Arvoisat ex wincapitalaiset

Tiedote ex-wincapitalaisille:
Wincapitasta ei tuleoikeudenkäyntejä ja jos tulisikin niin poliisihallinto on jo nyt niin sekavassa tilassa monen paljastuneen rikoksen vuoksi että poliisihallinnon varaan ei voi mitään jättää.

Yksinkertaisesti yhteiskunnalla ei ole varaa vuosia jatkuviin oikeudenkäynteihin puhumattakaan siitä mitä resursseja se vaatisi.

Huom!
Emsimmäistäkään oikeudenkäyntiä wincapitasta ei ole aloitettu ja jos aloitetaan kulkee kaavaa alusta loppuun:
Muutama jo aloitettu mutta alkutekijöissään.
Ensin käräjäoikeus, sitten hovioikeus, sitten valituslupa korkeimpaan oikeuteen ja sieltä ihmisoikeustuomioistuimelle.
Koko prosessin läpivieminen kestäisi vähintään 8 vuotta.
Rikosilmoituksen tehneet henkilöt eivät tule saamaan edes menetettyjä rahoja takaisin.Muutama ata voi korkeintaan saada. Jos saisivat niin lähes vuosikymmenen mittaiseen odotukseen saisivat varautua.
Osa takavarikoidusta rahamääristä varastaa poliisihallinnon ylemmät virkamiehet. Tämähän tiedettiin olevan jo maantapa -90 luvun alusta lähtien kun Salminen astui remmiin.

Mikään ei ole Salmisen jälkeen muuttunut. Salmisen viimeinen kausi oli 2006 ennen itsemurhaa. Nykyinen poliisiylijohtaja Mikko Paatero ei luonnollisesti uskalla tehdä enää aloitteita suuntaan tai toiseen lähestyvän eläkeiän vuoksi.
Hän, Mikko Paatero ei halua kostajia kotiovelle lokoisten eläkepäivien alkaessa. Paatero muistaa joka aamu ex-poliisiylijohtaja Markku Salmisen ja poliisiylitarkastaja Jouni Välkin kohtalon. Paateron kohdalla täysin ymmärrettävää.
Mikko Paaterolla on sen verran hyvä eläkekertymä että hän haluaa niistä nauttia. Mikäli Paatero kohtaisi ennenaikaisen kuoleman kollegojensa tapaan, ei kertynyttä eläkekertymää voi perilliselle siirtää joten ne siirtyvät valtiolle. Paatero tietää tämän.

Arvoisat rikosilmoituksen tehneet henkilöt:
Älkää täten nojautuko poliisijohtoon, apuja ei sieltä tule, päinvastoin. Poliisijohdossa ja huumerikosjohdossa on valtaisat reviiritaistelut. Monet taistelevat poliisissakin työpaikoistaan.
181350
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

vai mitä uhlailettette?

Äänestä
  • uhkailetteko Paateroa?

    Äänestä

etenee sitä sekavmmaksi se tuntuu menevän.
On muistettava että valtaosa wincapita rahoista on jossain veroparatiiseissa.
Noin 65 miljoonaa euroa.
Rahoilla on varmasti varmistajat.

Äänestä

epätoivoinen yritys saada rikosilmoitukset peruutetuiksi tai ainakin estää uusien tekeminen.

Paljonko sponsoroit väkeä mukaan? Otitko rahat suoraan käteen ja siirsit Aku Ankka-rahaa tilalle? Ymmärrettäväähän tuollainen proagandan levitys on, rikostuomio ja 20 vuoden velkavankeus odottamassa. Mitäpä sitä ei tekisi pelastaakseen nahkansa.

Äänestä

poliisijohto uskalla asiaan puuttua.
Eläkepäivätkin kun on turvattava.

Äänestä

vaikea enää perua?

Äänestä
  • Miksi peruisit?
    Jos sinulla on sisällä korvausvaade, et voi hävitä mitään.

    Äänestä

kavaltaa poliisihallinnon ylemmät virkamiehet.

Äänestä

ei yhtään alle

Äänestä

Poliisimies oli mukana Wincapitassa "Yksi tutkinnan alla olleista jäsenistä oli luonut itselleen n. 200.000 lisenssiosuutta ja myynyt nämä pörssissä n. 2 miljoonalla eurolla siirrellen varoja useille muille jäsenille".

Äänestä
  • nämä siniset koppalakki paskapökäleetkin onkin näitä rötöstelijöitä ja väärinkäyttäjii cace wincapita.

    Äänestä

oikeudenkäynteihin?

Äänestä
  • Valituslupaa Korkeimpaan oikeuteen pitää ANOA kirjallisesti !

    Korkein oikeus myöntää valitusluvan pääsääntöisesti ainoastaan oikeudellisia ennakkotapauksia varten.

    WinCapita kusetus ei ole minkäänlainen ennakkotapaus Suomalaisessa petos käytännössä.

    Joten Plontzo älä viitsi yrittää. RIKOSILMOITUS vaan peliin, prosessi käyntiin ja n. 2 vuoden kuluttua Plontzo 20-voden ulosottokierteeseen.

    Hopi, HOPI

    Äänestä

  • ULOSOTOT kirjoitti:

    Valituslupaa Korkeimpaan oikeuteen pitää ANOA kirjallisesti !

    Korkein oikeus myöntää valitusluvan pääsääntöisesti ainoastaan oikeudellisia ennakkotapauksia varten.

    WinCapita kusetus ei ole minkäänlainen ennakkotapaus Suomalaisessa petos käytännössä.

    Joten Plontzo älä viitsi yrittää. RIKOSILMOITUS vaan peliin, prosessi käyntiin ja n. 2 vuoden kuluttua Plontzo 20-voden ulosottokierteeseen.

    Hopi, HOPI

    parempaa tekemistä,esim. duuni?

    Äänestä

  • sulla ole kirjoitti:

    parempaa tekemistä,esim. duuni?

    Mutta entä mielipiteesi 20.vuoden ulosottoon onko SITÄ ?

    Itse olen 400% varma, että Plontzoja odotta ulosottokierre noin vuoteen 2031 tai 2032.

    Taidat olla sinäkin ja siksi kauhusta kankeana.

    Äänestä

  • OLET ???? kirjoitti:

    Mutta entä mielipiteesi 20.vuoden ulosottoon onko SITÄ ?

    Itse olen 400% varma, että Plontzoja odotta ulosottokierre noin vuoteen 2031 tai 2032.

    Taidat olla sinäkin ja siksi kauhusta kankeana.

    duunia pelle!

    Äänestä

  • sulla olla kirjoitti:

    duunia pelle!

    Oletko muuten itse vakituisessa työsuhteessa ? Sellainenhan helpottaisi ulosottomiehen toimia mahdollisen palkkasi ulosmittausten osalta.

    Ps
    En ole itse aktiivisesti työelämässä.

    Äänestä

Ammutaan wincapitahuijareille kuulat kalloon.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Työpaikka menee kirjoitti:

Tiedote ex-wincapitalaisille:
Wincapitasta ei tuleoikeudenkäyntejä ja jos tulisikin niin poliisihallinto on jo nyt niin sekavassa tilassa monen paljastuneen rikoksen vuoksi että poliisihallinnon varaan ei voi mitään jättää.

Yksinkertaisesti yhteiskunnalla ei ole varaa vuosia jatkuviin oikeudenkäynteihin puhumattakaan siitä mitä resursseja se vaatisi.

Huom!
Emsimmäistäkään oikeudenkäyntiä wincapitasta ei ole aloitettu ja jos aloitetaan kulkee kaavaa alusta loppuun:
Muutama jo aloitettu mutta alkutekijöissään.
Ensin käräjäoikeus, sitten hovioikeus, sitten valituslupa korkeimpaan oikeuteen ja sieltä ihmisoikeustuomioistuimelle.
Koko prosessin läpivieminen kestäisi vähintään 8 vuotta.
Rikosilmoituksen tehneet henkilöt eivät tule saamaan edes menetettyjä rahoja takaisin.Muutama ata voi korkeintaan saada. Jos saisivat niin lähes vuosikymmenen mittaiseen odotukseen saisivat varautua.
Osa takavarikoidusta rahamääristä varastaa poliisihallinnon ylemmät virkamiehet. Tämähän tiedettiin olevan jo maantapa -90 luvun alusta lähtien kun Salminen astui remmiin.

Mikään ei ole Salmisen jälkeen muuttunut. Salmisen viimeinen kausi oli 2006 ennen itsemurhaa. Nykyinen poliisiylijohtaja Mikko Paatero ei luonnollisesti uskalla tehdä enää aloitteita suuntaan tai toiseen lähestyvän eläkeiän vuoksi.
Hän, Mikko Paatero ei halua kostajia kotiovelle lokoisten eläkepäivien alkaessa. Paatero muistaa joka aamu ex-poliisiylijohtaja Markku Salmisen ja poliisiylitarkastaja Jouni Välkin kohtalon. Paateron kohdalla täysin ymmärrettävää.
Mikko Paaterolla on sen verran hyvä eläkekertymä että hän haluaa niistä nauttia. Mikäli Paatero kohtaisi ennenaikaisen kuoleman kollegojensa tapaan, ei kertynyttä eläkekertymää voi perilliselle siirtää joten ne siirtyvät valtiolle. Paatero tietää tämän.

Arvoisat rikosilmoituksen tehneet henkilöt:
Älkää täten nojautuko poliisijohtoon, apuja ei sieltä tule, päinvastoin. Poliisijohdossa ja huumerikosjohdossa on valtaisat reviiritaistelut. Monet taistelevat poliisissakin työpaikoistaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu