Jos minä ja sinä olisimme vain värejä ja meidät laitettaisiin samaan astiaan niin riippuen värierostamme me joko erilaisina sulautuisimme toinen toistemme väreihin tai samanlaisina väreinä vain täydentämällä korostaisimme ja syventäisimme sitä omaa yhteistä väriämme.
Jos minä ja sinä olisimme vain välonsäteitä ja meidät laitettaisiin tilaan jossa olisi vain lasi välillämme niin emme tyytyisi vain katselemaan lasin lävitse toisiamme vaan tunkeuteuisimme välillämme olevan esteen läpi sulauten toisiimme ja riippuen omasta valon määrästä joko kirkastaisimme tai syventäisimme olemassa olevaa valoisuuttamme.
Jos minä ja sinä olisimme ihmisinä aivan toistemme kaltaisia ja meidät laitettaisiin samaan peilisaliin me emme ehkä enää edes itse tunnistaisi kumpi meistä on kumpi ja voisimme jopa vannoa sinun olevan minä etkä sinä ja minun olevan sinä enkä minä sillä niin toistemme kaltaisia olisimme olemalla kuitenkin omia itsenämme.
No onneksi kuitenkin minä olen vain minä ja sinä olet vain sinä sillä tällaisinakin meissä on varmasti tarpeeksi värejä ja valoa sekä samankaltaisuutta sulautuaksemme halutessamme ihmisinä yhteen, kirkastaen, täydentäen ja syventäen toinen toistamme enkä oikein usko että pelkkä lasi välillämme pidättelisi meitäkään tuossa tilassa siinä vaiheessa kun tarve kasvaa liian suureksi vaan sen pitäisi olla panssaroitua onnistuakseen estämään aidon kosketuksen.
Jos minä ja sinä olisimme vain välonsäteitä ja meidät laitettaisiin tilaan jossa olisi vain lasi välillämme niin emme tyytyisi vain katselemaan lasin lävitse toisiamme vaan tunkeuteuisimme välillämme olevan esteen läpi sulauten toisiimme ja riippuen omasta valon määrästä joko kirkastaisimme tai syventäisimme olemassa olevaa valoisuuttamme.
Jos minä ja sinä olisimme ihmisinä aivan toistemme kaltaisia ja meidät laitettaisiin samaan peilisaliin me emme ehkä enää edes itse tunnistaisi kumpi meistä on kumpi ja voisimme jopa vannoa sinun olevan minä etkä sinä ja minun olevan sinä enkä minä sillä niin toistemme kaltaisia olisimme olemalla kuitenkin omia itsenämme.
No onneksi kuitenkin minä olen vain minä ja sinä olet vain sinä sillä tällaisinakin meissä on varmasti tarpeeksi värejä ja valoa sekä samankaltaisuutta sulautuaksemme halutessamme ihmisinä yhteen, kirkastaen, täydentäen ja syventäen toinen toistamme enkä oikein usko että pelkkä lasi välillämme pidättelisi meitäkään tuossa tilassa siinä vaiheessa kun tarve kasvaa liian suureksi vaan sen pitäisi olla panssaroitua onnistuakseen estämään aidon kosketuksen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
mukava kertomus ....ei runo
Runouttakin on niin monenlaista ja joku varmaan osaisi sanoa jos tuokin tyyli edustaa jonkinlaista taiteellista suuntausta, itse en tiedä enkä toisenlaiseksi sitä muokatakaan osannut. Mutta jos itselläsi on siihen parempi taito niin ihan vapaasti saat "kertomukseni runoksi" muuttaa.
estä,erota panssarikaan meitä toisistamme,
erottamaton tää on kahden sydämen.
Sulautuneet yhteen on.
Näkemättä, koskematta näinkin on !
Alkuperäinen runo oli kyllä parempi kuin tämä tylsä, kulunut, sanailu. Mielestäni.
Jokainen runo sisältää taakseen just niin paljon kuin kirjoittaja niihin ammentaa avaten sanoillaan lukijalleen just niin paljon kuin lukija niistä näkee. Onko ne sama siitä ei ole mitään takuita sen enempää kuin siitäkään mitä kukakin runoudeksi katsoo. Taide on vähän niin kuin rakkaus, kaikki ei missään tapauksessa voi rakastua samaan kohteeseen, mutta varmasti jokaista rakastaa joku. Ja jos yksikin rakastaa niin silloin se on jo rakkautta. Samalla tavalla koen taiteen ja taiteellisuuden itse, ja jo se, että taiteilija itse kokee luovansa taidetta tekee taiteesta taidetta vaikka sitä ei muut osaisikaan arvostaa ns. taiteena.
Tässä "luvallanne" toinen versio yllä olevasta.....
Jos minä ja sinä olisimme värejä omissa koloissamme siinä samassa suuressa väripaletissa,
missä kauniisti hohtavat kaikki maailman kirkkaat ja murretut värit
aina valkoisen värittömyydestä paljon puhuvaan mustaan asti
Mitä tapahtuisikaan jos joku isolla siveltimellään nostaisi meidät samaan tilaan
Entä jos olisimme kirkkaita loistavia valonsäteitä, jotka suljetussakin tilassa pystyvät ohittamaan esteet tieltään ja levittämään olemassaoloaan lähes jokaiseen nurkkaan?
Tai jos olisimme niin samanlaisia toinen toisellemme
että peilisaliin astuessamme emme enää erottaisi itseämme toisistamme
vaan erehtyisimme kerta toisensa jälkeen peilikuvamme edessä
luullen toisiamme itseksemme tunnistamatta oman itsemme olemattomuutta peilikuvassamme
No onneksi kuitenkin luoja loi meidät
vain omaksi kuvakseen
eikä liikaa toistemme kaltaisiksi
sekä antoi meille mukaan matkallemme
värit ja valonsäteet
sekä mahdollisuuden
loistaa, värittää ja valottaa
pelkästään omana itsenämme
omaa ja toinen toistemme tietä
on kiehtova. Olet sanoilla tavoittanut tunnetilan, jossa ihminen on niin lähellä toista, kuin ylipäätään lienee mahdollista kummankaan kadottamatta identiteettiään. Tällaisena kirjoituksesi siis aukeni minulle. Monimuotoinen runoelmasi saattanee tuottaa erinäisiä muitakin tulkintoja. Yhtä kaikki, tykkäsin:)
just niin lämmin
kuin aito kosketus
mukava lukea...
hyvää illan jatkoa.