Kannattaa lukea tämä ennen kuin ottaa yhteyttä ensi- ja turvakotiin:
Huostaanotot ovat lisääntyneet kiihtyvällä vauhdilla sen jälkeen, kun kuntiimme on ajettu ns. varhaisen puuttumisen malli. Varhaisen puuttumisen sanotaan olevan tuen antamista ajoissa, ennen kuin lapselle syntyy peruuttamattomia vaurioita. Käytännössä varhainen puuttuminen näyttäytyy leimaamisena, luokitteluna, suvaitsemattomuutena ja seulontana, kun puuttumisen ideologia perustuu huolen tuntemiseen eli täysin subjektiiviseen ilmiöön.
Talentia -lehti 6/08 antoi vastauksen siihen, miksi tietynlainen juttutyyppi huostaanottoasioissa on lisääntynyt. Varhainen puuttuminen näyttäytyy vauvoihin kohdistuvana huostaanottona, kun puuttumisen ajatuksen tulisi olla äidin varhainen tukeminen.Sosiaalitoimi täyttyy huoli-ilmoituksista ja työntekijät mieltävät lapsen poisottamisen auttamiseksi.
Yhteydenotto sosiaalitoimeen käynnistää tavallisesti moniammatillisten verkostojen päättymättömät palaverit, mutta vain harvoin lapsi saa tarvitsemansa avun. Sosiaalitoimen työtapana on hankkia eri tahoilta lausuntoja, jotta se voi todistella omat näkemyksensä ja samalla vierittää vastuun muualle.
Ensi- ja turvakotien antamissa lausunnoissa on useimmiten kyse äidistä, joka sosiaalitoimen painostuksesta ja huostaanottouhan alla suostuu menemään ensikotiin. Sosiaalitoimi luonnollisesti antaa ensikodille ennakkotiedot äidistä ja tämän puutteista. Tälle pohjalle sitten rakentuu vanhemmuuden arviointi. Yleensä äiti ei edes tiedä, että ensikodin tarkoitus onkin vanhemmuuden arvioiminen, eikä tukeminen.
Talentia -lehdessä ollut puutu kun.. -lista ohjaa kiinnittämään huomion vauvan oireisiin. Lopussa on kuin ohimennen huomautus, ettei mikään yksittäinen oire merkitse suuntaan tai toiseen. Riittääkö se suojaamaan virhediagnooseilta?
Kun oma huomio siirtyy etsimään listan mukaisia oireita vauvasta, on jo heilahdettu pois äidin ja vauvan vuorovaikutussuhteen tukemisesta.
Sosiaalitoimen ennakkotiedot ohjaavat etsimään vikoja äidistä.
-Ahaa, vauvan kasvoilla häilähti hymy, mutta käänsikin sitten katseen pois. Ja kas, nyt imee nyrkkiä. Johtopäätös: laiminlyöty vauva, vakavia traumoja. Vaan jospa vauvan hymyilyn keskeyttikin kauempaa kuulunut hälyääni, joka jäi itseltäni huomaamatta, ja hän kääntyi ääntä kohti? Jos nyrkin sovittaminen suuhun onkin samaa löytöretkeä kuin kaikkeen muuhunkin suun välityksellä tutustuminen, minkä kädet tavoittavat?
Arvion tekijää ohjataan epäilemään äitejä: "Äiti voi teeskennellä ja vastata kysymyksiin niin kuin arvelee, että häneltä odotetaan. Vauvojen käytös kertoo enemmän." Eikö ole aivan ymmärrettävää, että tarkkailutilanteessa ihmiset pyrkivät vastaamaan odotusten mukaan? Jos on kyse ensi kertaa äidiksi tulleesta, on aivan luonnollista, että hän etsii vielä omaa tapaansa olla äiti.
Jo pelkkä tarkkailu voi häiritä äiti-lapsi -suhteen muodostumista, tukemiseksi tarkoitettu taitamaton puuttuminen myös. Äiti joutuukin miellyttämään ulkopuolisia sen sijaan, että saisi keskittyä vauvaan rennosti ja huolehtimatta muusta. Entäpä huostaanottouhan alla tai kriisissä elävä ensi- ja turvakotiin turvautuja? Onko hänen vanhemmuutensa arvioiminen edes eettisesti oikein?
Miksi ylipäänsä vauvojen hymyjä ja äännähdyksiä aletaan kerätä ja tulkita laiminlyöntioireiksi? Miksei rohkaista ja kiitetä äitejä ja luoda turvallista ilmapiiriä, jossa uskaltaa kysyä ja keskustella? Puutu kun -lista kirjaa koko joukon oireita, joita tarkatessa kuka tahansa voi joutua epäiltyjen listalle.
Vanhemmuuden ja vuorovaikutuksen suomalaista standardia ei ole tieteellisesti asetettu, vaan näkymä asiaan on katsojan silmässä. Kyse on siis puoskaroinnista ja väärien positiivisten löydösten vaara on suuri. Niiden takia voi lapsi joutua väärin perustein erotetuksi vanhemmistaan. Ensikotien alkuperäinen tarkoitus huomioiden voi syystäkin kysyä, miten tällaisen toiminnan eettisyys on punnittu. Eikö ensikodeille kuulu nuorien äitien ja perheiden tukeminen ja tukitoimien suunnittelu? Miksi se on lähtenyt harhailemaan sosiaalitoimen matkaan? Miksi se ylipäänsä arvioi vanhemmuutta, eikö pelkkä tukeminen riitä? Eikö äitiys ole mahdollisuus, johon nuorella äidillä on oikeus saada tukea?
Leeni Ikonen
varatuomari, Sipoo
Huostaanotot ovat lisääntyneet kiihtyvällä vauhdilla sen jälkeen, kun kuntiimme on ajettu ns. varhaisen puuttumisen malli. Varhaisen puuttumisen sanotaan olevan tuen antamista ajoissa, ennen kuin lapselle syntyy peruuttamattomia vaurioita. Käytännössä varhainen puuttuminen näyttäytyy leimaamisena, luokitteluna, suvaitsemattomuutena ja seulontana, kun puuttumisen ideologia perustuu huolen tuntemiseen eli täysin subjektiiviseen ilmiöön.
Talentia -lehti 6/08 antoi vastauksen siihen, miksi tietynlainen juttutyyppi huostaanottoasioissa on lisääntynyt. Varhainen puuttuminen näyttäytyy vauvoihin kohdistuvana huostaanottona, kun puuttumisen ajatuksen tulisi olla äidin varhainen tukeminen.Sosiaalitoimi täyttyy huoli-ilmoituksista ja työntekijät mieltävät lapsen poisottamisen auttamiseksi.
Yhteydenotto sosiaalitoimeen käynnistää tavallisesti moniammatillisten verkostojen päättymättömät palaverit, mutta vain harvoin lapsi saa tarvitsemansa avun. Sosiaalitoimen työtapana on hankkia eri tahoilta lausuntoja, jotta se voi todistella omat näkemyksensä ja samalla vierittää vastuun muualle.
Ensi- ja turvakotien antamissa lausunnoissa on useimmiten kyse äidistä, joka sosiaalitoimen painostuksesta ja huostaanottouhan alla suostuu menemään ensikotiin. Sosiaalitoimi luonnollisesti antaa ensikodille ennakkotiedot äidistä ja tämän puutteista. Tälle pohjalle sitten rakentuu vanhemmuuden arviointi. Yleensä äiti ei edes tiedä, että ensikodin tarkoitus onkin vanhemmuuden arvioiminen, eikä tukeminen.
Talentia -lehdessä ollut puutu kun.. -lista ohjaa kiinnittämään huomion vauvan oireisiin. Lopussa on kuin ohimennen huomautus, ettei mikään yksittäinen oire merkitse suuntaan tai toiseen. Riittääkö se suojaamaan virhediagnooseilta?
Kun oma huomio siirtyy etsimään listan mukaisia oireita vauvasta, on jo heilahdettu pois äidin ja vauvan vuorovaikutussuhteen tukemisesta.
Sosiaalitoimen ennakkotiedot ohjaavat etsimään vikoja äidistä.
-Ahaa, vauvan kasvoilla häilähti hymy, mutta käänsikin sitten katseen pois. Ja kas, nyt imee nyrkkiä. Johtopäätös: laiminlyöty vauva, vakavia traumoja. Vaan jospa vauvan hymyilyn keskeyttikin kauempaa kuulunut hälyääni, joka jäi itseltäni huomaamatta, ja hän kääntyi ääntä kohti? Jos nyrkin sovittaminen suuhun onkin samaa löytöretkeä kuin kaikkeen muuhunkin suun välityksellä tutustuminen, minkä kädet tavoittavat?
Arvion tekijää ohjataan epäilemään äitejä: "Äiti voi teeskennellä ja vastata kysymyksiin niin kuin arvelee, että häneltä odotetaan. Vauvojen käytös kertoo enemmän." Eikö ole aivan ymmärrettävää, että tarkkailutilanteessa ihmiset pyrkivät vastaamaan odotusten mukaan? Jos on kyse ensi kertaa äidiksi tulleesta, on aivan luonnollista, että hän etsii vielä omaa tapaansa olla äiti.
Jo pelkkä tarkkailu voi häiritä äiti-lapsi -suhteen muodostumista, tukemiseksi tarkoitettu taitamaton puuttuminen myös. Äiti joutuukin miellyttämään ulkopuolisia sen sijaan, että saisi keskittyä vauvaan rennosti ja huolehtimatta muusta. Entäpä huostaanottouhan alla tai kriisissä elävä ensi- ja turvakotiin turvautuja? Onko hänen vanhemmuutensa arvioiminen edes eettisesti oikein?
Miksi ylipäänsä vauvojen hymyjä ja äännähdyksiä aletaan kerätä ja tulkita laiminlyöntioireiksi? Miksei rohkaista ja kiitetä äitejä ja luoda turvallista ilmapiiriä, jossa uskaltaa kysyä ja keskustella? Puutu kun -lista kirjaa koko joukon oireita, joita tarkatessa kuka tahansa voi joutua epäiltyjen listalle.
Vanhemmuuden ja vuorovaikutuksen suomalaista standardia ei ole tieteellisesti asetettu, vaan näkymä asiaan on katsojan silmässä. Kyse on siis puoskaroinnista ja väärien positiivisten löydösten vaara on suuri. Niiden takia voi lapsi joutua väärin perustein erotetuksi vanhemmistaan. Ensikotien alkuperäinen tarkoitus huomioiden voi syystäkin kysyä, miten tällaisen toiminnan eettisyys on punnittu. Eikö ensikodeille kuulu nuorien äitien ja perheiden tukeminen ja tukitoimien suunnittelu? Miksi se on lähtenyt harhailemaan sosiaalitoimen matkaan? Miksi se ylipäänsä arvioi vanhemmuutta, eikö pelkkä tukeminen riitä? Eikö äitiys ole mahdollisuus, johon nuorella äidillä on oikeus saada tukea?
Leeni Ikonen
varatuomari, Sipoo
Vastaukset 5
Vanhimmat
Tämä ihminen etsii asiakkaita näillä kirjoituksillaan. Jos olisi oikeasti äitien asialla, varmaan tekisi jotain muuta?
Enpä oikein usko, sillä olen nähnyt tosi elämässä myös ylilyöntejä tulkinnoissa, joita ensikodin "asiantuntijat" ovat tehneet. Suuri osa varmasti on päteviä, mutta joukossa on aina niitäkin, joita kiehtoo valta ja raha ja halu olla oikeassa ja saada sanoa se viimeinen sana. Sosiaalialalla on monenlaisia työntekijöitä ja niin kuin joka alalla, voi olla hyviä ja huonoja. Juurihan paljastui valelääkärikin... Mitäs kaikkea reseptejä hänkin ehti määrätä, ennen kuin jäi kiinni...
Nyt ollaan siinä pisteessä, että lapset huostaanotetaan parempiin perheisiin jo sairaalassa erilaisten " huolien" ja " vanhemmuuden arviointien perusteella". Eikö olisi selvempää alkaa suoraan sterilisoida "poikkeavia" eli temperamentiltaan erilaisia, mielenterveysongelmaisia, pitkäaikaistyöttömiä jo ennenkuin ehtivät tehdä lapsia?
nykyään panostetaan liian vähän ihmisten hyvinvointiin, noin yleensä. Mutta kyllä tämä kansa on sen verran sairasta muutenkin, että vaikka apua tarjottaisiinkin niin harva sitä oikeasti tajuaa sitä tarvitsevansa, ennenkuin on siis liian myöhäistä.
Mutta ensimmäinen kirjoittaja on oikeassa, kyllä jos oikeasti haluaa jotain muutosta asioihin aikaiseksi, se tuskin lähtee täältä suomi24:n keskustelupalstalta. Taitaa olla sama kirjoittaja nyt näissä jokaisessa tekstissä, jotka tänne ovat ilmestyneet. Turhaa sitä on puhua, tehkää asioille jotain..
Olisimpa minäkin lukenut tätä palstaa aiemmin niin olisin monelta virheeltä säästynyt. Kokemusten jakaminenkin on toimintaa, vieläpä tehokasta sellaista.