Kerron tarinamuodossa kokemani tuskan paniikkihäiriön kanssa:
"En tiedä mistä kaikki alkoi. En tiedä mistä se tuli, miten se sai minut kynsiinsä. Se vain tuli. Se otti minut valtaansa, pelotteli minua ja sai minut todella pelkäämään. Se laittoi minut ajattelemaan kuo-lemaa. Se puristi minua, ahdisti, yritti selvästi tukehduttaa minut. Joskus se jätti minut rauhaan, mutta vain hyvin harvoin. Silloinkin aina pelkäsin sen tulevan. Se seurasi perässäni kuin varjo. Se sai minut luulemaan, että pyörryn kohta, tai että tukehdun. Se kidutti minua.
Se tuli luokseni kotona, se tuli myöskin koulussa, se seurasi kauppaan ja varjosti minua joka paikassa. Se ikään kuin ahdisti minut nurkkaan, josta en päässyt pois. Se tervehti viekkaalla katseel-laan, johon en uskaltanut vastata. Se otti minut kiinni ja yritti tukehduttaa minut. Minua pelotti, että kuolen. Se puristi niin lujasti. Se ei antanut minun nukkua öisin, joskus vähän aikaa. Sitten se kui-tenkin herätti minut keskellä yötä ja valvotti minua. Pelkäsin nukkua. Luulin, että se tulee ja saa viimeinkin minut tukehdutettua keskellä yötä, jolloin muut vielä olisivat nukkumassa. En halunnut sen tulevan ja niin valvoin yö toisensa jälkeen, erittäin uupuneena.
En muista, että olisin itkenyt tuona kauheana aikana. En ainakaan monesti. Pelko valtasi minut niin, etten voinut itkeä. En ymmärtänyt mikä tuo kauhea seuraajani oli. Se vaani minua aina, joka paikassa, minne vain meninkin. Ehkä silloin se lähti pois, kun tein jotakin keskittyneesti, enkä kiin-nittänyt huomiotani siihen. Se varmasti tympääntyi yrityksestä pelotella minua ja lähti pois. Kuiten-kin, se saattoi palata jonkin ajan päästä takaisin ja onnistua siinä, missä oli aiemmin yrittänyt.
En tiedä, miksi se valitsi juuri minut. (Tänä päivänä voin vain arvailla.) En tiedä miksi se ha-lusi aiheuttaa ahdistusta, miksi se tukehdutti minua, miksi se sai oloni tuntumaan heikolta. En myöskään tiedä, miksi en uskaltanut käskeä sitä lähtemään pois, vaan annoin sen ahdistella ja pelo-tella minua ja annoin sen usuttaa mieleeni ajatuksia kuolemasta. En tiedä miksi se sai sydämeni hakkaamaan, kuivasi suuni ja vei joskus ruokahalunkin pois.
Aina kun se tuli, halusin paeta. Välttelin paikkoja, jossa olin tavannut sen aiemmin. Koetin piilotella itseäni siltä, mutta tuntui, etten koskaan onnistunut siinä. Aina se löysi minut jostakin. Halusin taistella, mutten kyennyt siihen. Turvauduin monenlaisiin keinoihin, joilla yritin hätistää sen muualle. Menin käymään ulkona, tai avasin ikkunaa, jotta edes raikas ilma tulisi avukseni, join vettä, joka oli hyvä keino pilata sen hyvä yritys kuivattaa suuni, hengitin hyvin syvään, ettei se saisi tukehdutettua minua ja haukottelin paljon. Se ei ollut hyvä keino hätistää sitä pois. Se vain ärsyyn-tyi ja sai pääni pyörälle. Silloin tiesin hänen voittaneen ja minun täytyi mennä istumaan, tai makuul-le ja pelätä taas.
Mieleeni tulvi kuvia vakavista sairauksista. Luulin olevani kuolemansairas, koska fyysiset oi-reeni olivat välillä niin kauheita. Pelkäsin joka päivä kuolevani johonkin sairauteen. Tarkkailin pal-jon oireitani ja kaikki aina ”viittasivat” johonkin sairauteen. Se sai minut pelkäämään aina vain enemmän. Oliko minulla syöpä? Entä jokin kasvain päässä, jota ei enää pystytä poistamaan? Vai oliko minulla astma, tai jokin hengenvaarallinen keuhkosairaus? Olin varma, että minulta löytyisi vähintäänkin yksi noista sairauksista. En kuitenkaan kertonut oireistani paljon, joten tutkimuksia ei tehty, muuta kuin yhden ainoan kerran, mutta sekin oli hyödytön. Sain vain nenäsuihkeen ”tukkoi-seen” nenään. Sen jälkeen en koskaan puhunut oireistani. Kukaan ei ymmärtänyt.
Enää en pelkää kuolevani, vaikka joskus tuntuu, etten voi hengittää. Tiedän mistä se johtuu, ja tiedän, etten voi kuolla siihen. Tiedän, että elimistölläni on oma tapa reagoida erilaisiin tilantei-siin, eikä aina tarvita ärsykettä, ainakaan tiedostettua, se vain tulee. Silloin osaan ottaa sitä niskasta kiinni ja litistää sen nurkkaan. En pelkää sitä, vaikka se kuinka yrittäisi minua tukehduttaa. En mo-nestikaan reagoi sen yritykseen tukehduttaa minua, joten se lähtee turhautuneena pois. Aina en kui-tenkaan jaksa tapella sen kanssa, varsinkaan silloin, kun olen hyvin väsynyt. Annan sen kiusata mi-nua, mutta enää en pelkää."
"En tiedä mistä kaikki alkoi. En tiedä mistä se tuli, miten se sai minut kynsiinsä. Se vain tuli. Se otti minut valtaansa, pelotteli minua ja sai minut todella pelkäämään. Se laittoi minut ajattelemaan kuo-lemaa. Se puristi minua, ahdisti, yritti selvästi tukehduttaa minut. Joskus se jätti minut rauhaan, mutta vain hyvin harvoin. Silloinkin aina pelkäsin sen tulevan. Se seurasi perässäni kuin varjo. Se sai minut luulemaan, että pyörryn kohta, tai että tukehdun. Se kidutti minua.
Se tuli luokseni kotona, se tuli myöskin koulussa, se seurasi kauppaan ja varjosti minua joka paikassa. Se ikään kuin ahdisti minut nurkkaan, josta en päässyt pois. Se tervehti viekkaalla katseel-laan, johon en uskaltanut vastata. Se otti minut kiinni ja yritti tukehduttaa minut. Minua pelotti, että kuolen. Se puristi niin lujasti. Se ei antanut minun nukkua öisin, joskus vähän aikaa. Sitten se kui-tenkin herätti minut keskellä yötä ja valvotti minua. Pelkäsin nukkua. Luulin, että se tulee ja saa viimeinkin minut tukehdutettua keskellä yötä, jolloin muut vielä olisivat nukkumassa. En halunnut sen tulevan ja niin valvoin yö toisensa jälkeen, erittäin uupuneena.
En muista, että olisin itkenyt tuona kauheana aikana. En ainakaan monesti. Pelko valtasi minut niin, etten voinut itkeä. En ymmärtänyt mikä tuo kauhea seuraajani oli. Se vaani minua aina, joka paikassa, minne vain meninkin. Ehkä silloin se lähti pois, kun tein jotakin keskittyneesti, enkä kiin-nittänyt huomiotani siihen. Se varmasti tympääntyi yrityksestä pelotella minua ja lähti pois. Kuiten-kin, se saattoi palata jonkin ajan päästä takaisin ja onnistua siinä, missä oli aiemmin yrittänyt.
En tiedä, miksi se valitsi juuri minut. (Tänä päivänä voin vain arvailla.) En tiedä miksi se ha-lusi aiheuttaa ahdistusta, miksi se tukehdutti minua, miksi se sai oloni tuntumaan heikolta. En myöskään tiedä, miksi en uskaltanut käskeä sitä lähtemään pois, vaan annoin sen ahdistella ja pelo-tella minua ja annoin sen usuttaa mieleeni ajatuksia kuolemasta. En tiedä miksi se sai sydämeni hakkaamaan, kuivasi suuni ja vei joskus ruokahalunkin pois.
Aina kun se tuli, halusin paeta. Välttelin paikkoja, jossa olin tavannut sen aiemmin. Koetin piilotella itseäni siltä, mutta tuntui, etten koskaan onnistunut siinä. Aina se löysi minut jostakin. Halusin taistella, mutten kyennyt siihen. Turvauduin monenlaisiin keinoihin, joilla yritin hätistää sen muualle. Menin käymään ulkona, tai avasin ikkunaa, jotta edes raikas ilma tulisi avukseni, join vettä, joka oli hyvä keino pilata sen hyvä yritys kuivattaa suuni, hengitin hyvin syvään, ettei se saisi tukehdutettua minua ja haukottelin paljon. Se ei ollut hyvä keino hätistää sitä pois. Se vain ärsyyn-tyi ja sai pääni pyörälle. Silloin tiesin hänen voittaneen ja minun täytyi mennä istumaan, tai makuul-le ja pelätä taas.
Mieleeni tulvi kuvia vakavista sairauksista. Luulin olevani kuolemansairas, koska fyysiset oi-reeni olivat välillä niin kauheita. Pelkäsin joka päivä kuolevani johonkin sairauteen. Tarkkailin pal-jon oireitani ja kaikki aina ”viittasivat” johonkin sairauteen. Se sai minut pelkäämään aina vain enemmän. Oliko minulla syöpä? Entä jokin kasvain päässä, jota ei enää pystytä poistamaan? Vai oliko minulla astma, tai jokin hengenvaarallinen keuhkosairaus? Olin varma, että minulta löytyisi vähintäänkin yksi noista sairauksista. En kuitenkaan kertonut oireistani paljon, joten tutkimuksia ei tehty, muuta kuin yhden ainoan kerran, mutta sekin oli hyödytön. Sain vain nenäsuihkeen ”tukkoi-seen” nenään. Sen jälkeen en koskaan puhunut oireistani. Kukaan ei ymmärtänyt.
Enää en pelkää kuolevani, vaikka joskus tuntuu, etten voi hengittää. Tiedän mistä se johtuu, ja tiedän, etten voi kuolla siihen. Tiedän, että elimistölläni on oma tapa reagoida erilaisiin tilantei-siin, eikä aina tarvita ärsykettä, ainakaan tiedostettua, se vain tulee. Silloin osaan ottaa sitä niskasta kiinni ja litistää sen nurkkaan. En pelkää sitä, vaikka se kuinka yrittäisi minua tukehduttaa. En mo-nestikaan reagoi sen yritykseen tukehduttaa minua, joten se lähtee turhautuneena pois. Aina en kui-tenkaan jaksa tapella sen kanssa, varsinkaan silloin, kun olen hyvin väsynyt. Annan sen kiusata mi-nua, mutta enää en pelkää."
Vastaukset 3
Vanhimmat
Onko muilla tällaista ollut?
Itse olen miettinnyt lähiaikana, että mitä silloin tapahtuu, jos ei lähekkään karkuun pelkoa.
Tämä tuli viimeksi mieleen Venäjän tullissa, kun jonotin moottoripyörän kanssa Svetogorskin vastaisella rajalla. En ollut ennen käynnyt motskarilla Svetossa, joten ei ollut autoa turvana.
Yhtäkkiä rupesi ahdistamaan ja ei saannut lähteä mihinkään paikaltaan. Sitten tuli mieleen, etten oikeastaan tiedä, mitä loppujen lopuksi käy. Se menikin ohi. Otin yhden kaljan toisella puolella ja ilman vastoinkäymisiä palasin kotiin.
Sunnuntaina pääsin kesälomalle, mutta pari tuntia sen jälkeen otin lipat motskarilla. Nyt olen sitten kaikki raajat teipattuna. Kävin kuitenkin tänäänkin asioilla vaikka naama oli ruvella ja siteet näkyi.
Nyt parhaillaan on hyvä jakso, mutta ymmärrän "järjettömän" pelkosi.
Jo nuorena pojan loppina noin 15 vuotiaana minulle alkoi tulla paniikki kohtauksia, en tiennyt silloin mista oli kysymys,hakeuduin usein sairaalan vastaanotolle,alkoivat minulle antaa rauhoittavia pillereita lahinna valiumia,ja muita vastaavia laakeita,mutta panikki kohtaukset eivat loppuneet.Olin laake koukussa yli 30 vuotta, eli koko sen ajan laake humalassa,ja paniikki kohtauksien kanssa,eri laakarien luona kavin usein,ne kerrat voidaan laskea sadoissa.Vihdoin noin 10 vuotta sitten Sanoin itselleni etta ei enaan yhtaan pilleria.Se on sama mita minulle tapahtuu pilleita en enaan ota 30 vuotta riitti minulle.Seuraava 8 kuukautta oli minun elamani tuskallisinta aikaa.Lopulta loysin hyvan laakarin,ja erikois sairaan hoitajan jotka pelastivat minut taas normaaliin elamaan,kirjoittivat minulle Paxil nimista laaketta 6 kk laake katkaisuni jalkeen,taytyy sanoa etta en ole enaan saanut kertaakaan paniikkikohtausta.paxil nimista laaketta otan yha 40g eli kaksi 20g pilleria paivassa.