moikka vaan!
kommentoikaa muut odottajat, kun minusta tuntuu että raskaushormoonit välillä hämärtä minun arvostelu kykyä eikä "ei raskaana"-ystävät ymmärrä aina.
siis...olen aivan viimisilläni. olen ollut parisuhteessa 2 vuotta ja melko pian päätimme hankkia lapsen. mieheni enemmän halusi lasta kuin minä mutta olen miettinyt lasta itsekin.parisuhteeme oli intohimoinen ja olimme ensimmäisen vuoden umpirakastuneita.mieheni on aina juonut paljon (niin kauan kun minä olen hänet tiennyt ja tuntenut) ja juopottelu oli aluksi ihan ok.töissä kävimme molemmat ja iltaisin mieheni "rentoutui/u" juomalla olutta.
raskautta odotettiin kun kuuta nousevaa ja sitten tärppäsi.olimme molemmat onnellisia asiasta.luonnollisesti minun juomat iltasiiderit ja viikonloppumenot jäi. hän kuitenkin jatkoi samaa koko raskauden kaikista puheistani ja pyynnöistäni huolimatta.loppu aikoina nalkuttamiseni on käynyt hänen hermoille siihen malliin että meillä viikonloppuisin riidat päättyneet tönimiseen ja kuristamiseen.olen joka riidan päätteeksi lähtenyt pois.viimeisen kolmanneksen aikana olen ollut enemmän viikonloppuja poissa kotoa kun hänen kanssaan.viikon alusta sitten sovitaan,hän lupaa parantaa tapojaan ja minä palaan kotiin.olen joskus 1:n joskus 5 päivää poissa. uskoton hän ei ole, ei vain voi olla selvinpäin.eli on alkoholisti!olen kymmeniä kertoja vakavasti harkinnut lähtöä mutta nyt en enää jaksa.olen hiljaa miettinyt että odotan lapsen syntymän ja alkukuukaudet ja sitten jaksan muuttaa pois koska luulen ettei hän koskaan voi muuttua muuksi.yhtä monta kertaa kun on ollut riitaa juomisen takia, on hän luvannut olla enemmän selvinpäin ja lopettaa käsiksi käymiset mutta aina vaan lupaukset unohtuu ja alkoholi vie voiton.olen lopettanut uskomasta häneen.rakastamme toisiamme paljon, minä ainakin häntä mutta lapsen saapuminen tälläisen tilanteen keskelle on kammottavaa ja joudunko vauva kainalossa lähtemään kun hän taas juo, on hirveä ajatus.olen puhunut ystävilleni ja toisten mielestä "alkoholi-hysteriani" on sairasta.kenestäkään ei voi leipoa absolutistia.en haluakaan sitä,vaan normaalia alkoholin käyttöä.tuntuu etten ole koskaan tavannut ketään ihmistä jolla olisi jotain vertaistukea tilanteeseeni.mikään järkipuhe ei uppoa häneen, niin että pysyviä muutoksia tapahtuisi.
viime aikoina olen pelännyt että jos hän on juonut kun synnytys alkaa,ei hänestä ole lähtijäksi.
kaikesta halusta saada lapsi kotiin kuitenkin voiton vei taas eilenkin alkoholi ja tuntuu että hän heittää kolikkoa syntyykö vauva ensi yönä vai ei ja jos ei niin sitten otetaan taas!!
tekstistä saa ehkä vaikutelman etten tee asialle mitään tai olen vain tyytynyt tilanteeseen mutta olen erittäin vahva luonteinen, nyt vaan en jaksa huutaa tai lähteä enää.se olisi pitänyt ymmärtää jo tehdä aiemmin.onko muilla ollut tilanteita (mitä tahansa) joissa mies ei ole ymmärtänyt isäksi tulemista vaan poikamies elämä jatkuu? onko heistä tullut perheenisejä vai luovutanko jo?
kommentoikaa muut odottajat, kun minusta tuntuu että raskaushormoonit välillä hämärtä minun arvostelu kykyä eikä "ei raskaana"-ystävät ymmärrä aina.
siis...olen aivan viimisilläni. olen ollut parisuhteessa 2 vuotta ja melko pian päätimme hankkia lapsen. mieheni enemmän halusi lasta kuin minä mutta olen miettinyt lasta itsekin.parisuhteeme oli intohimoinen ja olimme ensimmäisen vuoden umpirakastuneita.mieheni on aina juonut paljon (niin kauan kun minä olen hänet tiennyt ja tuntenut) ja juopottelu oli aluksi ihan ok.töissä kävimme molemmat ja iltaisin mieheni "rentoutui/u" juomalla olutta.
raskautta odotettiin kun kuuta nousevaa ja sitten tärppäsi.olimme molemmat onnellisia asiasta.luonnollisesti minun juomat iltasiiderit ja viikonloppumenot jäi. hän kuitenkin jatkoi samaa koko raskauden kaikista puheistani ja pyynnöistäni huolimatta.loppu aikoina nalkuttamiseni on käynyt hänen hermoille siihen malliin että meillä viikonloppuisin riidat päättyneet tönimiseen ja kuristamiseen.olen joka riidan päätteeksi lähtenyt pois.viimeisen kolmanneksen aikana olen ollut enemmän viikonloppuja poissa kotoa kun hänen kanssaan.viikon alusta sitten sovitaan,hän lupaa parantaa tapojaan ja minä palaan kotiin.olen joskus 1:n joskus 5 päivää poissa. uskoton hän ei ole, ei vain voi olla selvinpäin.eli on alkoholisti!olen kymmeniä kertoja vakavasti harkinnut lähtöä mutta nyt en enää jaksa.olen hiljaa miettinyt että odotan lapsen syntymän ja alkukuukaudet ja sitten jaksan muuttaa pois koska luulen ettei hän koskaan voi muuttua muuksi.yhtä monta kertaa kun on ollut riitaa juomisen takia, on hän luvannut olla enemmän selvinpäin ja lopettaa käsiksi käymiset mutta aina vaan lupaukset unohtuu ja alkoholi vie voiton.olen lopettanut uskomasta häneen.rakastamme toisiamme paljon, minä ainakin häntä mutta lapsen saapuminen tälläisen tilanteen keskelle on kammottavaa ja joudunko vauva kainalossa lähtemään kun hän taas juo, on hirveä ajatus.olen puhunut ystävilleni ja toisten mielestä "alkoholi-hysteriani" on sairasta.kenestäkään ei voi leipoa absolutistia.en haluakaan sitä,vaan normaalia alkoholin käyttöä.tuntuu etten ole koskaan tavannut ketään ihmistä jolla olisi jotain vertaistukea tilanteeseeni.mikään järkipuhe ei uppoa häneen, niin että pysyviä muutoksia tapahtuisi.
viime aikoina olen pelännyt että jos hän on juonut kun synnytys alkaa,ei hänestä ole lähtijäksi.
kaikesta halusta saada lapsi kotiin kuitenkin voiton vei taas eilenkin alkoholi ja tuntuu että hän heittää kolikkoa syntyykö vauva ensi yönä vai ei ja jos ei niin sitten otetaan taas!!
tekstistä saa ehkä vaikutelman etten tee asialle mitään tai olen vain tyytynyt tilanteeseen mutta olen erittäin vahva luonteinen, nyt vaan en jaksa huutaa tai lähteä enää.se olisi pitänyt ymmärtää jo tehdä aiemmin.onko muilla ollut tilanteita (mitä tahansa) joissa mies ei ole ymmärtänyt isäksi tulemista vaan poikamies elämä jatkuu? onko heistä tullut perheenisejä vai luovutanko jo?
Vastaukset 16
Vanhimmat
oli.
Erosin miehestäni tultuani raskaaksi, lapsi oli yhdessä suunniteltu, kaikki oli hyvin. Pärjäsimme taloudellisesti, ei ollut mitään esteitä perheen perustamiselle, mutta se juominen.. Minä jopa huomasin sellaisen ikävän piirteen miehessäni (itse en juonut ennen raskauttanikaan), että hänen juomisensa oikeastaan vain lisääntyi entisestään. Hän saattoi jopa ilmoittaa minulle lähtevänsä viettämään kavereidensa kanssa laatuaikaa, sanoin minä mitä hyvänsä, näin hän siis minulle asian ilmoitti. Lopulta en enää yksinkertaisesti jaksanut katsella sitä touhua, kaikista sanoistani huolimatta hän vain jatkoi, pisti viinan minun ja tulevan lapsensa edelle.
No minä muutin pois, kun olin saanut loputkin tavarani ulos yhteisestä asunnostamme tunsin vihdoin voivani keskittyä omaan hyvinvointiini. Ei tarvinnut enää huolehtia siitä, missä mieheni menee kun ei vaivautunut aina edes ottamaan yhteyttä.
Yritimme vielä muutaman kuukauden kuluttua uudelleen, hän lupasi minulle muuttavansa tapansa. Mutta ei, heti kun yksikin mahdollisuus "poikien" kanssa illanviettoon ilmestyi, hän lähti. Se oli viimeinen tippa, nyt olen hänelle sanonut että lapsensa kanssa voi olla tekemisissä mutta meistä ei enää koskaan tule mitään ja se on saletti. Minä olen itse varttunut perheessä, jossa oma isäni joi. Onneksi en näistä ajoista mitään muista, mutta ikävämpi tosiasia on, että minulle on jäänyt joistakin hänen toilailuistaan selittämättömiä fobioita, aikuinen nainen ja minä pelkään pimeää. Mitään yksiselitteistä syytä tälle ei ole, mutta olen melkeinpä 100 % varma, että jotain on lapsuudessani tapahtunut josta en vain pääse ylitse, koska en voi käsitellä niitä asioita. Mutta olen pystynyt antamaan isälleni anteeksi hänen juomisensa, ja nykyään meillä on lämpimät välit, onneksi.
Mutta tällaista en todellakaan halua omalle lapselleni, ja tuskin kukaan tervejärkinen haluaa.
Suosittelen nyt istahtamaan alas, ja miettimään kumpi on tärkeämpi. Ehjä perhe vaiko terveet elämänarvot.
jotenkin tuntuu että alkoholin käytöstä on tullut niin yleistä etä kukaan ei sitä ympärilläni paheksu. ne joilla on lapsia ja hyvä suhde eivät sitä tietenkään ymmärrä, miten joku voi mielummin juoda kännejä useammin kun keskittyä johonkin ainutlaatuiseen ja vieläpä kun h hetket on käsillä. usein olen kuullut että niin meilläkin juotiin kun ekaa odotin,se välillä lipsahti vaikka tiesin etten olisi saanut, ja joskus jopa niin että tuleva isi ei ollutkaan ihan ajokuntoinen kun synnyttämään piti lähteä vaan otettiin taksi mutta hyvällä sitä muistellaan jälkeenpäin. no mietin miten itse kokisin häpeää jos olin vastaan ottamassa jälkikasvuani humalassa...hutera olo, pää pyörällä ja puhe sammaltaen...ishkän pikkunen, voi shentään,tervetuloa!!!vihastuttaa ajatella että joku hyväksyisi sen että humalassa voi olla synnytyssalissa.tai ei saa olla mutta pikkusessa vois olla?? entäs sitten kotona, ensi viikot, isyyslomalla tietty, ja sittenkö voisi korkata jo kaljaa kun 2 viikkoa on kulunut??!!! minusta se ei ole oikein. olen ehkä vähän herkkä nyt tuomitsemaan alkoholin tässä tilanteessa mutta kun pienet ihmisen alut ei minusta kuulu humalaisten lähelle. saunakaljaakaan EI kun lapsi vasta viikkoja vanha!meillä ei juomaan mennä edes aina kavereiden kanssa vaan juodaan ja räyhätään kotona! vaikka olen yrittänyt kysyä miltä tuntuu kun on itse humalaisten seurassa selvinpäin, vaikka baarissa, jaksaisiko sitä katella joka ilta tai joka viikonloppu. siltä minusta tuntuu mutta ei se mene jakeluun.alkoholiton lapsuus on jokaisen oikeus ja siksi olenkin miettinyt muuttamista.suunnattoman pahalta tuntuu vain se päivittäin, etten tehnyt sitä jo aiemmin vaan nyt joudun odottamaan että lapsi syntyy koska aikaa ei ole enää edes viikkoja, ennemmin päiviä.
lähdin siis eilen taas pois, tänään hän ei ole edes ollut huolissaan, luottaa että ilmoitan kun lähtö tulee. pari korjaavaa voi ottaa jo aamusta ja illala vaikka taas saunakaljaa ja vaikka lähibaariin.niin paha ja surullinen olo on ettei synnytys käynnisty tietenkään mutta oikein olisi hänelle jos niin kävisi.
Mä lähtisin järjesteleen asioita jo nyt, eli ettisin kämpän ja miettisin kaikki valmiiksi. Jos kerran oot jo kassi pakattuna sairaalaan, etkä muuta enää jaksa. Etsi vaikka ensikodin numero ja ota yhteyttä sinne jos varapaikkaa minne mennä sairaalasta ei ole. Ota yhteyttä vaikka al-anoniin, eikös se oli alkoholistien läheisille tarkoitettu vertaistukijärjestö. Tuo mitä kaverisi sanoivat että olisit hysteerinen alkoholin vuoksi ei pidä paikkaansa, olet oikeassa. ystäväsi taitavat olla hyvin nuoria jotka eivät edes käsitä että sinä voit olla ilman alkoholia... kiitä onneasi että olet vahva ihminen, kyllä sinä siitä selviät. ja mitään teatteria tyyliin hoidetaan edes ristiäiset tms ei kannata ruveta kenenkään mieliksi pelaamaan. Itse lähtisin siitä syystä että en haluaisi elää yhdessä ihmisen kanssa jolla ei ole samat arvot, ja antaa lapsen luoda oma suhteensa isäänsä, mutta se lapsen isä-suhde ei velvoita sinua elämään epämiellyttävää elämää. Ja iso vastuu sen lapsen ja isän suhteen kehittymisestä on tietenkin isällä. Vielä jos mies käy käsiksi, en todellakaan enää miettisi. Se lähtö ei ainakaan helpotu ajan mittaan, jos mies jatkaa samaa rataa eikä näe tilanteessa mitään ongelmaa. Silloin hänen silmissään sinusta tulee se jolla on ongelma. Enkä usko että vauva itkuineen tulee raitistamaan "teini"-miehen.
Tsemppiä synnytykseen, mieti itsellesi varahenkilö sinne ja varaa taksin numero kännykkään. Onnea lapsesta näin etukäteen.
minä en ole enää ihan teinikään. olemme molemmat 30v. ystävistäni löytyy toki nuorempiakin mutta nämä alkoholi hysteria ym kommentit tulevat jopa oman äitini lausumana. hän kokee jotain keski iän kriisiä ja kadotettua nuoruutta. mieheni ystävät (isejä suurin osa) jotka ovat sitä mieltä että ei pikku juomisella ole haittaa ja kyllä se on sitten (tsäkällä vaikka) selvinpäin kun synnytys tulee, vieläpä sanoneet neuvoja että yleensä se alkaa yöllä joten olethan jo kerennyt nukkumaan ne iltapöhnät pois.voinpa keroa että sitten kun on viikonloppu ja vedetään sitä kaltsua jne niin sammunen siinä tulee sitten iltamyöhällä ja tuskin ihan heti regoidaan kenenkään herätys yrityksiin. :( olenkin jo miettinyt paikan minne sairaalasta palaan, kun en halua ensikotiin mennä. taxi pihaan ja tukihenkilölle soitto, tää kaikki on vaan ihan peestä!!!
"Alkoholihysteriaasi" päivittelevät läheiset tekevät niin kukin omista syistään. Miehesi ehkä keskivertoa runsaammin juovat kaverit haluavat nähdä omankin juomisensa ihan normaalina. Nou problemos, kato! Äitisi haluaa ehkä kieltäytyä näkemästä teidän ongelmia - ikään kuin kaikki muuttuisi siitä hyväksi.
Kerroit että käytitte molemmat alkoholia arkisin ja viikonloppuisin ennen raskautta. Sulla taisi olla oletuksena tuolloin, että miehesikin lopettaa/vähentää alkoa kun tulet raskaaksi? Keskustelitteko asiasta? Tuli vaan mieleen, että ehkä moni nainen olettaa miehenkin automaattisesti sitoutuvan perheenperustamiseen alkoholin käytön vähentämisellä/lopettamisella. Vai miksi sitten lähdetään tekemään lapsia reippaasti juovan puolison kanssa? Voihan mies olla ihana ja mahtava, mutta jos alkon käyttö on päivittäistä (vähäistäkin, mutta joka päivä), miksi hankkia lapsia ko. yhtälöön? Sitten on tietenkin niitä tapauksia, joissa tuleva isä repeää juomaan runsaammin vasta odotusaikana tai lapsen synnyttyä. Niissä on vaikeampi varautua etukäteen, muuta kuin muuten avoimilla keskusteluilla, jotta esim. miehen isyyspaineet ei lähtisi purkautumaan yksinomaan alkon avulla.
Olen kasvanut kodissa jossa isä joi ja erilaiset pelottavat asiat seurasivat vuosi vuodelta toisiaan. Odotin jo alle kouluikäisestä päivää, jolloin olen niin iso, että voin lähteä ja rakentaa oman elämäni. Välit isään ovat tätä nykyä pinnallisen ystävälliset, välimme katkesivat kyllä aikanaan vuosiksi. Odotan ensimmäistä lasta ja olen jo päättänyt, että jos/kun tulevan papan juominen repeää sen ensimmäisenkin kerran kun lapseni on siellä vaikka hoidossa (äitini ei käytä alkoa lainkaan, isä juo edelleen runsaasti), tuloksena sanon suorat sanat & lapsi menee uudestaan kun mummolassa ollaan selvinpäin.
Eka avoliittoni oli miehen vähittäistä alkoholisoitumista, alkoi harmittomista saunakaljoista ja pikkuhiljaa kasvoi jokaviikonloppuiseksi, sitten jokapäiväiseksi. Suhteen aikana näin omin silmin, kuinka määrät salakavalasti kasvaa, eli siitä "yhdestä rentoutuskaljasta" tulee vähitellen kaksi...sitten kolme...sitten... Rikottuja lupauksia ja kännitoilailuja. Jätin sinänsä kiltin ja mukavan miehen, koska en halunnut katkeroitua jäkättäväksi akaksi. Nykyinen suhteeni on tietynlainen riskinotto myös. Mies juo kyllä kaljaa, mutta on vähentänyt sitä selvästi raskaudenaikana ja jättänyt baarimenot (ennen raskautta mentiin yhdessä noin 1 x kk). Omasta taustasta johtuen ollaan juteltu paljon alkoholin käytöstä (ihan suhteen alusta lähtien) ja olen tehnyt omat rajani selviksi miehelle. Onneksi mies on aikanaan ennen meidän suhdetta mennyt todella paljon tuolla yöelämässä & juonut niin paljon, että on itsekin halunnut muutosta. Niin että minä en ole se muutos, ja kun suhteesta ensihuuma häviäisi, alkaisi taas menot maistua. No, voihan niin edelleen käydä, mistäs sitä tietää. Mutta halusin kyllä tutustua mieheen useamman vuoden ennen kuin tämän lapsenkin uskaltauduin tervetulleeksi toivottamaan.
Juominen yleensä pahenee stressissä eli kun vauva itkee yms. Normaalillekin vakaalle, alkoholiongelmattomalle miehelle isyys ja alkuajan muutos on ihan liian iso ja stressaava juttu.
Jos on mitään pahoinpitelyä, kehoitan vakavasti lähtemään. Lapsi tulee kärsimään isänsä alkoholiongelmasta ja pahoinpitelyistä (vaikkei itse lasta pahoinpitelisi). Mieheni on tällaisesta kodista ja joutunut monenlaiseen terapiaan jotta saanut itsensä kasaan. Kaikissa tuntemissani perheissä on periaate ettei lasten nähden juoda tai olla juovuksissa. Myös omassa perheessäni oli näin. Lapsi kokee turvattomuutta jos aikuinen on humaltunut.
Hyvän ystäväni mies on alkoholisti ja juo lähes päivittäin. Heillä on kaksi pientä lasta ja juomistavat ovat entisenlaiset. Lasten tulo ei ole muuttanut niitä. Viisivuotias sujuvasti skoolailee mehulasinsa kanssa ja kyselee omalta isältään, että onko sulla vielä sitä kaljaa siinä. Nuorimmainen on vielä vaippaikäinen. Äiti huolehtii lapsista ja isä keskittyy baarissa käymiseen tai kotona juomiseen. Kyseessä on kolmikymppinen pariskunta, joilla ulkoiset puitteet kunnossa. En usko, että tilanne korjaantuu, ennen kuin miehesi ymmärtää itse oman juomisensa ja siitä aiheutuvat seuraukset. Siihen voi mennä todella pitkä aika. Ystäväni rakastaa miestään ja en rehellisesti tiedä kuinka onnellisia he ovat. Aina silloin, kun on selviä kausia, kaikki on hyvin. Kai niiden avulla jaksaa taas. Vanhemmuus on kuitenkin isälle ja äidille kuuluvaa. Lapsi siitä loppujen lopuksi kärsii kaikista eniten. Jaksamista sinulle!
tuosta minä en muistanutkaan mainita, että sinähän et voi tietää mitä tulevaisuus tulee olemaan jos mies juo jo odotusaikana ns. normaalia enemmän. Minä yritin myös ex-miehelleni sanoa, etten yhtäkään kaljapulloa katso kun vauva syntyy, joten olisikohan korkea aika painaa jarrua jo nyt. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut, kuin seinille olisi puhunut. Lopulta minusta rupesi jo tuntumaan, että olen pelkkä nalkuttava akka. Mutta onneksi tajusin viimein, että hei, minähän yritän vain rakentaa tulevalle lapselleni hyvää ja turvallista elinympäristöä, mieheni ei ilmeisesti kykene samaan.
Onhan se rankkaa varmasti yksin lapsen kanssa olla, mutta pääasia kai kuitenkin on, että hänellä on nimenomaan se turvallinen kasvuympäristö ja edes yksi vastuuntuntoinen vanhempi hoivaamassa. On totta, että yksinhuoltajuus on nykypäivänä valitettavan yleistä, mutta jos tarkastelee myös siltä kannalta asiaa, että kuinka yleistä päihderiippuvuus tänä päivänä on, voi vain kysyä MIKSI?
nimim. Markia kirjoitusta.
Minä olen nähnyt läheltä mitä se on, jos nainen / mies, yleensä nainen, elää parisuhteessa jossa mennään eteenpäin vain niiden "hyvien kausien" voimalla. Sellaista ei kenenkään tarvitse oikeasti katsoa / kokea! Ei ole oikein, että okei, mies on vaikka yhden puoli vuotta täysin selvä, ihanaa. Sitten tuleekin se alamäki, joka voi olla joissakin tapauksissa tolkuttoman pitkä ja jyrkkä, sanotaan että tätä kestäisi vaikkapa edes 2 kk. Kyllä minä vaan sanon, että se on ihan liikaa vaadittu keneltäkään, että sellaista tarvitsee katsella. Onko siis oikein, että nainen hoitaa koko tämän ajan yksin perhettä jne.. Asiat kuormittuvat helposti, niistä tulee yllättävän nopeasti ylitsepääsemättömiä. Masennus voi rueta vaivaamaan, siinäpä sitä soppaa sitten on jo kerrakseen kehitelty. Tarvitseeko todella mennä niin pitkälle, ennen kuin osaa sanoa hyvästi, en ansaitse tällaista kohtelua?
Eiköhän se kuitenkin mene niin, että jos ääripäästä puhutaan, niin lapsi kärsii huonossa suhteessa elävistä vanhemmista enemmän, kuin eronneista vanhemmista. Lapset aistivat yllättävän helposti jos jokin on vialla, ei kannata pitää asioita turhan yksiselitteisinä.
etten todellakaan kannusta sinua nyt heti jättämään miestäsi, en. Minä en ole mikään sanomaan mitään, koska en tiedä taustoistanne tarpeeksi voidakseni oikeasti auttaa. Mutta minä vaan sanon, mitä olen itse elämäni aikana nähnyt, mm. lähiomaisteni parisuhteet & alkoholi etc. Ikävä kyllä minä tunnen / tiedän niin paljon alkoholin kanssa läträäviä ihmisiä, että kun sen oikeasti näkee lähietäisyydeltä, ja varsinkin kun näkee sen kuinka salakavalan nopeasti se alkoholi vetää mukanaan, haluan vain sanoa että säästyt paljolta jos avaat silmäsi jo nyt.
Eli jos hän on nyt alkanut kuristamaan ja tönimään sinua humalassa, se varmasti pahenne.
Itse muista lapsuuden illat kun äiti ja isäpuoli olivat humalassa ja turpaan äiti otti melkeen joka kerta :( Ei mukavaa pelätä sängyssä. Lapsi kuulee useimmiten kaiken.
Se, että puolustat tavalaan jo nyt miehen tekoa sillä että olet nalkuttava akka on jo alistumisen merkki. Mielestäni vielä alkoholiongelman voitte korjata jos voimaa riittää, mutta tärkeää on ettei hän enään koskaan käy käsiksi. Se, että käy käsiksi on paljon pahempaa, kuin se että on aina humalassa. Joten ihan oman turvallisuutesi vuoksi kehoitan sinua tarkasti miettimään mitä teet.
Se, että nalkutat miehellesi ainaisesta juomisesta ei oikeuta häntä tippaakaan käymään päälle! Ei vaikka kuinka nalkuttaisit ja viskelisit tavaroita ympäriinsä... Älä anna hänelle sitä oikeutta, koska se pahenee ajan myötä 110 % varmasti.
Voimia ja onnellista odotusta :)
Tarinasi on suoraan kuin minun tarinani. Ainoa asia, jota olen katunut on se, että en lähtenyt jo raskauden aikana. Kärvistelin perhehelvetissä siihen asti kun tytär oli 6kk. Ja se oli tosi vaikeaa aikaa. Mies raahautui öisin humalassa kotiin - sai aina pelätä, ettei vauva herää ja mies suutu vauvan itkuun. Vauva oli helppohoitoinen ja nukkui yöt hyvin - minä olin rättiväsynyt, koska ainakin kolmena yönä viikossa mies oli reissussa viiteen asti yöllä ja sain pelätä koko yön, missä kunnossa hän tulee.
Nyt olen ymmärtänyt, että ex-mieheni persoonallisuus on epävakaa - hän ei kykene kestämään itseään selvin päin. Hän itse on sitä mieltä, että minun olisi pitänyt rakastaa hänet ehjäksi - hän olisi kuulemma lopettanut väkivallan ja juomisen, jos minä vaan olisin rakastanut häntä, kuten vaimon kuuluu. Eli tippaakaan juomisesta ja väkivallasta ei ole hänen syytään, vaan minun, koska hän ei tuntenut minun rakastavan häntä, koska olin väsynyt ja vihainen.
Jos haluat keskustella asiasta, laita tänne e-mailisi, niin voin ottaa yhteyttä. Olen Varsinais-Suomesta.
voi teitä, tuntuu tosi kurjalta teidän puolesta, itsellä ei tuota tilannetta ole..mutta kokemusta alkoholismista on, siitä moni läheinen kärsii. ehkä sitä asiaa ei kaikki ymmärrä, ne jotka eivät ole istä joutuneet kokemaan tai sen kanssa elämään, niin se vaan menee. eivät he ymmärrä sitä asiaa miten siitä ihminen kärsii. toivon teille kaikkea hyvää!
kaikkien kannalta. Tietysti lapsi kärsii eniten, totta. Mutta eikö se nyt kuitenkin ole niin, että lapsi kärsii enemmän jos perheessä ei ole terveet elämänarvot. Itse olen nähnyt, kuinka alkoholi vie mukanaan monta läheistäni, tuttuani etc.. Onneksi osasin ja pystyin laittamaan pisteen mieheni juomiselle, tai no juominenhan jatkuu, mutta minä lähdin. En halunnut jäädä katsomaan sitä, mitä se luultavasti parin vuoden kuluttua olisi pahimmillaan voinut olla. Ja siinä vaiheessa alkholismi / muut päihdeaineet ovat ongelma, kun sitä ei itselleen pysty myöntämään, eikä sanomaan että no ehkä otin silloin vähän liikaa.. Mieheni ei koskaan tehnyt sitä, hän ei ikinä myöntänyt tehneensä vääriä valintoja. Hän jopa sanoi minulle, että olen turhan tiukkapipoinen, joka ei ole totta. En ollut edes ainut kuka hänen juomisestaan huomautti, joten se kyllä jo kertoo kai jotain.
Toivon että saat asiat järjestettyä lapsen kannalta parhain päin. Mutta ainoa neuvoni on tässä vaiheessa, että ota etäisyyttä. Miehelläsi ei ole mitään oikeutta kohdella sinua kaltoin. Paljon jaksamisia ja toivottavasti onnellisia päiviä jatkossa!
myöntää hän juoneensa liikaa. tehneensä virheitä mutta vähättelee aina tai yrittää kääntää syytä juomiseen minun niskoille, kun olin niin vihainen etä meni hermo tai on ollut jo monta päivää mykkäkoulua jne.
alun alkaen kaikki ongelmat vaan johtuu siitä että mökötän koska hän juo ja minulle tulee olo etten voi luottaa häneen jos jotain synnytykseen viittaavaa alkaisi ilmaantua!
juotiin joo, ihan niin kuin varmaan moni muukin. saunasiideriä ja joskus kipastiin yhdellä paikallisessa tai viikonloppuisin jossain..minä en juonut joka kerta tai join muutaman mutta mies veti aina niin kuin nytkin, eli pers kännit. on sanonut ettei hänestä kotona tissuttelu ole pahasta??eikö?hän ei näe siinä mitään pahaa jos on nätisti ja juo muutaman illan aikana kotona nikkaroidessaan nurkkia...no mutta kun tämä on joka viikkoista.
mitään reissuja ei voi tehdä jos niillä ei voi juoda.en ole uskaltautunut kotinurkista esim mökille loppu kuukausina,kun ei hänestä ole ajamaan 100km sairaalaan mökkiteitä.
tiukkapipo tuli minustakin kun aloin odottaa,kuulema. lapsia hankittiin yhdessä, joten tietysti pelisäännöistä sovittiin ja alkoholin käyttöä piti vähentää ihan reilusti. aluksi vanhat tavat ei vaivannut, kun ei mahaa ollut ja olo oli ihan okei mutta salakavalasti se juominen vaan jatkui.meni joitain päiviä ihan selvinkin päin mutta tupakkalla kaivoi jostain jemmasta juomista ja luuli etten minä huomannut.tölkkejä alkoi löytyä eri kaapeista jne...kun ei saanut juoda mutta mieli teki niin juotiin salaa.viime aikoina humaltumiseen on liittynyt aina käsiksi käymistä ja hauskuus siitä on kadonnut. ehkä hän on niin katkera kun olen alkanut huomauttelemaan "ettet ainakaan ala tänään juomaan." hermostuminen tosin voi olla jotain työjuttuja tai muutakin mutta tuo rakastaminen ehjäksi on vähän saman kuuloista meillä. jos en huomaa tai kysy mikä on niin en välitä, eikä minulla saa olla huonoja päiviä tai niistä automaattisesti seuraa raivarit.tämä on vasta raskauden aikana ilmentynyt, ei sitä voinut arvata etukäteen.olisi tietysti pitänyt vähän ajatella, voihan sen niinkin ajatella mutta nyt on turha enää sitä katua!en minä voi lähteä mihinkään kun joka päivä jännitän synnytykseen menoa. viime yönäkin olin taas varma lähdöstä. supistaa kovasti.etäisyyttä ei siis oikein saa nyt just.odotan vaan kun olen taas voimissani niin asiat voi järjestää muutoin.huomennahan sitä voi taas palata kotiin. :(
kaikki on mennyt muuten hienosti.puitteet olisi loistavat ja olenkin miettinyt että senkö takia olen lähtöä vetkuttanut, kun olisin niin halunnut tälläisen elämän ilman alkoholin huuruja.liian helposti olen uskonut ja luottant muutokseen mitä ei sitten tullutkaan ja senkin jo tiesin.
niin yleensä käy, että huonoon suhteeseen jäädään vain siksi, että toivotaan aina että kaikki muuttuu kuin ihmeen kaupalla paremmaksi. Näin kuitenkin valitettavasti hyvin harvoin käy. Se vie niin äkkiä mukanaan.. Huoh :( Kunpa osaisin auttaa, mutten osaa..