lestadiolaiseksiko?

Olen lähtenyt kulkemaan ristin tietä, kun ei muita vaihtoehtoja ollut. Tie yksin on kuitenkin raskas. Kirkossakaan en tunne ketään. Kirkossa olen huomannut lestadiolaisten pitävän tiiviimmin yhtä kuin muiden luterilaisten, tai totta puhuen pitävän edes jonkin verran yhtä kun taas me muut tulemme ja menemme. Kirkkoherra kaiketi toivottaisi minut tervetulleeksi mutta minulla on muutamia kysymyksiä joihin toivoisin rehellisiä vastauksia, mitä useammalta taholta sen parempi. Nämä ovat lyhennelmiä eri lähteistä hakemistani kommenteista, eihän minun tarvitsisi kyselläkään jos oma kanta olisi. En myöskään mitään trollausaaltoa tai flame waria toivo.

1) "vain me". Lestadiolaisuus on käsittääkseni luterilaisen kirkon sisäinen herätysliike, ei kirkko itse. Onko siis, että liikkeen piirissä opetettaisiin, että vain lestadiolaiset seuraavat todellista ristin tietä? Tähän en odota mitään yhtäpitävää vastausta, siinä määrin ristiriitaisia kommentteja olen netistä nuuskinut.
2) Ryhmäkuri. Asettaako liike ehtoja sosiaaliselle kanssakäymiselle? Tuleeko joku sanomaan minulle/onko sanonut teille että tuohon ei sitten tarvi ottaa yhteyttä tai karkottaa ihmisiä luotaan kristuksen käskyistä huolimatta? Jos en tule seuroihin koska tykkään jonain aamuna nukkua pitkään tuleeko banni jos sanon niin vai pitääkö valehdella jotain?
3) ainainen ehkäisykysymys. "lisääntykää ja täyttäkää maa" on hyvin pitkälti mielestäni täytetty. Millä muulla sitä perustellaan? En ole kylläkään kauhean kiinnostunut tästä aiheesta, sillä en kuitenkaan taida niin montaa lasta saada kuin haluaisin.
4) saako vanhempia seuroissa kyseenalaistaa? ts. kysyä vaikeita silläkin uhalla että toinen ei osaa vastata? entä jos vastaus ei tyydytä? Loukkaantuvatko ihmiset siitä jos inttää?
5) Onko lestadiolaisuus oma, erillinen kulttuurinsa? ks. http://fi.wikipedia.org/wiki/Kulttuuri

Asiallisista vastauksista kiittäen
6237
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Lestadiolaisia on kaikkiaan 18 eri tyhmää ja lähes kaikki näistä tuomitsevat (ainakin mielessään ja ajatuksissaan), toiseen lestadiolaiseen ryhmään kuuluvan kadotukseen. Laki on siis kova, ellet ole "meitä", niin sinä joudut kadotukseen.

Tällaisilla tuomioilla ei ole minkäänlaisia raamatullisia perusteita, joten ne voi ja pitää jättää omaan arvoonsa.
Näiden väitteiden syy on Raamatunvastainen seurakuntaoppi. Harhaopin uskontunnustus kuuluu: "Me olemme ainoa oikea ja elävä Kristuksen seurakunta, vain meillä on asuva ja vaikuttava Pyhä Henki." He perustelevat väitteensä siihen tosiasiaan, että Kristus perusti ainoastaan YHDEN seurakunnan.

Tragikoomista kyllä siihen he eivät ole koskaan osanneet vastata suuhen kysymykseen että miksi juuri heidän yhteisönsä on se YKSI ainoa seurakunta.

Eivätkä voikkaan vastata tähän kysymykseen koska "yksi seurakunta" ei tarkoita jotakin tietyn nimistä joukkoa maan päällä.
===============================================
Luther on hyvin selittänyt miksi seurakuntaa kutsutaan yhdeksi. Pyyydän jokaista lukemaan seuraavat Luther sitaatin, joka ei vielä tiedä sitä ettei lestadiolaisuus ole tämä YKSI seurakunta.
_______________________________________

Martti veli:

"Yksi ruumis ja yksi henki, niinkuin te olette kutsututkin yhteen ja samaan toivoon, jonka te kutsumuksessanne saitte: yksi Herra, yksi usko, yksi kaste, yksi Jumala ja kaikkein Isä —
******************

*) 21. Tämä olkoon se kannustin, joka on omiaan viemään kristityt kiinteään hengen yhteyteen.
- Ovathan he kaikki keskenään saman ruumiin jäseniä ja osallisia kaikkiin hengellisiin rikkauksiin.
- Onhan heillä kaikilla sama aarre, nimittäin yksi Jumala taivaassa, yksi Herra ja Vapahtaja, yksi sana, kaste ja usko, kaiken kaikkiaan, yksi ja sama autuus.

Koska heillä kaikilla siis on
- yhteisenä näin suuri rikkaus, jossa toisella on sama osuus kuin toisellakin, ja kun kukaan ei voi saada osakseen mitään enempää eikä mitään parempaa, niin mikä voisi aiheuttaa häntä synnyttämään jakautumista tai etsimään jotakin muuta?
****************

22. Tällä pyhä Paavali vielä osoittaa ja opettaa, mikä on oikea seurakunta ja mistä se tunnetaan.
Maailmassa on olemassa ainoastaan yksi ainoa seurakunta *** eli Jumalan kansa. ***

Sillä on
- yksi usko,
- kaste,
- yksi Jumalan, Isän, ja Kristuksen tunnustus, jossa se keskuudessaan yksimielisenä riippuu ja pysyy.

Tähän jokaisen, joka tahtoo tulla autuaaksi ja tulla Jumalan tykö, täytyy sopeutua ja olla siihen yhdistettynä; sen ulkopuolella ollen kukaan ei tule autuaaksi.

23. Seurakunnan yhteys ei siis nimityksen eikä olemuksen puolesta tiedä sitä, että on olemassa ja käytännössä samanlainen ulkonainen hallinta, samanlaiset lait eli säännöt ja kirkolliset tavat, niinkuin paavi joukkoineen väittää, tahtoen seurakunnasta pois suljettaviksi kaikki ne, jotka eivät tässä suostu olemaan hänelle kuuliaisia, vaan se tietää sitä, että vallitsee yhden uskon, yhden kasteen jne. suhteen yksimielisyys.

Seurakuntaa sanotaan yhdeksi, pyhäksi, yleiseksi eli kristilliseksi sen tähden,
- että siinä on yksi ja sama evankeliumin puhdas ja sekoittamaton oppi
- ynnä sen tunnustus kaikkialla ja kaikkina aikoina maailmassa, ...
_____________________________
*) ..ulkonaisen, inhimillisen elämän tai ulkonaisten järjestysten, tapojen ja jumalanpalvelusmenojen erottavasta erilaisuudesta huolimatta.
_____________________________

24. Ne sitävastoin, jotka eivät pitäydy Kristuksen opin ja uskon yhteyteen,
- vaan sen rinnalla ihmisopillaan
- ja itsevalituilla teoillaan, joiden puolesta he taistelevat vaatien kaikkia kristityitä niitä välttämättöminä noudattamaan,
- saavat aikaan erimielisyyttä ja pahennusta, niinkuin pyhä Paavali Roomalaiskirjeen 16. luvussa (17. jakeessa) sanoo,
- eivät ole Kristuksen oikea seurakunta eivätkä sen jäseniä, vaan he ovat vastustajia ja kukistajia, niinkuin me usein toisissa yhteyksissä olemme todistaneet.

Tämä varma ja lohdullinen oppi meillä on paavilaisuutta vastaan, joka syyttää ja kadotukseen tuomitsee meitä sen tähden, että me olemme heistä eronneet ja väistyneet. He soimaavat meitä seurakunnan luopioiksi, vaikka he päinvastoin itse ovat oikeasta seurakunnasta luopuneita. He vainoavat totuutta ja — seurakunnan ja Kristuksen nimen varjolla — repivät hajalle seurakunnan yhteyden.

Kaikki ovat näin ollen Jumalan käskyn mukaan velvollisia heitä vastustamaan, jopa heitä karttamaan ja pakenemaan.

Äänestä
  • Olen saanut yhteyden oman lut.kirkkoni yhteyteen pyytämällä kirkkoherraa sielunpaimeneksi itselleni.Tosi antoisaa ja elävää Sanaa hän puhui!Olen käymässä myös keskiviikkokerhossa kirkon seurakuntasalilla.Sieltä löytyy diakonityöntekijöitä ynnä saa myös hyviä ystäviä kun vaan rohkaistuu menemään.Kannatan sitä sinullekkin!Joka paikassa on omat heikkoutensa mutta kyllä joukosta löytyy aina paljon ELÄVÄÄ SANAA KRISTUKSESTA!Joukosta löytyy ns.helmiä,tarkoitan ihmisiä keiden kanssa on helppoa keskustella!Sieltä löytyy YSTÄVIÄ JA YMMÄRTÄVIÄ IHMISIÄ!Tämä on minun kokemukseni.EN minä essuja hylkää,siellä on myös puhdasta JUMALAN SANAA TARJOLLA ,ennenkaikkea lapsuudesta asti minulle tosi rakkaita sukulaisia ja ystäviä.Minun ystäväpiiriini kuuluu vanhoillisia ;vallut; sekä helluntailaisia(hellareita)sekä myös epäuskoisiakin hyviä ystäviä.En minä heitä eroittele pois Kristuksen Uskosta.Kenelle Sana ei vielä ole auennut,voimme silti avoimesti keskustella asioista.Kiitos olkoon RISTIINNAULITUN,ei minun vähimmässäkään määrin!Rukoilen että löydät Rauhan Kristuksessa sekä saat niitä HELMIÄ ystäviksi.LÄMMÖLLÄ peppiina ps.(ne helmet voivat toimia enkeleinä)sinulle,Taivaan Isin lähettämiä!AMEN

    Äänestä

  • bobitza kirjoitti:

    Olen saanut yhteyden oman lut.kirkkoni yhteyteen pyytämällä kirkkoherraa sielunpaimeneksi itselleni.Tosi antoisaa ja elävää Sanaa hän puhui!Olen käymässä myös keskiviikkokerhossa kirkon seurakuntasalilla.Sieltä löytyy diakonityöntekijöitä ynnä saa myös hyviä ystäviä kun vaan rohkaistuu menemään.Kannatan sitä sinullekkin!Joka paikassa on omat heikkoutensa mutta kyllä joukosta löytyy aina paljon ELÄVÄÄ SANAA KRISTUKSESTA!Joukosta löytyy ns.helmiä,tarkoitan ihmisiä keiden kanssa on helppoa keskustella!Sieltä löytyy YSTÄVIÄ JA YMMÄRTÄVIÄ IHMISIÄ!Tämä on minun kokemukseni.EN minä essuja hylkää,siellä on myös puhdasta JUMALAN SANAA TARJOLLA ,ennenkaikkea lapsuudesta asti minulle tosi rakkaita sukulaisia ja ystäviä.Minun ystäväpiiriini kuuluu vanhoillisia ;vallut; sekä helluntailaisia(hellareita)sekä myös epäuskoisiakin hyviä ystäviä.En minä heitä eroittele pois Kristuksen Uskosta.Kenelle Sana ei vielä ole auennut,voimme silti avoimesti keskustella asioista.Kiitos olkoon RISTIINNAULITUN,ei minun vähimmässäkään määrin!Rukoilen että löydät Rauhan Kristuksessa sekä saat niitä HELMIÄ ystäviksi.LÄMMÖLLÄ peppiina ps.(ne helmet voivat toimia enkeleinä)sinulle,Taivaan Isin lähettämiä!AMEN

    En ymmärrä viestisi asiayhteyttä. Minulla on rakkaita uskonystäviä muistakin liikkeistä kuin lestadiolaisista.

    Äänestä

  • Usko Jeesukseen kirjoitti:

    En ymmärrä viestisi asiayhteyttä. Minulla on rakkaita uskonystäviä muistakin liikkeistä kuin lestadiolaisista.

    Meillä täällä kirjoittavilla ei pitäisikään , olla rakkaita missään muualla.

    Äänestä

  • Trajanus, kirjoitti:

    Meillä täällä kirjoittavilla ei pitäisikään , olla rakkaita missään muualla.

    Fariseukseksi olet harvinaisen rehellinen, kiitos siitä. Jospa saisit vielä armon tehdä parannuksen ja pääsisit taivaaseen.

    Oletko muuten kuullut koskaan sellaisesta kirjasta jonka kannessa lukee Raamattu?

    Osta sellainen kirja huomenna itsellesi ja tutki mitä Jeesus siinä kirjassa opettaa rakkaudesta.

    Minulle kävi niin että kun Jeesus astui elämääni Herraksi, tulivat kaikki ihmiset potentiaalisksi taivaan kansalaisiksi. Ja ne joiden ainoana autuuden toivona on Jeesus Kristus, tulivat rakkaiksi veljiksi ja sisariksi Jeesuksessa Kristuksessa. Olen elänyt lapsuudesta asti kaikkien esikislestadiolaisuuden sääntöjen mukaan hyvin hurskasta elämää, mutta Jumalan armon tunteminen joka Jeesuksessa kristuksessa lahjaksi taritaan
    oli minulle tuntematon. Koko ajan narisin että voi kun minusta ei tule tämän parempaa, kunnes eräänä päivänä Kristuksen henki laskeutui päälleni (muuten erittäin ihmeellinen ja ainutkertainen kokemus, tunsin välittömästi jokaisella solullani että puhuja oli kaikkivaltias, kaikki näkevä ja kaiken tunteva). Jeesus puhuu suoraan sydämeen, voimalla joka on ihmiselle täysin käsittämätön. Ei tullut sekunniksdikaan mieleen epäilys. Hänen sanomansa minulle oli: Rakastan sinua juuri sellaisena kun olet. Siitä alkoi onnen itku joka kesti useita tunteja. Oli ulkoisestikin kuin poissaoleva, jonka vaimoni todisti. Siitä hetkestä asti ei ole tarvinnut epäillä Jumalan armosta sekuntiakaan, sen Herra itse ilmoitti Hengessä minulle yliluonnollisella voimalla ja unohtumattomalla tavalla reilu 20 vuotta sitten. Hallelujaa kiitos Jeesus!!

    Äänestä

Kiitoksia asiallisista kommenteista ja rohkaisusta :) Menenpä sopivan tilaisuuden tullen piipahtamaan. Eiköhän tämä tästä lutviinnu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hep0nen kirjoitti:

Olen lähtenyt kulkemaan ristin tietä, kun ei muita vaihtoehtoja ollut. Tie yksin on kuitenkin raskas. Kirkossakaan en tunne ketään. Kirkossa olen huomannut lestadiolaisten pitävän tiiviimmin yhtä kuin muiden luterilaisten, tai totta puhuen pitävän edes jonkin verran yhtä kun taas me muut tulemme ja menemme. Kirkkoherra kaiketi toivottaisi minut tervetulleeksi mutta minulla on muutamia kysymyksiä joihin toivoisin rehellisiä vastauksia, mitä useammalta taholta sen parempi. Nämä ovat lyhennelmiä eri lähteistä hakemistani kommenteista, eihän minun tarvitsisi kyselläkään jos oma kanta olisi. En myöskään mitään trollausaaltoa tai flame waria toivo.

1) "vain me". Lestadiolaisuus on käsittääkseni luterilaisen kirkon sisäinen herätysliike, ei kirkko itse. Onko siis, että liikkeen piirissä opetettaisiin, että vain lestadiolaiset seuraavat todellista ristin tietä? Tähän en odota mitään yhtäpitävää vastausta, siinä määrin ristiriitaisia kommentteja olen netistä nuuskinut.
2) Ryhmäkuri. Asettaako liike ehtoja sosiaaliselle kanssakäymiselle? Tuleeko joku sanomaan minulle/onko sanonut teille että tuohon ei sitten tarvi ottaa yhteyttä tai karkottaa ihmisiä luotaan kristuksen käskyistä huolimatta? Jos en tule seuroihin koska tykkään jonain aamuna nukkua pitkään tuleeko banni jos sanon niin vai pitääkö valehdella jotain?
3) ainainen ehkäisykysymys. "lisääntykää ja täyttäkää maa" on hyvin pitkälti mielestäni täytetty. Millä muulla sitä perustellaan? En ole kylläkään kauhean kiinnostunut tästä aiheesta, sillä en kuitenkaan taida niin montaa lasta saada kuin haluaisin.
4) saako vanhempia seuroissa kyseenalaistaa? ts. kysyä vaikeita silläkin uhalla että toinen ei osaa vastata? entä jos vastaus ei tyydytä? Loukkaantuvatko ihmiset siitä jos inttää?
5) Onko lestadiolaisuus oma, erillinen kulttuurinsa? ks. http://fi.wikipedia.org/wiki/Kulttuuri

Asiallisista vastauksista kiittäen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu