Hei!
Tämän kirjoittaminen tulee olemaan minulle tosi rankkaa, mutta kirjoitan kuitenkin.
Noin kymmenen vuotta sitten erosimme mieheni, lasteni isän kanssa.
Nuorempi lapsista oli todella sairas eromme aikoihin ja kaikki aika kului sairaalassa ollen, siihen noin kolmeen ikä vuoteen asti. Kun ero tuli, teimme sanallisen sopimuksen jossa mies sanoi antavansa vanhemman lapsen minulle myös, kunhan nuoremman sairastelut oli saatu selville ja hoidot aloitettu. Lapsilla oli pieni ikäero ja ajattelin vanhemman kärsivän koska olin koko ajan sairaalassa toisen kanssa. Yhteisymmärryksessä tuo päätös siis tehtiin.
Meni aikaa noin puolisen vuotta, ero astui voimaan ja aloimme jopa treffata uudelleen ja aikoimuksena oli mennä uudestaan avioon. Kunnes ex ilmoitti että on löytänyt toisen naisen. Asia ok.
Tämä uusi rakkaus kuitenkin oli mieheni ex..jonka aikoinaan jätti löydettyään minut. Itse en tiennyt kun vasta jälkeenpäin tuon kuvion.
Nuoremman lapsen diagnoosi selvis ja tilanne rauhottui. Pyysin sitten ex miestäni tuomaan vanhemman tavarat kotiini aivan kuten olimme sopineet. Lapset olivat hyvin läheisiä toisilleen ja toki vanhempi asui meidän kanssa aina kun vaan sairaalasta pois olimme.
Mutta nyt ex mies ei enään halunnut vanhempaa luovuttaa vaan halusi molemmat lapset itselleen.Tuli täysin puun takaa tuo tieto!
Alkoi oikeustoimet jotka kestivät useita vuosia. Siinä ajassa myös yritykseni meni konkurssiin ja ajauduin melkoisiin ongelmiin. Sairastuin masennukseen ja sitä hyväksi käyttäen exäni sai lapset itselleen.
Olin todellakin loppu tuossa vaiheessa. Ajattelin, että pakko luovuttaa jos haluan että lapset eivät kärsi yhtään enempää ja että lapsilla olisi äiti edes jossain kun ei äitiä ollenkaan. Se oli todella rankaa aikaa.
Yhteishuoltajuus toimi jotenkuten, mutta kun töiden takia muutin kauemmas tilanne muuttui. Mies alkoi tehdä mahdottomaksi tapaamisia. Joko ei tuonut lapsia sovittuna aikana tai keksi mitä ihmeellisimpiä syitä, pensa loppunut, tai en antanut tarpeeksi pensarahaa(lapset silloin hänen piti tuoda ja hakea, koska olivat niin pieniä ja itselläni tuolloin ei ollut autoa).
Sitten hänen avokkinsa alkoi todenteolla sabotoida minun ja lasten suhdetta. Kortit, paketit tuli bumerangina takas. Puhelinnumerot lapsiin vaihtui niin usein etten pysynyt perässä. Kun miehen puhelimeen soitin laitettiin se kaijuttimelle että tiettiin mitä omien lasteni kanssa juttelin. Koskaan en alentunut loan heittoon lasten kuullen enkä lapsille etenkään. En puhunut isästään mitään paskaa, koska tajusin että lapsilla oli muutoinkin ollut rankkaa, niin alanko sahaamaan oksaa jolle he istuvat? En.
Elämä meni suoraan sanotusti päin helvettiä. Useita vuosia sain kuulla olevani huono äiti" eihän kukaan anna lapsiaan pois tappelematta" minä tappelin ja hävisin. En jaksanut. Mutta äiti olen isollä Ä:llä! Mutta se ei lohduta tämä bioloogisuus. Tämä exän avokki teki todella kaikkensa että välit lapsiin loittinivat vuosiksi. Nyt ex' mies on eronnut tästä naisesta. Nainen ei saanut omia lapsia, mikä tietysti hänelle ikävä, mutta kohteli minun lapsia todella kaltoin! Kuulin lapsilta vasta ihan äskettäin mitä elämää tämä avokki oli pitänyt. Olivat helpottuneita erosta ja niin minäkin kun tajusin mitä se akka on lapsille tehnyt! Liekkö katkeruuttaan purkanut menneiltä ajoilta, tiedä häntä mutta väärin teki. Ja exääni vihaan monin verroin enemmän! Hänellä oli huoltajuus mutta näköjään täysin hampaatonta.
Se miksi kirjoitan, haluan saada neuvoja miten löydän lapseni uudestaan?? Olemme etääntyneet ja olen vain enään rahan ja lahjan lähettäjä. Lapset ovat jo murrosikäisiä ja en todella tiedä mitään heidän elämästään.
Saan tietysti valtavan määrän haukkuja ja syyllistämistä, mutta olenko ainoa joka uskaltaa tuoda esiin, että myös äiti voi hävitä lapset, ainoako äiti joka on masennukseen sairastunut ja sitä kautta sairaseläkkeellä? Senkö vuoksi en voi/saa olla lasteni elämässä?
Ex mies ei muuta halua kun pyytää rahaa lasten harrastuksiin joista ei ole mitään varmaa tietoa. Raha kelpaa mutten lasten äidiksi en sitten millään. Tapaamiset on edelleen miltein mahdoton järjestää. Minun eläkkeellä ei hotellihuonetta siitä kaupungista edes yhdeksi yöksi voi ottaa. Joten vietämme aikaa ostareilla, mikä sekään samoin kuin hotellimajoitus, ole normaalikohtaamista.
Lapset eivät kuulemma halua luokseni tulla koska minulla ei ole pelikonsoleita yms..eivät viihdy. Lisäksi exäni kesällä sanoi lasten todenneen minun olevan täysi idiootti. En tiedä, ehkä sanoneet ehkä ei.
Mutta miten mennä eteenpäin nyt? Kaipaan lapsiani suunnattomasti ja kerron sen joka vietissä, soitossa yms! Tuska on välillä aivan kamala.
Nyt kaipaisin neuvoja ehkä osoitteita vaihtaa muiden "huonojen äitien " kanssa ja tottakai kaikilta muiltakin.
Tämän kirjoittaminen tulee olemaan minulle tosi rankkaa, mutta kirjoitan kuitenkin.
Noin kymmenen vuotta sitten erosimme mieheni, lasteni isän kanssa.
Nuorempi lapsista oli todella sairas eromme aikoihin ja kaikki aika kului sairaalassa ollen, siihen noin kolmeen ikä vuoteen asti. Kun ero tuli, teimme sanallisen sopimuksen jossa mies sanoi antavansa vanhemman lapsen minulle myös, kunhan nuoremman sairastelut oli saatu selville ja hoidot aloitettu. Lapsilla oli pieni ikäero ja ajattelin vanhemman kärsivän koska olin koko ajan sairaalassa toisen kanssa. Yhteisymmärryksessä tuo päätös siis tehtiin.
Meni aikaa noin puolisen vuotta, ero astui voimaan ja aloimme jopa treffata uudelleen ja aikoimuksena oli mennä uudestaan avioon. Kunnes ex ilmoitti että on löytänyt toisen naisen. Asia ok.
Tämä uusi rakkaus kuitenkin oli mieheni ex..jonka aikoinaan jätti löydettyään minut. Itse en tiennyt kun vasta jälkeenpäin tuon kuvion.
Nuoremman lapsen diagnoosi selvis ja tilanne rauhottui. Pyysin sitten ex miestäni tuomaan vanhemman tavarat kotiini aivan kuten olimme sopineet. Lapset olivat hyvin läheisiä toisilleen ja toki vanhempi asui meidän kanssa aina kun vaan sairaalasta pois olimme.
Mutta nyt ex mies ei enään halunnut vanhempaa luovuttaa vaan halusi molemmat lapset itselleen.Tuli täysin puun takaa tuo tieto!
Alkoi oikeustoimet jotka kestivät useita vuosia. Siinä ajassa myös yritykseni meni konkurssiin ja ajauduin melkoisiin ongelmiin. Sairastuin masennukseen ja sitä hyväksi käyttäen exäni sai lapset itselleen.
Olin todellakin loppu tuossa vaiheessa. Ajattelin, että pakko luovuttaa jos haluan että lapset eivät kärsi yhtään enempää ja että lapsilla olisi äiti edes jossain kun ei äitiä ollenkaan. Se oli todella rankaa aikaa.
Yhteishuoltajuus toimi jotenkuten, mutta kun töiden takia muutin kauemmas tilanne muuttui. Mies alkoi tehdä mahdottomaksi tapaamisia. Joko ei tuonut lapsia sovittuna aikana tai keksi mitä ihmeellisimpiä syitä, pensa loppunut, tai en antanut tarpeeksi pensarahaa(lapset silloin hänen piti tuoda ja hakea, koska olivat niin pieniä ja itselläni tuolloin ei ollut autoa).
Sitten hänen avokkinsa alkoi todenteolla sabotoida minun ja lasten suhdetta. Kortit, paketit tuli bumerangina takas. Puhelinnumerot lapsiin vaihtui niin usein etten pysynyt perässä. Kun miehen puhelimeen soitin laitettiin se kaijuttimelle että tiettiin mitä omien lasteni kanssa juttelin. Koskaan en alentunut loan heittoon lasten kuullen enkä lapsille etenkään. En puhunut isästään mitään paskaa, koska tajusin että lapsilla oli muutoinkin ollut rankkaa, niin alanko sahaamaan oksaa jolle he istuvat? En.
Elämä meni suoraan sanotusti päin helvettiä. Useita vuosia sain kuulla olevani huono äiti" eihän kukaan anna lapsiaan pois tappelematta" minä tappelin ja hävisin. En jaksanut. Mutta äiti olen isollä Ä:llä! Mutta se ei lohduta tämä bioloogisuus. Tämä exän avokki teki todella kaikkensa että välit lapsiin loittinivat vuosiksi. Nyt ex' mies on eronnut tästä naisesta. Nainen ei saanut omia lapsia, mikä tietysti hänelle ikävä, mutta kohteli minun lapsia todella kaltoin! Kuulin lapsilta vasta ihan äskettäin mitä elämää tämä avokki oli pitänyt. Olivat helpottuneita erosta ja niin minäkin kun tajusin mitä se akka on lapsille tehnyt! Liekkö katkeruuttaan purkanut menneiltä ajoilta, tiedä häntä mutta väärin teki. Ja exääni vihaan monin verroin enemmän! Hänellä oli huoltajuus mutta näköjään täysin hampaatonta.
Se miksi kirjoitan, haluan saada neuvoja miten löydän lapseni uudestaan?? Olemme etääntyneet ja olen vain enään rahan ja lahjan lähettäjä. Lapset ovat jo murrosikäisiä ja en todella tiedä mitään heidän elämästään.
Saan tietysti valtavan määrän haukkuja ja syyllistämistä, mutta olenko ainoa joka uskaltaa tuoda esiin, että myös äiti voi hävitä lapset, ainoako äiti joka on masennukseen sairastunut ja sitä kautta sairaseläkkeellä? Senkö vuoksi en voi/saa olla lasteni elämässä?
Ex mies ei muuta halua kun pyytää rahaa lasten harrastuksiin joista ei ole mitään varmaa tietoa. Raha kelpaa mutten lasten äidiksi en sitten millään. Tapaamiset on edelleen miltein mahdoton järjestää. Minun eläkkeellä ei hotellihuonetta siitä kaupungista edes yhdeksi yöksi voi ottaa. Joten vietämme aikaa ostareilla, mikä sekään samoin kuin hotellimajoitus, ole normaalikohtaamista.
Lapset eivät kuulemma halua luokseni tulla koska minulla ei ole pelikonsoleita yms..eivät viihdy. Lisäksi exäni kesällä sanoi lasten todenneen minun olevan täysi idiootti. En tiedä, ehkä sanoneet ehkä ei.
Mutta miten mennä eteenpäin nyt? Kaipaan lapsiani suunnattomasti ja kerron sen joka vietissä, soitossa yms! Tuska on välillä aivan kamala.
Nyt kaipaisin neuvoja ehkä osoitteita vaihtaa muiden "huonojen äitien " kanssa ja tottakai kaikilta muiltakin.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Miksi et kirjoittaisi lapsillesi kirjeen,,,niin kuin tännekin...Kerrot miten asianlaita oli, vaikka murrosikäisiä nyt lapsesi on niin kummiskin kirjeessä voit kertoa että et ole heitä koskaan hyljännyt . Ainakin voisit kokeilla.
että katsokaa isäänne mikä mies oikeesti on. Exälle olen vihjannut, että haluan lasten tietävän asian oikean laidan, no sieltä pukkas ukaasia, että tapaamiset loppuu siihen kunnes lapset ovat täysikäisiä. Ja tuon kieroudet tietäen varmasti loppuukin. Esim ensikesän rippijuhliin en saa osallistua. Lapset herkässä iässä ja kuulemma lapsia tympii kun itken eron koittaessa. Eli en tiedä miten pitäis toimia. Minusta tunteiden näyttäminen kohtuuden rajoissa pitäis olla myönteinen asia.Äiti itkee, koska tulee ikävä ja pitkät tapaamisvälit. Voi luoja..
"Onneton äiti" känniss?? Nyt meni juttu ihan laidasta!
no en todellakaan. Olen vain ajatellut vielä pari vuotta odottaa. Sitten tosiaan voisinkin kirjeen kirjoittaa ja kertoa joskin toisin sanakääntein oman version tapahtuneista.
Menet niihin rippijuhliin,,,olethan lastesi äiti! Mitä suku esim. ajattelee jos sua ei näy? Silloin he saavat enempi aihetta,,,,miten "huono" äiti olet. Mut jatkoja sulle! Yks munkin likoista,,,,pääsee ripille kesällä!
Itse sanoisin sinulle, että älä anna periksi. Murkkuiäkäiset koettelevat vanhempiaan ja ehkä koettavat sieltä mistä aita on matalin. Jatka vain tapaamisia ja käytä luovuuttasi tapaamisiin, ei siellä ostarilla tartte aina notkua. Kyllä lapset huomaavat asioiden oikean laidan, sitten kun elarit loppuvat ja tulevat aikuisiksi ja jossakin kohtaa avaavat silmänsä. Onnea sinulle ja hyvää tulevaa kevättä.
Ensinnäkin, miksi maksat lasten harrastuksista isälle mitään, lopeta se. Anna ne rahat suoraan lapsille. Murrosikäiset ovat ostettavissa ;) Vie murkkuikäisiä elokuviin, uimalaan ja pizzalle. Tee se vaikka joka viikko, jos rahatilanteesi sen kestää. Säännöllisyys on tärkeämpää kuin aika määrällisesti noissa puitteissa , jonka heidän kanssaan vietät. Menkää luistelemaan, keilaamaan, hohtokeilaamaan, pulkkailemaan, tehkää kivoja juttuja. Hae Solariksen tuetulle kesälomalle viikoksi ja laita hakemukseen liitteeksi aloituksesi. Viikko yötä päivää lastesi kanssa lähentää teitä ja sen jälkeen tapaamiset helpottuvat. Exäsikin suostuu koska viikon loma murkuista tekee eetvarttia kelle vaan.
Pelikonsolin voi ottaa mukaan, kerro se lapsille.
Todennäköisesti exäsi on tokaissut sinun olevan idiootti ja murkku sanonut siihen nojoojoooo ;)
Lapsilla on ikävä sinua vaikka sanoisivat mitä tahansa. Ole sinnikäs.
voimia sinulle... älä luovuta, saattaa mennä vuosia, mutta varmasti koittaa se päivä, että lapsesi haluavat tuntea ja tietää millainen heidän äitinsä on. miksi sinun pitäisi maksaa harrastuksia? sinähän maksat elatusmaksuja tai kela maksaa sinun puolesta. et ole velvollinen enempää maksamaan, aina tietenkin isä voi vaatia lisää, mutta...
pidä yhteyttä lapsiisi mahdollisimman paljon (ei tietenkään saa liikaa tunkeilla). voisitteko järjestää tapaamisen missä on osallisena lastenpsykiatri tai joku muu, vaikka perheneuvolasta, missä selvittäisitte lasten suhdetta sinuun? näitä löytynee seurakunnilta ja muilta mielenterveys palvelupisteiltä.