Kissakuume

Rakastan kissoja yli kaiken, ja olemmekin mieheni kanssa puhuneet kissan hankkimisesta jo melkein vuoden. Hän alkoi vihdoinkin olla sitä mieltä, että pieni kissanpentu olisi ihan kiva ottaa. Atooppisen ihoni vuoksi lääkäri määräsi minut allergiatesteihin, jotta osaisin välttää mahdollisia ihoa ärsyttäviä aineita. Tänään olin sitten allergiatesteissä, ja sain kuulla että olen kissalle melkein kaikkein eniten allerginen... :( Kuin myös marsulle, kanille, koiralle ja hevoselle... Olen aivan murtunut. Tää asia saattaa jostain tuntua ihan naurettavalta, ja ymmärrän et on olemasssa paljon suurempia murheen aiheita, esim. jollain vakava sairaus tms. mutta tämä asia oli mulle niin tärkeä. En vaan saa itkua loppumaan, kun ajattelen etten voi koskaan ottaa kissaa. Kaikkein hullunkurisintaon, että lapsuudenkodissani oli kissa ja kaneja, sekä monilla sukulaisilla koiria, eikä minulla ole koskaan ollut minkäänlaisia oireita. Olisiko kellään lohduttavia ajatuksia mielessä? Tai ideaa siitä, minkä lemmikin voisi ottaa, jota voisi paijata kuin kissaa? 3-vuotias pikkusiskoni sanoi puhelimessa kun kerroin, etten voi ottaa kissaa: sun täytyy sitten ottaa sellanen kissa millei oo karvoja...tai sitte possu, silläkään ei oo karvoja..... :) ehkä ei kuitenkaan.. :)
10613
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Lohdutukseksi voin sanoa, että siedätyshoito auttaa :)
En tiedä auttaako kaikille, mutta mulla on suvussa monta sidätystähoitoa saanutta ja heillä on tänä päivänä kissa/koira kotona, eikä ole ilmaantunut oireita :)

Äänestä
  • KIITOS vastauksestasi! Olen joskus sellaisesta kuullutkin, mutta missä niitä tehdään? onkohan kalliita?

    Äänestä

  • alkup. kirjoitti:

    KIITOS vastauksestasi! Olen joskus sellaisesta kuullutkin, mutta missä niitä tehdään? onkohan kalliita?

    Meillä tehdään hoito paikallisessa terveyskeskuksessa ja koska kyseessä on ollut alle 18v. on hoito ollut ilmaista.
    Saattaapi se jotain maksaakin - Oletan KELAn korvaavan ainakin osan aikuisenkin kohdalla, koska tehokasta sairaudenhoitoahan se on. Lisätietoja saat varmaankin omalääkäriltäsi :)

    Äänestä

  • Olin joitakin vuosia sitten siedätyshoidossa koivulle ja heinille. Hoito kesti n. 3 vuotta, josta karkeasti jaettuna 1,5 vuotta ns. 'korotusvaiheessa' ja puolitoista vuotta varsinaisessa 'siedätysvaiheessa'.

    Korotusvaiheessa käyntejä on kerran viikossa, siedätysvaiheessa kerran kuukaudessa. Yksi käynti maksoi poliklinikkamaksun 30 mk verran, kun olin saanut lähetteen arvauskeskuksesta. Nopeasti laskien siedätyksen hinnaksi tuli kolmessa vuodessa vajaa 3000 markkaa.

    Eläinallergioita siedätetään harvoin yhteiskunnan varoin, kannatta ottaa selvää, mitä koko lysti maksaa...

    Äänestä

  • Siedätyshoitoja tehdään aika nihkeästi kun on eläimistä kyse...Allergian pitäisi siinä vaiheessa olla jo erittäin vakavaa, esim. että saat pahoja oireita jo pelkästään että olet tekemisessä ihmisen kanssa joka on vähän aiemmin pitänyt koiraa sylissään. Helpompaa kun on vain olla erossa ko. eläimestä ja sillä selvä.
    Näin olen kuullut, tiedä sitten miten eri terveyskeskuksissa / paikkakunnilla toimitaan.

    Äänestä

Hei. Minutkin on todettu testeissä kissoille allergiseksi, mutta siedän oikein hyvin omaa kissaani eikä siitä aiheudu mitään ongelmia. Eli jos on allerginen ja ottaa kissan niin sitä oma lemmikkiä oppii sitten sietämään. En tiedä muista, mutta minulle kävi ainakin niin.

Äänestä
  • Kovin yksilöllistähän tuokin on. Minulle lääkäri antoi kuitenkin varoituksen (en tiedä onko sillä mitään tekemistä asian kanssa, että olen myöskin atoopikko, joilla ilmeisesti riski on suurempi), että vaikkei mitään oireita ko. eläimestä olisikaan, niin ylläen voipi puhjeta astma.. Hänen omalle tytölleen oli käynyt näin. Joten enköhän jätä sen riskin ottamatta. Ellei sitten siedätys olisi mahdollista. Pitänee tiedustella lääkäriltäni. Suurkiitokset kaikille jotka autoitte!

    Äänestä

Mä olin pienenä kanssa todella allerginen kissalle. Jo samassa huoneessa oleminen kissan kanssa sai silmät punaiseksi ja kutiamaan.
Sittemmin poikaystävälläni oli kissa ja mietin, että kuinkakohan kisun kanssa käy. Ilokseni huomasin, että sen suurempia oireita ei tullut. Välistä vedin astmapiippua. Eron jälkeen haave omasta kisusta kasvoi ja ehkä uhkarohkeanakin sitten otin oman kissan. Alkuun silmiä kutitti ja ahdisti henkeä, mutta piipun vetäminen silloin tällöin piti oireet kurissa. Olen kuullut, että parasta siedätystä on vain olla eläimen kanssa. Että siihen kroppa sitten jotensakin tottuu?! Ja voi olla niinkin, ettei omasta kissasta tule oireita juurikaan, mutta taas naapurin kissasta voi tulla.
Jos et noin isoa riskiä uskalla ottaa kun minä otin, ota koira! Villakoira (vaikkei uskoisi) ja cotton de tulear ovat allergiaystävällisiä koiria! Ystäväni, jonka poika on astmaatikko, hankki juuri tuollaisen cotton de tulearin, eikä oireita ole kuulemma tullut!

Äänestä

vaikka taannoin rasitusastma-epäilyn vuoksi tehdyssä testissä olin kissalle allerginen tasoa 4. En ole koskaan reagoinut kissoihin muutoin kuin saamalla näppylöitä mikäli kissa kynsäisee. Testi jossa tökitään partaterän kärjellä "kissaa" ihon alle vastannee tuota tilannetta...

Koivulle olen melko allerginen (tasoa 10), ja sen takia joudunkin keväisin käyttämään hieman lääkkeitä. Samaan läjään menevät monet hedelmä- ja vihannesallergianikin, ja kaiken "järjen" mukaan minun pitäisi olla kovastikin varmaan eläimillekin allerginen. En ole.

(Kissoja minulla on ollut yht. 8 kpl elämäni varrella.)

Äänestä

Karvattomuus ei ikävä kyllä auta, sillä voimakkaimmat allergeenit ovat eläimen ihossa.

Kuten ihmiselläkin, eläinten iho uusiutuu jatkuvasti ja ne 'pöllyttävät' ympäriinsä hilsettä, joka on kaiken pahan alku ja juuri...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kissaihminen 19v kirjoitti:

Rakastan kissoja yli kaiken, ja olemmekin mieheni kanssa puhuneet kissan hankkimisesta jo melkein vuoden. Hän alkoi vihdoinkin olla sitä mieltä, että pieni kissanpentu olisi ihan kiva ottaa. Atooppisen ihoni vuoksi lääkäri määräsi minut allergiatesteihin, jotta osaisin välttää mahdollisia ihoa ärsyttäviä aineita. Tänään olin sitten allergiatesteissä, ja sain kuulla että olen kissalle melkein kaikkein eniten allerginen... :( Kuin myös marsulle, kanille, koiralle ja hevoselle... Olen aivan murtunut. Tää asia saattaa jostain tuntua ihan naurettavalta, ja ymmärrän et on olemasssa paljon suurempia murheen aiheita, esim. jollain vakava sairaus tms. mutta tämä asia oli mulle niin tärkeä. En vaan saa itkua loppumaan, kun ajattelen etten voi koskaan ottaa kissaa. Kaikkein hullunkurisintaon, että lapsuudenkodissani oli kissa ja kaneja, sekä monilla sukulaisilla koiria, eikä minulla ole koskaan ollut minkäänlaisia oireita. Olisiko kellään lohduttavia ajatuksia mielessä? Tai ideaa siitä, minkä lemmikin voisi ottaa, jota voisi paijata kuin kissaa? 3-vuotias pikkusiskoni sanoi puhelimessa kun kerroin, etten voi ottaa kissaa: sun täytyy sitten ottaa sellanen kissa millei oo karvoja...tai sitte possu, silläkään ei oo karvoja..... :) ehkä ei kuitenkaan.. :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu