdollisuutta yrittää, tai ainakin hänen mahdollisuutensa hyödyntää omaa kehoaan välineenä ovat erittäin rajatut. Jos ajatellaan vaikka, että olisi pyörätuolissa.
Kehon käyttäminen keskittymisen aikaansaamiseen voi joskus olla paljon tehokkaampaa kuin ns. mentaalisten keinojen käyttäminen. Molempien käyttäminen yhtä aikaa on vieläkin tehokkaampaa.
Keskittymisen kohde, intentio ja todellisuuden kanssa käyty kommunikaatio ja puretut ja solmitut sopimukset määrittävät lopputuloksen.
Kehoa ei pitäisi jättää oman onnensa nojaan, kun mieli lukee aina vain uusia teosofisia kirjoituksia. Kokonaisvaltainen toiminta jossa keho ja mieli ovat yhtä, antaa eniten energiaa maagisiin operaatioihin.
Kannattaako tasapainosta jauhaa? Sehän on niin itsesäänselvää. Ehkei sittenkään. Elämme aikaa, jolloin mentaalinen toiminta, kuten ajattelu, mielikuvitus ja virtuaaliset elämykset hallitsevat meitä. Mikään ei ole sitä miltä se näyttää enää. Fyysisen työn määrä vähenee ja yhä enemmän pyöritellään papereita ja istutaan näyttöpäätteiden ääressä. Kehon arvostus ja sen käyttötaidot ovat katoamassa.
Toisaalta tämä aika on korostetusti materiaalinen, pinnallisessa mielessä. Kiinnitetään yhä enemmän huomiota siihen, miltä asiat näyttävät, koska olemme muuttaneet maailmaa niin nopeasti, että siitä on tulossa huippuvauhtia ruma kuin sian perse. Kuka pitää betonisista maalaamattomista kerrostaloista? Kuka pitää kuraisista teistä? Kenen mielestä televisio on kaunis? Entä liikalihavuus? Lääkkeet ja pillerit? Koiran oksennus olohuoneen matolla?
Ympäristöestetiikka ja sensellainen on ihan hieno asia, jotta emme joudu elämään rumassa maailmassa, mutta ei se nyt hitto vie ole kaikki mitä elämällä on tarjottavana. Jos meille ei olisi niin paljon työtä vain pitää tämä yhteiskunta toiminnassa, voisi olla aikaa johonkin muuhunkin.
Kehoa tuodaan meille takaisin kaikenlaisina trendijuttuina. Joogakin on trendijutut, samoin kuntonyrkkeily ja vaikka mikä. Ne ovat hienoja asioita, mutta miksi niistä pitää tehdä trendijuttuja?
Siksi, koska keho on unohdettu. Liha on unohdettu. Minäkin kerron tätä teille internetissä enkä ulkona nuotiolla. Ette voi käsittää sanojani suhteessa fyysiseen henkilööni ja olemukseeni. Minulla ei ole aikaa miettiä sanojani kovinkaan pitkään, koska muuten istun tässä koko päivän. Kunhan nyt kirjoitan tällaista loputonta aivopierua.
Muistakaa liha. Käyttäkää kehoanne. Katsokaa tätä aikaa ja itseänne ulkopuolelta, ja miettikää mikä todella on optimaalinen olemuksenne tasapaino, näin fyysis-psyykkisessä mielessä.
:a:
Mainitkaa kaikki tavat jotka vain keksitte. Ja kysymys on nyt siis magian harjoittamisesta, ei terapiasta, itsekehityksellisistä pyrkimyksistä tms. Siis ainakaan pelkkä tavanomainen bodaus tai uinti tai syöminen tai nukkuminen tai nenän raapiminen ei vielä lukeudu fyysiseksi magian harjoittamiseksi.
Itselleni joogan harjoittelu osoittautui joitakin vuosia sitten maagisia kykyjä avaavaksi kokemukseksi, siinä missä tiedän sen varsin monille jäävän vain terapauttiseksi voimisteluksi. Onko jooga fyysistä vai psyykkistä toimintaa, on vaikea sanoa, mutta kenties yhtä paljon molempia? Joogassa olennaisena pidän keskittymisen ja kehon tiedostamisen vaikutuksia tajuntaan. Sikäli ehkä voisin tässä kaavailla sellaista periaatetta, että fyysinen toiminta voi olla magiaa ainoastaan, jos se on tietoista, jos siinä on tietoisuus mukana.
Ilman fyysisiä esineitä tietoisuudella ei olisi mitään mihin kohdistaa anturinsa. Niinpä tarvitaan fyysistä tekemistä. Tavallinen ajattelukin, vaikka se itsessään on immateriaalista, kohdistyy materiaalisiin esineisiin. Ilman aivoissamme olevaa harmaata massaa emme myöskään voisi ajatella, joten keho kaikkine sisäelimineen (ja etenkin aivot) ovat välttämätön työkalu.
Nyt kuitenkin, kun aivoja on alettu tutkia ja niistä on tullut koko kansa omaisuutta, on jotenkin kaikki elämä ja myös magian/noituuden harjoittaminen sekä erilaiset uskonnot muuttumassa yhä suuremmassa määrin pelkästään ajatustoiminnaksi, joka viittaa ainoastaan muuhun ajatustoimintaan, eikä enää lainkaan mihinkään materiaaliseen tai käsinkosketeltavaan.
Niinpä mielestäni tulisi niinkutsuttua henkistä elämänkatsomusta laajentaa muodoltaan takaisin alkukantaisempaa alkuperäistä muotoaan joka edelsi postmodernia aikaa, siis palauttaa se kehityksen myötä unohdettu perusasia, että ihmisen ensimmäinen ja tärkein maaginen ja/tai uskonnollinen työkalu on oma keho. Mitä tekee taikakirjalla tai -sauvalla tai hienolla mandalalla tai tiibettiläisillä kelloilla, jos ei ole käsiä, silmiä eikä korvia?
No helpostihan sitä ajattelisi, ettei kehossa sinänsä ole mitään erityisen ihmeellistä. Sehän on sitä samaa atomien hinkkausta kuin kaikki muukin materiaalinen. Ajatellaan, että magia on jossain muualla, jossain korkeammassa henkisessä ulottuvuudessa.
Ehkä se onkin, mutta kun puhumme ihmisten harjoittamasta inhimillisesytä magian harjoittamisesta, on selvää että tarvitsemme siihen kehojamme.
Monissa perinteissä fyysiset harjoitukset tähtäävät kehon hiljentämiseen, jotta mieli voisi keskittyä täydellisesti johonkin yhteen asiaan. Elimistö tuodaan pois keskittymisen tieltä, pois vaatimasta huomiota.
Yhtä pätevä menetelmä silti on myös kehon herättäminen tuntemaan, sen kiihottaminen. Esimerkiksi pitkäkestoisen kidutuksen avulla voidaan mieli saada keskittyneeksi. Samoin pitkäkestoisen seksuaalisen nautinnon, tai esteettisen (tai epäesteettisen) kokemuksen avulla.
Mielen kyky keskittyä on mielestäni avain kaikkeen magiaan/noituuteen ja kaikkien uskonnollisten polkujen maagisiin harjoituksiin, joissa koetetaan mielellä tavoittaa jotakin tiettyä henkeä.
Saako mieli alkunsa kehosta, vai laskeutuuko se jostain korkeammalta? Tarkoitan, että jos mieli ja keskittyminen on jotakin, joka vain hyökyy esiin aivoistamme ja katoaa niiden mukana, on selvää että silloin liha on mestari ja tietoisuus renki. Vaikka tietoisuus voisikin hetken aikaa hallita lihaa, lopulta liha kuolee ja vie tietoisuuden mennessään.
Maagiset maailmankuvat useimmiten kuitenkin vaikuttavat perustuvan siihen käsitykseen, että jonkinlainen materiaalinen tietoisuus on lihaa mahtavampi ja siitä riippumaton. Kuolemanjälkeinen elämä katsotaan tapahtuuvan sen puitteissa. Vain nämä hassut kristityt uskovat, että ruumiit herätetään jonakin päivänä henkiin. Niin varmaan, kun madot ovat jo syöneet ne. Kuinkas siinä mitään herätät?
Mutta jos tietoisuus on jo elämän aikana riippumaton lihasta, silloin se voisi olla sitä myös kuoleman jälkeen.
Oli miten oli, tämäntyyppistä tietoisuutta magiassa (ja eri uskontojen maagisissa harjoituksissa) haetaan ja pyritään vahvistamaan.
Kumpi sitten rulettaa, keho vai mieli? On ihmisiä joille magia on pelkkiä kaavioita ja teorioita, sekä ihmisiä joille siinä ei ole mitään ajateltavaa, vaan ainoastaan kokeminen on tärkeää. Molemmat ovat mielestäni hiukan hakoteillä. Sekä inhimillinen keho että inhimillinen mieli ovat heikkoja, vähäpätöisiä ja helposti tuhoutuvia, ja täysin riippuvaisia toisistaan. Käsitteellinen tai symbolistinen työskentely ei ole arvokkaampaa kuin fyysinen tekeminen ja kokeminen, eikä päinvastoin.
Avain on ei niinkään yllättäen näiden asioiden tasapainossa. Silti, pelkkä tasapaino ei ole ainakaan pitemmälle käyvän magian päämäärä. Se olisi pelkkää terapiaa. Magian tarkoituksena on olemuksen harmonisointi tavalla, joka antaa mahdollisuuden syöttää siihen enemmän henkeä. Jos ihmisessä on yksikin heikko johto, koko systeemi sammuu kun virtaa lisätään. Maagisesti heikko ihminen on hiukan kuin buginen Windows joka on syntymästään käynnistetty safe-modeen, jos käsitätte vertauksen.
Näiden bugien korjaaminen ja ihmisenä kehittyminen usein nousee magiassa olennaisimpaan asiaan niille jotka tahtovat konkreettisia tuloksia, ja niin sen pitäisikin. Ilman tasapainoista mieltä ja kehoa ei mistään kunnollisesta magian harjoittamisesta tule mitään, saati sitten laadukkaasta uskonnon harjoittamisesta. Kuitenkin, harmonia on vasta yksi asia, perustaa luova harmonisen hyvinvoinnin tila, joka antaa mahdollisuuden venyttää tietoisuuden ja aistimisen rajoja yli tavallisten rajojensa.
Psykologia ei ole magiaa, koska se tutkii ihmistä sellaisena kuin ihminen on, sellaisena kuin psykologi voi ihmisen havaita. Psykologin ihmiskäsitys rajoittuu siihen miltä keskivertopotilas vaikuttaa. Magia on tiede ihmisen tietoisuuden, aistimisen, kokemisen ja olemisen mahdollisuuksien laajentamisesta yli tunnettujen rajojen, ja noiden uusien tutkimuskenttien kautta omaan ja muiden kohtaloihin vaikuttaminen tavallista syvemmältä. Sen vuoksi maagikon käsitys ihmisyydestä ei välttämättä ole psykologin mielestä realistinen.
Fyysisen ja psyykkisen terveyden ei tulisi olla tärkeä elämänarvo, jota vaalitaan suurella tohinalla. Sen tulisi olla itsestäänselvä asia, jota tehdään ja josta ei tarvitse pitää meteliä.
Kaikki kehoa hyödyntävät maagiset menetelmät eivät suinkaan ole hyväksi terveydelle. Meditaatiossa istuminen on raskasta ja voi olla pahaksi selälle tai jaloille. Kivun käyttämisessä on ilmeiset vaaransa. Samoin vuorikiipeilyssä, laskuvarjohypyissä. Jopa unimagiassa on riskinsä, koska jokin todella pelottava kokemus voisi teoriassa aiheuttaa sydänkohtauksen. Spirituaalisten todellisuuksien ovien avautuminen on myös tehnyt monista mieleltään epävakaita. Ei aina ole hyväksi nähdä liikaa liian nopeasti. Silti minä olen viimeinen joka kannusta olemaan mahdollisimman varovainen. Kukin etenee omalla tahdillaan, arvioiden parhaansa mukaan omat kykynsä ja valiten itselleen sopivia haasteita, asioissa joissa pystyy niitä ottamaan.
Vahva pumppu, selvä järki, terve keho ja niinedelleen ovat eduksi, harjoittipa sitten "mustaa" taikka "valkoista" magiaa/uskontoa. Toisaalta, on paljon ihmisiä joille ei syntymässään ole suotu näitä alunalkaenkaan. Mitä he voivat tehdä? Ovatko esoteeriset kokemukset heiltä kielletty? Tämä on karu ajatus, ottaen huomioon, että melkein kaikki esoteria pohjautuu ajatukseen ihmisen *pelastumisesta* jonkinlaisesta vankeudesta. Ja tässä on sitten jokin ihminen, jolla ei ole edes mahdollisuutta yrittää, tai ainakin hänen mahdollisuutensa hyödyntää omaa kehoaan välineenä ovat erittäin rajatut. Jos ajatellaan vaikka, että olisi pyörätuolissa.
Kehon käyttäminen keskittymisen aikaansaamiseen voi joskus olla paljon tehokkaampaa kuin ns. mentaalisten keinojen käyttäminen. Molempien käyttäminen yhtä aikaa on vieläkin tehokkaampaa.
Keskittymisen kohde, intentio ja todellisuuden kanssa käyty kommunikaatio ja puretut ja solmitut sopimukset määrittävät lopputuloksen.
Kehoa ei pitäisi jättää oman onnensa nojaan, kun mieli lukee aina vain uusia teosofisia kirjoituksia. Kokonaisvaltainen toiminta jossa keho ja mieli ovat yhtä, antaa eniten energiaa maagisiin operaatioihin.
Kannattaako tasapainosta jauhaa? Sehän on niin itsesäänselvää. Ehkei sittenkään. Elämme aikaa, jolloin mentaalinen toiminta, kuten ajattelu, mielikuvitus ja virtuaaliset elämykset hallitsevat meitä. Mikään ei ole sitä miltä se näyttää enää. Fyysisen työn määrä vähenee ja yhä enemmän pyöritellään papereita ja istutaan näyttöpäätteiden ääressä. Kehon arvostus ja sen käyttötaidot ovat katoamassa.
Toisaalta tämä aika on korostetusti materiaalinen, pinnallisessa mielessä. Kiinnitetään yhä enemmän huomiota siihen, miltä asiat näyttävät, koska olemme muuttaneet maailmaa niin nopeasti, että siitä on tulossa huippuvauhtia ruma kuin sian perse. Kuka pitää betonisista maalaamattomista kerrostaloista? Kuka pitää kuraisista teistä? Kenen mielestä televisio on kaunis? Entä liikalihavuus? Lääkkeet ja pillerit? Koiran oksennus olohuoneen matolla?
Ympäristöestetiikka ja sensellainen on ihan hieno asia, jotta emme joudu elämään rumassa maailmassa, mutta ei se nyt hitto vie ole kaikki mitä elämällä on tarjottavana. Jos meille ei olisi niin paljon työtä vain pitää tämä yhteiskunta toiminnassa, voisi olla aikaa johonkin muuhunkin.
Kehoa tuodaan meille takaisin kaikenlaisina trendijuttuina. Joogakin on trendijutut, samoin kuntonyrkkeily ja vaikka mikä. Ne ovat hienoja asioita, mutta miksi niistä pitää tehdä trendijuttuja?
Siksi, koska keho on unohdettu. Liha on unohdettu. Minäkin kerron tätä teille internetissä enkä ulkona nuotiolla. Ette voi käsittää sanojani suhteessa fyysiseen henkilööni ja olemukseeni. Minulla ei ole aikaa miettiä sanojani kovinkaan pitkään, koska muuten istun tässä koko päivän. Kunhan nyt kirjoitan tällaista loputonta aivopierua.
Muistakaa liha. Käyttäkää kehoanne. Katsokaa tätä aikaa ja itseänne ulkopuolelta, ja miettikää mikä todella on optimaalinen olemuksenne tasapaino, näin fyysis-psyykkisessä mielessä.
:a:
Vastaukset 21
Vanhimmat
Kehoni on mieleni peilikuva. Se heijastaa ihmisten ilmoille sitä mitä minä olen sisältäni. Voisin toki elää fantasioissa että olen oikeasti muka kauniimpi tai rohkeampi kuin mistä kehoni todistaa, mutta se olisi pelkkää itsepetosta.
Kohtelen kehoani kuin koiraa jota en niin kauheasti rakasta, mutta jota yritän silti pitää hengissä ja välillä vähän palkitakin hyvästä käytöksestä. Keho tuntuu uikuttavan vähän välistä typeristä asioista, ja raivostuttaa ettei syystä tahi toisesta voi syödä sitä tai tätä... Kuitenkin kehollani on myös sellaisia ominaisuuksia mitä kaikilta ei löydy. Ne heijastavat niitä hyviä juttuja joita olen aikaansaanut silloin kun Hengelläni oli toinen keho. Niin minä sen koen.
Keho ei ole ongelma, mieli on (jos on). Luin joskus Caroline Myssin kirjan "Hengen anatomia", ja koin hyvin vapauttavana ne tarinat joissa joku keholtaan vajavainen ihminen oli löytänyt rauhan itsessään. Olipa siellä joku kohduton nainenkin kokenut energiapotkauksia rakastellessaan. Keho voi olla vaikka läpipasko, mutta voimakas mieli pystyy korvaamaan kehon puutteita.
Mielen on syytä antaa hiljentyä, jotta sen kaikki energia tulee esille. Apinan kirkuessa ja hyppiessä hysteerisenä, ts. sisäisen dialogin möykätessä tavanomaista hullun horinaansa mitään voimallista ei tapahdu. Apina pitää laittaa työhön.
Mieleni löysää, kun tanssin, uin tai rakastelen. Tanssiessa lähestyn transsitilaa, uidessani yhdyn kaikkiin läsnäoleviin elementteihin ja rakastelun ilothan kaikki tietävät - tai pitäisi tietää. Orgasmin jälkeisessä tilassa olen kokenut visioita.
Tarvitseeko kehollinen magia mitään erityisiä ulkomaan kummastuksia, riittejä ja rituaaleja, jos nuo yllämainitut kovin normaaleilta vaikuttavat aktiviteetit voi tavallaan transentoida(?) uuteen ulottuvuuteen... Ts. mieli saavuttaa uuden tason, kun kehon ja mielen välinen harmonia löytyy?
- Kaiken kaikkiaan ihmisillä on kovin omituinen suhtautuminen kehoon. Kaikki luonnollinen tuntuu aina olevan jotenkin karteltua, mieluummin joko hysterisoidutaan kehon kanssa (vimmattu harrastaminen urheilun, joogan jne. parissa sekä laihdutus) tai yritetään kieltää se (suhtaudutaan negatiivisesti eli kieroutuneesti seksiin). Kehon pitäisi olla paras ystävä.
- Mielen parissa, kieltämättä, jatkuva terapointi voi muodostua "hauskaksi" harrastukseksi, jossa jatketaan loputtomia itseanalyyseja ja suoraan sanoen paskan tonkimista vielä sittenkin kun pitäisi tehdä jo jotain muuta. Mutta sitähän ei aina tiedä, että koska siihen muuhun pitäisi siirtyä, jos on itsestään vieraantunut.
Ja aika moni on ihan pihalla niin kehonsa kuin mielensä kanssa...
Ja omakohtaisesti minua kiinnostaisi että voiko mitään maagisia ilmiöitä edes tapahtua/kokea, mikäli aivoissa on paha serotoniinin vajaus. Liittyyhän se aine jotenkin käpyrauhaseen, joka puolestaan lienee jonkinlainen Hengen ja aineellisen kehon välinen linkki. Tai muuntaja.
Mielestäni nämä serotoniinit sun muut ovat aivan välttämättömiä. Aivojen toiminta perustuu erilaisiin kemikaaleihin. Niiden toiminta on konkreettista tapahtumista, joka vaatii energiaa.
Tosin ei magia pelkästä serotoniinista ole kiinni. Vakavasti masentuneillakin voi olla mystisiä kokemuksia, voimakkaitakin. Ne vain ovat luonnoltaan erilaisia, kenties painajaismaisempia tai ahdistavia.
Paha vain, että magia vaatii aktiivista toimintaa, joka usein masentuneella on todella kortilla. Ei jaksaisi tehdä mitään, tuskin jaksaisi edes olla, ja on aina hermostunut eikä koskaan keskittynyt. Vastavuoroisesti pelkkä onnellisuus ja tyytyväisyyskään ei anna eväitä magiaan, koska ne usein kultivoivat sellaista uneliasta pöhöttynyttä välinpitämättömyyttä, joka ei kannusta kyseenalaistamaan konsensustodellisuutta. Samoin masentuneen mielessä suurin tarve on saada elämään järjestystä, kun taas magian harjoittamisella on usein vaikutuksena todellisuuden vähittäinen hajoaminen.
:a:
Siinäpä se sitten konkretisoituikin.
(Keholliseen magiaan voisi tietysti lisätä vielä kylpyammeessa löllymisen, josta olen toisinaan saanut paremmin meditaation päästä kiinni. Siis kylppäri pimeäksi ja kehon lämpöiseen veteen makoilemaan. Jos ei muuta tule niin ainakin helvetin turvallinen olo...)
Tämä on taas maallikon mielipide,joten ole armollinen. Ajatukset taipuvat vaikeasti sanojen muotoon.
Paljon parjattu maalaisjärki toimii tässäkin(?).
Keho on kokemista varten.Sen on tarkoitus liikkua,taipua,tuntea. Keholla eletään todeksi asioita.Elämä on liikaa medikalisoitunut ja (mikä klisee)ihminen on menettänyt tuntuman omiin fyysisiin toimintoihinsa.Ihmisillä on ongelmia syömisessä,juomisessa,erittämisessä(paskantamisessa) ja rakastelussa.Huolestuttavaa minusta.
Jos oletetaan,että magia perustuu tunteeseen,tahtoon ja rituaaliin,joka kanavoi tunteen tahdon alle,täytyy tuntea omaa kehoaan aivojen ohessa.
Hengen ja kehon tasapaino lienee häilyvä,välillä henki on ainetta väkevämpi,välillä liha lyö hengen alleen.
Ehkä ihan turhaa jorinaa tuli taasen päästeltyä.
Suo anteeksi, mutta maalaisjärjellä ajatellen olisi varmaan aikoinaan jätetty rokotuksetkin ottamatta, vaikka ne kehittäneet tiedemiehet kovasti väittivät että ne ehkäisevät tauteja.
Onhan se oikeastaan vähän outoa, että kuitenkin nykyään saa käyttää lääkettä jos vaikka mihin vaivaan, mutta jos päässä on ongelmaa, ei saisi, koska löytyy -muka- monia seikkoja sitä vastaan. Useimmiten vastustavana tekijänä on ympäristön asenne, että aivojen kemiaan vaikuttavat aineet ovat aina pahasta. Myönnän että itsekin suhtaudun kaikkiin troppeihin suurella varauksella.
Mutta kun magian parissa liikutaan, on moni valmis kokeilemaan vaikka mitä aineita laajentaakseen tajuntaansa ja tullakseen alttiimmaksi maagisille kokemuksille. Sikäli jos näyttäisi siltä että tarvitaan vaikkapa nyt aivojen serotoniinitason nostamista jotta ne magian portit todella aukenevat, on aika erikoista että ei ota sitä mikä tulee lääketehtaalta, mutta jos pusikko puskee vaikkapa madonlakkeja, niin ei kun naamariin vaan.
Tutustuisin mielelläni aivojen kemiaan monin eri tavoin, mutta tietysti nousee esiin pelko että lopulta ne aivot pilaantuvat lopullisesti... Mm. erään tuttuni kokemukset LSD:n parissa eivät oikein rohkaise. Se, että jatkuvasti tulee tietoa puolesta ja vastaan ihan näistä laillisista lääkkeistäkin tekee ärtyneeksi, kun ei tiedä mihin luottaa.
Mutta eihän täällä tietysti kukaan pääse ns. puhtain paperein hautaansa asti, on pakko etsiä kikka kuutosia ja kokeilla erilaisia konsteja itsensä paranteluun - varsinkin jos tähtää enempään kuin syöväjuovanaiva-eläinihminen jolle millään ei ole mitään merkitystä, oikeasti.
Muotoilin varmaan ajatukseni hieman väärin.
En ole erityisesti vastaan kemiallista apua,luonnontuotteita enkä tehdasvalmisteisia.
Pyydän anteeksi,jos kuulostin moralistilta.Se ei todella ollut tarkoitukseni.
Mutta olen silti sitä mieltä,että ihmiset ovat vieraantuneet omasta fyysisestä itsestään.
Itsekin olen kovasti sitä keinotekoisuutta ja keinotodellisuutta pohdiskellut. Mikä piru siinä on ettei osata vaan olla luonnollisesti?
En ainakaan osaa uskoa että jos ihmiset kiskoisivat niitä kaikenlaisia kahleita ja köysiä ympäriltään mitä ovat joukolla kehitelleet, että välittömästi kaikki tahtoisivat tehdä "pahaa" toisilleen. Sen verran uskon ihmiseen kuitenkin.
Voisiko olla näin...
Itse huomaan saavani energiaa seksuaalisuudesta. Johon liittyvä toiminta taas lisää kaiketi jonkin "niinin" määrää elimistössäni. Mitä vähemmän tilanteeseen liittyy fyysistä toimintaa, sitä lähemmäksi pääsen vastapuolta tuntemuksissa ja sitä energisempänä palaan todellisuuteen. Ei siis olisi ruumis magian välineenä; aivotko? Ei nekään...ruumis/aivot tasapainossa irti järkiminästä tunteiden armoilla; sanoisin.
Tuolla aiemmin, siinä kilometrikirjoituksessasi, muutama rivi kosketteli aihetta: ruumis/sielu. Itselläni oli aikakausi jolloin kaikki kristinuskoon viittava sai puolustuskannalle. Olen sitten pyöritellyt ajatusta: miksi pitää erottaa kuolleen ihmisen (madot jylläävät ruumiissa...) sielu ja elävän ihmisen sielu. Sielu kuin sielu....Ja tähän sitten vielä toisenasteen yhtälö: Miksi se siulu/enkeli/henkiopas tulisi "toiseltapuolelta" elämää kun niitä sieluja on täällä elävienkin kirjoissa? Ja tähän vähän kuin todisteeksi: Usein tulee tilanteita jolloin huomaan toisen henkilön antavan "vastauksen" minua askaruttavaan ongelmaan puhuessaan vaikkapa päivän tv-ohjelmasta. Olisiko se ollut hänen "sielunsa" joka tunsi itsessään minun sielun ongelman ja päätti hiukka avittaa umpikujassa olevaa?
Jahas...sitä kun päästää itsensä irti, niin pohjaa ei näköjään sitten löydy. Tarkoitan vain, että nyt kun olen "tullut esiin" tällä kanavalla niin kysyn ja kysyn ja kysyn...Seurausta helpotuksen tunteesta, että on olemassa muitakin jotka a) leikkivät näillä asioilla b) omaavat omakohtaisia kokemuksia c) tai vain luulevat omaavansa
>> tse huomaan saavani energiaa seksuaalisuudesta. Johon liittyvä toiminta taas lisää kaiketi jonkin "niinin" määrää elimistössäni. >>
Niin, seksistä tosiaan saa voimaa. Se on näiden tutkittujen kemikaalien ansiosta ihan tieteellinenkin tosiasia. Nyt oli joku tutkimus, jonka mukaan ne mielihyvähormonit ynnämuut jopa parantaisivat aivojen toimintaa, lisäisivät älykkyyttä ja parantaisivat itsetuntoa, yms perushyödyllistä.
>> Olen sitten pyöritellyt ajatusta: miksi pitää erottaa kuolleen ihmisen (madot jylläävät ruumiissa...) sielu ja elävän ihmisen sielu. >>
No minä sattumoisin en erota näitä kahta toisistaan. Sielu jo määritelmältään on jotakin, joka ei ole ruumiin olemassaolosta riippuvainen, tai edes lineaarisen/kronologisen ajan rajoittama.
>> Miksi se siulu/enkeli/henkiopas tulisi "toiseltapuolelta" elämää kun niitä sieluja on täällä elävienkin kirjoissa? >>
Onko todella?
Itse käsitän sielun joksikin, joka ei kuulu elävien kirjoihin lainkaan. Ei edes elämän aikana.
>> Usein tulee tilanteita jolloin huomaan toisen henkilön antavan "vastauksen" minua askaruttavaan ongelmaan puhuessaan vaikkapa päivän tv-ohjelmasta. Olisiko se ollut hänen "sielunsa" joka tunsi itsessään minun sielun ongelman ja päätti hiukka avittaa umpikujassa olevaa? >>
Mielestäni tuo on täysin johdonmukainen teoria, ja voi hyvinkin pitää paikkansa. Oman kokemukseni mukaan sielu kommunikoi ihmisen kanssa saamalla aikaan symbolisesti merkittäviä synkroniteettejä tällä puolen tuonelan aitaa.
:a:
Hmmm....Entäs....
Sielu on elävämpi kuin mikään muu, jatkaa kulkuaan kunnes....kunnes mitä?
Allekirjoitan kyllä ettei sielu(t) ole elävien kirjoista, mutta että olisin sieluton elämäni aikana...Jotenkin pistäisin sielut "asumaan" näihin maatuviin ruumiisiin ja poistuvat sitten kun henki ei enää pihise.
Ja sitten vielä yksi juttu: Mikä minussa "keskustelee" toisen ihmisen kanssa jos se ei ole "sielu talossaan"? Ja siinä toisessakaan ihmisessä ei sielua...hmmm....tunteet/aivotoiminta/ionit/energiat riemuitsevat leikistään?
>Miksi se siulu/enkeli/henkiopas tulisi "toiseltapuolelta" elämää kun niitä sieluja on täällä elävienkin kirjoissa?
(Tapanani on esittää sivuhuomioita muiden keskusteluihin, mikäli jokin kohta nappaa huomioni...)
Niin, saattaahan joku tällä hetkellä fyysisen tason ulkopuolella oleva sielu ("tuonpuoleisessa" oleva) kokea jotain yhteistä täällä olevaan ihmiseen. Joko hengenheimolaisuutta, tai sitten on vallan tavattu jossakin vaiheessa (itsehän siis olen reikarnaation kannalla).
Jokatapauksessa mistä hyvänsä sielut luoksemme lennähtelevätkään, toiselta tasolta unissa tai päivälläkin, tai sitten ovesta kropan avulla astumalla, niin kohtaamiset ovat aina jännittäviä... Se kaikki yhteinen ja erilainen mitä kahden eri yksilön/yksikön/hengen välillä on, on juuri sitä elämän monitahoisuutta jota ilman tuskin hyödyttäisi olla olemassa koko olemassaoloa! ;)
>> Hmmm....Entäs.... Sielu on elävämpi kuin mikään muu, jatkaa kulkuaan kunnes....kunnes mitä? >>
Jatkaahan vesikin virtaamistaan, vaikkei se ole elävä missään tavallisesti käsitetyssä mielessä.
>> Allekirjoitan kyllä ettei sielu(t) ole elävien kirjoista, mutta että olisin sieluton elämäni aikana... >>
Ilman sieluakin voi käsittääkseni elää. Sieluton ihminen voi olla älykäs, tunteellinen, persoonallinen ja mitä vielä. Sielukkuus on mielestäni jotakin poikkeavaa ihmisessä, ennemminkuin oletusarvoista.
Tosin, tässä "sielussa" on kyseessä sana, jota käytetään tavallisessa puheessa kuvaamaan hyvin laajaa ilmiöiden kirjoa. Sen vuoksi oma määritelmäni voi vaikuttaa turhan kapealta. Kaikkein tavallisimmin sielu käsitetään vain ihmisen mieleksi, ja toiseksi yleisimmin sitten kristinuskon oppien mukaisesti. Oma käsitykseni on vähintäänkin yhtä friikki kuin kristinuskon versio, mutta erilainen. Ihmisen ajatukset, mieli, tunteet ja kaikki sellainen tulisi minun mielestäni käsittää erillisiksi sielusta, mutta tämä on vain minun kokemukseni.
>> Ja sitten vielä yksi juttu: Mikä minussa "keskustelee" toisen ihmisen kanssa jos se ei ole "sielu talossaan"? >>
Sinun tajuntasi? Mielesi? Persoonasi? Sinä vain ihmisenä?
>> Ja siinä toisessakaan ihmisessä ei sielua... >>
Mahdollisesti. Tai sitten se vain nukkuu niin että kuorsaus kuuluu. Kuten sanoin, sielukkuus on poikkeavuus. Tavallinen ihminen ei ole sellainen.
Itseasiassa, sielukkuus on sitä, että kun ihminen puhuu, jokin korkeampi henki tai jumaluus puhuu hänen kauttaan. Kun hän tekee jotakin, henki tai jumaluus tekee hänen kauttaan, jne. Mielestäni tämä on sielukkuutta. Tavallinen kekseliäisyys, persoonallisuus ja sensellainen on aivan hieno asia, mutta mielestäni sielukkuus on kuitenkin eri asia. Sielukas ihminen on ikäänkuin oman sielunsa possessoima. Sielu on kuin demoni. Se elää tuonelassa, ei maan päällä. Sen teot eivät ole ihmisen tekoja.
>> tunteet/aivotoiminta/ionit/energiat riemuitsevat leikistään? >>
Niin juuri. Ja kuinka ne leikkivätkään. Mutta inhimillinen tajunta ei kuitenkaan ole sielu.
Minusta tuntuu siltä, että ainakin kristityt luulevat sieluaan joksikin jonka he tuntevat ja joka he itse ihmisinä ovat, koska he toivovat niin kovasti kuolemanjälkeistä elämää ja ajattelevat, että siellä he sitten voivat keskustella vaikkapa isoisänsä kanssa juuri sellaisena kuin hän oli eläessään.
Itse en näe paljoakaan toivoa säilyttää mitään itsestäni sellaisena kuin olen. Ruumis tuhoutuu ja persoonallisuus katoaa. Se mitä jää, on jotakin tuonpuoleista. Mikään muuhan ei tuonpuoleisessa voi olla olemassa, kuin tuonpuoleinen. Aika yksinkertaista logiikkaa lopultakin, eikö?
:a:
Olen positiivisesti yllättynyt.
Paikan tuulettaminen kerjätyllä vittuilulla tuntuu todellakin potkivan myös kantapeikkoja puhumaan vaihteeksi asiaa. Jopa Agwé on taas vaihteeksi liittynyt asiallisten keskustelijoiden joukkoon puimaan jotakin mielenkiintoista juurta jaksaen - juttu on niin pitkä, että se poikkeaa reippaasti tavanomaisesta. Kun paska tapahtuu, siitä voi näemmä seurata myös hyvää, jopa tällä palstalla.
Hyvä hyvä! huusivat lapset ja taputtivat pieniä karvaisia kämmeniään.
Hyvä että herra Paskaa miellyttää. Mutta entäs te itse, kertoisitteko te vaihteeksi jotakin meille, vaikkapa omasta elämästänne ja sen omituisista sattumuksista? Mitkä merkilliset tapahtumat johtivat teidät siihen, että olitte kutsuva itseänne herra Paskan nimellä, ja kuinka tämä liittyi heräävään kiinnostukseenne magiaa kohtaan?
:a:
Kiva.
Mukavaa että miellyttää. Kun noudatan Siddharta Gautaman viimeistä ohjetta "ponnistelkaa vilpittömästi", on ilo huomata että vilpittömät ponnisteluni eivät ole valuneet tyhjiin. Ja ainahan se on kivaa kun on mukavaa.
Mutta että kertoisin omasta elämästäni? Miksi ihmeessä? Jotta voisit saada Paskasta otteen, tai noin niinkuin kuvainnollisesti sanottuna voisit työntää kätesi paskaan? Eikai nyt sentään. Eihän meidän sentään sellaiseen tarvitse lähteä. Vai tarvitseeko?
Se merkillinen tapahtuma, joka johti minut kutsumaan itseäni herra Paskaksi, oli joukko varsin mundaaneja tapahtumia. Ensimmäinen oli se, että kävin nautinnollisen ruokailun jälkeen paskalla - jonka saattoi myös kokea nautinnoksi. Toinen oli se tosiasia, että paska aina aika ajoin tapahtuu. Kun Chandi onnekkaan sattuman kautta tuossa taannoin huomautti että on "Luvassa paskaa ja lokaa taivahan täydeltä!", totesin että minun aikani on tullut - ja Paska tapahtui. Ilokseni olen voinut todellakin todeta, että tämä Paskan tapahtuminen johti huomattavan usean palstan käyttäjän henkiseen ulostamistoimintoon. Tällä oli taas suotuisa vaikutus palstaa vaivanneeseen ummetukseen, minkä saattaa helposti havaita meneillä olevasta diskurssista - vai kuinka?
Tällä Paskan tapahtumisella ei ole varsinaisesti suoraa relevanssia "heräävään kiinnostukseeni magiaa kohtaan". Tämä saattaa johtua siitä, että kiinnostukseni magiaa kohtaan heräsi reilut neljännesvuosisata sitten. Kun kun palstan keskustelu oli päätynyt paskan jauhamiseksi, tulin siihen tulokseen että Paskan on tapahduttava, jotta turhasta jauhannasta päästäisiin eroon. Selvensikö?
Muutoin, näin niinkuin loppukaneetiksi voisin todeta Kikkaa siteeraamalla (tää on se "kikka kolme" -juttu), että "mä haluun viihdyttää." - enkä vähiten siksi, että eräät tällä palstalla ovat julistaneet sodan viihdettä vastaan.
Mr. Paska
- lentoon pyrähtävää
varpusparvea muistuttavan
ripulin jälkeen -
minä ainakin käytän kroppaani hyväkseni stimuloidessa aivoja. Olen joogannut ja saanut siitä mielttömiä fiiliksiä tai käyttänyt joogamista tapana saavuttaa tietty mielentila ennen varsinaista rituaalia. Alun perin aloitin joogan ihan vaan fyysisen hyvinvoinnin taikia, mutta aika pian huomasin miten hengityksellä ja liikkeillä voidaan vaikuttaa myös mielentilaan ja henkiseen hyvinvointiin.
Olen myös harjoittanut seksimagiaa, mikään ekspertti en ole, mutta jonkin verran kokemuksia on. Toimivimpia on ollut ihan spontaanit "energian siirto tempaukset". Olen myös joskus harjoittanut seksimagiaa Crowleyn jalan jäljissä. En tosin mitään hc-kamaa. Se toimi minulle silloin lähinnä leikkinä ja harjoituksen oppia käsittelemään seksuaalienergiaa... Nyt ei jaksa enempiä näpytellä. Iloista mieltä, Synkkä Mies =)
Eikös Aleister Crowleyn seksimagissa tämä kuuluisa eroottis-komatoosi selkeydentila ollut aika olennaisessa asiassa? Onko sinulla tällaisesta kokemuksia?
:a:
Eroottisen toiminnan jälkeisestä selkeydentilasta:
Günter Nitschke: The Silent Orgasm
Mitkä ihmeen keho ja mieli?!
Mitkä ihmeen magia ja sen väline?!
Mitkä ihmeen fyysinen ja psyykkinen?!
Yksi magian todellisen harjoittamisen tulos on ymmärrys siitä ettei MITÄÄN RAJOJA OLE!!
Niin kauan kun pitää ja ymmärtää nämä käsitteet erillisinä,ei todellinen MAGIA pääse alkamaan.
Jos joogan aiheuttama energia virtaus oli sinulle suuri kokemus (hienoa sinäänsä),oikein suoritettu Lesser Banishing Ritual of the Pentagram varmaankin repisi sinut ja käsitysmaailmasi palasiksi.. Niin,ehkä nämä asiat eivät vaan sovi kaikille...
Olehan nyt varovainen. Tuo negatiivisuus jota projisoit voi tulla sinulle kolminkertaisena takaisin, ja kuinkas sitten suu pannaan?
:a: