lähdettä ei ole tarjolla tällä hetkellä tipan tippaa ja tunnen olevani täysin arvoton ja murenen sisältä. Näännyn henkisesti kuin saharaan eksynyt ihminen nääntyy janoon. Pisarakin narsistista nektaria tällä hetkellä tuntuisi yhtä nautinnolliselta kuin lasillinen jäävettä saharaan eksyneelle.
Ompas tuskainen olo
Narsisti
381220
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 32 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 38
Vanhimmat
Tosinarsku ei muita kaipaa. ;)
Oma seurani riittää mulle...yleensä, vaikka kieltämättä kaipailis jo jotain jännitystä elämään.
Kieltämättä välillä aika kuollut olo...Mikähän tähän auttas.
Tuntuu että mun maine karkottaa kaikki lupaavat "lähteet" toisaalle. Harmi...
Hmm...Tuosta biisin nimestä tuli mieleen, miten ihmiset epätoivoisina etsivät monesti jotain sielunkumppania itselleen. Tai sielunystävää...Onkohan se miten narsistista.
Joka tapauksessa...tuota sielunkumppanuutta on mielestäni romantisoitu liikaa. Itse sellaiseen sielunystävään kerran törmäsin, ja alusta asti ihmettelin miten onkaan niin samanlainen tyyppi. No...Vaikka huomasin tässä tyypissä jotain omituista päätin katsoa ja kuinka ollakaan lyhyen tuttavuuden jälkeen alkoi ilmetä niitä huonojakin piirteitä...MINUN huonoja piirteitä, sillä erotuksella etten kavereitani sentään kohtele omistavasti. ( taisin kyllä olla hänelle enemmän kuin kaveri, mutta silti. )
Alussa niin mukava ja samankaltainen( ei vain esittänyt samanlaista, itsestäni en kertonut mitään... ) muuttui oventakana raivoavaksi sekopääksi. Oli sairaalloisen omistushalunen, ja yritti määrätä jokaista tekemistäni, mikä ei tietenkään onnistunut, vaan heitin tyypin pihalle. Yks päivä sitten kun tämä taas suuttui jostain, kannoin hänen tavarat( mitä hän oli jättänyt tänne taka-ajatuksien varjolla )pihalle, enkä sen koommin ole tätä tyyppiä tavannut. Sellainen sielunystävä. :)
Mutta yhtä kaikki. Ihan hieno ja ajatuksia herättävä biisi. Toi näitä, ei niin vanhoja, muistoja mieleen... :)
En nyt tarkalleen ymmärrä mitä tästä pitäisi ajatella.
Tuosta tekstistä tulee mieleen, narsistin ja läheisriippuvaisen ihmisen tyypillinen suhde.
Hmm...Ymmärrän sielunkumppanuuden niin, että toisella on samankaltaisia ajatuksia ja harrastuksia sen syvällisemmin ajattelematta. Pidin ennen itseäni hyvinkin syvällisenä tyyppinä( taiteilija kun olen ;) ) mutta luulen että se oli vain tiedostamatonta pätemistä asioilla joista en ymmärrä tuon taivaallista...
Täytyy sanoa, että kaikki puheet sielusta menee mulla helposti yli hilseen, se kun vaatisi itsensä syvällistä tuntemista, luulen.
Miten sielunkumppani voisi olla jokin muu kuin ihminen, ei aavistustakaan...
Oman sielunkumppanin tapaaminen tuntuu hyvin tutulta, aivan kuin olisi tuntenut hänet koko ikänsä tai kuin löytäisi vihdoin perille etsimäänsä. Sielunkumppanin tarkoituksena on opettaa toisilleen jotain uutta. Kumppania ei ole tarkoitus muuttaa, vaan toisen kautta sielu kehittyy ja oppii tuntemaan itseään uudella tavalla. Koska sielunkumppanin kanssa tunne on kovin avoin ja paljastava, vaatii molemmilta rohkeutta kohdata itsensä aidosti. Sielunkumppanin kanssa tarkoitus on parantua menneistä haavoista ja traumoista. Sielunkumppani on tavallaan opas, jolle on annettu tehtäväksi kohdata juuri hänelle määrätty ihminen.
Sielunkumppanit tuntevat tarvetta suojella toisiaan ja he ovat valmiita ottamaan suuriakin riskejä suhteensa eteen. Sielunkumppanit ovat vanhoja sieluja, joiden suhde on ikuinen, vaikka he eivät päätyisikään yhteen. Tarkoitus voi olla viettää yhdessä vain tietty aika, sitä elämäntehtävää varten, joka heille on määrätty. Pari voi olla elämäntilateessa, jossa he eivät voi päätyä yhteen tai he kunnioittavat toistensa aikaisempia sitoumuksia.
Sielunkumppanin löytää, kun on valmis rakastamaan ja hänen ilmestymisensä voi tietää ennalta. Sielunkumppania ei voi löytää, ennenkuin on lötänyt oman itsensä, hän tunnistaa sinut vain, kun olet oma itsesi. Sielunkummppanien välinen vetomoima on vahva ja intiimi. Sielunkumppani tietää miten toista kuuluu koskettaa, suudella ja pidellä. Kumppania on helppo ymmärtää.
Dalai Lama: "Rakkaus on yksinkertaista, mutta ei helppoa"
Lukemassa sielunkumppanuudesta, menee usko satuihin.
Ja myös yksinäinen ja käyn kyseisellä palstalla, joten ? Temppuilija nimimerkki asutko tällä narsistipalstalla ? Kirjoitat tänne paljon ilmeisesti, luin äsken jotain.
Ja mahdollisesti käyttämään heitä omiin tarkoitusperiisi ?
Sielun painokin on mitattu ja se oli jotain grammoissa, en nyt muista, mutta ei sielukaan ole kaikki. Kuten ihminen ei ole vain varvas, tai äo, tai tekonivel.
Sielukas ihminen mielletään taiteelliseksi, runolliseksi ehkä, syvälliseksi ja mielenkiintoiseksi.
Olenko suomalainen junttura kun sanon, että en usko sielunkumppanuuteen, se on jonkun hyväosaisen mielikuvitusleikki, aikuisten satu, mielihyvää niille, joilla on jo vaikka mitä, mutta mikään ei riitä.
Tämän perusteella mun pitäis olla erittäin sielukas persoona. Taiteellinen, syvällinen, runollinen ja kaikkea, mutta silti niin sekaisin tunneasioiden kanssa, että...
Ei kaikki taiteilijat välttämättä kovin tunteellisia ole, sielukkaita ehkä, mitä se sitten pitääkään sisällään. No et kyllä niin väittänytkään, mutta kirjoitin vain tällaisen välikommentin.
Ehkä olenkin liian tunteellinen, enkä vain osaa ilmaista itseäni oikein, räiskyvä tempperamentti tai jotain...Mutta olemattoman empatiakyvyn kanssa syntyy melkoinen ristiriita siinäkin.
No taitelijathan ovat melkoisen itsekästä porukkaa, mutta se on melkoisen välttämätöntä jos halutaan saada jotain luovaa aikaseksi. Ei siinä ehdi muita huomioida. ;)
Luulen että jokainen täällä koittaa hyötyä muista jollain tavalla, tuskin tänne yksikään ihminen kirjoittelisi jos ei saisi siitä jotain...
Tuo sielunkumppanuus ei ollut Temppuilijan keksimä juttu, vaan se idea tuli minulta. En usko, että Temppuilijalla on mitään yritystä ketään käyttää hyväksi tai käyttää johonkin omiin tarkoitusperiinsä. Temppuilijalla on hienoja ajatuksia ja olen itse ainakin saanut paljon ajattelemisen aihetta hänen jutuistaan. Hänellä on paljon tietoa ja sellaista vanhan sielun viisautta, josta itse pidän.
Minä voisin uskoa tuohon sielunkumppanuuteen ja siihen, että jotkut sielut vain tunnistavat sen toisen samanlaisen. Minä olen taiteellinen sielu ja uskon, että Temppu on samanlainen, siksi olemme kumpikin vähän narsitisen itsepäisiä ja syvällisesti ajattelevia ja ehkä joidenkin silmissä vaikeita ihmisiä.
Voihan sitä kukin ajatella sielunkumppanuudesta mitä haluaa, mutta en tiedä kokeeko sielunkumppanit aina niin mielihyvääkään siitä, että ovat sielunkumppaneita. Voihan se olla tosi raastavaakin, riippuu siitä millaisesta tilanteesta on kysymys.
Hieno kertomus sielullisesta kasvusta. Minä uskon myös, että sielu on todellinen ja sielunkumppanuuttakin voi toisen sielun kanssa kokea. Luulen, että se vaatii vain herkemmät aistit, kuin mitä ihmisillä yleensä on? Taiteilija luonne voi ehkä herkemmin aistia sielunkumppaninsa?
Minun on helppo olla sinun seurassasi rehellinen, aivan kuin itselle pyritään olemaan rehellinen. Minusta sinä olet aito, tai minä näen sinussa sen aitouden, joka on sinun pintasi alla. Minä en ole nähnyt sinusta yhtään unta, mutta muuten aistin vahvasti läsnäolosi ja se tuntuu välillä aika epämiellyttävältä. Näet herkästi unia minusta, ihme. Eikö uudet koetut asiat tule aina vähän takautuvina uniin? Joskus muutaman viikon kuluttua vasta?
Tunnekokeessa siis olit. Ehkä minä tenttasin sinua. Katsotaan minkä arvosanan saat. Tiedätkö miksi minä en nää unia sinusta?
Kiitos rakkaustoivouksesasi, olet minulle tärkeä.
Mikä neuvo ja lisäkysymyksiä?? En ole kysynyt nyt mitään vähään aikaan. Tuo sisäinen miehesi itse keksii ne kysymykset sinun omasta päästäsi, muista se. Kaikki on oman alitajunnan tuotetta.
Uni minusta tai vuorovaikutuksesta minun kanssani, melkein sama asia. Minä en näe sinusta unta, koska valveilla olen jo selvittänyt kaiken meidän vuorovaikutuksessa tulleet asiat. En jää niitä miettimään. No, katsotaan ensi yönä, voi olla, että tulet kiusaamaan vastakysymyksillä ja tenttaamaan minuakin.
Niin, minä olen välillä aika rasittava ja raskas, mutta onhan sinulla pakopaikkoja.
Olisi se silti kiva nähdä sinustakin unta, mitä mahtaisi koekysymyksesi olla? Tai, vaikka joskus jonkun painajaisen sijaan kunnon rakkausleffan voisi katsoa, sellaisen missä sielu salamoi.
http://www.youtube.com/watch?v=_69TP8_MKks
Oi, ihana Elvis. Lyö kyllä laudalta kaikki nykyajan lällärirokkarit. On se ollut tosi mies!
Kun katsot tarkemmin Elvistä, niin huomaatkos, että taitaa olla aika pillerihuuruissa. Minusta silmissä on sellainen huuruinen, väsynyt harhaileva katse. Elvis oli vain 42-vuotias, kun kuoli aivan samalla tavalla kuin Michael Jackson, oman henkilääkärin määräämiin vahvoihin kipu -ja psyykenlääkkeisiin. Näillä lääkäreillä ei ole mitään muuta vaihtoehtoa kuin määrätä aina vain voimakkaampia lääkkeitä tai saada potkut, jos eivät kirjoita reseptiä. Surullista.
Se on kovaa duunia, aina pitää olla menossa ja jaksaa. Aika moni on kokenut tuon saman kohtalon, eikä tuo alkoholi ja lääkkeet ole säästänyt naisartistejakaan. Siinä se kuuluisuuden kiro näkyy. Aikansa sitä glamouria varmaan jaksaa kestää, mutta tyhjyyden tunne siitä seuraa. Ihminen tarvitsee tavis elämän ja joskus elämyksiä. Kumma, että toisin päin se ei toimi, jos on liikaa kaikkea, niin ihminen tylsistyy ja turhautuu, mutta taviksella on sentään vielä jotain, mitä toivoa...
Ei monen kaverin kanssa näin paljon jutustella ja ei ainkaan näin syvällisiä. Hulluna ne pitäisi, jos alkaisi näistä niille puhumaan. Monet minun ystävistä ovat ainakin hyvin "maallisia", eivätkä jaksa pohtia mitään muuta kuin ihan vaan arkipäivän todellisuutta ja asioita. Mitenkähän tuo intuitio oikein toimii ,tai syntyy? Se tulee sanasta intueor, joka tarkoittaa "katsoa", "nähdä". Se on välitöntä näkemistä, mutta mikä sen meille välittää?
Luulen, kun olen katsellut ihmisiä, että kaikkein onnellisimpia ovat ne, jotka elävät vaatimatonta elämää. Sellaiset ihmiset, jotka ovat löytäneet onnensa itsestään, luonnosta, harrastuksesta ja ystävistään. Kaikkein tyytymättömimpiä ovat ne, joilla on kauneutta, rikkautta ja kuuluisuutta. Mikään ei tyydytä enää heidän nälkäänsä. Elämä alkaa pyöriä pelkästään oman navan ympärillä, mitä paranneltavaa olisi vielä naamassa, kropassa, kämpässä jne..Itselläni on läheinen, jolle kodin sisustamisesta on tullut pakkomielle. Jo moneen kertaan rempattua huushollia aletaan laittaa aina toisesta päästä, kun toinen pää on saatu valmiiksi. Sama juttu on kesämökin laita. Se on kuin toinen kaupunkikoti, ei mitään eroa, sitä laitetaan ja remontoidaan koko kesäloman ajan. On siinä hienoa lomailua ja elämää, täytyy ihmetellä.
Mitä ne ihmiset saavat tuollaisesta? Muuta puhumisen aihetta näillä ihmisillä ei sitten olekkaan kuin se huusholli ja kesämökki.
Hyvää yötä, jatketaan intuition voimalla taas huomenna.
Kuulostaa tutulta...
Kun on tylsää niin sitä vain jotenkin eksyy aina tänne.
Olishan tässä tekemistä, vaikka mitä, mutta taidan nyt ainakin jonkun aikaa istuskella ihan vain tässä koneen ääressä. Joku pieni nettiriippuvuus ehkä...No tuskin se niin vaarallista on.
Yks ystäväkin olisi tulossa käymään kahvilla...Saa vähäksi aikaa liikuttua pois koneen äärestä. Ihmettelen vaan miten se jaksaakin jatkaa tätä ykspuolista yhteydenpitoa.
Pitäis vissiin koittaa vähän skarpata ja pitää taas jotain yhteyttä ihmisiin. Aina jotenkin unohtuu...
Voisko olla ? Sitäkö on sielunkumppanuus ? Entäs jos kaksi buddhalaista egosta irtautujaa kohtaa, mikäs termi silloin otetaan käyttöön ?
Teidän keskustelujanne voi lukea ihan mielenkiinnolla, tosin nyt on vähän väsykäpälä, kun Soneran tietoliikenteessä oli katkos viime yönä ja luulin tehneeni jotain koneelleni ja aloin sitä huonolla teknisellä tuntemuksella muka pähkäilemään. Uni jäi vähäksi, kun armas ystävä tekstasi aamulla, että kokeile uudestaan.
Cashew pähkinöitä syön, ovat rasvaisia ja suolaisia, mutta ilmeisesti myös hyviä ainesosia sisältävät. Naapuri poraa seinään. Toivoisin oikein rauhallista iltaa, jonka taidan kuitenkin nukkua herätäkseni yöllä häärimään tämän kanssa ja tuhisemaan, kun ei ole kahvilat auki ja saa sämpyläkahvia mistään.
Ihan kuin kokoaisi itseään hetkeen, jossa tarvitsee olla skarppina ja sitten kun se hetki tulee, tapahtuuko mitään olennaista ? Elämä kulkee kuin puron vesi sormien välistä soljuen, ei sitä saa kiinni, mutta jos edes kykenisi näkemään sen kauneuden hetkessä.
En yleensä vastaile tänne mut nyt sen jostain syystä teen.
Tuli mieleeni että voisimme olla human being instead of human doing..
Onko tässä mitään tolkkua?
Mutta silti jokaisen persoonan teksti näyttää ihan omanlaiseltaan ja sen tunnistaa, jos ramppaa täällä lueskelemassa useammin. Tämän sanomiseen piti olla hetki Einsteinina...joka ei edusta minulle mitään.
Täältä tosin löytyy näitä itseään superlahjakkuuksiksi luulevia hyvin koulutettuja tyyppejä, jotka kyllä osaavat käyttää sanoja, ovat lukeneet paljon tietoa eri asioista ja oppineet asettelemaan sanansa niin, että nopeita johtopäätöksiä tekevä saa helposti älykkään ihmisen vaikutelman.
Silti rakkaus on älykästä. Se on yhteisyyteen kykenemistä, rakkauden energian jakamista, välittämistä, mutta myös vastaanottoa. Siinä ei auta taitavuus kirjoitusverbaliikassa, tai tietoknobeilla pelailu. Rakkaus tekee meistä sörsseliä pelkällä silmäripsen värähdyksellä. Se sana on kulunut, kuin katukiven reunalla istuva alkoholistihuora, mutta sen tunnistaa valosta.
Kiitti tervetuliaistoivotuksesta, hauska tavata.
Ehkä se on niin, että en edes yritä sanoa mitään valmista, varsinkaan johtopäätöksiä, kaiken on hyvä antaa elää, mutta jos jotain sanon, niin mieluummin sitten sellaista, minkä olen ainakin tähän mennessä huomannut auttavan lopulta, eli ihmisten välinen yhteisyys, kun siinä on rakkautta ja kunnioitusta.
Ulkoisiin asioihin takertuva ja mammonalle rakentava väistämättä menettää sen rakennusenergian myötä rakkausenergiaa, vaikka luulee voivansa asemallaan tai rahoillaan, omaisuudellaan sitä rakkaudenenergiaakin sitten saamaan.
Kyseisenlaisia tyyppejä sitten joudumme kuuntelemaan korkeissa asemissa mielipiteitään laukomassa, kun siellä sisällä on tyhjää ja asema on saatu kultalusikkana suuhun, kuvitellaan että se on jotenkin omaa ansiota, tai lahjakkuuden ansiota, vaikka äiti olisi kädestä koulun lävitse taluttanut. Sieltä sitten huudellaan ihmisille mitä sattuu. Kyllä kadulla pärjännyt on aina kovemmat tutkinnot läpi käynyt, kuin pumpulissa räksyttävä.
Nyt olen autoimmuunisairauden takia uupumustilassa, joten en jaksa miettiä tarkemmin mitä kirjoitan. Kysymyksen voisin heittää lopuksi, onko niin, että narsistit aina pärjäävät ? Ja heidän uhriensa käy aina köpelösti ? Onko se laki, vai onko siihen nähtävissä muutosta tulevaksi ? Voiko olla mahdollisuutta nähdä aika, jolloin jokaisen ihmisen ääntä kuunnellaan, jokainen ihminen on arvokas ja tärkeä, sellaisena kuin sattuu olemaan ja sitä kunnioitetaan ?
Onko lääkebisneksen etu, että ihmiset pysyvät tietämättöminä siitä, kuinka henkistä vointiaan voi parantaa ja asioita ratkoa, sillä eihän niitä rekkalastillisia psyykelääkkeitä saataisi joka päivä apteekista ulos, jos annettaisiin vaihtoehtoja?
En tavallaan kysy tätä, kun tiedän vastauksen, mutta toisten näkemykset ovat tervetulleita. Miksen ottaisi vastaan palstalla jo pidempään parkkeerainneen näkemyksiä, kun niitä on tarjolla.
Mielestäni ihmisellä on kuitenkin aina rajallinen sietokyky/kantokyky, jostain syystä puhun tänään autoilutermeillä, tämä pätee myös nöyryyteen. Jos tuskan määrä on vakio, on nöyryydenkin määrä vakio. Eli jossain vaiheessa liika-annostus nöyryyttä menee överiksi ja se muuttuu joksikin muuksi ? Ei pidä sekoittaa alistumista ja nöyryyttä, ne ovat kaksi eri asiaa. Ainakaan narsistien uhreilta ei kauheasti tuota alistumista kannata penätä, ovat annoksensa saaneet.
Nöyryyden yliannostus aiheuttanee lopulta elämätöntä elämää, kun on liian nöyrä enää tekemään mitään, sillä kaikkihan voi satuttaa jotain. Ääriesimerkkinä Jainbuddhalaiset, jotka kulkevat maski suun edessä ja pyyhkivät luudalla hyönteisiä pois tieltään, etteivät vahingoittaisi näitä kulkiessaan, tai vahingossa hengittäisi sisään.
Alistamisesta ja vertailusta voimaa saavat ovat tietysti mielissään, jos kohdalle osuu henkilö, jonka nurkkaan ahdistaminen on helppoa ja sitä kautta elämänvoiman imeminen omiin tarkoituksiin.
Itse olen henk.koht. mielestäni liian usein ylittänyt tämän nöyryyden rajan ja se on kehoni tulkinnassa luettu väkivallaksi, mistä on aiheutunut vakava autoimmuunisairaus, joka tuhoaa omaa kehoa. Eli kehon puolustusjärjestelmä on kääntynyt itseä vastaan. Tarvitsisinkin keinon päästä pois tästä tilanteesta. Ulkoiset asiat ja väkivaltainen suku eivät auta.
Näitä kasvatuksellisia kokemuksia on kyllä riittänyt, niilläkin on rajansa, nekin kääntyvät joksikin ihan muuksi jossain vaiheessa, kun raja ylittyy ja ihminen ei yksinkertaisesti enää jaksa. Keho menee pahasti rikki ja lopulta kuolema korjaa. Siihen ei elämän puolella olevan kannata pyrkiä minkään kasvun nimissä. Tai sitten aletaan puhumaan jo masokismista tms.
Siinä mielessä sairaus ei enää aikoihin ole tukenut mitään kasvua, vaan vie viimeisetkin voimat ja sitä kautta mahdollisuuden henkisten asioitten käsittelyyn ja paranemiseen.
Itsellekin sisäinen kasvu on aina ollut tärkeä, mutta tosiaan siinäkin on rajansa, se lakkaa olemasta kasvua, kun se kääntyy itseä tuhoavaksi voimaksi ja väkivallaksi itseä ja omaa kehoa kohtaan, esim. hallitsemattoman sairauden takia.
En pelkää raakoja ihmisiä, näen heidän sairautensa lävitse, joten jokainen saa sanoa ihan mitä haluaa. Pienet kuumeet tai pipit, eivät ole mitään kokemaani verrattuna, tämä on pakko sanoa.
En tarvitse opettajaa tässä asiassa, sen verran korkeaa elämän koulua olen saanut/joutunut käymään.
Mielestäni on todella tyypillistä suomalaiselle kulttuurille, että aletaan opettamaan. Se ei mielestäni kerro kovinkaan hyvin sisäistetystä henkisen kasvun tiestä.
En tuota tautia selitä, mutta siinä on kyllä yksi selitys, kun on alttius geeneissä, eikä sitä hoideta sairautena vaan koetetaan saada väkivallalla tokenemaan, ei ihminen voi kuin sairastua.
Siis älyllisesti pystyn ajattelemaan taudin itsestäni pois, mutta kerran minuun kohdistettu viha on päässyt tavallaan niin pitkälle, että se on saanut jalansijaa sairautena. Tuntuu, että se on tavallaan "juurtunut" minuun.
On tavallaan ihan reilua, kun sanot, ettet pysty empatiaan tässä, se on ymmärrettävää, mutta yhtä ymmärrettävää on myös se, etten minä voi hyväksyä terveen ihmisen sääntöjä ainoina oikeina, koska en itse ole terve ja niillä säännöillä eläminen ei ole minulle mahdollista. Ymmärrätkö sinä ?
Keskustelen tästä sairaudesta tuolla reumapalstalla ja vertaistuen kanssa, mutta kun on sitten tämä psyykepuoli ja "narsistisia piirteitä", niin samalla pitää yrittää kartoittaa tätä psyykepuolta, ovat kovasti yhteydessä, joten taudin purkua haen ja sitä mahdollisuutta paranemiseen.
Ne joilla tämä DM on todettu, on kuitenkin kokemus elämänpituisesta ja koko ajan rappeuttavasta sairaudesta, joten liikoja en toivo.
Kiitti kuitenkin vastauksesta ja tervettä jatkoa.
Kun kieltäydyt häpeän kantamisesta ? En tietääkseni ollut sälyttämässä sinulle mitään ? En tainnut edes käyttää sanaa häpeä kirjoituksessani, mutta jos sellaista sieltä poimit, niin ehkä kannattaa tutustua aiheeseen paremmin, mutta tosiaan en tajua mitä tarkoitat, sopii tarkentaa/selventää.
Ja mitä tarkoitat tuolla toisen kuolemalla ? Oletko tappanut jonkun ? Vai tarkoitatko symbolisesti, että olet tappanut itsessäsi olleen häpeän, tai toisen minän, joka on sairas, ehkä narsisti ?
Äitiin liittyvää häpeää voisin jakaa siinä, että äitini oli maanis-depressiivinen, jolla ei oman sairauden takia liiennyt rakkautta ja empatiaa minulle, hän ei halunnut nähdä sairauttani, siis tätä autoimmuunisairautta puhumattakaan tunne-asioista, joten en saanut sitä asianmukaista hoitoa, joka minulle olisi kuulunut jo lapsena. Joten häpesin hänen kylmyyttään, rakkaudettomuuttaan.
Tuo häpeä teema on kyllä mielenkiintoinen. Onko se jotenkin keskeinen psykologiassa ? Voiko sillä selittää kaiken ? Tuskin sentään.
Miksi haet pyhimyksen roolia ? Ihminen joka ei koskaan syytä ketään, varsinkaan aiheesta, on marttyyri. Marttyyrina olo ei minusta ole tervettä.
On vain järkevää puolustautua väkivaltaa vastaan ja pistää rajoja, jos joku käyttää hyväkseen. Osaat kyllä kirjoittaa oivaltavasti ja uskottavasti, mutta onko siinä harjoiteltu, konemainen ote, itsensä kieltämistä ja toisten yläpuolelle muumioitumista?
Oletko elossa itse, vai turvajärjestelmien takana "kaikkitietävästä viisaudesta" voimaa saava erakko, joka ei enää aikoihin ole edes testannut tunteita ja vuorovaikutusta käytännössä ?
On kyllä mielenkiintoista, kuinka toisen tuntemattoman teksti voi tuntua tutulta ja siitä voi löytää ideoita.
Jatketaan ja ihmetellään. Nyt pitänee nukkua välillä ja tekee ihan hillittömästi mieli sämpyläkahvia ! Viisi tuntia vielä kahvilan aukeamiseen =)
Mistä sen keksit ja mitä sillä halusit sanoa ?
Lueppas aihetta koskevat kysymykseni uudestaan, tätä kutsutaan vuorovaikutukseksi.
Että vanhemmat eivät kyenneet antamaan mahdollisuutta asianmukaiseen hoitoon jo lapsena, eihän se mitenkään ole minun vikani, lapselta ei sellaista vastuunottoa voi odottaa, varsinkaan sairaalta lapselta. En usko, että olen kovinkaan kova häpeämään kenenkään puolesta, kykenen sen verran analyyttiseen ajatteluun, että se ilm. suojelee minua häpeässä vellomiselta.
Ihan samalla lailla minullakin nämä kirjoitukset toimivat, eli tulee reaktioita, mutta jokaisen kirjoitus voi myös olla apu asioitten ymmärtämiseen ja avautumiseen, tieto välittyy ja ratkaisut tunne-elämän ongelmien käsittelyyn. Siksi todella tärkeää, että ihmiset kirjoittavat avoimesti asioista.
Tuo häpeä teema on kyllä tärkeä, en ole sitä ennen niin ajatellutkaan, että pohjalla voisi olla sellaisia juttuja, että olen ottanut toisten häpeätaakkoja kannettavakseni. Aika sairasta kyllä, että joku vanhempi voi sälyttää sellaista omalle lapselleen. No se tuli koettua, mutta on hyvä tietää, että kuka itse on ja erottaa se toisten antamista rooleista.
Sori jos kyselen vaikeita, kiinnosti vain tietää miksi kyselit tai ehdotit moista. No nyt koen saaneeni vastauksen. Älä ihmeessä poimi mitään häpeää itsellesi mistään, ei se vie mihinkään minua, tai sinua tai ketään muutakaan.
Vapautumista taakoista ja traumoista tarvitaan, se on oikea tie, sitä kohti täysillä.
Ehkä mulla on liikaa kysymyksiä, koetan himmailla ja eihän täällä kenenkään ole pakko vastata mihinkään.
Häpeäntunteestahan voi yrittää ajatella, että mielenkiintoista, miksi tunnen näin, mistä tämä johtuu jne siitä sisään traumoihin ja niiden kautta vastaus, ahaa, ai tämä oli tätä joo, ei tätä en enää tarvitse jne
Verta , hikeä ja kyyneleitä on tämäkin tie, mutta harmi oikeastaan, ettei valmiiksi voi tulla kukaan, ihminen ei tule täydelliseksi , vain pieni viaton lapsi voi sellainen olla. Siihen tilaan voi yrittää pyrkiä karmeista kokemuksista huolimatta.
Hellästi, lempein askelin.
Vähän fraaseilta kuulostaa nämä meidänkin jutut.
Hyvin opetettuja kilttejä rakkikoiria, ei mitään kunnon narsisteja edes.
Tekis mieli olla edes vähän ilkeä, jos se parantais ?
Hyvin opetettuja kilttejä rakkikoiriapa hyvinkin.
Aikani etsiskelin tätä täältä historiankirjoitusten seasta ja ilokseni löysin sen.
Ja kyssäriin vastaus: ilkeilyllä ei saavuta mielestäni mitään.
"Aikani etsiskelin tätä täältä historiankirjoitusten seasta ja ilokseni löysin sen."
jaa sinäkö -t- ny näitä vanhoja poimit...minuakin on useakin kirjoittaja kehottanut näitä lukemaan...mutta noh...tämänkin lukeminen vähän "semmosta"...kun toisen keskustelijan mielipiteet on poistettu...
Mutta joo..voin kyllä osin samaistua tuon Queen of Heartsin mielipiteisiin...joita ny nostan esille juurkin tämän...
"Mielestäni ihmisellä on kuitenkin aina rajallinen sietokyky/kantokyky, jostain syystä puhun tänään autoilutermeillä, tämä pätee myös nöyryyteen. Jos tuskan määrä on vakio, on nöyryydenkin määrä vakio. Eli jossain vaiheessa liika-annostus nöyryyttä menee överiksi ja se muuttuu joksikin muuksi ? Ei pidä sekoittaa alistumista ja nöyryyttä, ne ovat kaksi eri asiaa. Ainakaan narsistien uhreilta ei kauheasti tuota alistumista kannata penätä, ovat annoksensa saaneet"
Toki olen samaa mieltä myös tuosta sinun...
"ilkeilyllä ei saavuta mielestäni mitään."
poistamissani kommenteissa ei ole mitään sellaista, mikä ei tulisi ilmi jäljelle jääneistä kommenteista
Jospa ottaisit eläimen. Kaikilla narsisteilla on kissa. Miksi narsisteilla on aina kissa? Kissaa kun ei voi alistaa, koira sopisi narsistille.
No ei ihmekään, että saa lukea kaikenmaailman syytöksisä vanhuudesta ja multinikkeilystä lähtien. Onhan täällä palstoilla näköjään tekstiä, jota lukiessa tulee ihan yllätysolo.
En ainakaan ole todella ainutlaatuinen :D