Parikymppiseksi pidin itseäni suht normaalina mielenterveyden suhteen, sitten tuli jonkinlainen puolipsykoosi ja masennuin. Ja olen siis edelleen masentunut (myös ocd ja epävakaa persoonallisuus on diagnoosina), vaikka olen kokeillut varmaan viittätoista eri masennuslääkettä, antipsykoottia ja toisinaan rauhoittavia. Sairaalassa olen ollut pari kertaa, ensin 3 kk ja sitten viikon suljetulla, kun epäilivät minun aikovan tappaa itseni. En kuitenkaan aikonut. Kognitiivisessa psykoterapiassa olen käynyt kolme vuotta, sitä ennen pari vuotta psykologilla. EMDR- terapiaa olen myös kokeillut. Mutta ei nuokaan auta mitään. Tavallinen tarina takana, isä oli semialkoholisti ja aggressiivinen ja äitiä ei kiinnostanut olemassaoloni, ikävuosina 10- 18 oli vain yksi kaveri ja koulussa pidettiin friikkinä nörttinä, olin todella ujo enkä osannut pukeutua oikein enkä puhunut kellekään. Pakkoajatuksia 11 v. lähtien, silloin en kylläkään tiennyt niitä pakkoajatuksiksi. Pakkoajatuksia edelsi "muistot" seksuaalisesta hyväksikäytöstä, ne kuitenkin tuntuvat unilta ja terapeutin mielestä mulla ei ole hyväksikäytön oireita. Tässä vaiheessa minulle itselleni on ihan sama, onko mulle mitään tehty vai ei, en usko että saan sitä koskaan selville. Eikä se kiinnostakaan, vaikka jotain olisi tapahtunut niin ei sille enää mitään mahda. Elämä on ihan turhaa masentuneena, menetän kaikki poikaystäväni ja ihmissuhteeni, en saa opiskeltua, koko elämä menee hukkaan. Ja mulle sanotaan, että pitäisi vaan ajatella positiivisesti. Mutta eipä sekään auta. Voinhan mä vaikka nyt ajatella, että ehkä en ole vuoden päästä masentunut. Joo, onhan se mahdollista, mutta ei auta tähän hetkeen ja lisäksi se on aika epätodennäköistä tällä historialla. En jaksa enää haluta mitään tai nähdä ketään kun ei se auta oloon mitenkään. Olen 27-v nainen. Tämähän on hyvä ikä kuolla.
Mitä kun mikään ei auta
lesshope
3253
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ei, 27 ei ole yhtään hyvä ikä kuolla! Mä uskon että sulla on toivoton olo, jos olet kokeillut monia terapioita eikä niistä tunnu olevan mitään apua. Ja miksei ne terapeutit usko sun "muistoihin" seksuaalisesta hyväksikäytöstä?? En mä tajua, kyllähän sä itse tiedät parhaiten mitä sun elämässä on tapahtunut! On tosi huono juttu jos sulla on ollut epäpäteviä terapeutteja, sellaiset voivat pilata mahdollisuuden paranemiseen.
Älä kuitenkaan eristäydy kaikista ihmisistä, yksin on kuitenkin niin paljon vaikeampi olla. Kyllä mä ymmärrän ettet sä jaksa mitään etkä halua nähdä ketään, mustakin tuntuu monesti että olisi helpompi olla vain yksin, silloin kukaan ei voisi satuttaa mua enää koskaan. Mutta silti tiedän ettei se olisi hyvä vaihtoehto. Enkä mäkään jaksa mitään, siis sellaisia tavallisen elämän tavallisia asioita, mitä useimmat ihmiset tekee päivittäin. Mutta olen vähitellen luopunut kaikesta ylimääräisestä yrittämisestä, ja nyt pystyn löytämään tasapainon ja toisinaan jopa aitoa iloa siitä vähästä pakollisesta tekemisestä, mitä mä vielä jonkin verran jaksan.
Älä jää ihan kokonaan yksin, ethän? Kirjoita vaikka mulle, jos susta tuntuu että haluat jutella jonkun kanssa:
[email protected]
MIten olisi hieman toisenlainen psykoterapia? Psykoanalyyttisen pitäisi tehota myös epävakaaseen persoonallisuushäiriöön.
Oletko sairauslomalla?
MIten olisi johon MIelenterveysyhdistyksen ryhmään osallistuminen tai ammatillinen kuntoutus?
Ihan turhaa sanoa, että pitäisi ajatella positiivisesti, ei se kliinisesti vakavaan masenukseen auta.
jaksamisestasi niin voit piristyäkin. Päivä kerrallaan... Tee asioita joista olet kiinnostunut.