olisi viisainta tehdä. Alkaa vaan pikku hiljaa olemaan niin väsynyt tähän ainaiseen epätietoisuuteen ja asioiden päässä pyörittelemiseen.
Pidempään olin epätoitoisesti rakatunut, ja olen kyllä vieläkin, erääseen ihastuttavaan naiseen.. minusta meidän välillä oli paljonkin, jopa jotain yliluonnollista vetovoimaa.. mutta kaikki on nyt kuitenkin kaiketi ohi? Tai onko, mistä minä tiedän, kun asiaan ei saa mitään selvyyttä.. mutta järkikin sen sanoo, että sen pituinen se.
Nyt pitäisi itse mennä eteenpäin, ja löytää toinen yhtä hyvä kohde tunteille.. ja eräs nainen voisi ollakin.. mutta mitä mä teen, jotenkin ei vaan tunnu yhtään soveliaalta mennä eteenkään päin, mutta jos odotan liian kauan, voi tämänkin tilaisuus mennä ohitse.
Tunnen vaan jotenkin tekeväni väärin, jos yks kaks olenkin kiinnostunut toisesta.. ei sillä, tälle tälle aiemmalle rakkaudelle on kyllä kullatut kehykset ikuisesti mun muistoissa, riippumatta siitä kuinka hän minua lopulta kohteli. Äsken katsoin hänen kuvaansa, ja kyllähän siinä vähän tippa tuli linssiin, kun mietti mitä kaikkea on ehtinyt tapahtua ja hänestä on tullut ajateltua.. kun olis saanu tilaisuuden edes hyvästellä, niin olis ehkä vähän helpompi jatkaa.. mutta pakko kait se on tehdä välillä ikäviäkin asioita.
Pidempään olin epätoitoisesti rakatunut, ja olen kyllä vieläkin, erääseen ihastuttavaan naiseen.. minusta meidän välillä oli paljonkin, jopa jotain yliluonnollista vetovoimaa.. mutta kaikki on nyt kuitenkin kaiketi ohi? Tai onko, mistä minä tiedän, kun asiaan ei saa mitään selvyyttä.. mutta järkikin sen sanoo, että sen pituinen se.
Nyt pitäisi itse mennä eteenpäin, ja löytää toinen yhtä hyvä kohde tunteille.. ja eräs nainen voisi ollakin.. mutta mitä mä teen, jotenkin ei vaan tunnu yhtään soveliaalta mennä eteenkään päin, mutta jos odotan liian kauan, voi tämänkin tilaisuus mennä ohitse.
Tunnen vaan jotenkin tekeväni väärin, jos yks kaks olenkin kiinnostunut toisesta.. ei sillä, tälle tälle aiemmalle rakkaudelle on kyllä kullatut kehykset ikuisesti mun muistoissa, riippumatta siitä kuinka hän minua lopulta kohteli. Äsken katsoin hänen kuvaansa, ja kyllähän siinä vähän tippa tuli linssiin, kun mietti mitä kaikkea on ehtinyt tapahtua ja hänestä on tullut ajateltua.. kun olis saanu tilaisuuden edes hyvästellä, niin olis ehkä vähän helpompi jatkaa.. mutta pakko kait se on tehdä välillä ikäviäkin asioita.
Vastaukset 28
Vanhimmat
ootko mies vai nainen? koskaan ei saa luovuttaa jos tuntee syviä. :) mäkin yhteen rakastunut ja kohde varmaan luulee jotai muuta.. koska en uskalla näyttää todellisia tunteita.
ja naista siis kaipaan.. Niin, ei sitä sais.. sehän tässä surettaakin, kun toinen tuntuu niin oikealta. Kauan olen kuitenkin mukana yrittänyt rimpuilla, ja joskus se on vaan pakko päästää irti.. ihan molempien takia.
jos jotain on kesken. Sitä mäkin itselleni sanon, sillä kaikki on kesken.
PROVO!!!!
se provolta kuullostaa, mut mulle se on kuitenkin nyt totisinta totta.. Enkä kyl oikein itsekkään ymmärrä, et miten tämä tilanne on edes mahdollinen.. Tai joo, tietty ymmärrän.. mut en vaan jotenkin haluais ymmärtää..
Tuo ns. toinen nainen jolle nyt armollisesti ajatuksiasi suot.
Vaikka sydämesi valtias onkin se ensimmäinen.Niin sanoisin jatka matkaa, en halua olla mä kakkonen
kenellekkään,tuskin sinäkään !
Mutta olen aina ihmetellyt tuota seikkaa ; Onko rakautta se ollutkaan jos toisessa roikutaan vaikka huonosti kohdellaan!
haluaisi olla itsekkään kakkonen, enkä onneksi tätä toistakaan kakkosena sillä tavalla pidä, kuin se yleensä käsitetään. En ole ottanut vielä mitään ratkaisevaa askelta häntä kohti, johtuen juuri tuosta "ensimmäisestä" naisesta... luonnollisesti sen jälkeen kun sen askeleen otan, niin paluuta vanhaan ei ole.. en aio roikottaa ketään mukana tms.. helpommin sanottu kuin tehty.
Niin, kyllä minusta yksipuolinenkin rakkaus on rakkautta, mutta eihän se tietty ole lähellekään sama tunne, jos se toinen tuntisi jotain takaisinkin.. Ähh.. miten mä olen tälläisessa tilanteessa.. olen kuitenkin henkeen ja vereen yhden naisen mies.. mutta joskus kait se elämä heittelee, ennenkuin sen oikean löytää.. kait.
Mutta elät rakkaudettomassa suhteessa,,, Ja löysit toisen jota rakastat ? Mutta lapset, talous ym. perhe siteet pitävät sinut vaimo 1;ssä?
vaikka kyllä mielläni olisinkin. Oikeastaan olemme tämän naisen kanssa vain.. no sanotaanko, että tuttuja. Hän kyllä tunteeni tietää, mutta vastakaikua niille ei ainakaan kovin suoraan ole tullut.. jotain pientä ehkä, mutta siinä kaikki.
Tapaatteko/juttelettte live elämässä kuitenkin..?
jutella, vaikka kyllä nähdään työn merkeissä.. Haluaisin toki jutella, mutta mm. tästä meidän tilanteest johtuen olen päättänyt tyytyä seuraamaan tilannetta sivummalta, koska en ainakaan häiriöksi halua hänelle olla.
on se ikävää olla kahden naisen loukussa ! ota kuule puhelin kätees, nostat housus, soitat ja selvität asias. ole edes hetki munallinen mies ! naisia ei kiinnosta nahkiaiset !
kirjoituksestasi tulee jotensakki "kiristämisen" tunne... olisiko sut juuri jätetty tämän "ja eräs nainen voisi ollakin" takia ??????
yritetty munallinenkin mies olla, ja on tullut nostettua se kuuluisa kissa pöydälle.. mutta kun sekään ei vastauksia tuottanut, niin minkäs siinä sitten enää teet. Ja mihinkään kiristystoimiin en kyl alkais, huh huijaa, joko hän rakastaa mua vilpittömästi tai sit on rakastamatta.
hänen ja minun tilanne. Jostain syystä emme ole pääseet toiamme tarpeeksi lähelle, vaikka kumpikin sitä haluaa enemmän kuin mitään.
En todella toivo, että hän unohtaa minut. Olen odottanutkin, että hän hakeutuu paikkoihin, joissa takuuvarmasti törmää minuun. Olisin mahdollisuus aloittaa keskustelu ja näyttää tunteeni hänelle.
Kammottava ajatus, että hän olisi unohtanut ja nyt hurmaisi jo toista naista :(
että kirjoituksessasi oli jotain, mikä kyllä hetkeksi pysäytti.
Olen kyllä itseasissa yrittänytkin hakeutua paikkoihin, jossa voisimme törmätä.. no en kyllä enää viime viikkoina, kun tilanne näyttää jo niin toivottomalle. Enkä tiedä onko hänellä mitään halua keskustella koko asiasta, noin kuukausi sitten oli vähän toisenlaiset kuvitelmat, mutta nyt en kyllä siihen enää jaksa uskoa.
Tuli suorastaan paha mieli kun ajattelin, että entä jos.. No vielä on kaikki auki, ja toinen on vasta ollut siellä ajatuksissa pyörimässä.. mutta veistsen terällä mennään, että koska kelkka kääntyy. Että jos olisit Hän, niin nyt toivoisin enemmän kuin koskaan sitä aloitetta sinun suunnaltasi. Koskaan en unohda, vanhana kun siellä kiikkustuolissa sitten istun, niin muistin tylsillä luistimilla kyllä mieleeni tulet.. tai jotain sinne päin.. eli varmasti muistan, ehkä vähän katkerasti, mutta kumminkin.
koskaan meidän (teidän) on selvitettävä tämä asia kunnolla. Minä ja hän emme ole koskaan jutelleet ainakaan kasvotusten....
Ja, en ole nähyt häntä missään aikoihin. Monta kk:tta jo viime näkemästä. Olen kyllä monesti kuvitellut hänet vaikka minne, vilaukselta siellä ja täällä. Pää parka ja sydän parka ihan jumissa tämän epäselvän tilanteen takia.
Vetoan nyt sinuun, kun meidän tarinat jollain tapaa muistuttaa tosiaan. Ethän unohda tätä naista vielä, yritä rohkeasti hakeutua hänen pakeilleen. Hän varmasti odottaa sitä, jos teillä on ollut kipinää välillänne.
kuules ostatko kahdenistuttavan kiikkustuolin jossa vois ukkina ja mummona istuskella ja hekotella ja muistella menneitä. Siristellä silmiä toisilleen ja kutitella kainalosta tai kuppeelta kummaltakkii... no niin kärrynpyöräpyörii... jos jotain haluat niin sitten keksit keinot ja otat reippasti itse yhteyttä. Mitä pelkäät?
kertaa osua viestit oikeille henkilöille.. Itse olen hänen kanssaa kyllä vähäsen ajatuksia vaihtanut, ja olemme nähneetkin viieisen kuukauden sisällä.
Vähän pelkään, ettei tämä nainen halua, että menen enään hänen lähettyvilleen.. syytä siihen en oikein tiedä, mutta näin se vaan nyt on.
Toivottavasti te saatte kuitenkin asiat järjestykseen.. se on vaan niin turhauttavaa, kun löytää sen ns. oikean.. ja pelkäksi löytämiseksi jos se sitten jääkin..
olisi kiinni, niin vaikka heti sellaisen hankkisin. Oishan se ollu mahtava, jos meillä olis ollu yhteinen tulevaisuus.. sitä olis kyl varmasti ollu kiva muistella sitten toinen jalka haudassa..
Mitäkö pelkään.. ehkä ne pahimmat pelot on jo tän suhteen nähty ja pelätty.. Otin yhteyttä, mutta siinä kaikki.. pelkkää epätietoisuutta siitä sai palkioksi.
Siis oliko sinulla suhde jonkin naisen kanssa, ja se sitten kariutui? Ja nyt mielessäsi on joku uusi, mutta jokin pidättelee sinua tekemästä aloitetta? Oletko varma, ettei tuo nainen nro 1 halua sinua?
Ja töissäkö tapailet tuota nainen nro 2:sta? Oon nyt ihan pihalla tästä koko ketjusta.. =)
Kunpa sinä olisit se mies, joka on minun mielessäni... :-/
Millä tavalla sinä olet tunteesi tälle naiselle tehnyt selviksi? Sitä vaan mietin, että se mikä tuntuu omassa päässä niin selvältä, ei välttämättä ole niin helppo tulkita. Minä lähetin omalle ihastukselleni jonkin aikaa sitten viestin, jonka ajattelin olevan aika suoraa tekstiä. Hän ei kuitenkaan vastannut, ja kun luetutin epätietoisuudessani oman viestini hyvällä ystävällä, hän sanoi, että minun viestini on oikeastaan voinut tulkita hyvästelynä!! Nyt ahdistaa epätietoisuus entistä enemmän, mutta pelkään että toisen viestin laittaminen vaikuttaisi jo idioottimaiselta stalkkeritouhulta. Varsinkin, jos olen tulkinnut häntä ihan väärin, ja hän ei olekaan oikeasti koskaan ollut kiinnostunut.
Mietin minä sitäkin, että jos viesti ei edes mennyt perille. Ja sitä, että hän on vaikka vastannut lähettämällä tekstiviestin, mutta lähettänyt sen sellaiseen numeroon, joka kummittelee tiedustelussa vaikkei ole ollut kolmeen vuoteen olemassakaan. Tai kirjoittanut sähköpostiosoitteeni väärin (se on vähän hankala). Ja niin edelleen...
Mitä opimme tästä? Kannattaa puhua aina asiat kasvotusten selviksi. Mutta kun siihen ei ole aina mahdollisuutta.
Kunpa tietäisi mitä tehdä, tosiaan.
ärsyttävinta kaikista.. itselle kävi meinaan juuri niin. Laitoin hänelle viestiä, luultavasti se meni perille, mutta varma en siitä voi olla, kun en minkäänlaista vastausta saanut ;(
Jos olisit hän, niin ilahtauisin kyllä siitä viestistäsi.. enkä todellakaan ainakaan omassa tilanteessani pitäisi sitä stalkkerointina.. itse taas jos jatkaisin, niin se menisi ehkä yli hyvän maun.. Mutta toisaalta, pitäisikö sittenkin vielä edes hyvästellä hänet.. Näin en kuitenkaan tämän haluaisi päättyvän.
... niin lähettäisin kyllä vielä yhden viestin. Vaikka sitten hyvästiksi. Voisit sanoa ihan suoraan, että tulet muistamaan häntä hyvällä etkä häiritsemään enempää, mutta olisit kuitenkin ollut kiitollinen jonkinlaisesta vastauksesta, koska tiedät hänen olevan hyvä ihminen. Tai jotain sellaista. Ei mitenkään syyttävästi kuitenkaan... tiedät kai millaista sävyä tarkoitan. Ja laittaisin sen viestin ihan eri reittiä (jos sellainen löytyy - etanaposti vaikka?!), jos vaikka tuo edellinen ei tosiaan mennyt perille. Sitä kun ei koskaan tiedä.
Niin, hyvähän se on neuvoa, kun itse en uskalla tehdä tuota. Ehkä itselläni on vähän eri tilanne, kun sinä kai tunnet oman "kohteesi" hiukan läheisemmin kuin minä... ja minulle on tullut sellainen pieni pelko/nolous, että viestistäni sai ihan häiriintyneen mielikuvan. Ääääh. Olisi edes älynnyt odottaa vähän aikaa, antaa virkkeiden hautua ennen kuin hetken mielijohteesta lähetti. Toisaalta silloin se olisi ehkä jäänyt kokonaan lähettämättä? Tuntuu todella typerältä näin jälkeenpäin - silloin lähettäessä tuli sellainen vahva ja riemullinen fiilis, niinkuin olisi voittanut itsensä ja pystyisi ihan mihin vaan, on sitten vastaus mikä tahansa. Mutta sitten kun vastausta ei tullut ollenkaan, niin fiilis muuttuikin täysin päinvastaiseksi...
"Epät.", joo... epätietoinen siis; jos nyt ei kuitenkaan epätoivoinen tapaus!
(Tai taidan minä sitäkin jo olla... huoh.)
millaista viestiä tarkoitat, ja meinasinkin jo lailttaa.. mutta enpä taida enempää tätä soppaa hämmentää. Enkä voi sanoa, että hirveän läheisesti hänet tuntisin.. tai nähtävästi kuitenki tarpeeksi läheisesti, että pystyn ihastumaan korviani myöten. Sen takia se varmaan onkin niin vaikea vaan laskea irti. Ja ennenkuin hänelle ajatuksistani kerroin, kuvittelin tilanteen olevan hieman toinen.. ei näköjään ollut.
Veikkaan, että sinunkin tapauksessa on lopulta hyvä, että kirjoitit hänelle mitä oikeasti ajattelit.. Onpahan ainakin rehellistä tekstiä. Ei kait kukaan häiriintyneenä pidä, jos kertoo pitävänsä.. vaikka kieltämättä samaa kyllä olen itsekkin alkanut pelkäämään. Mutta kerta sen viestin lähetit, niin onneksi olkoon, itseäni se ainakin tavallaan helpotti.. ei tarvitse enää pelätä et laittaako vai ei.. odotteli vaan et mikä rytinä kuuluu takaisin.. no ei kuulunu mitää :/ Vaikka on tuotin totta, et kyl nyt tunnen itseni aika vähäpätöiseks, ku kaikki näin meni.. no, ei mahda mittää..
Kuitenkaan en jaksais tuollaista mietiskelijää.
:D
Taas on ahkeroinut.