Varpaiden ja jalkojen sietämätön kutina iltaisin ja öisin.

Jalkojen kutina89

Heipsan!

Varpaiden ja jalkojen sietämätön kutina iltaisin ja öisin.
Mistä voi johtua varpaiden ja kantapäiden hirvittävä kutina aina iltaisin ja öisin?

Tässä muutaman päivän ajan kutiannut varpaissa ja kantapäissä ja vähän väliä on pakko raapia, joka tuntuu jo sietämättömältä. Muutamaan päivään en ole saanut nukuttua, koska öisin varpaita ja kantapäitä kutiaa ja myös hieman polttelee.
Jalkojen ulko- ja sisäsyrjässä on jonkin asteisia haavojen näköisiä, ei naarmuja. Ihoni ei ole myöskään kuivaa.

Molemmat pikkuvarpaat, että varpaat sekä kantapäät ovat osittain muuttuneet paksummiksi sekä kutiavat aivan hillittömästi. Kantapään iho on muuttunut osittain "vaaleaksi" ja ihoa lähtee vähän väliä.., "hilseilyä"? Öisin kutiaa niin, että on aivan pakko "Hinkata" jalkaa karhea pintaiseen seinään tai toiseen jalkaan. Iho on kutinapaikoista punainen, kauheasta raapinasta johtuen ja pikkuvarpaan pää hieman kohollaan.

Päivällä ei ole minkäänlaisia oireita "osittain", mutta edellis sekä eilis illalla kutina alkoi ja voimistui pikkuhiljaa yöllä ja kutina oli sietämätöntä. Yöllä laitoin kosteuttavaa rasvaa jalkoihin ja jalkapohjiin, mutta kipu ja pistely sekä kutina jatkui hetken päästä uudestaan.

Kahteen päivään en ole nukkunut kunnolla, vasta aamumyöhään nukahdan ja herättyäni kipu on mennyt. Itse urheilen kahdesti viikossa ja urheillut jo muutaman vuotta, koska pidän urheilusta ja jossa saa liikkua.

Olisiko ihottumasta kyseessä vai jalkasienestä?
Pukukopeissa tulee useimiten liikuttua paljain varpain ja jne...

En tiedä pitäiskö mennä lääkäriin, jos se ei olekkaan mitään tai sitten en tiedä, mitä tehdä asialle.

45

74239

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anneli32..

      Minulla ollut nyt sama vaiva 5 vuotta. Välillä parempi ja välillä huonompi. Lamisil kuurin olen pahimpaan aikaan laittanut auttaa hetken ja voi muutaman viikon päästä palata.

      Olisi oikeasti kiva saada apua tähän tuntemattomaan vaivaan..:)

      Anneli..

    • ictherlnctuäeoi

      Heips!

      Kuulostaapa erittäin tutulta, ainoa ero on että minun oireet alkoivat jo kesällä ja mulla kyseessä ei ole silsa.

      Aluksi olin varma, että varpaaseen on päässyt sieni, ja hoitelinkin sitä Lamisil-voiteella. Eipä tuo auttanut, varvas alkoi turvota. Söin sitten viikon antibiootin, se puri ihan viimeisenä päivänä, liekö sillä siis ollut vaikutusta. Oireet menivät pariksi viikoksi pois, mutta eikös varvas alkanut taas turvota. Sitten kokeilin erilaisia hydrokortisoni- ja antibioottivoiteita sekä antihistamiinia ja hetkeksi oireet taas laantuivat. Nyt turvotusta ei enää ole ollut aikoihin, mutta hillitön kutina ILTAISIN edelleen kiusaa. Kutina on edennyt kolmeen varpaaseen ja nyt tuntuu että toisenkin jalan pikkuvarvas aloittelee oireilua. Lääkärissä olen juossu asian takia, ja kolme lääkäriä on epäillyt sieneksi jonku toisen infektion ohella. Turhauttaa kun tiedän hyvin, ettei nyt ole kyseessä sieni. Varpaanvälit ehjät eikä sienivoiteista ole ollut apua... Kokemusta on sieni-infektioistakin, mutta tämä ei tällä kertaa ole sitä. Varmaankin aloitan taas lääkäri-rallin, jospa verikokeissa löytyis jotain.

      Ootkohan saanu tässä vaiheessa jo avun jalkaan?

      • paise

        Samanlainen vaiva oli mulla (ja on ajoittain edelleen) sormessa, yhdessä ainoassa sormessa. Ei leviä muualle, joka on lääkäreidenkin mielestä perin omituista. Sain lääkäriltä reseptin kunnon perusvoiteeseen Apo Baseen sekä BEMETSON 0,1 % voiteeseen. Lisäksi kun pääsi haavaumat tulehtumaan niin antibioottikuuri. Ja näillä lähti. Pitää jatkuvasti rasvailla. Johtuu mun osalla enimmäkseen siitä että mulla on erittäin atooppinen iho, ja kuulemma ihon kuivuudesta johtuu että paikallisesti kerääntyy joku pöpö johonkin ja alkaa muodostamaan tuota kunnollosta ihottumaa. Lisäksi mulle tehtiin viikon kestävät allergiatestit, sellaset lapputestit allergiasairaalassa. Niissä ei ilmennyt muuta kuin erittäin paha nikkeliallergia. Ja nikkelin kanssa on päivittäin yllättävän paljon tekemisissä ihan huomaamattaan. Esim farkun napit, säilykeruoka!! Nyt on pysynyt sormi n puoli vuotta hyvänä, mutta lääkäri varoitteli että tällaisen vaivan kun on kerran saanut niin se kyllä aika ajoin sitten uusii. Valitettavasti.
        Oletteko kokeilleet Pimafucin 20% voidetta? Sitä sain huulenpileen jotka aukesi eikä ole puoleen vuoteen menneet kiinni. Nyt yhden päivän ollut käytössä, joten en osaa vielä sanoa auttaako.


      • ä

        Mistö tiedät että ei ole silsaa? Onko sieniviljely tehty. Sekään ei aina kerro kaikkea, ja joskus siitäkin saa väärän tuloksen..Epäilen että sinullakin siellä sieni-infektio jyllää. Kokeile eri merkkistä lääkevoidetta välillä, ja huom. sen on oltava kunnon lääkevoidetta, jossa sieneen tehoavaa lääketta, Lamisil, Dakterin jne.


      • Anonyymi

        minulla on toisinaan sama veivät vstpasn päitä kutiavat ja itse sain loppumaan kun ostin tuoretta inkivääri ja murskattuna levitin nestettä kutiaviin kohtiin. oli kai jokin lievä bakteeri..... pesin samalla suihkukaapin lattian perusteellisesti (desifioin ) jos olisikin jokin sieni tauti... meillä oli kylläkin vieraita .... eihän sitä tiedä mutta sain kutiamisen loppumaan


      • Anonyymi
        paise kirjoitti:

        Samanlainen vaiva oli mulla (ja on ajoittain edelleen) sormessa, yhdessä ainoassa sormessa. Ei leviä muualle, joka on lääkäreidenkin mielestä perin omituista. Sain lääkäriltä reseptin kunnon perusvoiteeseen Apo Baseen sekä BEMETSON 0,1 % voiteeseen. Lisäksi kun pääsi haavaumat tulehtumaan niin antibioottikuuri. Ja näillä lähti. Pitää jatkuvasti rasvailla. Johtuu mun osalla enimmäkseen siitä että mulla on erittäin atooppinen iho, ja kuulemma ihon kuivuudesta johtuu että paikallisesti kerääntyy joku pöpö johonkin ja alkaa muodostamaan tuota kunnollosta ihottumaa. Lisäksi mulle tehtiin viikon kestävät allergiatestit, sellaset lapputestit allergiasairaalassa. Niissä ei ilmennyt muuta kuin erittäin paha nikkeliallergia. Ja nikkelin kanssa on päivittäin yllättävän paljon tekemisissä ihan huomaamattaan. Esim farkun napit, säilykeruoka!! Nyt on pysynyt sormi n puoli vuotta hyvänä, mutta lääkäri varoitteli että tällaisen vaivan kun on kerran saanut niin se kyllä aika ajoin sitten uusii. Valitettavasti.
        Oletteko kokeilleet Pimafucin 20% voidetta? Sitä sain huulenpileen jotka aukesi eikä ole puoleen vuoteen menneet kiinni. Nyt yhden päivän ollut käytössä, joten en osaa vielä sanoa auttaako.

        bemetson on psoriin


    • xx..

      Ihmisillä on varmasti jotain pöpöjä ja sitten ne tarttuu muillekin. Minä käytän kutinoita vastaan hiustenkuivaajaa ja se auttaa. Ei kannata kysellä, miksi se toimii. Keksin sen silloin, kun oli varpaiden välit valkoisia ja märkiä ja haavojakin oli. Se parani hiustenkuivaajalla aivan hyvin. Myöskin selän kutina loppuu lämmittämällä. Hiustenkuivaaja antaa niin kuumaa ilmaa, että se polttelee. Se on niinkuin kuumassa saunassa.

    • jnnra

      Mulla on aivan samanlaiset oireet ja isälläni myös, en tiedä mikä ihme tää juttu on? :D

    • ä

      Kuvailit juuri oikein hyvin jalkasilsan oireet. Käy ihotautilääkärillä, tai edes terveyskeskuslääkärillä, niin saat tod. näk. sisäisen sienilääkityksen.

      • 5+17

        Itselläni samat oireet, käsivarret, kädet ja jalat kuutisi ja kuumotti. Käsivarsiin tuli nokkosrokon kaltaisia paukamia. Syyhypunkki kuuri (Nix) auttoi vaivaan, liekkö punkki päässyt pesimään. Nyt vaiva on poissa.


    • ärsyttäväkutina

      Avausviestissä kaikki kohdat kävivät yksi yhteen myös omien vaivojen kanssa. Onko kokemusta Lamisil Solo nimisestä lääkkeestä? Tepsiikö?

    • EiTähänOleApua

      Heipä hei tännekki,kiva etten oo ainoa,tosin täytin 16-vuotta tässä äskettäin ja vaiva on ollu noin vuoden ajan.
      Kutina on juuri iltasin ja iltapäivisin ihan sietämätön, sieniviljelyt käyty,voiteet ja antibiootit testattu ja yksityisilläkin ravattu,ei mistään mitään tehoa,ei MITÄÄN!
      itellä on haavoilla ja auki ihan kokonaan vasemman jalan varpaan välit ja pohja,haavat raapimisesta mutta "hilseilevää" ihoa lähtee kokoajan.
      Tosin juu,ei tähän taida mitään apuja olla.

    • uih

      Täälläkin aivan samat oireet etenkin öisin ja on ihan helvettiä. Itellä kutinaan auttaa valkosipuli(leikkaa halki ja hieroo varpaisiin).Tosiaan lamisil solo tai voide ei ole auttanut kunnolla ja kohta kuukausi menny. Välillä oli jo parempi. Lääkäriin menen heti kun pääsen mutta ei paljo lohduta jos ei mitään löydy tai auta. Varpaat tosiaan ehjät ja siistit, ainoastaan punoitusta ja lievää turvotusta.

      • Anonyymi

        Mulla itellä auttaa lumi tai joku kylmä


    • jaahas5

      Kuulostaapa tutulta. Iltaisin varpaat ja jalanpohjat ovat turvonneet, punoittavat ja arat. Hieronta, rasvaus, paljain jaloin kävely tms aiheuttaa kamalan kutinan. Mitä enemmän jalkaa hinkkaa tai raapii sitä pahemmaksi kutina, punoitus ja turvotus käyvät. Olen aiemmin kuvitellut oireiden johtuvan lättäjalkaisuudestani ja huonoilla kengillä kävelemisestä mutta nyt on alkanut epäilyttää josko syynä olisikin jokin muu.

      • kevättä pölyillä

        Allergialta vaikuttaa ainakin tuo, antihistamiinit jeesaa siihen. itsellä kesäkuun loppupuoli-heinäkuun alku: turpoilevat jalkaterät(ellei sada), muualla selvää nokkosrokkopaukamaa, ja kutka... myös turvonneissa jaloissa.

        Nyt keväästä atooppisen tyyppistä ihottumaa kasvoihin/kaulalle/niskaan, nilkat syyhyää etenkin iltaisin.(ylläriylläri, katupöly ja siitepöly kun ei o satanut, pölisee pahiten avoimiin ihoalueisiin, ja kengän ollessa jo kevätkenkä, nilkkoihin- sukat on aika harvaa kudosta siitepölyille!)
        Myös kurkku rokkuloi, silmänseudut turvoksissa- hyvä antihistamiini pitää karmeimmat oireet kurissa. Ja ootan kauhulla lintukirppuja- niille reagoin ihan kunnolla, en pysty nukkumaan yhtään yöllä, jos muutama puree- paukamat on yli oman kämmenen kokoisia. Ja syyhyävät niin vietävästi- lekuriin on joskus allergiaoireiden takia päässyt jonon ohi, pelätty että saan shokintapaisen.


      • Ritu5
        kevättä pölyillä kirjoitti:

        Allergialta vaikuttaa ainakin tuo, antihistamiinit jeesaa siihen. itsellä kesäkuun loppupuoli-heinäkuun alku: turpoilevat jalkaterät(ellei sada), muualla selvää nokkosrokkopaukamaa, ja kutka... myös turvonneissa jaloissa.

        Nyt keväästä atooppisen tyyppistä ihottumaa kasvoihin/kaulalle/niskaan, nilkat syyhyää etenkin iltaisin.(ylläriylläri, katupöly ja siitepöly kun ei o satanut, pölisee pahiten avoimiin ihoalueisiin, ja kengän ollessa jo kevätkenkä, nilkkoihin- sukat on aika harvaa kudosta siitepölyille!)
        Myös kurkku rokkuloi, silmänseudut turvoksissa- hyvä antihistamiini pitää karmeimmat oireet kurissa. Ja ootan kauhulla lintukirppuja- niille reagoin ihan kunnolla, en pysty nukkumaan yhtään yöllä, jos muutama puree- paukamat on yli oman kämmenen kokoisia. Ja syyhyävät niin vietävästi- lekuriin on joskus allergiaoireiden takia päässyt jonon ohi, pelätty että saan shokintapaisen.

        Kokeilkaapa niihin varpaan väleihin lasten korvatippoja. Mieheni auenneet varpaan välit paranivat parissa päivässä.


      • Anonyymi
        kevättä pölyillä kirjoitti:

        Allergialta vaikuttaa ainakin tuo, antihistamiinit jeesaa siihen. itsellä kesäkuun loppupuoli-heinäkuun alku: turpoilevat jalkaterät(ellei sada), muualla selvää nokkosrokkopaukamaa, ja kutka... myös turvonneissa jaloissa.

        Nyt keväästä atooppisen tyyppistä ihottumaa kasvoihin/kaulalle/niskaan, nilkat syyhyää etenkin iltaisin.(ylläriylläri, katupöly ja siitepöly kun ei o satanut, pölisee pahiten avoimiin ihoalueisiin, ja kengän ollessa jo kevätkenkä, nilkkoihin- sukat on aika harvaa kudosta siitepölyille!)
        Myös kurkku rokkuloi, silmänseudut turvoksissa- hyvä antihistamiini pitää karmeimmat oireet kurissa. Ja ootan kauhulla lintukirppuja- niille reagoin ihan kunnolla, en pysty nukkumaan yhtään yöllä, jos muutama puree- paukamat on yli oman kämmenen kokoisia. Ja syyhyävät niin vietävästi- lekuriin on joskus allergiaoireiden takia päässyt jonon ohi, pelätty että saan shokintapaisen.

        Sen sanon, mene lääkäriin. Se voi johtua ihan jostakin ruumiillisesta sairaudesta esim. Maksasairaudet, kihti...


    • henna

      nokkosihottuma.

    • ikävä kyllä

      Voi olla myös oire ihokeliakiasta.....Jalkojen ja käsien sietämätön kutina.

    • saara54

      Minä olen kärsinyt sormien ja jalkojen kutinasta muutaman kuukauden ja tänään löysin hoitokeinon!
      Liotin jalkoja laimeassa etikkavedessä ja kas....loppui kutina!!!!

    • jattasdiary
    • Gepardi

      Samat vaivat täällä. Lamisil on auttamassa, varpaanvälit ehjät mutta kun jalkasienen eli jalkasilsan aiheuttaa virus, ei kaikista voiteista ole apua. Parhaat Lamisil ja Daktarin. 5 vkon päästä varpaanvälit alkoivat parantua, mutta nilkkani turposi norsumaiseksi ja oli tosi kipeä.
      Hakeuduin teveyskeskukseen ja lääkäri totesi vilkaistuaan: ruusuhan se siinä! Nyt syödään sitten parin viikon ajan tosi vahvoja antibiootteja (mitähän sitten seuraa?) ja hoidetaan varpaanvälijä edelleen Lamisililla.Ja pidetään VARPAANVÄLIT kuivina!
      Ruusun aiheuttaja on valmiina jokaisen kehossa, pieni naarmu ja bakteeri iskee!!!

      • Anne

        Kokeilkaapa voidetta nimeltä Emovat. Reseptilääke, on joku kortisoni pitoinen. On auttanut varpaiden väliseen kutinaan. Mitkään muut voiteet eivät auttaneet. Aivan siistit varpaan välit, ei iho rikki tms. vain kamala kutina. Olen alkanut epäillä, että johtuu allergiasta. Olen eräälle mausteelle allerginen.


    • Silsaan

      Kokeilkaapa teepuuöljyä. Iltaisin ennen nukkumaanmenoa varpaiden ja jalkapohjien voitelu öljyllä, toistetaan muutamana iltana peräkkäin. Öljy on aika pahan hajuista, itse käytän kumihanskoja käsien suojana.

    • oireita saanut

      koittakaapa googlettaa lamisilin tehoaine terbinafiini. käsittämättömän myrkyllistä! voi aiheuttaa tosi pahoja sivuvaikutuksia.lisäksi mikäli aikoo hankkia lapsia tulevaisuudessa niin käyttöä tulisi välttää..... näin lukee turvaohjeissa. samat haitat merkistä riippumatta jos kyseistä tehoainetta sisältää.

      onneksi on tehokkaampia aineita ilman terbinafiinia (apteekkari kertoi että uusi medica sarjan terbinafiinivapaa tuote tulossa). itse en terbinafiinia omiin tai lasten jalkoihin laittaisi.

    • Moi147

      Onkos vielä kutinaa kun nyt on kulunut 6vuotta?

      • xones

        selittämättömään kutinaan auttaa hydrokortisonivoide ja sitä saa nestemäisenäkin ilman reseptiä.kaupasta saa väkiviinaetikkaa jota voi levittää vaikka sienellä kutisevaan kohtaan .etikkaa voi laimentaa vaikka vedellä.voi kirvellä muutaman minuutin mutta auttaa kylläkin


      • Anonyymi

        Minulla on pompholyx-rakkuloita, mitkä välillä puhkeavat ja sitten kutisevat. Kutina on sietämätön ja iltaisin otan siihen Ataraxia. Olen kokeillut vaikka mitä voiteita, mutta ei auta ei. Kortisoniliuos on auttanut toisinaan, muttei suinkaan aina.


    • talipää

      Pihkamummon 20% pihkavoide tai tervapihka voide Huutonetistä. Edullinen 15€ postikuluineen.

    • kutinaeiolekiva

      Etikka on ainoa joka mulla auttaa

    • Syyhypunkki

      Kuulostaa syyhypunkilta. Itselläni ollut 2 kertaa juuri jalkapohjassa. Apteekin Nix-voide auttoi.

    • merimies

      KIHTI?

    • Omalääkäri

      Minulla oli jaloissa ja muualla iholla kutiavia näppylöitä, jotka raapiessa menevät verille. Epäilynä oli ihokeliakia, mitä ei verikokeessa eikä ihonäytteessä todettu. Sain lääkityksenä kortisonitabletteja viikon kuurina, millä ihoni keväällä parani. Kutiavia oireita tulee kuitenkin, jos syön kotimaista viljaa varsinkin vehnää, joten olen siirtynyt gluteenittomaan ruokavalioon.

      • Anonyymi

        Minä alan kanssa yhdistämään näitä oireita viljaan ja etenkin vehnään.


    • Anonyymi

      Hei! Itseänikin vaivaa jumalaton, pelkästään varpaiden kutina iltaisin. En jalkasientä tai silsaa epäile, kun oireet eivät niihin kunnolla täsmää. Oletteko yrittäneet välttää jalkojen turhaa hikoilua? Olla pitämättä öisin villasukkia tms? Entä suihkussa, oletteko huuhtoneet varpaat ja varpaidenvälit huolellisesti suihkun jälkeen, suihkussa käytettävä saippua / pesuaineet voivat myös jäädä varpaiden väliin ja aiheuttaa ihon ärtymistä. Itselläni jossain kohtaa kutisi selkä niin ketkusti aina suihkun jälkeen, mutta kokeilin yksi ilta olla rasvaamatta sitä, ja ei enää kutissut. Jospa sama voisi toimia varpaiden kanssa?

    • Anonyymi

      Sietämätön kutina kahdessa varpaassa. Sinolilla (100% denaturoitu sprii) kylvetän 3 kertaa päivässä. Sitten hydrokortisonia ja bebanthenia, ja sukat vaihtoon ja pakastimeen 12 tunniks. Sitten pesuun. Ainakin saan yöni nukuttua ilman kutinaa. Sinolia saa ainakin huoltoasemilta. Sukkapyykkiä riittää.

    • Anonyymi

      91-vuotiaalla äidilläni sama juttu. Teki vahvan suolaliuoksen ja sillä voiteli varpaanvälit. Kutka hävisi. Ainakin halpa keino kokeilla.

    • Anonyymi

      Sukat? Peset erikseen,muusta pyykistä? Ja millä? Huuhtelet hyvin? Ja kengät? Eivät ole pöpöpesiä,allergeenipesiä? Ja puhtaat? Esim lenkkarit,kummarit voi kunnollisesti pestä,valuttaa ja antaa kuivua ilmavassa. Mitä työtä teet,roiskuuko työkengille kemikaaleja? Milloin vaihdoin työkengät uusiin,tai pesut ne,esim kunnon nahkaiset työkengät voi pestä marseillesaippualla. Millä peset pyykin? Onko allergisen aine? Ja käytätkö vain etkkaa huuhteluaine ens,vai niitä ongelma aineita? Itellä on ongelmaiho,joka ei tykkää mistään. Hikoilu kirvelee,töissä saan kauheen kutinan. Päänahkaa kutittaa. Jolloinkin olen nokkosrokolla. Selässä painamista,kutiavat.. käsivarsi saa,käsissä,jalkaterissä ei juuri ole oireita,muualla kylläkin. Päänahka,niska. Selkä,kyljet,alemmas asti. Ja huippu,kutina pahenee aina töissäolopäivän kuluessa. Mustikka,jogurtti,ja teepuuöljysaippua auttavat,kun käyttää vuoroon,mistään muusta ei oikein ole ollut apua. Uimahallissa en käy mielelläni,en tiedä mikä jo saunassa siellä alkaa kutistaa,sitten raavin viileän suihkun alla.. raapimistani raavin. Kortisoni voidetta olen joutunut laittamaan aina uimahallin jälkeen,se on vain niin,että herkkänahka ohenee siitä kortisonista. Nyt naama on ollut läiskäihottumalla. Ei hellitä millään. Ihmiset varmaan luulevat että huvikseen joku raapii. Tai että syyhy,mutta syyhy ei pahene aina töissä..eikä äkkiä uimahallin saunassakaan. Eikä se lehahda nokkosrokoksi kun käyttää tiettyjä pesuaineita töissä. Pyykkini pesen allergisten aineella. Sukat suihkutiellä erikseen. Ne kengät välillä pesen mitä voi,hatut,käsineet.. näin ne ei kerää allergeeneja niin mahdottomasti.

    • Anonyymi

      Betadine -liuos apteekista tappaa bakteerit sienet yms. kutinan aiheuttajat varpaista ja joka paikasta. Päälle kortisonia. Itsellä Locoid 0,1% salva. Lääkärin määräämä. Auttaa ainakin mulla.

    • Anonyymi

      Ettei vaan olisi jotain maksavaivaa? Sisätautilääkörille ja parit testit.

      Maksasairaus voi tulla muillekin kuin alkoholisteille.

    • Anonyymi

      mua auttaa että laitan metallisen mustekynän varpaiden väliin

    • Anonyymi

      Minun jalkapohjani ja jalkateräni kutisivat yli vuoden ajan hyvin voimakkaasti. Kutina nousi pikku hiljaa sääriin, lopulta polvien alapuolelle. Kutina oli öisin ja iltaisin sietämätöntä, etenkin suihkun jälkeen. Uni oli lähes mahdotonta, kun jalkoja piti raapia koko ajan. Iho oli verillä ja täynnä kynsien aiheuttamia ihorikkoja. Minkäänlaista ihottumaa minulla ei ollut. Mikään kortisonivoide tai rasva ei auttanut, ei edes valohoito. Lopulta paljastui, että sairastin Hodgkinin lymfoomaa (stage 2B), vaikka olin vasta parikymppinen. Haluan kertoa tämän esimerkin, sillä itse yritin löytää netistä syitä kutinalleni, muttei mitään löytynyt. Jos kärsit tällaisista oireista, voi taustalla olla lukemattomia muita syitä ennen kuin kannattaa edes epäillä lymfoomaa, mutta tällainenkin mahdollisuus on olemassa.

    • Anonyymi

      Kannattaa pitää kirjaa mitä syö voi olla joku säilöntäaine tai ruoka

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      2640
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      91
      1976
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      39
      1511
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1398
    5. Yli puolella maahanmuuttajalapsista ei ole tietoja ja taitoja, joilla selviää yhteiskunnassa

      Miksi Suomeen otetaan väkeä jolla on älyvajetta? https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010730220.html
      Maailman menoa
      273
      1038
    6. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      67
      933
    7. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      891
    8. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      55
      864
    9. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      860
    10. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      775
    Aihe