Aamut ovat pahimpia. Pitäisi lähteä kouluun, mutta pahalta tuntuu. Ne puoliksi tutut naamat ja tarinat joista etsit herkeämättä edes joitain vihamielisiä tunteita. Todellisuudessa niitähän ei edes ole, mutta päässäsi niitä löytyy jokaisesta lauseesta, ilmeestä. Miksi niitä niin pitää etsiä. Miksi niillä on väliä. Tiedät kuka olet, miten toimit. Eikö sinulla pitäis olla vapaus elää ilman tuntemattomien ihmisten mielikuvia. Sehän ei ole edes pahinta. Mietit mitä ihmiset, joita et edes tapaa, edes näe, ajattelevat. Pahalta tuntuu. Ne kaikki loppuun kuluneet valheet, joita itsekkin rupeat hiljaa uskomaan. Ne tuntuvat hyvältä. Kuin pieniä matkoja pois tästä todellisuudesta, sinne minne olet ollut sittenkin aina mielessäsi matkallta . Etsit vääjäämättä ulos pääsyä, vaikka tiedät, ettei sellaista ole.
Kotiin pääsy tuntuu hyvältä. Hyräilet jopa matkalla tietäessäsi mitä tuleman pitää. Useampi tunti aikaa itselläsi. Ja yön unet taas ennen heräämistä arkeen. Mutta ilta tulee nopeammin kun aavistat. Pelko tulevasta. Lukittuna niiden samojen henkilöiden kanssa, joita niin pelkäät. Heidän mielipiteitään, heidän ilmeitään. He niin pienet ja niin uskomattoman tuntemattomat ja merkityksettömät ihmiset, joiden mielipiteet ovat jopa omiasi tärkeämpiä. Epäilet itseäsi heidän seurassaan. Asiat, jotka tiedät olevan totta, tuntuvat kaukaisilta. Kadoksissa. Kello on jo yli puolen yön. Tiedät, että väsyneenä "asiat" ovat kahta vaikeammat. Et silti saa unta, mutta pakotat itsesi peiton alle. Ajatuksesi harhailevat. Vielä olisi 5 tuntia uniaikaa. Ajatuksesi harhailevat... Riittäisikö 3h?
Kello soi ja aamu saapuu. Ensimmäinen ajatus on...
"Silmiäni hieman kirveltää, ehkä olen allerginen jollekkin, enkä voi millään tämän vuoksi millään mennä kouluun. Voinhan olla sairas. Enhän halua tartuttaa kavereitani tautiin, jonka vuoksi he olisivat poissa koulusta ja menettäisivät kallisarvoista koulutusta. Kannattaa sittenkin olla kotona ja sairastaa tauti kunnolla pois. Miksi tekisin muuta kuin omatuntoni määrää."
Todellisuushan on se, että Suomen nuoriso ei voi hyvin. Liian paljon asioita jää sanomatta. Tiedän tämän en vain itseni, vaan myös muiden kokemuksien kautta. Tätähän näkee päivittäin, kunhan vain osaa katseensa suunnata oikeaan paikkaan. Minua naurattaa aina kun kuulen vanhempien ihmisten kommentoivan, kritisoivan "nykynuorisoa". Mutta silti kukaan ei osaa vastata kysymyseen: Kuka nykynuorison on kasvattanut?! Kuka nämä pahat ajatukset, kuvastukset ja tunteet päähämme asettaneet?!
Kertomani ovat täysin omiani ja toivon, että joskus pääsen ongelmistani yli ja pystyn auttamaan toisia, samanlaisessa tilanteessa olevia. Elämähän ei ole kenellekkään helppoa, mutta ennekuin rupeatte tuomitsemaan niin olkaa rehellisiä itsellenne. SE ON AINOA MITÄ TÄLLÄ TEKSTILLÄ PYYDÄN! En itsekkään tajunnut omaan tilannettani, ennekuin rupesin todella miettimään ajatuksiani ja tunteitani objektiivisesti. Pitkään valehtelin itselleni tietämättä sitä alkuunkaan. Itse en edes kuvittele pärjääväni ilman apua vaikka tiedostan ongelmani melko syvällisesti.
Voimia elämään! Sillä on paljon enemmän annettavaa kuin kuolemalla!
- Janne MT!
Mutta...!
Masennukseenhan kuuluu tunne omasta katoamisesta. Tunne on vieläkin läsnä. Tunne siitä, että huonoa oloa ei voi voittaa, vaikka asiat tilapäisesti sujuisivatkin hyvin! Vaikka vain muutaman päivän tuntuisi "normaalilta", tunne tulee takaisin.
Apu on lähempänä kuin tiedätkään! Tuo sinulle niin tuntematon "Sosiaaliterapeutti" muuttuu hetkessä elämäsi tärkeimmäksi ihmiseksi!" Anna hyvän olon vallata itsesi niin huono olo saatetaan samalla pois!!!
Elämäsi tärkein soitto on vain yhden puhelinnumeron päässä!
PS!
Tämä teksti oli 25 vuotiaan miehen, joka oli nuoruutensa elänyt varjossa, mutta löytänyt valon sieltä mistä sitä viimeiseksi olisi osannut etsiä!
Voimia elämään! Kukaan ei sanonut sen olevan helppoa, mutta et missään nimessä ole yksin!!!
- Janne
Kotiin pääsy tuntuu hyvältä. Hyräilet jopa matkalla tietäessäsi mitä tuleman pitää. Useampi tunti aikaa itselläsi. Ja yön unet taas ennen heräämistä arkeen. Mutta ilta tulee nopeammin kun aavistat. Pelko tulevasta. Lukittuna niiden samojen henkilöiden kanssa, joita niin pelkäät. Heidän mielipiteitään, heidän ilmeitään. He niin pienet ja niin uskomattoman tuntemattomat ja merkityksettömät ihmiset, joiden mielipiteet ovat jopa omiasi tärkeämpiä. Epäilet itseäsi heidän seurassaan. Asiat, jotka tiedät olevan totta, tuntuvat kaukaisilta. Kadoksissa. Kello on jo yli puolen yön. Tiedät, että väsyneenä "asiat" ovat kahta vaikeammat. Et silti saa unta, mutta pakotat itsesi peiton alle. Ajatuksesi harhailevat. Vielä olisi 5 tuntia uniaikaa. Ajatuksesi harhailevat... Riittäisikö 3h?
Kello soi ja aamu saapuu. Ensimmäinen ajatus on...
"Silmiäni hieman kirveltää, ehkä olen allerginen jollekkin, enkä voi millään tämän vuoksi millään mennä kouluun. Voinhan olla sairas. Enhän halua tartuttaa kavereitani tautiin, jonka vuoksi he olisivat poissa koulusta ja menettäisivät kallisarvoista koulutusta. Kannattaa sittenkin olla kotona ja sairastaa tauti kunnolla pois. Miksi tekisin muuta kuin omatuntoni määrää."
Todellisuushan on se, että Suomen nuoriso ei voi hyvin. Liian paljon asioita jää sanomatta. Tiedän tämän en vain itseni, vaan myös muiden kokemuksien kautta. Tätähän näkee päivittäin, kunhan vain osaa katseensa suunnata oikeaan paikkaan. Minua naurattaa aina kun kuulen vanhempien ihmisten kommentoivan, kritisoivan "nykynuorisoa". Mutta silti kukaan ei osaa vastata kysymyseen: Kuka nykynuorison on kasvattanut?! Kuka nämä pahat ajatukset, kuvastukset ja tunteet päähämme asettaneet?!
Kertomani ovat täysin omiani ja toivon, että joskus pääsen ongelmistani yli ja pystyn auttamaan toisia, samanlaisessa tilanteessa olevia. Elämähän ei ole kenellekkään helppoa, mutta ennekuin rupeatte tuomitsemaan niin olkaa rehellisiä itsellenne. SE ON AINOA MITÄ TÄLLÄ TEKSTILLÄ PYYDÄN! En itsekkään tajunnut omaan tilannettani, ennekuin rupesin todella miettimään ajatuksiani ja tunteitani objektiivisesti. Pitkään valehtelin itselleni tietämättä sitä alkuunkaan. Itse en edes kuvittele pärjääväni ilman apua vaikka tiedostan ongelmani melko syvällisesti.
Voimia elämään! Sillä on paljon enemmän annettavaa kuin kuolemalla!
- Janne MT!
Mutta...!
Masennukseenhan kuuluu tunne omasta katoamisesta. Tunne on vieläkin läsnä. Tunne siitä, että huonoa oloa ei voi voittaa, vaikka asiat tilapäisesti sujuisivatkin hyvin! Vaikka vain muutaman päivän tuntuisi "normaalilta", tunne tulee takaisin.
Apu on lähempänä kuin tiedätkään! Tuo sinulle niin tuntematon "Sosiaaliterapeutti" muuttuu hetkessä elämäsi tärkeimmäksi ihmiseksi!" Anna hyvän olon vallata itsesi niin huono olo saatetaan samalla pois!!!
Elämäsi tärkein soitto on vain yhden puhelinnumeron päässä!
PS!
Tämä teksti oli 25 vuotiaan miehen, joka oli nuoruutensa elänyt varjossa, mutta löytänyt valon sieltä mistä sitä viimeiseksi olisi osannut etsiä!
Voimia elämään! Kukaan ei sanonut sen olevan helppoa, mutta et missään nimessä ole yksin!!!
- Janne
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.