Kallioiseen pihaan kasveja

kivipeukalo

Haluaisimme omakotitalon pihaan hieman näkösuojaa kun tie menee ihan tontin rajalla. Pihalle on hankala istuttaa mitään kun kallio on aivan pinnassa lähes koko alueella.
Olenkin miettinyt josko onnistuisi esim. tuijapensaiden kasvattaminen isoissa ruukuissa. Olen pitänyt yhtä tuijaa noin 40 litraisessa ruukussa muutaman vuoden, hyvin on pysynyt hengissä mutta ei kovin paljoa ole kasvanut.

Onko kellään kokemusta siitä, että jos laittaisi ihan reilusti isompaan astiaan/rakennelmaan, miten kauan viihtyy?
Tai olisiko joku toinen havukasvi parempi vaihtoehto?

3

1120

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sdfgdgf
    • jottain keksijä

      Rinnepihalle voisi tehdä alareunaan (ja mahdollisesti myös sivuille) tukimuurin esim. luonnonkivistä tai betonisista muurikivistä, ja täyttää sitten koko alueen kunnon mullalla. Siihen saisi istutettua jo vaikka minkälaista puskaa ja perennaa näkösuojaksi, varsinkin jos kasvualustan syvyydeksi saisi vähintään 50cm, mieluummin lähemmäs metriä. Melko isotöinen perustettava kylläkin, mutta on sen arvoinen onnistuessaan.

      Tasamaatontti onkin jo sitten hankalampi pala... Siirtokivilohkareita kaivurilla riviin tontin rajalle?? :D Onko kasvualustaa yhtään? Tietysti voisi värkätä puusta tai kivestä jonkin sortin altaan, johon sitten voisi istuttaa useampiakin kasveja. Tavallaan kohopenkki-idea tämäkin. Ruukuissa ei välttämättä saa tuijaa (tai mitään muutakaan) kasvatettua niin suureksi ja reheväksi, että se toimisi näkösuojana. Ja sitten on aina mietittävä, miten saa suojattua ne talvella. Mutta jossain isommassa altaassa voisi hyvinkin onnistua. Oletko muuten miettinyt katajia? Niidenhän pitäisi pärjätä myös kuivemmilla paikoilla.

      Ohoh, taisipa mennä vähän ohi asiankin... no, hälläväliä :)

      • kivipeukalo

        Juu tuo purjevene kuulostaa hyvältä! ;D Ja lauta-aitaakin olen miettinyt. Sen kun maalaisi maastoon sopivan väriseksi niin miksei..

        Mutta tontti on tosiaankin juuri siltä reunalta tasainen, eli noiden isohkojen altaiden rakentaminen on varmasti paras ratkaisu. Kivistä muuraamalla saisi upean, pitää vaan tarkkaan harkita sijainti, sitä ei siirrellä ihan helposti. Katajaa löytyykin tontilta jo, mutta ne on melko kitukasvuisia ja lumi on aikojen saatossa painanut ne maata myöten. Täytyypi vielä keskustella puutarhamyymälän edustajan kanssa, eiköhän sieltäkin joitakin neuvoja tule.
        Kiitos teille! Ja aurinkoista kevättä! :)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      113
      1427
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      49
      941
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      746
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      145
      740
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      676
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      626
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      607
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      59
      586
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      118
      540
    10. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      112
      511
    11. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      500
    12. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      488
    13. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      478
    14. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      478
    15. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      477
    16. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      118
      466
    17. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      457
    18. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      413
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      410
    Aihe