uusperheiden "pulmia ja ongelmia"?

meillä tälläinen tilanne:
Olemme seurustelleet jonkin aikaa jo uuden mieheni kanssa.Minulla on 2 muksu edellisestä liitosta ja hänellä 6 vuotias.Lapset tykkäävät toisistaan,minun pienokainen tulee mieheni kanssa ja hänen lapsi minun kanssa hyvin toimeen.Kaikki tykkäävät toisistaan kyllä paljonkin,sitä sanotaa ja näytetään ja tunteet kerrotaan avoimesti.
Yhdessä oleminen muuten onnistuu mutta mieheni lapselle ei ole koskaan opetettu minkäänlaisia rajoja,sääntöjä tai käytöstapoja(väittää vastaan,kinuaa,väittelee,vie leluja kädestä,ei istu pöydäsä kiltisti ruoka-aikaan ymym..) kun taas itse olen kasvattanut "tiukalla kurilla" oman lapseni.
Tuntuu kun kaikki olisi ollut turhaa kun tottakai pienempi ottaa isommasta mallia.
Lapsi kuuntelee hetken kun jotain sanotaan mutta unohtuu(?),ärsyttää tahallaan pienempää,tekee kaikki toisinpäin kuin sanotaan tai jos tottelee niin ottaa nokkiinsa jos pyydetään keräämään leluja.
Mieheni on yleensä hoitanut lapsensa komentamisen koska itse en pidä äänen korottamisesta enkä koe sitä tarpeelliseksi kun lapset voi opettaa tottelemaan pyytämälläkin.
Tilanne on muutenkin erilainen hänen lapsensa kanssa silloin kun mieheni on paikalla.kuuntelee minun antamia neuvoja mutta kun olemme keskenämme(mies esim. käymässä kaupassa) ei mikään mene jakeluun tai ei tottele.
Olen yrittänyt mieheni kanssa puhua että pitäisi yhdessä rakentaa pelisäännöt kasvatuksen ja asioiden suhteen ja pitää samanlaista suuntaa kummallakin.Olen puhunut hänelle lapsensa käytöksestä ja pyytänyt puhumaan lapselle ja kertomaan mikä on homman nimi.Ei asiat onnistu niin että hyö elää löysällä kurilla ja meillä taas eletään ns.normaalia arkea.
Onko teillä kellään ollut tälläistä tilannetta ja jos on niin miten asiat selvisivät.Muutenkin tahtoisin tietää uusperheiden ns. ongelmakohtia joihin olette törmänneet.
1441
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

hei!

Täällä eletään samaa kaavaa.. PAITSI.. mieheni ei anna minun puuttua hänen 2 lapsen kasvatukseen vaikka niin uusioperhettä halutaan olla.

Olen niin kurkkua myöten täynnä että alle 5 v saavat tehdä mitä lystäävät ja pelkään meidän pienen ottavan vielä mallia (7KK) vasta.. lapset saavat tosiaan lyödä, kirota aikuisia, heiltä ei vaadita minkään laista kunnioitusta aikuista ihmistä kohtaan..

Yritä saada miehesi istumaan keittiönpöydän ääreen ja alkakaa suunnittelemaan tarkkoija sääntöjä ja rajoja. (Rangaistukina jäähy) saa lapsi miettiä rauhassa.

Mieheni ei kyllä muutenkaan hiomioi.. olen itse 22 ja mieheni pian 30 eikä hänellä ole aikaa parisuhteeseen.. kävimme viime vuonna kerran ulkona.. ja sielläkin kiukuteltiin..

Olen päättänyt erota miehestä enkä enään jaksa koko tapausta..

Niin pahalta kun tuntuukin sanoa mutta olen nyt vain rehellinen..

Aluksi välitin lapsista todella mutta nyt viime kuukausina olen alkanut tuntemaan suorastaan vihaa, he lyövät, potkivat, kiroovat jne.. ja mikä on surullista he ovat vasta alle 5 v

tsemppiä ja kerrohan kuulumisia. ja jos haluat laittaa meiliä niin [email protected]

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ankkalat kirjoitti:

meillä tälläinen tilanne:
Olemme seurustelleet jonkin aikaa jo uuden mieheni kanssa.Minulla on 2 muksu edellisestä liitosta ja hänellä 6 vuotias.Lapset tykkäävät toisistaan,minun pienokainen tulee mieheni kanssa ja hänen lapsi minun kanssa hyvin toimeen.Kaikki tykkäävät toisistaan kyllä paljonkin,sitä sanotaa ja näytetään ja tunteet kerrotaan avoimesti.
Yhdessä oleminen muuten onnistuu mutta mieheni lapselle ei ole koskaan opetettu minkäänlaisia rajoja,sääntöjä tai käytöstapoja(väittää vastaan,kinuaa,väittelee,vie leluja kädestä,ei istu pöydäsä kiltisti ruoka-aikaan ymym..) kun taas itse olen kasvattanut "tiukalla kurilla" oman lapseni.
Tuntuu kun kaikki olisi ollut turhaa kun tottakai pienempi ottaa isommasta mallia.
Lapsi kuuntelee hetken kun jotain sanotaan mutta unohtuu(?),ärsyttää tahallaan pienempää,tekee kaikki toisinpäin kuin sanotaan tai jos tottelee niin ottaa nokkiinsa jos pyydetään keräämään leluja.
Mieheni on yleensä hoitanut lapsensa komentamisen koska itse en pidä äänen korottamisesta enkä koe sitä tarpeelliseksi kun lapset voi opettaa tottelemaan pyytämälläkin.
Tilanne on muutenkin erilainen hänen lapsensa kanssa silloin kun mieheni on paikalla.kuuntelee minun antamia neuvoja mutta kun olemme keskenämme(mies esim. käymässä kaupassa) ei mikään mene jakeluun tai ei tottele.
Olen yrittänyt mieheni kanssa puhua että pitäisi yhdessä rakentaa pelisäännöt kasvatuksen ja asioiden suhteen ja pitää samanlaista suuntaa kummallakin.Olen puhunut hänelle lapsensa käytöksestä ja pyytänyt puhumaan lapselle ja kertomaan mikä on homman nimi.Ei asiat onnistu niin että hyö elää löysällä kurilla ja meillä taas eletään ns.normaalia arkea.
Onko teillä kellään ollut tälläistä tilannetta ja jos on niin miten asiat selvisivät.Muutenkin tahtoisin tietää uusperheiden ns. ongelmakohtia joihin olette törmänneet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu