Hei!
Olen huomenna menossa lääkäriin hakemaan mielialalääkkeet itselleni masennuksen hoitoon. Mutta, minua mietityttää miten kertoa masennuksesta ja lääkityksestä vanhoillisille vanhemmilleni? He ajattelevat niin, että "kyllä tuo ajan kanssa menee ohi ja ei sun nyt mitään lääkkeitä tarttee todellakaan syödä, sähän olet kaunis ja nuori nainen, kyllä tommoset tunteet pitää osata hallitsemaan ilman lääkkeitäkin" jne. He eivät tätä ole mulle ikinä sanonneet, mutta TIEDÄN aivan varmaksi heidän ajatukset.
Vanhempani ovat siis uskovaisia ja tiedän etteivät hyväksyisi. Mietin myös, että miksikäs mun pitäisi edes kertoa, mutta jos saan sairaslomaa niin pitää jokin selitys olla miksi olen "terveenä" kotona.
Miten siis asiallisesti kertoa vanhemmilleni masennuksesta ja lääkkeistä. Heillä ei ole pienintäkään hajua, että voisin olla masentunut, heidän seurassaan opin sen hyvin kätkemään.
Kaipaan asiallisia viestejä, asia on minulle tosi vaikea.
Olen huomenna menossa lääkäriin hakemaan mielialalääkkeet itselleni masennuksen hoitoon. Mutta, minua mietityttää miten kertoa masennuksesta ja lääkityksestä vanhoillisille vanhemmilleni? He ajattelevat niin, että "kyllä tuo ajan kanssa menee ohi ja ei sun nyt mitään lääkkeitä tarttee todellakaan syödä, sähän olet kaunis ja nuori nainen, kyllä tommoset tunteet pitää osata hallitsemaan ilman lääkkeitäkin" jne. He eivät tätä ole mulle ikinä sanonneet, mutta TIEDÄN aivan varmaksi heidän ajatukset.
Vanhempani ovat siis uskovaisia ja tiedän etteivät hyväksyisi. Mietin myös, että miksikäs mun pitäisi edes kertoa, mutta jos saan sairaslomaa niin pitää jokin selitys olla miksi olen "terveenä" kotona.
Miten siis asiallisesti kertoa vanhemmilleni masennuksesta ja lääkkeistä. Heillä ei ole pienintäkään hajua, että voisin olla masentunut, heidän seurassaan opin sen hyvin kätkemään.
Kaipaan asiallisia viestejä, asia on minulle tosi vaikea.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Olen myös uskovaisesta perheestä ja vanhempani ovat vanhoillisia, tiedän kokemuksesta että heidän kanssa masennuksesta puhuminen on vaikeaa, heillähän on omat käsityksensä jotka ovat ns, oikeita uskomuksia ja käsityksiä. Suosittelen että teet kuten olen joutunut itse usein tekemään, kirjoita heille omat tuntemuksesi ja kaikki se mikä on vaikeaa puhua, jos se ei auta niin kokeile olla mahdollisimman paljon erossa vanhempiesi tuomitsevien silmien alta. Masennus on vakava sairaus ja vanhempiesi pitäisi se myös ymmärtää, ja jos totta puhutaan niin he eivät voi sitä täysin koskaan ymmärtää jos eivät itse koe.
Rohkeasti vaan kissa pöydälle ja kerrot asiasta rehellisesti vanhemmillesi.
Itse myös olen ollut saman kaltaisessa tilanteessa ja myös vanhenpani ovat uskovaisia.
Kun sairastuin masennukseen ja hakeuduin työpaikkalääkärille,kerroin edellisenä iltana asiasta
vanhemilleni ja kuinkas kävikään meillä avautui upeat keskustelut aiheesta ja he ovat siitä lähtien
kulkeneet rinnallani ,edeleen tukevat ja usein soittavat ja kysyvät kuulumisia.
Nykyaikaiset mielialalääkeet ovat hyviä,pystyt viettämään aivan normaalia elämää.
Itse teen joka päivä töiden jälkeen 1h kävelylenkin ja tavoiteenani on päästä pos lääkityksestä kevään
aikana.
Toivotan sinulle avointa mieltä ja kohtamaan itsesi,selviät kyllä siitä.
Voisko semmoista kysellä että minkä ikäinen olet?
Ja oletko itse uskossa? Jälkimmäiseen ei ole pakko vastata.
Olen 23 vuotias, asun yksin, mutta lähellä vanhempia.
Välillä tätä elämää miettiessä olen tullut ajatelleeksi, että olisiko uskossa oleminen helpompaa, mutta mitään suurta uskon tunnetta en ole saanut, mutta rukoilen todella vaikean tilaanteen tullessa. Eli kun elämä potkii pahiten päähän ja asiat ovat vaikeita, niin käännyn ylemmän puoleen. Mutta en luokittele itseäni kuitenkaan uskovaiseksi. Tätä on vaikea selittää...
Kiitos teille paljon viesteistä. Toivon, että asiat ainakin vanhempieni kanssa menee hyvin.
Voisinpa jotenkin auttaa sinua! olen vähän samassa tilanteessa. Uskon, että vanhempasi yllättävät ja ovat tukenasi! Voimia!
Olet nuori vielä ja elämä edessä...
Uskon oikeasti,että äitisi ja isäsi ymmärtävät tilanteesi.
Jos lääkäri sinulle määrää lääkeet niin ota avoimesti ne vastaan,älä häpeä niitä.
Usko ja uskovaisena oleminen eivät liity masennukseen,masennus on sairaus josta selvitään lääkeiden avulla.terapialla,ja liikunnalla.
Joten edeleen toivotan sinulle voimia elämääsi ja kohtamaan asiat avoimesti,voimahalaus sinulle!
Kiitos teidän sanoistanne, ette tiedäkään kuinka ne helpottavat ja piristävät.
Varasin huomiseksi siis lääkäriin ajan ja siitä se sitten lähtee. Toivottavasti olo helpottaa lääkkeiden myötä.
ihmisenä kertoa vanhemmillesi yhtään mitään sairauksistasi tai lääkityksistäsi?! Tai sairauslomasi syistä?
Ehkä siksi että haluan?
Sanoinkin tuossa ekassa viestissä, että olen miettinyt olla kertomatta ollenkaan. Tulin päätökseen, että haluan kertoa vaikkakin vaikeaa on.
Kerro vain. Vanhempasi kuitenkin välittävät ja ovat huolissaan. Edellinen sanoi, että liikunta auttaa masennukseen. Paljonko pihalla pitäisi olla tms, jotta piristyisi? Tämä kysymys kiinnostaa, jos jokin auttais meikäläistäkin.
Voit tässäkin asiassa kääntyä herran puoleen ja rukoilla voimia kertoa vanhemmillesi ja että he voisivat ymmärtää ja tukea. Sekä myös tietysti apua sinun masennukseen.
Voimia sulle.
tietysti jokainen tilanne on niin yksilöllinen.. mutta itselläni oli sama tilanne viikko sitten niin jos tästä on yhtään apua.. Itsekin olen onnistunut vuosia kätkemään pahan olon heiltä , ja kotona lomilla käynti oli aina aika ahdistavaa. Mutta viimelomalla en kestänyt enää, vaan vedin sen sitten ihan tunteella..(vaikka järjellä ajattelinkin) ..astuin sen tosi vaikeen kynnyksen yli ja avasin suuni. tosin aika hassulla tavalla. Kerroin vain että olen menossa lääkäriin yhden jutun takia ja taisin itkeä siinä vähän.. Ja siitä se lähti etenemään. Tajusin että he ovat todella tukena ja olen ollut vain "mielessäni" yksin tämän asian kanssa. Todella hyvin suhtautuivat asiaan. Uskon että avautuminen auttaa mua tässä paranemisprosessissa.. Ei tartte esittää enää yhtään mitään. Toivottavasti kertominen helpottaa suakin.. Paljon voimaa myös sulle paranemiseen
lääkäri, hän on erikoislääkäri. "mitä eroa on lääkärillä ja psykiatrilla? " Opiskellut n. 12 vuotta (erikoistumiseen menee n,. puolet tuosta ajasta), kun taas yleislääkäri on opiskellut n. 6 v eikä ole erikoistunut millekään alalle. Toki on sitten yleislääketieteen erikoislääkäreitäkin, mutta ovat sitten hekin erikoistuneet.
Tk:ssa on pääasiassa yleislääkäreitä.
Miten meni lääkäri reissu?
Meni ihan hyvin. Lääkäri oli mukava ja minä kerroin hänelle tilanteestani kyyneleet valuen ja hän oli oikein mukava ja ymmärtäväinen. Antoi mulle lääkket ja lupasi soittaa mulle vielä torstaina ja jutellaan lisää. Sovittiin parin viikon päähän uusi tapaaminen ja hän antoi psykologin yhteystiedot, että voin varata aikaa vielä hänellekin. Sairaslomaa hän ei antanut, mutta sanoi, että jos en pysty menemään töihin niin voin soittaa ja hän kirjoittaa sairaslomaa. Eli ei tarvitse väkisin olla töissä jos ei vaan pysty.
Reissun jälkeen tuli olo, etten pysty kertomaan vanhemmilleni, jos lääkärillekin jo itkeskelin. Ehkä voisin kirjoittaa kirjeen... En tiedä. Tai sitten yritän kertoa kasvotusten ja ulvon samalla, heh.
On ihan luonnollista kun ihminen on väsynyt ja pääsee lääkärille kertomaan mieltä särkevistä asioista,niin kyllähän siinä romahtaa.
Minä olen vieläkin itkenyt kontrolli käynneissä.
Tärkeintä on että potilas-lääkärisuhde toimii.
Minulla on ollut koko 3-vuotta ihana sama lääkäri,on zempannut eteenpäin.
Nyt ollaan tultu tienpäähän ja minulla on lääkeen lopetus edessä kuin myös viimeinen käynti lääkärillä.Nyt aukaisen uusiaovia uuteen kevääseen,entistä rikkampana ja vahvana.
Edeleen rohkaisen sinua kohtamaan vanhempasi kasvotusten,jos itku tulee anna tulla.
Voimahalaus täältä Pääkaupungista!
Kiitos oikein paljon!
Juu, kyllä on onni kun saa hyvän lääkärin.
Ja onnittelut sinulle paranemisesta. Siitä se sitten alkaa taas jännittävä elämä, toivottavasti nautit elämästäsi täysin rinnoin ja, että masennuksesi on nyt historiaa! Samaa minäkin odotan tulevaisuudelta. Haluan olla vielä kerran onnellinen.
Vantaalta halaus takaisin!
Voin tulla tänne aina välillä päivittelemään miten sujuu...
En itse usein käy täällä,joskus sattumalta ja jotenkin viestisi pisti silmääni.
Tässä sinulle vielä vähän masennuksesta.
Muista että,masennus ei heijasta mitenkään persoonallisuuden heikkoutta tai henkilökohtaista
kyvyttömyyttä.Kuka tahansa voi sairastua masennukseen,niin kuin muihinkin sairauksiin.
Tärkeintä on että,saa hyvän ja onnistuneen hoitosuhteen,pitää yhteyttä läheisiin,ystäviin eikä jää tuleen makamaan.Kuten kerroin niin liikunta on myös mielenhoidossa hyvä tukipilari.
Sinä selviät vielä elämässäsi eteenpäin kolhuista huolimatta,usko pois!
Kiitos sinulle toivotuksista!
Eilen kirjoitin äidilleni sähköpostissa lyhyesti tilanteestani ja siitä, että kävin lääkärissä. Äiti vastasi sähköpostiini, että saan heiltä täyden tuen ja pyysi käymään. Illalla kävin sitten ja äitini otti sen jopa paremmin kun mitä itse. Huh, ei voi muuta kun sanoa, että on mulla huippuvanhemmat. Odotin todellakin erilaista vastaanottoa, mutta äitini puhui niin kauniisti ja tsemppaavasti minulle, että itkin vain sen takia, että mulla on niin hienot vanhemmat.
Loppu hyvin, kaikki hyvin :) Tästä alkaa minun tieni kohti parempaa.
(Lääkkeistä on tullut pieniä sivuoireita. esim. viime yönä oli levottomuutta, etten pystynyt nukkumaan.)
Kiitos teille tsemppaavista viesteistä!
On se kyllä outoa ja surullista, että ihmiset usein täällä joutuvat "näyttelemään", eikä uskalleta olla täysin avoimia. Sitä näyttelemistä se minunkin elämäni paljolti on...Ei nyt tietenkään aina, onhan niitä hyviäkin päiviä, mut jos on huonompi päivä, ei sitä useinkaan tule kerrottua...Toisaalta vanhempien luona oloni onkin useimmiten jostain syystä parempi, ja aika lieväähän tämä minun masennukseni muutenkin on, mutta joskus on kyllä aika pahoja päiviä. Olen tosi herkkä, ja otan pienemmätkin vastoinkäymiset aika raskaasti. Ei niistä silti pahemmin tule avauduttua. Tuntuu oudolta, kun ennen puhuin äitini kanssa kaikesta. Nyt en sitten voi puhua näistä mielialan vaihteluista. Oikeastaan sitä on edes aika vaikea pukea sanoiksi, ja uskon, et heidän ois vaikea käsittää asiaa, ellen ole tarpeeksi kuvaava tunteissani. Kun kuitenkin olen yleensä aika iloinen heidän seurassaan. Se olisi niin pahasti ristiriidassa kertomani kanssa. Enkä minä haluaisi tuottaa lisää huolta vanhemmilleni, kun heillä on niitä entuudestaankin ihan tarpeeksi...Hyvä kuitenkin, että keskustelun aloittaja pystyi lopulta avautumaan. Hienoa! Tsemppiä jatkossa!